Paavo Väyrynen

Wikipedia

Paavo Matti Väyrynen
Ulkomaankauppaministeri
Virassa 2007–
Ulkoministeri
Virassa 1977–1982 1983–1987 1991–1993
Työministeri
Virassa 1976–1977
Opetusministeri
Virassa 1975–1976
Tiedot
Syntynyt	2. syyskuuta 1946 Kemin maalaiskunta
Puolue	Suomen Keskusta
Puoliso	Vuokko Kaarina Väyrynen os. Tervonen (1968– )

Paavo Matti Väyrynen (s. 2. syyskuuta 1946 Kemin maalaiskunta) on keskustalainen kansanedustaja ja istuva ulkomaankauppaministeri Vanhasen toisessa hallituksessa, entinen europarlamentaarikko ja valtiotieteiden tohtori. Väyrynen on entinen keskustapuolueen puheenjohtaja ja moninkertainen ministeri. Hän oli ehdolla vuoden 1988 presidentinvaaleissa, joissa sai toiseksi eniten ääniä, ja vuoden 1994 presidentinvaalissa, joissa sai kolmanneksi eniten ääniä.

Väyrynen on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Sotilasarvoltaan hän on reservin kapteeni.^[1]

Sisällysluettelo 1 Keskustapuolueen nouseva tähti 2 Puoluejohtaja 2.1 K-linja ja Neuvostoliiton suhteet 2.2 Jalasmökkikohu 2.2.1 SDP:n vahvistuvan aseman torjuminen 2.2.2 Punamullan loppu 2.2.3 Porvarisopimus 2.2.4 Holkerin sinipunahallitus 3 Presidenttiehdokas 4 Kuuskoski-ilmiö 5 Euroopan Unionin vastustus 6 Välirikko Esko Ahon kanssa 7 Toinen presidentinvaalikampanja 8 Euroopan parlamentin jäsen 9 Lapin yliopisto 10 Alkio-opisto 11 Paluu eduskuntaan ja hallitukseen 12 Terveys 13 Muuta 14 Ura 15 Ministerinä ja kansanedustajana olon "ennätyksiä" 16 Teokset 16.1 Toimittajana 17 Lähteet 18 Aiheesta muualla

[muokkaa] Keskustapuolueen nouseva tähti

Paavo Väyrynen syntyi ja kasvoi Kemin maalaiskunnassa Lounais-Lapissa maanviljelijäperheen poikana. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1965 hän opiskeli valtiotieteitä Helsingin yliopistossa ja valmistui 1970 valtiotieteiden kandidaatiksi. Myöhemmin hän väitteli poliittisen uransa ohessa tohtoriksi Åbo Akademista 1988 Suomen ulkopoliittista doktriinia käsittelevällä väitöskirjalla Finlands utrikespolitik – den nationella doktrinen och framtidens mänsklighetspolitik (Suomen ulkopolitiikka – kansallinen doktriini ja tulevaisuuden ihmiskuntapolitiikka), jossa hän ennusti, että Suomen ja Neuvostoliiton väleihin ei tule muutoksia lähitulevaisuudessa, ja että Euroopan integraatio ei tule etenemään. Seuraavana vuonna Itä-Euroopan sosialistimaat kääntyivät markkinatalouteen, ja vuonna 1991 Neuvostoliittokin lakkautettiin. Väyrynen valittiin vuonna 1991 Esko Ahon porvarihallituksen ulkoasianministeriksi.

Väyrynen nousi jo nuorena valtakunnanpolitiikan huipulle. Hänet valittiin eduskuntaan keskustapuolueen listalta 1970 vain 23-vuotiaana. Hän sai heti tehtävän keskustalaisen pääministerin Ahti Karjalaisen sihteerinä tämän 1970–71 istuneessa hallituksessa, ja 1972 hänet valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi. Ensimmäisen ministerinpaikkansa hän sai 29-vuotiaana 1975, kun hänet nimitettiin opetusministeriksi Martti Miettusen II hallitukseen eli niin sanottuun hätätilahallitukseen.

Keskustapuolueen nouseva poliitikko Väyrynen pääsi presidentti Urho Kekkosen ja tämän perintöprinssinä pidetyn Ahti Karjalaisen suosioon. Hänestä tuli yksi Kekkosen luotetuista ja uskotuista miehistä ja tämän ulkopolitiikan tukija.

