Toinen Wienin koulukunta
Wikipedia
Toinen Wienin koulukunta, Wienin toinen koulukunta tai Uusi Wienin koulu tarkoittaa länsimaisen taidemusiikin historiankirjoituksessa Wienissä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä vaikuttanutta säveltäjäryhmää, jolla oli merkittävä vaikutus koko 1900-luvun taidemusiikkiin. Ryhmä koostui Arnold Schönbergistä ja hänen oppilaistaan, joista tunnetuimmat olivat vuodesta 1904 lähtien Schönbergin johdolla opiskelleet Alban Berg ja Anton Webern. Ryhmän jäsenille oli ominaista atonaalinen ja myöhemmin kaksitoistasäveljärjestelmään pohjautuva sävellystyyli.
Wienin toinen koulukunta on Schönbergin koulukunnan nimitys. Sekaannusta aiheuttaa termin epämääräinen käyttö. Sillä viitataan lähinnä Schönbergiin, Bergiin ja Weberniin. Toisaalta termiä sovelletaan myös Schönbergin ensimmäisiin oppilaisiin, kuten Jalowetziin, Wellesziin, Horwitziin ja Steiniin. Ei ole harvinaista sekään, että Schönbergin oppiin 1920-30-luvuilla hakeutuneita säveltäjiä (esimerkiksi Hanns Eisleria, Nikos Skalkottasia ja Ernst Krenekiä) pidetään myös koulukunnan edustajina. Koulukunnaksi nämä säveltäjät tulivat yhteistyönsä ja sävellysmetodinsa perusteella. Schönberg loi 12-säveltekniikan ja hänen oppilaansa sovelsivat sitä enemmän tai vähemmän.
Ilmaisuun ’Wienin toinen koulukunta’ sisältyy ajatus, että olisi ollut olemassa myös ensimmäinen koulukunta, jonka jäseniä olisivat olleet Haydn, Mozart ja Beethoven. Tätä yhteyttä pyrkivät kirjoituksissaan vahvistamaan Schönberg, Berg ja Webern. Tämä pyrkimys puolestaan on nähtävä osana kulttuuripolitiikkaa, sillä kolmikko vastusti uusklassismia ja ajatusta siitä, että he olisivat klassismin perillisiä. Mielenkiintoista on, että vaikka Schönberg ja hänen ystävänsä olivat pieni ryhmä ja tiesivät taistelevansa valtavirtaa vastaan, he tavoittelivat silti suurta yleisömenestystä. Tosiasiallisesti heidän musiikkinsa ei koskaan saavuttanut laajaa yleisöä.
Schönberg ja hänen opetuslapsensa pitivät myös omaa sävellystekniikkaansa ja estetiikkaansa tulevaisuuden taiteena. Toisen maailmansodan jälkeinen avantgarde nosti Webernin oppi-isäkseen, kun taas avantgardea vastustaneet pitivät esikuvanaan Bergiä. Kuitenkin 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon musiikkielämän (mm. konserttien ja levytysten) valossa näyttää siltä, että Schönbergin, Bergin ja Webernin tuotanto pysyi edelleen marginaalisena uusklassismin ja muiden suuntausten edustajien ohjelmistoon verrattuna.
