Ensimmäinen maailmansota
Wikipedia
| Ensimmäinen maailmansota | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
|||||||||||
|
|||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
|
Keskusvallat: |
Ympärysvallat: |
||||||||||
| Komentajat | |||||||||||
|
|
|
||||||||||
| Tappiot | |||||||||||
|
Kaatuneina: |
Kaatuneina: |
||||||||||
.svg){kind=small}
.png){kind=small}
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
Ensimmäinen maailmansota (myös suuri sota tai maailmansota) oli vuosina 1914–1918 käyty maailmanlaajuinen konflikti, jonka tapahtumat kuitenkin keskittyivät enimmäkseen Euroopassa käytyihin taisteluihin. Alusta alkaen sotaa käytiin niin Aasian kuin Afrikankin mantereilla ja merellä kaikilla suurimmilla valtamerillä. Taisteluita ei käyty Amerikan mantereilla, mutta Yhdysvallat osallistui sotaan taistelemalla Euroopan maaperällä. Sodan osapuolet jaetaan kahteen ryhmään: keskusvaltoihin ja ympärysvaltoihin. Edelliseen kuuluivat Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, jälkimmäisen ryhmän tärkeimmät osallistujat taas olivat Yhdistynyt kuningaskunta, Venäjän keisarikunta, Ranska ja Yhdysvallat. Ryhmien nimet tulevat niiden maantieteellisestä sijainnista: Saksa ja Itävalta-Unkari sijaitsevat keskellä (keskusvallat) Eurooppaa, missä niitä ympäröivät Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Venäjä (ympärysvallat).
Miljoonia kuolonuhreja vaatinut sota on historian tuhoisimpia ja historiallisesti erittäin merkittävä sota: Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin keisarihuoneet kaatuivat, uusia valtioita syntyi ja sodan rauhansopimuksen katsotaan historiankirjoituksessa olevan yhtenä osatekijänä toisen maailmansodan synnylle. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta, suurimmat taistelut käytiin Euroopassa. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota.
Suursotaa osattiin aavistaa etukäteen, sillä käynnissä oli valtava kilpavarustelu muun muassa Saksan ja Englannin välillä. Monet valtiot lähtivät sotaan, koska ne uskoivat sen hyödyttävän heitä ja kestävän vain lyhyen ajan. Sodan käynnisti liittolaissuhteisiin perustuva ketjureaktio. Alun perin oli kyse paikallisesta kriisistä Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä. Serbialaisen terroristijärjestö Mustan Käden tekemän Itävalta-Unkarin kruununprinssin Frans Ferdinandin murhan jälkeen Itävalta-Unkari asetti Serbialle ehtoja, joihin Serbia ei voinut myöntyä. Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle, mihin Serbian liittolainen Venäjä vastasi julistamalla sodan Itävalta-Unkarille. Lopulta Euroopan suurvaltojen keskinäiset sopimukset tulivat täytäntöön ja Saksa, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta julistivat sotia toisilleen. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua laajenevan selkkauksen selvittämiseksi eikä esimerkiksi Saksan esittäessä rauhanneuvotteluja 1916 siihen suostuttu.[1]