[muokkaa] Puoluejohtaja

Väyrysestä tuli Turun puoluekokouksessa äänin 1738-1611 1980 keskustapuolueen puheenjohtaja, kun hän voitti äänestyksessä puoluetta kuusitoista vuotta johtaneen Johannes Virolaisen, jonka avioeroskandaali ja joutuminen Kekkosen epäsuosioon olivat vahvasti häviön taustalla.

[muokkaa] K-linja ja Neuvostoliiton suhteet

Vuoden 1982 presidentinvaaleissa Väyrynen tuki Ahti Karjalaista keskustan ehdokkaaksi. K-linja kärsi tappion Kuopion puoluekokouksessa, kun Ahti Karjalainen hävisi lukemin 1365-2666 puolueen entiselle puheenjohtajalle, Kekkosen epäsuosiossa myös Juhannuspommin vuoksi olleelle Johannes Virolaiselle.

Varsinainen kohu Väyrysen roolista vuoden 1982 vaaleja edeltäneissä tapahtumissa nousi vasta vuosia myöhemmin. Ahti Karjalaisen vuonna 1989 julkistetusta muistelmateoksesta Presidentin ministeri ilmeni, että Väyrynen oli pyrkinyt Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin avulla parantamaan Karjalaisen mahdollisuuksia presidentinvaaleissa. Viisi kansanedustajaa Kokoomuksen Kimmo Sasin johdolla teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön, jotta Väyrysen toiminta vaalien edellä tutkittaisiin. Selvityspyynnön allekirjoittajat pitivät raskauttavana sitä, että Väyrynen oli tuolloin toiminut ulkoministerinä, ja katsoivat hänen menetelleen miltei maanpetoksellisesti. Perustuslakivaliokunta totesi kuitenkin, ettei Väyrynen ollut rikkonut ministerivastuulakia, ja eduskunta hylkäsi häntä vastaan nostetun kanteen.

[muokkaa] Jalasmökkikohu

Saman vuoden lokakuun lopulla oikeuskansleri Kai Korte totesi eduskunnan virkamiesten menetelleen väärin, kun nämä olivat maksaneet kansanedustajan päivärahaa Väyryselle sillä perusteella, että "Väyrynen oli ilmoittanut vakituiseksi asuinpaikakseen Keminmaan Lapissa, mikä oikeutti hänet nostamaan eduskunnan päivärahaa. Kävi kuitenkin ilmi, että Keminmaan "asunto" oli muutaman neliömetrin kokoinen siirrettävä jalasmökki. Käytännössä Väyrynen perheineen asui Helsingin Kruununhaassa 173-neliöisessä asunnossa."^[2] Väyrynen piti asiaa kohtuuttomana siksi, että ulkopaikkakuntalaiset joutuvat uusmaalaisiin verrattuna pitämään kahta asuntoa yllä. Myös sosiaalidemokraattien edustaja Lasse Lehtinen oli samassa tilanteessa.

[muokkaa] SDP:n vahvistuvan aseman torjuminen

Hallituspolitiikassa Väyrynen pyrki varjelemaan keskustan riippumattomuutta SDP:stä. Kalevi Sorsan IV hallituksen aikana keskustan toiminta hallituksessa sekä Sorsan ja Väyrysen välinen huono henkilökemia tulehduttivat puolueiden välit. Tästä seurasi vuosikymmeniä jatkuneen punamultayhteistyön päättyminen 1987 neljäksi eduskuntavaalikaudeksi, vuoteen 2003 saakka.

[muokkaa] Punamullan loppu

Koska punamultayhteistyö oli joutunut umpikujaan, Väyrynen pyrki takaamaan porvarihallituksen mahdollisuuden vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen.

