Rautaristi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ensimmäisessä maailmansodassa myönnetty 2. luokan rautaristi
Toisessa maailmansodassa myönnetty rautaristin ritariristi kultaisilla tammenlehvillä, miekoilla ja timanteilla
Tämä artikkeli käsittelee kunniamerkkiä. Sam Peckinpahin elokuvasta on erillinen artikkeli.

Rautaristi (saks. Eisernes Kreuz) oli korkea saksalainen kunniamerkki, joka perustuu alkuaan Saksalaisen ritarikunnan käyttämään ristitunnukseen.

Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III otti rautaristin käyttöön kunniamerkkinä vuonna 1813. Rautaristi oli poikkeuksellinen kunniamerkki, koska sen myöntämisperusteena ei ollut yhteiskunnallinen asema, kuten usein oli tapana tuohon aikaan, vaan pelkästään taistelussa osoitettu urhoollisuus ja johtamistaito. Rautaristiä on jaettu 1. ja 2. luokan risteinä, ritariristeinä variaatioineen (tammenlehvät, miekat, timantit) sekä rautaristin suurristeinä ja suurristin tähtinä, joita on myönnetty vain muutamia kappaleita hyvin korkeille sodanjohtajille (kuten von Blücher, von Hindenburg ja Göring)

Rautaristin historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautaristi oli käytössä vuosina 1813, 1870, 1914 ja 1939 alkaneissa sodissa. Sitä ei ole jaettu vuoden 1945 jälkeen.

Rautaristiä käytettiin kunniamerkkinä keisari Vilhelm II:n aloitteesta myös ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Sitä myönnettiin eri luokissaan yli 5,5 miljoonaa kappaletta. Toisen maailmansodan alkaessa rautaristi perustettiin jälleen, ja rautaristejä myönnettiin lukuisissa eri luokissaan useita miljoonia kappaleita. Yksin maavoimissa arvioidaan myönnetyn noin 2,3 miljoonaa toisen luokan rautaristiä ja 300 000 ensimmäisen luokan rautaristiä. Kaiken kaikkiaan toisen luokan rautaristejä myönnettiin noin 3 miljoonaa ja ensimmäisen luokan rautaristejä 450 000. Toisen luokan rautaristin sai 39 naista, ensimmäisen luokan rautaristin sai kaksi, lentokapteeni Hanna Reitsch ja Saksan Punaisen Ristin sisar Elke Grossmann.

Herbert Nelke, rautaristin saaja

Kesäkuussa 1941 perustettiin rautaristin kunniasolki. Se voitiin myöntää henkilölle, jolla jo oli ensimmäisen ja toisen luokan rautaristit. Solki voitiin myöntää maavoimissa (Heer) palveleville. Vastaavat soljet perustettiin merivoimille 1943 ja ilmavoimille 1944. Kunniasoljella palkittujen nimet kirjattiin Saksan sotavoimien kultaiseen kirjaan.

Rautaristin esillä pito on nykyisinkin Saksassa sallittua, jos siinä ei näy kiellettyä hakaristiä. Vuonna 1957 otettiin käyttöön vuoden 1813 mallin mukainen tammenlehväkoristeinen rautaristi, johon toisessa maailmansodassa jaetut hakaristillä varustetut rautaristit vaihdettiin. Uusia rautaristejä ei Saksassa myönnetä.

Suomi ja rautaristi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautaristin kunniasoljella saaneet suomalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmelle suomalaiselle myönnettiin rautaristi kunniasoljella. He olivat sotamarsalkka Gustaf Mannerheim (I ja II luokan rautaristit kunniasolkineen), SS-joukonjohtaja (suom. vast. korpraali) Kalevi Könönen ja SS-ampuja (suom. vast. sotamies) Yrjö Pyyhtiä. Kaksi viimeksi mainittua palvelivat suomalaisessa Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonassa [1]

Rautaristi ja Suomen juutalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmelle Suomen armeijassa palvelleelle juutalaiselle myönnettiin rautaristi. Yksi heistä oli majuri Leo Skurnik, toinen kapteeni Salomon Klass ja kolmas lottana palvellut Dina Poljakoff. Kaikki tosin kieltäytyivät ottamasta kunnianosoitusta vastaan.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]