Itävalta

Itävallan tasavalta (saks. Republik Österreich) eli Itävalta (Österreich) on sisämaavaltio Keski-Euroopassa. Se koostuu yhdeksästä osavaltiosta. Itävallan naapurimaat ovat Liechtenstein ja Sveitsi lännessä, Italia ja Slovenia etelässä, Unkari ja Slovakia idässä ja Saksa ja Tšekki pohjoisessa.

Itävallan maiseman tunnusomaisia piirteitä ovat Alpit ja Tonava.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Politiikka
3 Osat
4 Maantiede
5 Talous
- 5.1 Liikenne
6 Väestö
7 Kulttuuri
- 7.1 Maailmanperintökohteet
- 7.2 Urheilu
8 Lähteet
- 8.1 Viitteet
9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Itävallan historia

[muokkaa] Varhainen historia

Noin 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua kelttiläisiä heimoja asettui asumaan Alppien itäpuolelle. Roomalaiset valloittivat alueen vuonna 9 eaa.^[3]

Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen Rooman Noricumin valloittivat hunnit, ostrogootit ja frankit. 900-luvulta 1200-luvulle Itävaltaa hallitsivat Babenbergit, joita seurasi Habsburg-suku.

Itävalta tuli 1400-luvulla arkkiherttuakunnaksi. Se oli yksi Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluneista käytännössä itsenäisistä valtioista, mutta sikäli erikoisasemassa, että sen arkkiherttuana oli lähes poikkeuksetta sama henkilö kuin keisarinakin. Kun Itävalta joutui toistuvasti sotiin Osmanien valtakuntaa vastaan, se valloitti vähitellen myös sille kuuluneita alueita, erityisesti Unkarin. Näitä ei kuitenkaan katsottu Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluviksi.^[4]

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta lakkasi vuonna 1806, kun keisari Frans II luopui sen keisariudesta. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli kuitenkin julistanut Itävallan keisarikunnaksi ja tullut sen keisariksi nimellä Frans I. Tästä keisarikunnasta tuli vuonna 1867 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia. Itävallan keisari oli Itävalta-Unkarin johdossa aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen vuonna 1918.^[5]

[muokkaa] Tasavallan alkuhistoria

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen keisarikunta hajotettiin lukuisiin valtioihin Saint-Germainin sopimuksella vuonna 1919.^[6]

Itävallasta tuli tasavalta, juridisesti 10. marraskuuta 1920.^[7]

Vuosina 1918-1919 Itävalta kutsui itseään nimellä Republik Deutschösterreich, joka muutettiin ententen vaatimuksesta Itävallan tasavallaksi. Syksyllä 1922 Itävalta sai Kansainliitolta lainan, jolla sen taloutta pyrittiin kohentamaan. Tasavalta kesti vuoteen 1934, jolloin oikeistolainen kansleri Engelbert Dollfuß hajoitti parlamentin politiikan ajauduttua sisäisten ristiriitojen vuoksi ongelmiin. Diktatorinen austrofasistiseksi kutsuttu hallinto alkoi jo vuonna 1933 toimia Italian fasistien ja suojeluskuntien tuella.^[7]

Itävalta liitettiin natsi-Saksaan vuonna 1938 (Anschluss), jossa Saksan aseellista maahantuloa ei vastustettu, toisin sanoen hallinto toimi miehittäjän apuna.^[8]

[muokkaa] Uusi Itävalta 1945

Liittoutuneet miehittivät Itävaltaa vuosina 1945 - 1955. Valtion alue ja pääkaupunki Wien jaettiin neljään voittajaltioiden miehitysvyöhykkeeseen. Valvontakomissio sopi syksyllä 1945 väliaikaisen hallituksen täydentämisestä ja vapaiden vaalien järjestämisestä. Hallituksella oli lupa hoitaa ulkosuhteita valvontakomission valvonnassa. Maasta tuli vuonna 1955 jälleen itsenäinen tasavalta sillä ehdolla, että se jäisi neutraaliksi puskurivyöhykkeeksi NATOn ja Varsovan liiton väliin.^[9] Sen aseostoilla oli vuosikymmenet samanlaiset rajoitteet kuin Suomella tosin ilman kauppataseiden asettamia velvoitteita ostaa Neuvostoliitosta aseita. Maa profiloitui YK:n tukijaksi, liennyttäjäksi ja arabien ystäväksi lukuisissa Lähi-idän kriiseissä.^[10]