[muokkaa] Porvarisopimus

Myös teollisuuspiirit kiinnostuivat porvarihallituksesta sen jälkeen, kun Väyrynen oli arvaillut julkisuudessa idän kaupan romahtamista.^[3] Vuoden vaihteessa 1987 Väyrynen teki Nokian pääkonttorissa kokoomuksen ja ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajien kanssa salaisen aiesopimuksen, niin sanotun kassakaappisopimuksen. Siinä sovittiin, että jos nämä kolme puoluetta saisivat uuden eduskunnan paikoista yli puolet, ne lähtisivät ajamaan SDP:n myötävaikutuksella tai ilman sitä keskustan johtamaa enemmistöhallitusta.^[3] Sopimuksessa sovittiin myös, ettei mikään puolueista lähtisi yksin hallitukseen ilman kahta muuta.^[3] Lisäksi suullisesti sovittiin, että, jos Väyrystä ei saataisi uuden hallituksen pääministeriksi, hänet yritettäisiin saada yleisporvarillisesti eduskunnan puhemieheksi.^[3] Kassakaappisopimuksen takana olleet teollisuusjohtajat lupasivat rahoittaa tavallista suuremmin summin porvaripuolueita vaalikampanjassa porvarihallituksen aikaansaamiseksi.^[3]

[muokkaa] Holkerin sinipunahallitus

Saatuaan tietää tästä presidentti Mauno Koivisto nimitti kuitenkin hallituksen muodostajaksi sopimuksesta riippumattoman kokoomuksen entisen puheenjohtajan Harri Holkerin, joka tunnustelun jälkeen muodosti sinipunahallituksen SDP:n, kokoomuksen ja RKP:n pohjalle. Keskustapuolue jäi oppositioon.

[muokkaa] Presidenttiehdokas

Keskustapuolueen jouduttua Harri Holkerin ja Mauno Koiviston vuoksi oppositioon porvarisopimuskesta huolimatta, ryhtyi Paavo Väyrynen vuotta myöhemin presidenttiehdokkaaksi saaden toiseksi eniten ääniä ja enemmän kuin pääministeri Harri Holkeri.

[muokkaa] Kuuskoski-ilmiö

Kuin reaktiona Suomen Keskustan vastoinkäymisiin alkoi Suomen Keskustassa vahvistua "Eeva Kuuskoski -ilmiö", jonka seurauksena Väyrynen päätti vaihtaa puoluejohdon 1990: itsensä Esko Ahoon ja toisen Keskustapuolueen SDP-kriittisen tahtopolitiikan edustajan, puoluesihteeri Seppo Kääriäisen Erja Tikkaan. Tällä vaihdoksella torjuttiin Väyryseen kriittisesti suhtautuneiden esille nousu Eeva Kuuskosken avulla. Erja Tikka jouduttiin kutsumaan Saksan liittotasavallasta Suomeen puoluesihteeriksi siten, että hänen Mercedes-Benz-autolleen järjestettiin verohallituksen poikkeuslupa, koska autoa ei oltu pidetty vuotta ulkomailla omassa käytössä^lähde?. Puoluejohdon vaihdos onnistui.

[muokkaa] Euroopan Unionin vastustus

Uusi puheenjohtaja Esko Aho nousi seuraavana vuonna keskustan, kokoomuksen, RKP:n ja kristillisten muodostaman porvarihallituksen pääministeriksi. Tarkoituksena oli ollut muodostaa kolmen suuren hallitus laman voittamiseksi, mutta sosialidemokraatit heikentyneen kannatuksensa vuoksi kieltäytyivät.

Väyrynen sai hallituksesta uransa neljännen ulkoasiainministerin paikan. Hän toimi ulkoministerinä Suomen jättäessä EU-jäsenhakemuksen, mutta erosi 1993 hallituksesta ja alkoi kampanjoida sen puolesta, ettei Suomi hyväksyisi EU:n kanssa neuvoteltua jäsenehdotusta. Hän oli näkyvimpiä jäsenyyden vastustajia.

Hallituksesta eroaminen oli välttämätöntä siksi, että Väyrynen ryhtyi Euroopan unionin jäsenyysneuvottelujen tulosta arvostellakseen presidenttiehdokkaaksi. Väyrysen lisäksi toinen tunnettu keskustalainen EU-kriitikko, Keijo Korhonen, ryhtyi presidenttiehdokkaaksi ilmoittaen estävänsä Suomen EU-jäsenyyden.

[muokkaa] Välirikko Esko Ahon kanssa

Padotakseen Väyrysen lähinnä EMUun ja Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyvän kritiikin järjesti Esko Aho MTK:n puheenjohtajan seuraavaksi ulkoministeriksi. Heikki Haavisto vastasikin ulkoministerinä EU-neuvotteluiden loppuun viemisestä, mikä heikensi Väyrysen esittämää EU-kritikkiä, kun maataloustuottajien puheenjohtaja ikään kuin hyväksyi itse neuvottelemansa EU-jäsenyyden.