Länsirintamalla Saksan ja Ranskan välillä sota oli pitkään asemasotaa; alun nopean etenemisen jälkeen sota muuttui näännytyssodaksi, jossa käytiin valtavia, tuloksettomia, suuret sotilastappiot aiheuttaneita taisteluja muun muassa Verdunissa ja Sommessa. Sodassa kaatui arviolta 8,5 miljoonaa sotilasta[2] ja se aiheutti valtavat taloudelliset tappiot. Saksa menestyi hyvin itärintamalla Venäjää vastaan ja Venäjän huono sotamenestys osaltaan johti Venäjän keisarikunnan romahtamiseen ja Neuvosto-Venäjän syntyyn. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin sotaan syylliseksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sodan syyt
Ensimmäiseen maailmansotaan oli monia syitä. Niitä olivat sotateknologian kehitys, kilpailu siirtomaista, taloudellinen kilpailu ja yhteensovittamattomat kansalliset intressit. Luultavasti tärkein käänne kohti sotaa oli vuosien 1870–1871 Ranskan–Preussin sota, jonka yhteydessä Saksa yhdistyi ja jossa syntyi sovittelematon ristiriita Saksan ja nöyryyttävän tappion kärsineen Ranskan välille. Vuosina 1870–1890 Euroopan voimatasapaino säilyi, kun Saksan keisarikunnan kansleri Otto von Bismarck onnistui diplomatiallaan pitämään Ranskan eristettynä. [3]
Pian Bismarckin eron 1890 jälkeen alkoi tapahtumasarja, jossa varovasti rakennettu tasapaino Euroopan mantereella järkkyi. Bismarckin erottua keisari Vilhelm II johti Saksan ulkopolitiikan aggressiivisempaan suuntaan. Bismarckilaisen diplomatian kulmakivi, Ranskan eristäminen, murtui 1892 Ranskan solmiessa Venäjän kanssa sotilasliiton, jonka mukaan ne auttaisivat toisiaan Saksan hyökätessä. Saksan ja Venäjän keisarikunnan suhteiden viilentyminen ja Venäjän ja Ranskan lähentyminen ajoi Saksan hakemaan läheisempää liittolaissuhdetta Itävalta-Unkariin. Itävalta-Unkarin imperiumi oli hajaantumassa kaakkois-Euroopan kansojen nationalististen pyrkimysten edessä. Räjähdysherkkä tilanne Balkanilla kehittyi vaarallisempaan suuntaan Turkin vaikutuksen hiipuessa, Venäjän kiinnostuttua alueesta ja julistautuessa eteläslaavien suojelijaksi sekä Serbian ja Itävallan suhteiden tulehtuessa.[3]
Britannian ja Saksan suhteet olivat aluksi varsin hyvät - ei vähiten siksi, että Britannian kuningatar Viktorian vanhin tytär oli nainut Saksan kruununprinssi Fredrikin, joka nousi keisariksi 1888. Fredrik kuoli syöpään hallittuaan vain kolme kuukautta. Hänen impulsiivinen poikansa Vilhelm II pyrki tekemään Saksasta maailmanvallan, mikä johti kilpailuun Britannian kanssa siirtomaista ja merentakaisista markkinoista. Merkittävin tekijä Saksan ja Britannian suhteiden heikkenemisessä oli kuitenkin Saksan suunnitelma haastaa brittien laivastoylivoima, minkä hahmotteli amiraali Alfred von Tirpitz 1900-luvun vaihteessa. Saksalaiset myös tukivat Britanniaa vastaan taistelleita buureja buurisodassa 1899–1902.[3]
Britannia päätti lopettaa kilpailemisen Yhdysvaltain kasvavaa laivastovoimaa vastaan, koska Yhdysvaltain laivasto ei ollut sen suora uhkaaja, ja solmi sopimuksen Japanin kanssa, mikä mahdollisti sotalaivojen siirtämisen kaukoidästä Eurooppaan. Vähän myöhemmin Britannia lähestyi vanhaa vihollistaan Ranskaa. Vuonna 1907 Britannia lähestyi myös Venäjää, kun Venäjän uhka Intiaa kohtaan oli kadonnut hävittyyn Venäjän–Japanin sotaan. Vaikka Venäjän ja Ranskan kanssa ei solmittu sitovaa puolustussopimusta, näytti hyvin mahdolliselta, että Britannia liittyisi mantereella käytyyn sotaan, sillä sen intresseissä ei ollut antaa Saksan miehittää kanaalin satamia.[3]