Neuvostoliiton romahdettua Itävalta lähestyi muita Euroopan maita ja liittyi Suomen ja Ruotsin mukana Euroopan unioniin vuonna 1995 ja otti ensimmäisten joukossa käyttöön euron vuonna 1999.^[11]

Äärioikeistolainen Vapauspuolue Jörg Heiderin johdolla sai 27 % äänistä vuonna 1999. Se pääsi hallitukseen vuonna 2000 ulkomaiden vastustuksesta huolimatta. Vuoden 2002 vaaleissa puolue menetti suosiotaan.^[7]

Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) hallittua kolme vuosikymmentä vuonna 2000 muodostettiin oikeistokoalitio, johon kuuluivat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistolainen vapauspuolue (FPÖ). EU julisti Itävallan diplomaattiseen eritykseen seitsemäksi kuukaudeksi vastalauseena Vapauspuolueen asemalle. Vapauspuolueen politiikan ja johdon aiheuttaman kuohun jälkeen liittokansleri Wolfgang Schüssel (ÖVP) julisti 9. syyskuuta 2002 vaalit pidettäväksi ennenaikaisesti. 24. lokakuuta vaaleissa ÖVP voitti maanvyöryvoiton; 42,3 % äänistä ja FPÖ jäi 10,1 %:iin.^[7]

Koalitiohallitus ÖVP:n ja FPÖ:n välillä jatkui 28. helmikuuta 2003 pitkällisten hallitusneuvottelujen jälkeen ja Wolfgang Schüssel jatkoi liittokanslerina. Maahan säädettiin uudet turvapaikanlakijoita koskevat lait, joita pidetään Euroopan tiukimpina.^[7]

Vuoden 2006 vaaleissa 1. lokakuuta 2006 sosiaalidemokraatit otti voiton. SPÖ kieltäytyi yhteistyöstä Vapauspuolueen kanssa, eivätkä sen paikat riittäneet Vihreidenkään kanssa hallituksen muodostamiseen. Kolmikuukautisten hallitusneuvottelujen jälkeen SPÖ ja ÖVP sopivat suuresta koalitiohallituksesta Alfred Gusenbauer kanslerina.^[7]

Huhtikuussa 2008 paljastuivat Josef Fritzlin järkyttävät teot lapsiaan kohtaan.^[7]

Vuoden 2008 vaalit järjestettiin ennenaikaisesti suuren koalitiohallituksen kaaduttua. Niiden voittajiksi nousivat kaksi oikeistopopulistista maahanmuuttovastaista puoluetta FPÖ ja BZÖ, jotka saivat yhteensä lähes 30 % kannatuksen. Suurimpana puolueena säilyi sosiaalidemokraatit. BZÖ:n johtaja ja entinen FPÖ:n johtaja Jörg Haider kuoli auto-onnettomuudessa pian vaalien jälkeen.^[7]

Huhtikuussa 2010 Fischer valittiin toiselle presidenttikaudelle. Lokakuussa Wienin kunnalllisvaaleissa Vapauspuolue kiri sosiaalidemokraattien ohi suurimmaksi puolueeksi 26 prosentin ääniosuudella.^[7]

[muokkaa] Politiikka

Itävallan valtionpäämies on presidentti, joka valitaan kuuden vuoden välein kaksivaiheisella suoralla kansanvaalilla. Presidentti nimittää liittokanslerin, joka on yleensä parlamentin enemmistön muodostavan koalition ehdokas, usein parlamentin suurimman puolueen puheenjohtaja.^[1]