[muokkaa] Toinen presidentinvaalikampanja

1993 hallituksesta eronnut Väyrynen voitti keskustan esivaalin ja nousi puolueensa ehdokkaaksi ensimmäisissä suorissa presidentinvaaleissa 1994. Kampanjaan vaikutti aiheellisesti negatiivisesti ns. Vladimirov-juttu. Paavo Väyrynen oli 1981 ollut yhteydessä Suomessa korkeimpana KGB:n edustajana toimineeseen Viktor Vladimiroviin tarkoituksena vauhdittaa Suomalais-neuvostoliittolaisen talouskomission puheenjohtajan Ahti Karjalaisen presidenttikampanjaa. Jäätyään vaaleissa kolmanneksi Väyrynen syytti näyttävästi mediapeliä, tiedotusvälineitä, huonosta menestyksestään.

[muokkaa] Euroopan parlamentin jäsen

Kun Suomi oli 1995 liittynyt EU:n jäseneksi, Väyrynen valittiin Euroopan parlamenttiin ja hän jätti kotimaan politiikan vaikka oli ehdolla sekä vuoden 1995 että 1999 eduskuntavaaleissa ja tuli valituksi molemmilla kerroilla. Hän ei kuitenkaan ottanut vastaan kansanedustajan paikkaa kummallakaan kaudella, vaan hänen tilallaan eduskunnassa istui varaedustaja Tero Mölsä. Hän on uusinut paikkansa Euroopan parlamentin vaaleissa 1996, 1999 ja 2004 ja ollut vaalien suurin ääniharava vuoden 1996 eurovaaleissa. Hän nousi europarlamentin liberaaliryhmän varapuheenjohtajaksi. Europarlamentaarikkona Väyrynen on vastustanut unionin liittovaltiokehitystä ja korostanut pohjoisen ulottuvuuden merkitystä europolitiikassa.

Väyrynen on esittänyt, että keskusta luopuisi europarlamentissa liberaaliryhmästä ja liittyisi Britannian konservatiivien mahdollisesti myöhemmin perustamaan uuteen parlamenttiryhmään, jonka politiikkana olisi korostaa Euroopan unionin valtioliittoluonnetta sekä jäsenvaltioiden omaleimaisuutta.^[4]

[muokkaa] Lapin yliopisto

Valtiotieteen tohtori Väyrynen nimitettiin Lapin yliopiston dosentiksi 1996 hänen tehtyään näytteeksi kelvollisuudestaan teoksen Richard Coudenhove-Kalergista. Protestina nimitykselle professori Vesa Kanniainen luopui Lapin yliopiston dosentuuristaan.

[muokkaa] Alkio-opisto

Keskustan aatteelliseksi kehittämiseksi Väyrynen perusti puolueen Alkio-opiston yhteyteen "Politiikan korkeakoulu" -nimisen kurssin ja alkoi julkaista Pohjantähti-nimistä lehteä. Hänen aikomuksenaan oli perustaa Keminmaan kunnalta ostamaansa kiinteistöön Pohjantähti-niminen keskustalainen kansalaisopisto, jolle Opetusministeriö ei kuitenkaan myöntänyt valtionapuja, koska opiston perustamiselle ei ollut "riittäviä taloudellisia ja sivistyksellisiä edellytyksiä".^[5] Keminmaan kunnalta opisto sai kuitenkin vuonna 1998 puoli miljoonaa markkaa avustusta,^[6] ja opisto on sittemmin järjestänyt kursseja lähinnä jaksoittain ja viikonloppuisin. Syksyllä 2007 opistossa yhdistettiin nuorten huolto ja jälkihuolto ja yleissivistävä koulutus^[7] Väyrynen toimii opiston varapuheenjohtajana. Opiston alueen rakennukseen on tehty myös nuorisokoti, jossa on huumeista vieroitettavia ja kovia kokeneita nuoria. Lisäksi alueella on navetan ullakolle rakennettu Lapin suurin tanssilava ja viinitarha sekä matkailijoita majoittava kesämotelli.