Suurvaltadiplomatia, laivastokilpailu ja vastakkaiset liittoumat eivät olleet ainoita asioita, jotka tekivät Euroopan ilmapiiristä räjähdysherkän. Kansan parantunut koulutustaso ja lukutaidon yleistyminen oli mahdollistanut vaikutusvaltaisen sanomalehdistön, joka käsitteli ulkopolitiikkaa häpeämättömän puolueellisesti. Kansalliskiihkoa ja aggressiivista imperialismia ruokkivat myös kapitalismi sekä muodikkaat ajatukset "kansallisesta tehokkuudesta" ja sosiaalidarwinismista, jotka korostivat vahvimpien selviämistä ja uskomusta, että sota oli välttämättömyys, jotta kansakunta ei rappeutuisi. Useimmat poliitikot ja sotilaat uskoivat lisäksi virheellisesti, että sodasta tulisi lyhyt. Valtiomiehet olivat yleisesti halukkaita ratkaisemaan kansainväliset kiistat mieluummin sodalla kuin diplomatialla.[3]
Useiden kansakuntien motiivit hakea konflikteja ja yhteinen epäonnistuminen suursodan estämisessä ei kuitenkaan voi pyyhkiä pois Saksan pääasiallista vastuuta sodasta. Vaikka tähän päivään asti on kiistelty, missä määrin Saksa tietoisesti suunnitteli sodan etukäteen, harva kiistää sitä, että Saksa oli sodan alullepanija. Preussilaiselle aristokratialle, upseeriluokalle ja teollisuudelle sota oli keino rajoittaa sosiaalidemokraattisen puolueen kasvavaa valtaa. Suurvaltapoliittisesti sota oli Saksalle keino ennaltaehkäistä Venäjän armeijan nykyaikaistaminen, jonka oli tarkoitus valmistua 1916/17, sekä saada maan kansainvälinen vaikutusvalta vastaamaan sen nopeaa taloudellista kehitystä.[3]
[muokkaa] Sarajevon laukaukset
-
Pääartikkeli: Sarajevon laukaukset
Ensimmäinen maailmansota lähti käyntiin ketjureaktiona, jonka pani alulle Itävallan kruununprinssin Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa Sofian murha 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa, Bosniassa. Itävalta-Unkarin kiihkoserbit halusivat liittyä Serbiaan ja toteuttivat tätä pyrkimystä poliittisen murhan avulla. Kansallismielisen serbien salaseuran jäsen heitti kohti kruununprinssin saattuetta pommin, joka räjähti, mutta ei haavoittanut Ferdinandia. Muutama tunti myöhemmin Musta käsi -salaseuraan kuulunut nuori mies nimeltään Gavrilo Princip tappoi kruununprinssin ja hänen puolisonsa. He elivät jonkun aikaa laukausten jälkeen, mutta kuolivat pian. Serbian uskottiin tukeneen Musta käsi -salaseuraa. Kruununprinssin murha oli järkyttävä tragedia. Koska Itävalta-Unkari halusi palauttaa arvovaltaansa Balkanin alueella, se antoi Serbialle listan vaatimuksista, jotka oli tarkoituksellisesti muotoiltu niin, että Serbia ei voisi suostua niihin. Jos Serbia ei suostuisi julistaisi Itävalta-Unkari sodan.[4] Serbia myöntyi pitkälle suostuen yhdeksään kymmenestä vaatimuksesta,[5] mutta ei halunnut, että Itävalta-Unkari ulottaisi poliisitutkimuksensa Serbian alueelle. Tämä uhkasi Serbian mielestä maan itsemääräämisoikeutta. Lopulta Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.