Itävallan perustuslaki perustuu Bundes-Verfassungsgesetz 1920:n vuoden 1929 versioon. Itävallan valtiosopimus (Österreichischer Staatsvertrag), joka hyväksyttiin 15. toukokuuta 1955, päätti liittoutuneiden miehityksen toisen maailmansodan jälkeen. Sopimuksen mukaan parlamentti julisti perustuslain lisäyksellä 26. lokakuuta 1955 maan pysyvästi puolueettomaksi, mitä päivämäärää juhlitaan maan kansallispäivänä.^[1]

Itävallan parlamentissa on kaksi kamaria, Bundesrat, jossa on 64 osavaltioiden valitsemaa edustajaa ja Nationalrat, jossa on 183 kansan nelivuotiskausille valitsemaa ehdokasta (vuoden 2010 vaaleista viisivuotiskausille). Parlamentin alahuone tai presidentti voi erottaa kanslerin. Puolueiden on ylitettävä neljän prosentin äänikynnys saadakseen ehdokkaita, mutta ehdokas voi tulla valituksi myös joltakin 43 vaalipiirin Direktmandat-paikalla. Ylähuone eli Bundesrat voi viivyttää lakien hyväksymistä palauttamalla ne kerran uuteen käsittelyyn alahuoneessa. Äänestysikä on 16 vuotta^[12].

[muokkaa] Osat

Pääartikkeli: Itävallan osavaltiot

Itävallan kartta, CIA 1999 (iso kartta)

Itävalta on liittotasavalta jossa on yhdeksän osavaltiota:^[1]

[muokkaa] Maantiede

Itävalta satelliittikuvassa maaliskuussa

Itävallan kartta

Itävallan maantieteen tärkeimmät piirteet ovat Alpit ja Tonava. Baijeriin vuonna 1992 valmistunut kanava yhdistää Tonavan Reiniin ja Mainiin, ja muodostaa siten vesireitin Pohjanmereltä Mustallemerelle. Alppien vedenjakajan pohjoispuolen joet ovat Tonavan sivujokia ja laskevat suoraan Tonavaan, kun taas maan keski- ja itäosan joet virtaavat etelään ja yhtyvät Serbiassa Dravaan, joka vie niiden vedet Tonavaan.^[13]

Itävallan Alppien korkein huippu on Großglockner, 3 798 metriä merenpinnasta, toiseksi korkein on Wildspitze, 3 774 metriä. Matalin paikka on Neusiedler See, 115 metriä Audrianmeren pinnasta.^[1]

Alpit peittävät 62 prosenttia maan pinta-alasta. Loppuosakin on varsin kukkulaista: Tonavan laakso ja Alppien pohjoinen reuna-alue, matalampi alue maan itä- ja koillisosassa sekä Alppien reuna-alue niiden eteläpuolella.^[13]

Itävallassa on myös jonkin verran vesistöjä. Järviä ovat muun muassa Wolfgangsee, Neusiedler See, Wörthersee, Bodensee ja Mondsee, jokia taas Tonava (Donau), Mur, Drava ja Inn.

[muokkaa] Ilmasto

Suurten korkeuserojen takia sää ja ilmasto voivat muuttua rajusti pienelläkin matkalla. Talvet ovat kylmiä kaikkialla. Suurimmat sademäärät saadaan kesäkuukausina, mutta koska sateet tulevat silloin ukkosluontoisina kuuroina, sateinen sää ei kestä kauaa. Talvisaikaan ylhäällä Alpeilla sää on keskimäärin aurinkoisempaa kuin laaksoissa, joissa on useammin pilvistä ja sumuista. Kesällä taas laaksoissa on useammin aurinkoista silloinkin, kun vuorenhuiput jäävät pilvien sisään. Alppien keskiosassa esiintyy ajoittain lämmin ja kuiva föhntuuli.^[14]

