Patrice de Mac-Mahon

Patrice de Mac-Mahon, duc de Magenta virallinen valokuva

Edme Patrice Maurice, Mac-Mahonin kreivi, Magentan herttua, Solférinon ruhtinas (13. heinäkuuta 1808 Sully, Saône-et-Loire – 16. lokakuuta 1893 Montcresson, Loiret), Ranskan marsalkka, oli Ranskan kolmannen tasavallan ensimmäinen presidentti 1875–1879.

Sullyssa syntynyt Patrice de Mac-Mahon oli aatelisperheensä seitsemästätoista lapsesta kuudestoista. Hänen esi-isänsä olivat kotoisin Irlannista ja paenneet Jaakko II:n katolilaisten rangaistuslakeja. Ludvig XV aateloi isoisän Marquis d'Equillyksi.

Sotilasura

Patrice de Mac-Mahon kävi St-Cyrin sotilasakatemiaa ja valmistui 1827. Hän oli kenraali Achardin adjutantti Algeriassa, jossa hän oli vuoteen 1854. Hänestä tuli muukalaislegioonan komentaja 1843 ja divisioonankenraali 1852. Hän kunnostautui Krimin sodassa erityisesti Malakoffin taistelussa 1855. Mac-Mahonille tarjottiin ylennystä, mutta hän halusi palata Algeriaan.

Patrice de Mac-Mahon nimitettiin Ranskan senaattiin 1856. Hän taisteli Itävallan-Sardinian sodassa 2. armeijankunnan (Italian armeijan) komentajana ja varmisti voiton Magentassa 4. kesäkuuta 1859. Hänet nimitettiin kentällä marsalkaksi ja Napoleon III myönsi hänelle myöhemmin Magentan herttuan aatelisarvon.

Patrice de Mac-Mahon oli Algerian kenraalikuvernöörinä syyskuusta 1864, mutta jätti viran Ranskan–Preussin sodan alussa, jossa hän komensi Alsacen yksikköä sekä I ja V armeijakuntia Reinin armeijan eteläsiivellä. Alle viikossa koko Reinin armeija joutui perääntymään Ranskaan armottomien preussilaisten edellä. Mac-Mahon jätti armeijakuntansa ja komensi Napoleon III:n kanssa Reinin armeijan 120 000 miehen jäänteitä (I, VII, XII armeijakunta). Armeija lähti marssiin kohti Metziä 130 km:n päässä vapauttaakseen sinne piiritetyt joukot. Preussin 3. armeija oli kuitenkin edennyt 325 km kolmessa viikossa ja tapasi ranskalaiset Meusen varrella 29. elokuuta, josta ranskalaiset vetäytyivät kolmen päivän taistelujen jälkeen Sedaniin. Tällä välin uusi Preussin 4. armeija eteni Sedanin eteläpuolelle 3. armeijan kaivautuessa sen pohjoispuolelle. 1. syyskuuta 1870 Preussilaiset sulkivat piiritysrenkaan Helmuth von Moltken johdolla.

Mac-Mahon haavoittui, ja komento siirtyi kenraali De Wimpffenille, joka ilmoitti Ranskan armeijan antautumisesta. 2. syyskuuta Napoleon III antautui viimeisten 83 000 miehensä kanssa. Mac-Mahon johti vielä Versaillesin joukkoja kukistaen Pariisin kommuunin toukokuussa 1871.

Ranskan presidenttinä

9. marraskuuta 1873 kansalliskokous nimitti Mac-Mahonin presidentiksi seitsemäksi vuodeksi. Tammi- ja helmikuussa 1875 säädettiin lait, jotka viimein tekivät tasavallasta Ranskan laillisen valtiomuodon. Mac-Mahon hyväksyi myös Jules Armand Dufauren ja Jules Simonin hallitukset, joissa tasavaltalaiset olivat edustettuina. Kuitenkin toukokuussa 1877 perimmältään legitimisti Mac-Mahon erotti pääministeri Jules Simonin ja korvasi hänet herttua Albert de Brogliella estääkseen tasavaltalaisuuden kannatuksen kasvun ja parantaakseen Henri d'Artoisin kuninkaaksi pääsemisen mahdollisuuksia. Tätä nimitetään 16:nnen toukokuuta kriisiksi (Crise du Seize mai).

Mac-Mahonin matkusti läpi maan varmistaakseen konservatiivien kannatuksen vaalissa, mutta vasemmisto saikin 120 edustajan enemmistön. De Broglien ministeriö erosi, ja Jules Dufaure muodosti vasemmistolaisen hallituksen. Mac-Mahon pysyi vallassa vielä vuoden 1878, jotta Pariisin maailmannäyttely saisi sujua rauhassa, ja erosi 7. tammikuuta 1879 presidentinvaalien jälkeen vasemmiston saadessa uuden voiton.

Patrice de Mac-Mahon kuoli Montcressonissa Loiretissa 1893. Hänet haudattiin täysin kunnianosoituksin Invalidikirkkoon.

Lähteet

• Léon Laforge: Histoire complète de Mac Mahon, maréchal de France, duc de Magenta (1808– 1893) : D'après des documents originaux et des pièces officielles, Pariisi : Lamulle et Poisson, 1898.
• Gabriel de Broglie: Mac Mahon, Pariisi : Perrin, 2000. ISBN 2-262-01143-5