Venäjä pyrki lisäämään vaikutusvaltaansa Balkanilla ja tuki sen takia slaavilaista Serbiaa Itävalta-Unkaria vastaan. Saksa puolestaan tuki Itävalta-Unkaria Venäjää vastaan. Venäjä suoritti liikekannallepanon 30. heinäkuuta Serbian tukemiseksi. Saksa tulkitsi Venäjän liikekannallepanon uhaksi ja julisti Venäjälle sodan 1. elokuuta.[6]
Mutta ennen kuin Saksa uskalsi lähettää joukkojaan Venäjälle, pitäisi eliminoida Venäjän liittolainen ja Saksan arkkivihollinen, Ranska. Saksa pelkäsi joutuvansa kahden rintaman sotaan. Etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan Saksan tuli lyödä Ranska ensin lännessä kuudessa viikossa. Tämän jälkeen voitaisiin keskittyä Venäjän vastaiseen sotaan. Suunnitelma oli tällainen koska Venäjän liikekannallepano oli hidas. Jotta hyökkäys Ranskaan onnistuisi, oli kierrettävä vahvasti linnoitettu Saksan ja Ranskan välinen raja ja hyökättävä Belgian kautta. Belgian puolueettomuuden loukkaaminen antoi Isolle-Britannialle muodollisen syyn liittyä sotaan Ranskan puolelle. Todellinen syy oli halu pysäyttää Saksan vahvistuminen Euroopassa, sillä se oli noussut Britannian kilpailijaksi laivastollaan ja taloudellaan. Lisäksi Pohjanmeren satamien pitäminen vapaana Britannian ulkomaankauppaa varten, siis Belgian itsenäisyys, oli tärkeää.[7]
Näin alussa vain paikalliseen Itävallan ja Serbian väliseen sotaan joutui mukaan yhä enemmän valtioita.
[muokkaa] Sodan kulku
-
Pääartikkelit: Länsirintama (ensimmäinen maailmansota) ja Itärintama (ensimmäinen maailmansota)
Eliminoidakseen kahden rintaman sodan mahdollisuuden Saksa julisti sodan Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian aivan maan äärimmäistä luoteiskulmaa lukuun ottamatta sekä Luxemburgin, ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Schlieffenin suunnitelman mukaisesti Ranskan itärajalleen rakentamat vahvat linnoitukset. Hyökkäys Belgiaa vastaan antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tukivat emämaata ja julistivat sodan Saksalle. Iso-Britannia lähetti vapaaehtoisia värvättyjä joukkoja Ranskan länsirintamalle. Itärintamalla Saksa kukisti Erich Ludendorffin johdolla etenevät heikosti toimivat venäläiset nykyisen Puolan alueella taitavasti muun muassa Tannenbergin ja Masurian järvien suurissa taisteluissa 1914–1915, ja Ludendorffista ja hänen esimiehestään Hindenburgista tuli kansallissankareita. "Venäläisten höyryjyrä" pysähtyi myös Itävallassa. Galitsiaan edenneet Itävalta-Unkarin joukot ajettiin alueelle vuonna 1915, jolloin saksalaiset valtasivat vuoden edetessä koko Puolan silloisen alueen. Venäläiset miehittäjät kohtelivat kaltoin miehittämäänsä maata ja muun muassa vainosivat juutalaisia.
Japani liittyi Ison-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Ottomaanien valtakunta ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1913, ja Saksa houkutteli sen mukaan lupaamalla alueet takaisin.[8]
Kaikissa sotaa käyvissä maissa oli sekä sodan kannattajia että vastustajia. Jotkut sodan kannattajat uskoivat nopeaan voittoon. Lehdistö loi kuvan, jonka mukaan sodan kannatus olisi ollut laajaa. Monet, nimenomaan sosialistit ja älymystön jäsenet, pitivät sotaa suurena onnettomuutena. Yleisen mielipiteen enemmistö lienee ollut sodan vastainen. Kuitenkin esimerkiksi Saksassa moni sosialisti äänesti sodan puolesta. Saksalaiset surmasivat Belgiassa siviilejä muun muassa kostoksi belgialaisten sissitoiminnasta Saksaa vastaan.
