Raymond Poincaré

Raymond Poincaré
Ranskan 10. presidentti
18. helmikuuta 1913 - 18. helmikuuta 1920
Pääministeri	Aristide Briand Louis Barthou Gaston Doumergue Alexandre Ribot René Viviani Aristide Briand Alexandre Ribot Paul Painlevé Georges Clemenceau Alexandre Millerand
Edeltäjä	Armand Fallières
Seuraaja	Paul Deschanel
Tiedot
Syntynyt	20. elokuuta 1860 Bar-le-Duc, Meuse, Ranska
Kuollut	15. lokakuuta 1934 (74 vuotta) Pariisi, Ranska
Puolue	PDR

Raymond Poincaré (20. elokuuta 1860 Bar-le-Duc, Meuse – 15. lokakuuta 1934 Pariisi) oli ranskalainen valtiomies, kolmannen tasavallan presidentti 1913–1920 ja pääministeri viisi kertaa.

Poincaré oli kotoisin Bar-le-Ducista, Meusen departementista, virkamies ja meterologi Nicolas Antoinin Hélène Poincarén poika. Hän opiskeli Pariisissa lakia. Lapsena hän todisti Ranskan–Preussin sodan aikaisen kotiseutunsa saksalaismiehityksen.

Hänet valittiin edustajainhuoneeseen 1887 Lorrainesta. Hän saavutti mainetta talouden asiantuntijana ja istui budjettineuvotteluissa 1890–1891 ja 1892. Hän oli Charles Dupuyn ensimmäisessä hallituksessa huhti–marraskuun 1893 koulutus-, taide- ja uskontoministeri ja toisessa ja kolmannessa toukokuun 1894–tammikuun 1895 talousministeri. Alexandre Ribotin hallituksessa Poincaré oli jälleen koulutusministeri.

Syksyllä 1895 hänet nimitettiin parlamentin varapuhemieheksi. Radikaalien vihamielisyydestä huolimatta toimi tässä tehtävässä 1897 saakka. Vuonna 1906 hän palasi talousministeriksi lyhytaikaiseen Sarrienin ministeriöön. Poincaré kirjoitti ja julkaisi tänä aikana seitsemän volyymia esseitä kirjallisuudesta ja politiikasta.

Poincarésta tuli pääministeri tammikuussa 1912 ja hän alkoi ajaa tiukkaa saksalaisvastaista politiikkaa ja solmi uudelleen liittolaissuhteet Venäjään. Hän ajoi asevelvollisuuden pidentämistä kahdesta kolmeen vuoteen. Hänet valittiin presidentiksi 1913 Armand Fallièresin jälkeen ja hän yritti tehdä presidentinvirasta poliittisen voima-aseman ensi kertaa sitten 1870-luvun marsalkka Mac-Mahonin. Poincaré onnistui ajamaan ulkopolitiikkaansa ja maailmansodan syttyessä otti tehtäväkseen tukea Ranskan sotaponnistelua tukemalla kansan taistelutahtoa. Hän jäi kuitenkin sivummalle nimittäessään entisen kriitikkonsa Georges Clemenceaun pääministeriksi marraskuussa 1917.

Vuonna 1920 Poincarén kausi presidenttinä päättyi. Hän palasi senaattiin, mutta seurasi tarkasti ulkopolitiikkaa ja ajoi Versaillesin rauhan ehtojen tarkkaa noudattamista. Tämä sai presidentti Alexandre Millerandin nimittämään hänet jälleen pääministeriksi vuonna 1922 edeltäjä Aristide Briandin ajettua Britannian Lloyd Georgen linjan mukaista myönnyttelypolitiikkaa. Poincaré noudatti taas tiukkaa linjaa saksalaisia kohtaan ja määräsi Ruhrin alueen miehityksen 1923 Saksan Wilhelm Cunon hallituksen ollessa kykenemätön maksamaan sotakorvauksia. Vastarinnan ja miehityksen kulut johtivat kuitenkin radikaalien ja sosialistien voittoon vuoden 1924 parlamenttivaaleissa ja hänen oli pakko erota.

Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1926 Poincaré kutsuttiin uudelleen pääministeriksi ja talousministeriksi talouskriisin vuoksi. Poincaré sai vakautettua frangin arvon 1/5 sen sotaa edeltävästä arvosta. Saksaan hän suhtautui jo suopeammin, mutta katkaisi diplomaattisuhteet Neuvostoliittoon. Hän johti keskusta-oikeiston voittoon 1928 vaaleissa, mutta jäi eläkkeelle seuraavana vuonna. Viimeisinä vuosinaan hän kirjoitti laajat muistelmansa. Poincaré kuoli 1934.