Väyrysen varhaisempi kirjallinen tuotanto käsittelee keskustapuoluetta ja alkiolaista aatetta sekä niiden tulevaisuutta. Myöhempi tuotanto keskittyy EU-kritiikin ja eurokysymyksen ohella kansainvälisiin asioihin. Väyrynen muun muassa julkisti Suomessa Richard Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisia ajatuksia osoittaakseen, että valtioliittoajatus soveltuisi Euroopan yhteisöön paremmin kuin liittovaltio.

[muokkaa] Paluu eduskuntaan ja hallitukseen

Paavo Väyrynen ei asettunut enää ehdolle vuoden 2003 eduskuntavaaleihin. Kevään 2007 eduskuntavaaleissa Väyrynen oli jälleen ehdolla Lapin vaalipiiristä, josta hän tuli valituksi eduskuntaan. Hän ei kuitenkaan esittänyt enemmistön kanssa samaan aikaan kansanedustajan valtakirjaansa tarkistettavaksi, vaan esitti sen vasta kun hallitusneuvottelut oli käyty huhtikuun puolessa välissä 2007. Hän ilmoitti olevansa käytettävissä hallituksen muodostamisvaiheessa eduskunnan puhemiehistöön, mutta jättämällä kansanedustajan valtakirjansa tarkistuttamatta hän varasi itselleen mahdollisuuden jatkaa myös europarlamentissa.

Pääministeri Matti Vanhanen valitsi yllättäen Väyrysen toisen hallituksensa ulkomaankauppaministeriksi, jolloin Väyrynen lopulta tarkistutti valtakirjansa. Hänen ministeriydestään äänestettiin Keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksessa, jossa hän voitti vastaehdokkaansa kansanedustaja Antti Kaikkosen äänin 41–36. Hänestä tuli uuden hallituksen kokenein ministeri. Väyrysen ja Ilkka Kanervan valinta ministereiksi herätti julkista keskustelua.

Väyrysen ensimmäisiä ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä julkisuuteen tuomia hankkeita on ollut mm. Sallan radan toteuttaminen sekä vaikuttaminen Venäjään puunvientimaksujen korottamista koskevassa kysymyksessä Euroopan unionin kautta. Eduskuntavaaleissa 2007 Väyrystä tuki hänen oman ilmoituksensa mukaan Kehittyvien maakuntien Suomi ry 10 000 €:lla.

EU-vastainen Väyrynen on ministerinä vastustanut euroa. Hänen mielestään Suomen ei olisi pitänyt liittyä euroon. EU-asiantuntija, valtiotieteen tohtori Esko Antolan mielestä Väyrysen EU-vastaisia kommentteja ministerinä ei voi sivuuttaa ja Väyrynen on Suomelle poliittinen riski.^[8]

[muokkaa] Terveys

24. heinäkuuta 2007 uutisoitiin, että Väyryselle oli tehty edellisenä päivänä sepelvaltimon pallolaajennus. Väyrysen kerrottiin sairastavan myös verenpainetautia.^[9]

[muokkaa] Muuta

Väyrynen esiintyi kommentaattorina Subin syksyllä 2007 esittämässä talk show -ohjelmassa Me Myself and I. Ja oli runonlausuja elokuvassa Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986)

[muokkaa] Ura

• Keskustapuolueen varapuheenjohtaja 1972–1980
• Keskustan puheenjohtaja 1980–1990 Turun puoluekokouksesta Porin puoluekokoukseen
• Kansanedustaja: Lapin läänin vaalipiiri 1970–1991, Uudenmaan vaalipiiri 1991-2003 (vuosina 1995–2003 eduskunnassa oli tilalla varaedustaja, mutta Väyrysen valtakirja oli voimassa), Lapin vaalipiiri 2007-
• Euroopan parlamentin jäsen 1995–2007
• Opetusministeri 1975–1976 Martti Miettusen II (hätätila)hallituksessa
• Työministeri 1976–1977 Martti Miettusen III hallituksessa
• Ulkoministeri 1977–1979 Kalevi Sorsan II hallituksessa, 1979–1982 Mauno Koiviston II hallituksessa, 1983–1987 Kalevi Sorsan IV hallituksessa ja 1991–1993 Esko Ahon hallituksessa. 1993–1995 ulkoasianministerinä Ahon hallituskauden loppuun jatkoi MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto ja Haaviston sairastuttua Paavo Rantanen.
• Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri 2007- Matti Vanhasen II hallituksessa.
• Presidentin valitsijamies 1978 ja 1982.
• Kaupunginvaltuutettu Helsingissä 1989
• Kunnanvaltuutettu Keminmaalla 2005-