Ranskalaiset pysäyttivät saksalaisten etenemisen Marnejoella, kun saksalaisten hyökkääjien rintamalinjaan oli syntynyt valtava aukko. Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Saksan ja Ranskan välinen länsirintama juuttui vuosiksi paikoilleen, ja käytiin valtavia kuukausia kestäviä taisteluja, jotka vaativat satojen tuhansien sotilaiden hengen. Kuuluisia ovat muun muassa Sommen, Verdunin ja Passchendaelen taistelut. Verdunissa Saksa halusi "vuodattaa Ranskan armeijan veren kuiviin", mutta kärsi myös itse valtavat tappiot. Näissä valtavissa taisteluissa kenraalit pistivät joukkonsa hyökkäämään kohti vihollisen konekivääri- ja tykkitulta, ja rintama siirtyi korkeintaan muutamia satoja metrejä. Tämä johtikin lopulta laajaan kapinointiin Ranskan armeijassa. Ensimmäisen maailmansodan hyökkäystaktiikka ei pystynyt vastaamaan puolustajan kehittyneiden aseiden vuoksi saamaan etuun. Sodan aikana kehitettiin uusia hyökkäystaktiikoita. Länsirintamalla eräissä paikoissa oli ajoittain niin liejuista, että miehiä hukkui liejuisiin kranaattikuoppiin. Lieju pysäytti esimerkiksi brittien Passchendaelen suurhyökkäyksen etenemisen vuonna 1917.[9]
Italia pysytteli alkuun puolueettomana, koska liittyminen liittolaistensa Saksan ja Itävalta-Unkarin rinnalle ei palvellut sen etuja.[10] Ison-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. Rintama pysyi Italiassa pitkään suunnilleen paikoillaan. Vuonna 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Anatoliaan, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Menestystä sodassa Ottomaanien valtakuntaa vastaan alettiin saavuttaa vasta vuonna 1917.
Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Tilaisuuden tullen Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta 6. huhtikuuta 1917, ja niinpä amerikkalaisia joukkoja alkoi saapua Ranskaan, missä heitä nousi maihin 26. kesäkuuta 1917.
Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin (kts. Zimmermann-sähke), ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.
Yhdysvalloissa enemmistö kansalaisista vastusti pitkään sotaan liittymistä. Asiaa pidettiin Euroopan sisäisenä. Brittiläisten matkustajalaivojen upotukset ja niiden uutisointi mediassa käänsi kansalaisten mielipidettä. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson oli kovan painostuksen alla hänen pidettyään kiinni eristäytymispolitiikasta. Yhdysvallat eivät puuttuneet sotaan vaan yrittivät toimia rauhanvälittäjinä. Entinen presidentti Theodore Roosevelt ja lukuisat ministerit sekä tietenkin teollisuus painostivat sotaan lähtemisen puolesta.
Samaan aikaan oli myös Jersey Cityssä New Jerseyssä Black Tom -saaren ammusvaraston räjähdys, joka tappoi seitsemän ja jota epäiltiin saksalaisten agenttien teoksi. Pian tämän jälkeen Kingslandissa New Jerseyssä syttyi tulipalo ammustehtaassa. Tulipalosta epäiltynä vangittiin saksalaissyntyinen mies, jonka viranomaiset kadottivat. Saksa ei koskaan myöntänyt kumpaakaan tapausta. Riippumatta olivatko tapaukset lavastettuja, Wilsonin rauhanpolitiikka oli lyöty ja Yhdysvallat julisti sodan ja pian miljoona vapaaehtoista nuorta miestä oli ilmoittautunut rintamalle, josta oli tulossa yksi historian verisimpiä.
Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tšekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tšekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi.
Venäjän armeija oli vuonna 1917 hajoamistilassa, venäläiset sotilaat ryöstelivät omaa maataan. Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan.
Vuoden 1918 alussa Saksa onnistui muun muassa uuden sotilastaktiikan ja itärintamalta vapautuneiden joukkojen ansiosta etenemään länsirintamalla tykinkantaman päähän Pariisista, mutta ympärysvaltain vastahyökkäykset ajoivat Saksan armeijan sotaväsymyksen tilaan. Ympärysvalloilla oli muun muassa panssariase. Saksalaisia alkoi antautua ympärysvalloille, ja lopulta 11. marraskuuta 1918 Saksa päätti vetäytyä sodasta ja ensimmäinen maailmansota päättyi.
