Otto von Bismarck

Otto von Bismarck
Saksan valtakunnankansleri
21. maaliskuuta 1871 – 20. maaliskuuta 1890
Monarkki	Vilhelm I Fredrik III Vilhelm II
Seuraaja	Leo von Caprivi
Tiedot
Syntynyt	1. huhtikuuta 1815 Schönhausen
Kuollut	30. heinäkuuta 1898 Friedrichsruh, Hampuri
Uskonto	luterilainen
Puoliso	Johanna von Puttkamer
Allekirjoitus

Bismarck-Monumentti, Hampuri

Ruhtinas Otto Eduard Leopold von Bismarck (1. huhtikuuta 1815 Schönhausen – 30. heinäkuuta 1898 Friedrichsruh, Hampuri) yhdisti Preussin pääministerinä (1862–1890) Saksan ja toimi sen ensimmäisenä kanslerina 1871–1890.

Bismarckin politiikka oli alussa konservatiivista, aristokraattista ja monarkistista. Vastustaessaan sosiaalidemokraattista liikettä 1880-luvulla hän joutui myöntymään eläkejärjestelmän perustamiseen ja työterveys- ja tapaturmavakuutusten käyttöönottoon.

Varhainen ura

Bismarck syntyi Schönhausenissa ja opiskeli lakia Göttingenissä ja Berliinissä. Hän nai Johanna von Puttkamerin vuonna 1847.

Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelm IV:n myönnyttyä vuoden 1848 vallankumouksen aikana parlamenttivaaleihin, perustuslakiin ja lehdistönvapauteen Bismarck valittiin vuoden 1849 vaaleissa parlamenttiin ja edustamaan Preussia Frankfurtissa. Hän vakuuttui vähitellen Saksan kansakunnan yhdistymisen tärkeydestä. Bismarck toimi myös lähettiläänä Pietarissa ja Pariisissa. Vuonna 1862 kuningas Vilhelm I nimitti hänet Preussin pääministeriksi (Ministerpräsident) ja ulkoministeriksi.

Saksan yhdistäjä

Bismarck pystyi yhdistämään Saksan valtiot aloittamalla menestyksekkäitä sotia. Ensimmäinen oli sota Itävallan kanssa Tanskaa vastaan Schleswigin ja Holsteinin valloittamiseksi. Rauha solmittiin Wienissä 30. lokakuuta 1864. Vuonna 1866 Itävalta julisti Preussille sodan Schleswig-Holsteinin hallinnasta syntyneen riidan päätteeksi. Preussin menestys Königgrätzin taistelussa 3. heinäkuuta oli murskaava ja Itävalta haki rauhaa pian tämän jälkeen. Saksan liitto purkautui, mutta Preussi liitti itseensä Schleswig-Holsteinin, Hannoverin, Hessen-Kasselin, Nassaun ja Frankfurtin. Seuraavana vuonna perustettu 22 valtion Pohjois-Saksan liitto oli nyt kokonaan Preussin hallitsema ja Etelä-Saksan valtiot olivat sen hallinnassa tulliliiton kautta. Preussi ei vaatinut Itävallan alueita, joten maiden suhteet pysyivät läheisinä.

Bismarck perinteisessä sotilaskypärässä

Sota Ranskaa vastaan

Seuraavaksi Bismarck ärsytti Napoleon III:n hallitseman Ranskan keisarikunnan sotaan. Ranska julisti sodan 19. heinäkuuta 1870 ja Saksan eteläiset valtiot liittyivät Pohjois-Saksan liittoon nähtyään Ranskan hyökkääjänä. Ranska kärsi nöyryyttävän tappion Preussille, Napoleon III otettiin vangiksi 100 000 miehensä kanssa Sedanissa 2. syyskuuta ja kaksi päivää myöhemmin vallankumous Pariisissa päätti Ranskan toisen keisarikunnan. Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Ranskan kuninkaanpalatsin Versailles’n peilisalissa 18. tammikuuta 1871. Sota päättyi kymmenen päivää myöhemmin aselepoon. Saksa oli yhdistynyt keisarikunnaksi Itävaltaa lukuun ottamatta.

Valtakunnankanslerina

Kansallissankarina Bismarck nimitettiin ensimmäiseksi valtakunnankansleriksi (Reichskanzler). Ulkopolitiikka keskittyi tämän jälkeen rauhan ylläpitämiseen.

Bismarck ja Napoleon III Sedanin taistelun jälkeen

Katolisen keskustapuolueen ja sosiaalidemokraattien osallistuminen politiikkaan aiheutti hänelle huolta. Bismarckin vuonna 1872 alkanut Kulturkampf, eli katolisten vaikutusvallan vähentäminen, epäonnistui suurimmalta osin. Sosiaalidemokraatteja vastaan hän taisteli kieltämällä puolueen ja edistyksellisellä lainsäädännöllä, joka takasi eläkkeiden lisäksi terveys- ja tapaturmavakuutukset.^lähde?

Viimeiset vuodet

Vuoden 1890 vaaleissa katolinen keskusta ja sosiaalidemokraatit saivat vaalivoiton, ja Bismarck erosi keisari Vilhelm II:n vaatimuksesta. Viimeiset vuotensa hän kirjoitti muistelmiaan (julkaistiin nimellä Gedanken und Erinnerungen) ja kuoli 1898 Friedrichsruhissa, jossa hänet on haudattu Bismarck-mausoleumiin.

Bismarckia on nimitetty myös Rautakansleriksi hänen päämääriensä ja toimintatapojensa vuoksi. Nimityksen alkuperää pidetään siinä, että Bismarckin mukaan Saksan yhteys oli aikaansaatavissa ainoastaan "raudalla ja verellä". Saksan parlamentti äänesti 1895 siitä, lähettääkö se tervehdyksen 80 vuotta täyttävälle Bismarckille. Tulos oli "ei" yhden äänen enemmistöllä.^lähde?