[muokkaa] Luonto ja luonnonsuojelu

Itävallan eläimistö on tyypillisen keskieurooppalaista: jäniksiä, saksanhirviä, fasaaneita, kettuja, mäyriä, näätiä, peltopyitä. Vuorisoissa elää gemssi, metsämurmeli, kotka ja naakka. Pannonian alueelle luonteenomaisia ovat Neusiedl-järven ruovikoissa viihtyvät suuret määrät kahlaajalintuja. Viime vuosina maan keski- ja eteläosien metsissä on jälleen tavattu joitakin karhuja.^[15]

Suurten korkeuserojen takia kasvillisuus on monimuotoista. Itävalta on Euroopan metsäisimpiä maita. Tyypillisiä ovat lehtimetsät (tammi ja pyökki) ja sekametsät (kuusi ja pyökki), korkeammalla myös havumetsät (kuusi, lehtikuusi ja mänty). Alppiniittyjen kasvillisuus on erityisen värikästä ja vaihtelevaa: siellä kukkivat alppitähti, katkerot, etelänarnikki, kanervat ja monet muut lajit.^[15]

itävallassa on kuusi kansallispuistoa: Tonavan ja Auenin kansallispuisto, Gesäusen kansallispuisto, Hohe Tauernin kansallispuisto, Kalkki-Alppien kansallispuisto, Neusiedler Seen kansallispuisto ja Thayatalin kansallispuisto.^[16]

[muokkaa] Suurimpia kaupunkeja

Kaupungin nimen perässä on sen asukasluku 1. tammikuuta 2009^[17]

Wien (1 687 271)
Graz (253 994)
Linz (189 122)
Salzburg (147 732)
Innsbruck (118 035)

[muokkaa] Talous

Itävalta on korkean elintason maa, jonka talous on pitkälti sidoksissa EU-maihin, erityisesti Saksaan. Toisen maailmansodan jälkeen monia yrityksiä kansallistettiin pelättäessä niiden joutuvan Neuvostoliiton käsiin sotakorvauksina. Pääosa valtionyrityksistä yksityistettiin 1990-luvun alussa.

Itävallassa on vahva ammattiyhdistysliike. Yli 40 % työvoimasta kuuluu Österreichischer Gewerkschaftsbundiin (ÖGB). Teollisuus, ammattiliitot, maatalouden eturyhmät ja hallitus (ns. sosiaalipartnerit, Sozialpartner) neuvottelevat laajan tulopoliittisen kokonaisratkaisun. Vuoristoisessa maassa maatilat ovat pieniä ja hajanaisia, ja tuotanto on ollut kallista. Itävallan oma maatalous tuottaa noin 80 % maan elintarvikkeista, ^[18]mutta vain 1,7 % bruttokansantuotteesta ja työllistää 5,5 % työvoimasta.^[1] Maatalous on joutunut uudistuksiin maan liittyessä EU:hun 1995.^[18]

Ylivoimaisesti suurin kauppakumppani on Saksa, jonne viedään 29 % viennistä ja josta tuodaan yli 40 % tuonnista. Merkittävimmät vientituotteet ovat koneet ja teollisuustuotteet.^[1] Vuonna 2009 muut EU-27-maat käsittivät 72 % ulkomaankaupasta.^[18]

Sähköstä noin 65 % tuotetaan vesivoimalla.^[19] Itävallassa ei ole ydinvoimaloita. Vuonna 1972 aloitettiin voimalaitoksen rakentaminen Zwentendorfiin Tonavan varrella. Vuonna 1978 järjestettiin kuitenkin kansanäänestys, jossa 50,5 % äänestäjistä vastusti ydinvoiman käyttöönottoa, eikä voimalaa ikinä avattu ja säädettiin laki ydinvoiman kieltämiseksi. Vuonna 2009 voimala muutettiin aurinkovoimalaksi.^[20]

Merkittävimpiin luonnonvaroihin kuuluvat rautamalmi, öljy, puu, lyijy, kivihiili, ligniitti ja kupari.^[1]