[muokkaa] Sota- ja asetekniikan kehitys
- Katso myös: Lentokone ensimmäisessä maailmansodassa
Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Asetekniikka oli ajanut taktiikan ja strategian edelle, jolloin tappiot muodostuivat puolin ja toisin valtaviksi, hyökättäessä 1800-luvun taktisin ja taisteluteknisin menetelmin huolellisesti linnoittautunutta, konekiväärein ja uusin tykistöasein varustautunutta vihollista vastaan. Hyvin pitkälti nämä seikat juututtivat joukot länsirintamalla asemasotaan. Erään arvion mukaan sotilaita kaatui yhteensä 8,5 miljoonaa.
Hieman ennen sotaa ja sen aikana kehitettiin monia uusia aseita, jotka nyt näkivät ensimmäistä kertaa laajamittaista käyttöä. Näihin lukeutuvat esimerkiksi lentokoneet, sukellusveneet ja taistelukaasut. Jalkaväen uusista, ensimmäistä kertaa massamaisesti käytetyistä aseista tärkeimpiä olivat kone- ja pikakiväärit, kranaatinheittimet sekä aivan sodan lopussa saksalaisten käyttöönsä saamat konepistoolit. Panssarivaunu kehitettiin sodan kestäessä ja siitä oli ympärysvalloille hyötyä piikkilankojen ja juoksuhautojen ylittämisessä, vaikkakin vielä ensimmäisen maailmansodan panssarivaunut olivat seuraavan maailmansodan vaunuihin verrattuna alkeellisia ja panssaritaktiikka kehittymätöntä. Panssareiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan.
Suurimmat tappiot eivät kuitenkaan aiheutuneet konekiväärien luotisuihkuista, vaan tykistön tulesta. Tähän seikkaan oli kaksi merkittävää tekijää, joista ensimmäinen oli aivan 1800-luvun lopussa kehitettyjen joustolavettisten tykkien käyttöönotto. Nyt tykkiä ei tarvinnut enää suunnata jokaisen laukauksen jälkeen erikseen, mikä johti tulinopeuden ja tulen tehon moninkertaistumiseen. Toinen olennainen tykistön tehokkuuteen vaikuttanut seikka oli buurisodissa kehitetty epäsuora ammunta. Kenttätykit voitiin nyt sijoittaa taemmas omasta etulinjasta, jolloin tulenjohtaja yksinomaan saattoi tähystää maalia ja käskeä tarvittavat tulen korjaukset. Suurtaisteluita edeltäneissä tykistön tulivalmisteluissa, sekä itse taisteluiden kestäessä saatettiin ampua miljoonittain tykinkranaatteja.
[muokkaa] Sodan seuraukset
Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Mutta oikeammin voidaan sanoa, että ensimmäinen maailmansota oli toisen maailmansodan siemen. Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, mikä osaltaan myöhemmin johti natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Suomen irtoaminen Venäjästä liittyi vallankumoukseen, kun bolševistinen Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden.
Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan taloutta. Ennen sotaa Ranska ja Iso-Britannia olivat "maailman pankkiireita", joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkaantuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.
[muokkaa] Tappiot
Keskusvaltojen kaatuneet
|
Ympärysvaltojen kaatuneet
|
[muokkaa] Versailles'n rauha
Sodan vielä kestäessä Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson esitti neljäntoista kohdan ohjelman sodan lopettamiseksi ja rauhansopimuksen pohjaksi.
Sodan päätyttyä kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista Pariisiin. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekivät neljä suurinta voittajavaltiota: Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia.
Rauha oli voittajavaltioiden sanelema ja Saksan kannalta "häpeärauha". Saksa tuomittiin yksin sotasyylliseksi. Se riisuttiin aseista ja sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr). Saksalle määrättiin tiukat aserajoitukset eikä sillä saanut olla sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta. Saksan oli sodan jälkeen maksettava valtavat sotakorvaukset ja se menetti siirtomaansa.
Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.
