Napoleon III
Sivulta puuttuu 
Napoleon III eli Charles Louis Napoléon Bonaparte (20. huhtikuuta 1808 – 9. tammikuuta 1873) oli Ranskan presidentti ja keisari. Hän oli Napoleon Bonaparten veljenpoika.
Sisällysluettelo |
Lapsuus ja nuoruus [muokkaa]
Napoleon III:ta kutsuttiin ennen keisariuttaan Ludvig Napoleoniksi (ransk. Louis Napoléon). Hänen isänsä Ludvig Bonaparte oli Napoléon Bonaparten nuorempi veli ja hänen äitinsä Hortense de Beauharnais, Napoleonin ensimmäisen vaimon Joséphine de Beauharnaisin tytär edellisestä avioliitosta. Ludvig Napoleon sai syntyessään arvonimen Hollannin prinssi, sillä Napoleon oli nimittänyt hänen isänsä Hollannin kuninkaaksi.
Ludvig Napoleon joutui pakenemaan Ranskasta lapsena heinäkuussa 1815, Napoleonin kukistumisen jälkeen. Hän eli nuoruudessaan Sveitsissä, Saksassa ja Italiassa ja vietti varakasta elämää. Hän päätti jo nuorena tulla Ranskan hallitsijaksi ja olla setänsä veroinen. Ludvig Napoleon harrasti ammuntaa, miekkailua ja hevosajoja.
Vallankumouksellisena [muokkaa]
Ludvig Napoleon liittyi yhdessä veljensä kanssa carbonarien johtamaan Italian vapautusliikkeeseen. Ludvig Napoleon meni tapaamaan Strasbourgiin 1836 Waterloon veteraania. Veteraani ei kuitenkaan ottanut vakavasti Ludvig Napoleonin vallankumoushaaveita. Ludvig vietiin Pariisiin syytteeseen asetettavaksi. Seuraavan vallankumousyrityksen hän teki vuonna 1840 Boulognessa. Ludvig Napoleon lähti laivalla Lontoosta. Hänellä oli laivassa mukana pieni joukko vapaaehtoisia sotilaita. Hän nousi maihin Boulognessa ja meni paikalliseen varuskuntaan, jossa hänet vangittiin välittömästi. Napoleon tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Hamin linnaan. Tänä aikana hän kirjoitti kirjan Köyhyyden poistaminen. Oltuaan kuusi vuotta vankina Ludvig Napoleon pakeni vankilasta linnan korjaustöiden aikana pukeutuneena työvaatteisiin ja lankkua kantaen. Tämän jälkeen Ludvig Napoleon oli paossa uudelleen Isossa-Britanniassa. Napoleon III:n asunto, numero 6 Clarendon aukiolla Royal Leamington Spa:ssa, jossa hän asui vuosina 1838–39 ja 1846–48, kutsutaan Napoleonin taloksi.
Presidenttinä [muokkaa]
Napoleon palasi helmikuun 1848 vallankumouksen jälkeen Ranskaan. Louis Napoléon valittiin kansalliskokoukseen syyskuussa 1848. Hänet valittiin joulukuussa 1848 Ranskan toisen tasavallan presidentiksi. Louis Napoléon sai yli 5 miljoonaa ääntä, kun taas vastustaja Louis Eugène Cavaignac sai yli miljoona ääntä. Louis Napoléon puhui saksaa paremmin kuin ranskaa, ja englantia todella hyvin. Louis Napoleon halusi esiintyä tasavaltalaisena ja hän oli myös poliittisen juonittelun mestari. Hän suosi konservatiiveja ja perusti uuden hallituksen syksyllä 1849. Hän antoi konservatiivien säätää lakeja, jotka auttoivat radikalismin nousua Ranskassa. Louis Napoleon halusi levottomuuksien puhkeavan.