[muokkaa] Liikenne

Itävallassa on 55 lentopaikkaa, joista vain yhdellä on yli kolmikilometrinen kiitotie.^[1] Wienin kansainvälinen lentoasema on suurin lentoasema, mutta myös Graziin, Linziin, Klagenfurtiin, Salzburgiin ja Innsbruckiin tulee ulkomaanlentoja.^[21] Rautateitä on noin 6400 kilometriä. Vesiväylää on 358 km. Satamakaupunkeja ovat Enns, Krems, Linz ja Wien.^[1] Tonavaa pitkin on myös säännöllistä kansainvälistä matkustajaliikennettä.^[21] Itävallassa on käytössä maailman korkein nopeusrajoitus, 160 km/h. Vain Arabiemiirikunnissa saa mennä samaa vauhtia.

[muokkaa] Väestö

Itävallan väestö on varsin homogeenista, 88,6 % puhuu saksaa päivittäisenä käyttökielenään. Etnisistä ryhmistä suurin ovat itävaltalaiset, joita on noin 91,1 % maan väestöstä. Merkittäviä vähemmistöjä ovat entisen Jugoslavian alueen kansalaisuudet, eli kroaatit, serbit, sloveenit ja bosniakit, joita on yhteensä noin 4 % väestöstä. Lisäksi noin 1,6% oli turkkilaiset ja 0,9% saksalaisia.^[1]

Burgenlandin osavaltiossa elää unkarilaisten, romanien, slovakien ja kroatien historialliset vähemmistöt. Unkarilaisia elää lisäksi Wienissä ja romaneja ympäri maata. Itävallan sloveenit ovat keskittyneet maan etelärajalle Kärntenin ja Steiermarkin osavaltioihin. Itävallan turkkilaiset ovat maahan 1960-luvulta lähtien töihin tulleiden jälkeläisiä.^[22]

Itävallan vuoristoissa on kehittynyt monta erillistä saksan murretta. Kaikki kuuluvat itävaltalais-baijerilaiseen ryhmään lukuun ottamatta Vorarlbergin alemannimurretta.

Vuonna 2001 73,6 % itävaltalaisista oli katolilaisia.^[1] Muut tärkeät uskonnot ovat islam ja protestanttiset liikkeet. 1930 Itävallassa asui 100 000 juutalaista, nyt heitä on 10 000–20 000.

[muokkaa] Kulttuuri

Itävallan historiassa Alpit ovat muodostaneet luontaisen kulkuesteen, ja niiden rajaamissa laaksoissa on syntynyt erilaisia perinteitä. Nykyisin media ja ihmisten helpottunut liikkuvuus ovat pienentäneet alueellisia eroja.^[23]

Noin kolmannes itävaltalaisista asuu viidessä suurimmassa kaupungissa. Loput asuvat pikkukaupungeissa tai maaseudulla. Maatilat ovat usein kuuluneet samalla suvulle vuosisatojen ajan, ja niissä on kellotorni, jonka avulla väki on voitu kutsua pelloilta syömään. Maan länsiosissa on sveitsiläistyyppisiä jyrkkäkattoisia puutaloja, kun taas itäosissa Tonavan alueen taloissa on enemmän slaavilaisia vaikutteita ja rapattuja seiniä.^[23]

Sacherkakku Sacherin kahvilassa.

Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita Saksasta, Unkarista, Tsekistä ja Pohjois-Italiasta. Aamiainen on tyypillisesti kevyt: kahvia tai maitoa ja hillovoileipiä. Makkarasämpylä on tyypillinen aamupäivän välipala. Lounas on päivän pääateria ja siihen kuuluu keitto ja lihapitoinen pääruoka kuten wieninleike lisukkeineen. Kaupungeissa iltapäiväkahvi on tärkeä tapahtuma, ja kahvilakulttuuri on vilkasta. Ilta-ateria on kevyenpuoleinen, esimerkiksi leikkeleitä, leipää ja viiniä tai olutta.^[23]