[muokkaa] Aluemuutokset sodan jälkeen
Sodan jälkeen niin sanotut reunavaltiot Viro, Latvia, Liettua ja Puola irrotettiin Venäjästä. Suomen itsenäisyysjulistuksen Venäjä oli hyväksynyt jo aiemmin. Itävalta-Unkari hajosi Itävaltaan ja Unkariin sekä kokonaan uutena syntyneeseen Tšekkoslovakiaan. Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia. Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan. Transilvania liitettiin Romaniaan. Galitsia liitettiin Puolaan. Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-idässä päätyivät Ison-Britannian ja Ranskan valvontaan. Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Schleswigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle annettiin niin sanottu Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio.
[muokkaa] Katso myös
- Luettelo ensimmäisen maailmansodan elossa olevista veteraaneista
- Propaganda ensimmäisessä maailmansodassa
- Ensimmäisen maailmansodan aikaiset Helsingin linnoitteet
- Valkoinen sulka
[muokkaa] Sotanäyttämöt
- Länsirintama
- Itärintama
- Afrikan ja Tyynenmeren taistelut
- Atlantin taistelut
- Balkanin taistelut
- Italian rintama
- Lähi-idän taistelut
[muokkaa] Suuret taistelut
[muokkaa] Lähteet
- Tom Pendergast, Sara Pendergast & Christine Slovey (ed.): World War I: Almanac. Gale Group, 2002. ISBN 0787654760.
- Robin Prior & Trevor Wilson: The First World War. Cassell & Co, 2001. ISBN 030435984X.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ http://www.bartleby.com/67/1769.html
- ↑ http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/13.marraskuu/WW14498.HTM
- ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 3,5 Simkins, Peter: ”Background to war”, The First World War: The War to End All Wars. Osprey Publishing, 2003.
- ↑ Prior & Wilson, s. 33
- ↑ Lukion horisontti: Kriisien ja muutosten aika
- ↑ Prior & Wilson, s. 10
- ↑ Prior & Wilson, s. 23-26, 29-34, 38
- ↑ Prior & Wilson, s. 73
- ↑ Prior & Wilson, s. 158
- ↑ Prior & Wilson, s. 28
- ↑ World War I: Almanac s. 199
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Ferguson, Niall: Julma sota. (The pity of war, 1999.) Suomentanut Matti Kinnunen. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-26710-4.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- A Guide to World War I Materials at the Library of Congress
- Chronology World War I World History Database
- A multimedia history of World War One
- The War to End All Wars on BBC
- “The Heritage of the Great War” with numerous pictures (many in color!)
- Royal Engineers Museum The Royal Engineers and the First World War
- GenealogyBuff.com — World War I Casualty Reports for the U.S. Army 1918
- The British Army in the Great War
- The French Army in the Great War
- World War I — Wars And Battles
- Fighting the Hun in the Great War
- Encyclopedia of the First World War
- Trenches on the Web
- Online World War I Records & Indexes
- World War I Document Archive
- The Medical Front WWI
- World War I Naval Combat
- Wanted! 500 000 Canadians for WWI — Illustrated Historical Essay
- Memoirs of the Great War — A personal account in diary format of one man’s experiences throughout the Great War
- War diaries of TF Littler A personal account, war postcards and propaganda comic postcards
- Casualties of the First World War
- Dardanelles Report 1915
- Mediatheque Autochromes — French site with many color photographs from WWI
- The World War I Years — NVR’s Film & Discussion Series in Public Libraries
- WWW-VL: Military History: The Great War 1914-1918
- WWI links
- Chailey 1914-1918 - A Sussex community's response to the First World War
- canadiansoldiers.com
- World War I Poster Collection hosted by the Universtity of North Texas Libraries' Digital Collections
- German submarine industries WWI
- Documents of World War One
- First World War in the News
| Sotatoimialueet | Tapahtumat (1914–1916) | Tapahtumat (1916–1918) | Sodan osapuolet | Muuta: |
|
Ennen sotaa: Sodan aikana: Sodan jälkeen:
|