[muokkaa] Ministerinä ja kansanedustajana olon "ennätyksiä"

Matti Vanhasen II-hallitus Paavo Väyrysellä eniten työpäiviä, sillä hän on toiminut 3565 päivää ministerinä (6.11.2007). Jos Matti Vanhasen II hallitus istuu koko kauden, ja Väyrynen on mukana vuoteen 2011, niin silloin hänestä tulee ensimmäinen suomalainen ministeri joka toiminut ministerinä viidellä eri vuosikymmenellä (1970-, 1980-, 1990-, 2000- ja 2010- luvuilla )

Väyrynen on puolueensa 4. pitkäaikaisin kansanedustaja Johannes Virolaisen, Viljami Kalliokosken ja Kalle Lohen jälkeen.

[muokkaa] Teokset

• Finlands utrikespolitik – den nationella doktrinen och framtidens mänsklighetspolitik, 1988, väitöskirja Åbo Akademi
• Itsenäisen Suomen puolesta, 1999, Gummerus
• Kansakunta – Ihmiskunta, 1987
• Kansallisia kysymyksiä, 1981, WSOY
• Köyhän asialla, 1971
• On muutoksen aika, 1974, WSOY
• On muutoksen aika 1: Tosiasioita ja haavekuvia tulevaisuudesta 1974 ja 1994, WSOY
• On muutoksen aika 2: Tosiasioita ja haavekuvia Suomesta, 1993, WSOY
• On totuuden aika 1: Tosiasioita ja muistikuvia Urho Kekkosen Suomesta, 1993, WSOY
• On totuuden aika 2: Tosiasioita ja muistikuvia Mauno Koiviston Suomesta, 1993, WSOY
• Paneurooppa ja uusidealismi: Tutkielma Richard Coudenhove-Kalergin filosofisista ja yhteiskunnallisista ajatuksista, 1997, Otava
• Suomen puolueettomuus uudessa Euroopassa: Kansallinen doktriini ympäristön murroksessa, 1996, Otava
• Suomen ulkopolitiikka: Kansallinen doktriini ja tulevaisuuden ihmiskuntapolitiikka, 1989, WSOY
• Yhteinen tehtävämme: Kansanvaltaisen..., 1989
• Kansakunta – ihmiskunta: Suomen ulkopoliittinen doktriini, 1987, Gummerus
• Kansallisia kysymyksiä, 1981, WSOY
• Etiäisiä vai kaukoviisautta? Paavo Väyrysen puheita ja kirjoituksia 1999–2004, 2004, Eppe

[muokkaa] Toimittajana

• James Goldsmith: Ansa (kääntänyt ja toimittanut Paavo Väyrynen), 1995, Otava
• Kansainvälinen yhteistyö Pohjois-Kalotilla (toim. Timo Kivimäki ja Paavo Väyrynen), 1997, Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
• Samankeskisten kehien Eurooppa (toim. Paavo Väyrynen), 2000, Suomen puolesta

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Paavo Väyrysen kotisivu
• Paavo Väyrynen Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.
• Pohjantähti -opisto
• Paavo Väyrysen kaksi vastakkaista imagoa, ilmestynyt Aamulehdessä 20.8.1998
• YLE Elävä arkisto: Keskustan kestokasvo Paavo Väyrynen

Edeltäjä: Lauri Posti

Suomen opetusministeri 1975–1976

Seuraaja: Marjatta Väänänen

Edeltäjä: Paavo Aitio

Suomen työministeri 1976–1977

Seuraaja: Arvo Aalto

Edeltäjä: Keijo Korhonen Pär Stenbäck Pertti Paasio

Suomen ulkoministeri 1977–1982 1983–1987 1991–1993

Seuraaja: Pär Stenbäck Kalevi Sorsa Heikki Haavisto

Edeltäjä: Paula Lehtomäki

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri 2007–

Seuraaja: -