Itävallassa ovat syntyneet klassisen musiikin keskeiset säveltäjät Wolfgang Amadeus Mozart, Joseph Haydn, Franz Schubert, Gustav Mahler, Anton Bruckner, Johann Strauss vanhempi ja Johann Strauss nuorempi.^[24] Toisen Wienin-koulukunnan säveltäjiä ovat Arnold Schönberg, Anton Webern ja Alban Berg.^[25]

Kuvataiteiden piirissä tunnetuiksi ovat tulleet taidemaalarit Gustav Klimt ja Oskar Kokoschka.^[23]

Itävallan kirjallisuus on kehittynyt osana saksankielistä kirjallisuutta. Varhaisista kirjailijoista Franz Grillparzer (1791-1872) kirjoitti mahtipontista, isänmaallista runoutta jota koululaiset joutuvat edelleen lukemaan. Rainer Maria Rilke oli lahjakas filosofinen runoilija 1900-luvulla. Kirjailija Robert Musil tuli tunnetuksi maailmansotien välisenä aikana.^[23] Runoilija Peter Rosegger oli Nobel-ehdokkaana 1913, kirjailija Elfriede Jelinek sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004.^[26]

Kolme itävaltalaista fyysikkoa on saanut Nobelin: Erwin Schrödinger, Victor F. Hess ja Wolfgang Pauli. Veriryhmien keksijän Karl Landsteinerin lisäksi kuusi muuta lääketieteilijää ja neljä kemistiä on palkittu Nobelilla. ^[27] Filosofialle Itävalta on antanut Ludwig Wittgensteinin ja Karl Popperin. Maan tunnetuin matemaatikko on ollut loogikko Kurt Gödel. Ihmistieteiden alalla eittämättä tunnetuin itävaltalainen on psykoanalyysin isä Sigmund Freud. Itävallassa ovat syntyneet taloustieteilijät Joseph Schumpeter ja Friedrich Hayek. Tekniikan historiaan on jäänyt insinööri Ferdinand Porsche.^[28]

Muita Itävallassa syntyneitä kuuluisuuksia ovat diktaattori Adolf Hitler, Insesti-isä Josef Fritzl, Oscar-palkittu näyttelijä Christoph Waltz, näyttelijä Arnold Schwarzenegger laulaja Falco sekä kolminkertainen F1 maailmanmestari Niki Lauda.

[muokkaa] Maailmanperintökohteet

Unescon maailmanperintöluettelossa on kahdeksan kohdetta Itävallasta^[29]

Fertö/Neusiendlerseen kulttuurimaisema, jaettu Unkarin kanssa
Grazin historiallinen keskusta
Hallstatt-Dachstein Salzkammergutin kulttuurimaisema
Salzburgin kaupungin historiallinen keskusta
Schönbrunnin palatsi ja puutarhat
Semmeringin rautatie
Wachaun kulttuurimaisema
Wienin historiallinen keskusta

[muokkaa] Urheilu

Itävallan urheilu on tunnettu menestyksestä alppilajeissa: Toni Sailer, Hermann Maier, Annemarie Moser-Pröll, Stephan Eberharter, Anita Wachter ja Benjamin Raich ovat tunnettuja itävaltalaisia alppihiihtäjiä. Suosituin urheilulaji Itävallassa on kuitenkin Jalkapallo. Itävallan maajoukkue on pelannut jalkapallon MM-lopputurnauksessa seitsemän kertaa ja sen paras saavutus on kolmas sija vuodelta 1954. Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuissa Itävalta on pelannut vain yhden kerran, vuonna 2008, jolloin Itävalta järjesti lopputurnauksen yhdessä naapurimaansa Sveitsin kanssa. Myös mäkihyppy on Itävallassa suosittua ja esimerkiksi Thomas Morgenstern, Gregor Schlierenzauer, Andreas Kofler ja Wolfgang Loitzl lukeutuvat maailman kärkihyppääjien joukkoon.

Itävalta on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1896. Sillä on nykyisin yleensä noin 70 urheilijan joukkue sekä kesä- että talviolympialaisissa. Eniten mitaleita on tullut alppihiihdosta, mäkihypystä ja taitoluistelusta.^[30]