Rautaristi
Sivulta puuttuu 
Rautaristi (saks. Eisernes Kreuz) oli korkea saksalainen kunniamerkki, joka perustuu alkuaan Saksalaisen ritarikunnan käyttämään ristitunnukseen.
Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III otti rautaristin käyttöön kunniamerkkinä vuonna 1813. Rautaristi oli poikkeuksellinen kunniamerkki, koska sen myöntämisperusteena ei ollut sosiaaliluokka tai kansallisuus, kuten usein oli tapana tuohon aikaan, vaan taistelussa osoitettu urhoollisuus ja johtamistaito. Rautaristiä on jaettu 1. ja 2. luokan risteinä, ritariristeinä variaatioineen (tammenlehvät, miekat, timantit) sekä rautaristin suurristeinä ja suurristin tähtinä, joita on myönnetty vain muutamia kappaleita hyvin korkeille sodanjohtajille (mm. von Blücher, von Hindenburg, Göring)
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rautaristin historiaa
Rautaristi oli käytössä vuosina 1813, 1870, 1914 ja 1939 alkaneissa sodissa. Sitä ei ole jaettu vuoden 1945 jälkeen.
Rautaristiä käytettiin kunniamerkkinä Keisari Vilhelm II:n aloitteesta myös ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Sitä myönnettiin eri luokissaan yli 5,5 miljoonaa kappaletta. Toisen maailmansodan alkaessa rautaristi perustettiin jälleen ja rautaristejä myönnettiin lukuisissa eri luokissaan useita miljoonia kappaleita. Yksin maavoimissa arvioidaan myönnetyn noin 2,3 miljoonaa toisen luokan rautaristiä ja 300 000 EK ensimmäisen luokan rautaristiä. Kaiken kaikkiaan toisen luokan rautaristejä myönnettiin noin 3 miljoonaa ja ensimmäisen luokan rautaristejä 450 000. Toisen luokan rautaristin sai 39 naista, ensimmäisen luokan rautaristin sai kaksi, lentokapteeni Hanna Reitsch ja Saksan Punaisen Ristin sisar Elke Grossmann.
Kesäkuussa 1941 perustettiin rautaristin kunniasolki. Se voitiin myöntää henkilölle, jolla jo oli ensimmäisen ja toisen luokan rautaristit. Solki voitiin myöntää maavoimissa (Heer) palveleville. Vastaavat soljet perustettiin merivoimille 1943 ja ilmavoimille 1944. Kunniasoljella palkittujen nimet kirjattiin Saksan sotavoimien kultaiseen kirjaan.
Rautaristin esillä pito on nykyisinkin Saksassa sallittua, jos siinä ei näy kiellettyä hakaristiä. Vuonna 1957 otettiin käyttöön vuoden 1813 mallin mukainen tammenlehväkoristeinen rautaristi korvaamaan toisessa maailmansodassa jaetut hakaristillä varustetut rautaristit. Se toimii kuitenkin ainoastaan vaihtokappaleena eikä uusia myönnetä.
Kolmelle Suomen armeijassa palvelleelle juutalaiselle myönnettiin rautaristi. Yksi heistä oli majuri Leo Skurnik, toinen kapteeni Salomon Klass ja kolmas lottana palvellut Dina Poljakoff. Kaikki tosin kieltäytyivät ottamasta kunnianosoitusta vastaan.[1]
[muokkaa] Rautaristin kunniasoljella saaneet suomalaiset
Kolmelle suomalaiselle myönnettiin rautaristi kunniasoljella: sotamarsalkka Gustaf Mannerheim (I ja II luokan rautaristit kunniasolkineen), SS-joukonjohtaja (suom. vast. korpraali) Kalevi Könönen ja SS-ampuja (suom. vast. sotamies) Yrjö Pyyhtiä. Kaksi viimeksi mainittua palvelivat suomalaisessa vapaaehtoispataljoonassa eli ns. Panttipataljoonassa [2]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Saksalaisen rautaristin (Eisernes Kreutz) historiaa 1800-1900-luvuilta. Militarian Maailma nro. 1. Pohjois-Kymenlaakson asehistoriallisen yhdistyksen jäsenlehti.
- History of the Iron Cross Choppersin moottoripyöräsivujen näkemys rautaristin merkityksestä ennen ja nyt.