Vuoden 1851 kansannousu [muokkaa]
Merkkejä kansannoususta oli tullut poliisin tietoon pitkin syksyä 1851. Louis Napoleon määräsi lakiasäätävän kokouksen vangittavaksi. Työläiset nousivat kapinaan ja Louis Napoleon kukisti kapinan verisesti. Yli 26 000 henkeä tuomittiin erilaisissa komiteoissa eri puolilla maata. 10 000 henkeä lähetettiin Algeriaan ja kolmisen sataa lähetettiin Cayenneen tai Uuteen-Kaledoniaan. Arviolta 1500 henkeä karkotettiin maasta. Suoritettiin kansanäänestys, jonka tuloksena Louis Bonaparte sai pitää vallan.
Keisarina [muokkaa]
Louis Napoleon teki vallankaappauksen 1851 ja kruunautti itsensä keisari Napoleon III:ksi 2. joulukuuta 1852. Senaatti oli ehdottanut hänen julistamistaan keisariksi saman vuoden marraskuussa. Ranskaa hänen keisarikaudellaan sanotaan toiseksi keisarikunnaksi (ransk. le Second Empire). Hallitusmuoto annettiin tammikuussa 1852. Keisarille annettiin toimeenpanovalta. Senaatti oli presidentin asettama. Kansanedustuslaitos menetti merkityksensä. Poliittinen oppositio vaiennettiin. Ranskan suurteollisuus kasvoi voimakkaasti ja sen seurauksena rakennettiin laaja rautatieverkko. Napoleon selvisi murhayrityksestä 28. huhtikuuta 1855. Napoleon pakeni toista murhayritystä 14. tammikuuta 1858.
Napoleon edisti elinkeinoelämää suosimalla vapaata kauppaa. Hän myös kaunisti Pariisia. Pariisin jälleenrakentamisen taustalla olivat puhtaasti poliittiset ja sotilaalliset syyt. Ahtaita vanhoja katuja levennettiin ja rakennuksia vahvistettiin. Vanha keskiajan Pariisi hävitettiin. Kaikki tämä tehtiin tulevien vallankumouksien estämiseksi ja vallassa olevan hallituksen puolustamisen parantamiseksi. Paroni Georges-Eugène Haussmann ohjasi Pariisin jälleenrakentamista vuosina 1853–1870. Napoleon III järjesti kansalle leipää ja sirkushuveja. Säännöllisesti järjestettiin hovijuhlia ja maailmannäyttelyjä.
Itämainen sota 1853–56 ja Sardinian kuningaskunnan auttaminen, Italian yhdistyminen ja sota Itävaltaa vastaan 1859 lisäsivät Napoleonin kansansuosiota ja Savoijin vapautuminen ja Nizzan (Ranskan Rivieran) alueen saaminen Ranskalle, mikä oli Ranskan viimeinen laajentuminen Euroopassa. Kuitenkin Meksikon sotaretki 1862–67 ja ranskalaisen keisari Maksimilianin teloituttaminen vähensi sitä. Tappiot sodassa Preussia vastaan aiheuttivat syyskuussa 1870 sekä hänen joutumisensa Sedanissa sotavankeuteen, että vallankumouksen ja Kolmannen tasavallan syntymisen.
Keisarina ollessaan Napoleon III jakoi ihmisten mielipiteitä: konservatiiveille hän oli tavoiltaan liian rahvaanomainen ja mielipiteiltään liian vasemmistolainen. Sosialistit puolestaan pitivät häntä liian populistisena.[1]
Napoleon III kuoli maanpaossa 9. tammikuuta 1873 Englannissa. Hänellä oli puoliso Eugénie. Napoleon III:n poika Eugene kaatui Etelä-Afrikassa taistellessaan englantilaisten puolella zuluja vastaan.
Lähteet [muokkaa]
- Teljo, Jussi: ”Napoleonilainen diktatuuri”, Historian diktaattorityyppejä, s. 49-57. Historian aitta 0439-2183. Jyväskylä: Gummerus. (suomeksi)
Viitteet [muokkaa]
