Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (SVR) perustettiin valtionhoitaja Gustaf Mannerheimin päätöksellä 28. tammikuuta 1919 korvaamaan samalla päivämäärällä keskeytetyn Vapaudenristin ritarikunnan toiminta.
Ritarikunta on sekä siviili- että sotilasritarikunta. Merkit on suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. Suurmestarina toimii tasavallan presidentti.
Keväällä 1963 käsitteli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan hallitus tasavallan presidentin toivomuksen, että SVR:n suurristin ketjun hakaristit korvattaisiin toisella tunnuskuvalla. Tälle pontimena oli edellisvuonna presidentti Urho Kekkosen Ranskaan ja nimenomaan presidentti Charles de Gaullen luo suorittama valtiovierailu, jolloin de Gaullelle luovutettiin suurristi ketjuineen. Presidentti de Gaulle kuitenkin peitteli takillaan hakaristein koristeltua ketjua, sillä juuri hän johti toisessa maailmansodassa ranskalaisten vastarintaa hakaristiä tunnuksenaan käyttänyttä natsi-Saksaa vastaan. Heraldikko Gustaf von Numers sai tehtäväkseen laatia muutosehdotuksia. Monien vaiheiden jälkeen suurmestari hyväksyi lopulta kuusenhavuristin. Itsenäisyyspäivänä 1963 presidentti Kekkonen ensimmäisenä kantoi uutta ketjua.
Hakaristin korvaamisesta havuristillä seurasi, että vanhat suurristit pyrittiin vaihtamaan uusiin, mm. vuonna 1967 Belgian kuningas Baudouinille vuonna 1954 annettu kunniamerkki vaihdettiin hänen pyynnöstään[1] ja 1986 presidentti Mauno Koiviston Japaniin tekemän valtiovierailun yhteydessä 1986 vaihdettiin keisari Hirohitolle jatkosodan aikana 1942 luovutettu suurristi.[2]
Kunniamerkki on valkoiseksi emaloitu yrjönristi, jonka keskuksessa on hopeinen ruusu, ks. Suomen vaakuna. Ristin sakaroiden välissä on Suomen leijonan pää kohotettuine miekkoineen.
Sisällysluettelo |
Kunniamerkit [muokkaa]
- Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen (SVR SR ketj.) – korkein suomalainen kunniamerkki
- Suomen Valkoisen Ruusun suurristi (SVR SR)
- Suomen Valkoisen Ruusun I lk:n komentaja (SVR K I)
- Suomen Valkoisen Ruusun komentaja (SVR K)
- Suomen Valkoisen Ruusun I lk:n ritari (SVR R I)
- Suomen Valkoisen Ruusun ritari (SVR R)
- Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi (SVR Ar)
- Suomen Valkoisen Ruusun I lk:n mitali kultaristein (SVR M I kr)
- Suomen Valkoisen Ruusun I lk:n mitali (SVR M I)
- Suomen Valkoisen Ruusun mitali (SVR M)
Kunniamerkkien myöntämisestä [muokkaa]
Suurristi ketjuineen myönnetään yleensä vain valtionpäämiehille, ja niitä on myönnetty noin sadalle henkilölle. Suomen istuvalle pääministerille on perinteisesti myönnetty SVR:n suurristi. Poikkeuksen muodostaa Anneli Jäätteenmäki, jolle presidentti ei tätä huomionosoitusta antanut. Mauno Pekkala ja Väinö Tanner eivät ottaneet kunniamerkkiä vastaan periaatteesta. Rafael Paasio otti vastaan, mutta ei kantanut. Keijo Liinamaalle myönnettiin Suomen Leijonan suurristi. Presidentti Mauno Koiviston aikana alkoi käytäntö, jonka mukaan tasavallan presidentin puolisolle myönnetään Suomen Valkoisen Ruusun suurristi. Tellervo Koivisto oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka sai suurristin.[3]
Erityisiä huomionosoituksia [muokkaa]
- Suurristi jalokivien ja miekkojen kera on myönnetty vain Carl Gustaf Emil Mannerheimille 4. kesäkuuta 1944.
- Suurristi jalokivien kera on myönnetty kolmelle suomalaiselle: senaattori Otto Stenrothille 6. joulukuuta 1938, ulkoministeri Carl Enckellille 7. kesäkuuta 1946 ja Jean Sibeliukselle 8. joulukuuta 1950.[4]
- Suurristi miekkojen kera on myönnetty kolmelle suomalaiselle kenraaliluutnantille: Hjalmar Siilasvuolle, Edvard Hanellille ja Aksel Airolle. Merkin on saanut myös muutama korkea ulkomaalainen upseeri kuten saksalainen kenraalieversti Eduard Dietl. [4]
- Vuosittain äitienpäivänä myönnetään I lk: mitaleita kultaristein äitienpäivänkunniamerkkeinä tunnustukseksi äideille heidän työstään kasvattajana. Tämä perinne alkoi vuonna 1946 Väestöliiton aloitteesta, mutta liitto päätti luopua siitä vuonna 1992, jolloin mitalin sai yhteensä 149 äitiä. Saajien esittäminen siirtyi lääninhallituksille ja myöhemmin aluehallintovirastoille. Mannerheimin Lastensuojeluliitto otti tehtäväkseen äitienpäiväjuhlan järjestämisen.
- Lisäksi kunniamerkkeihin kuuluu Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan pronssinen ansiomerkki, jota ei ole koskaan myönnetty kenellekään. Juha E. Tetrin mukaan se sijoittuisi keskinäisessä arvojärjestyksessä ensimmäiseksi ritarikunnan nauhassa kannettavista merkeistä.[5]
Ulkomaalaiset jotka ovat saaneet ritarikunnan arvon (ketju) [muokkaa]
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Luettelo loppuu vuoteen 2002. |
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Suomen Valkoisen Ruusun Suurristi ketjuin, vanha tyyppi Kunniamerkkejä ja militariaa, Finnmedals International
- ↑ Syy hakaristien poistoon Virtuaalilentäjät - Virtual Pilots
- ↑ Helsingin Sanomat 6.12.1992
- ↑ a b Juha E. Tetri: Kunniamerkkikirja, s. 52. 3. täyd. painos. Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6404-9.
- ↑ Juha E. Tetri: Kunniamerkkikirja, s. 51. 1. painos. Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-23-2.
- ↑ www2.hs.fi Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen myönnetty 115 ulkomaalaiselle vaikuttajalle. 29.11.2002. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.3.2012.
