Karl Popper

Wikipedia

Sir Karl Popper (28. heinäkuuta 1902, Wien, Itävalta – 17. syyskuuta 1994, Lontoo, Britannia) oli itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi, jonka näkemyksiä pidetään eräinä vaikutusvaltaisimmista myös 1900-luvun yhteiskuntafilosofiaan.

Hänen suurin saavutuksensa tieteenfilosofian saralla oli falsifioitavuuden painottaminen induktivismin sijaan tieteellisten teorioiden todellisena tunnusmerkkinä. Popper vaikutti merkittävästi analyyttisen filosofian kehitykseen. Hänen tietoteoreettinen kantansa on instrumentalistinen, vaikka sen pohjana onkin vahva tieteellinen realismi.

[muokkaa] Hypoteesit ja falsifioitavuus

Teoksessaan Logik der Forschung (1934, 'Tutkimuksen logiikka') Popper arvosteli loogisen empirismin käsitystä tieteestä induktiivisena toimintana. Popper kannatti itse niin kutsuttua hypoteesi-deduktio -mallia: tieteelliset teoriat ovat hypoteeseja eli oletuksia, joista johdetaan uusia ennusteita.

Falsifikaatioperiaatteen pohjalla on Popperin havainto siitä, että tieteellisiä selitysjärjestelmiä on mahdotonta todistaa aukottomasti oikeiksi, koska induktiivisen eli yksityistapauksista, esimerkiksi tieteellisistä kokeista, yleistävän päättelyn pohjalta voidaan päätellä itse asiassa vain se, että tähän mennessä ei ole tullut vastaan yksittäistapausta, joka kumoaisi esitetyn selityksen tai teorian. Sen sijaan falsifikaatioperiaatteen mukaisesti teorian aukottomasti vääräksi todistaminen on mahdollista. Sen vuoksi tieteellisestä teoriasta on oltava mahdollista johtaa ennuste tai seuraamus, jota voidaan kokeellisesti testata. Näin voidaan tieteellisten kokeiden avulla löytää alkuperäisen teorian heikkoja kohtia tai virheellisyyksiä.

Falsifikaatioperiaate on vanhan kokemusperäisen koeteltavuuden vaatimuksen uusi muoto. Muita tieteellisen teorian kriteerejä ovat esimerkiksi looginen ristiriidattomuus. Popper määritteli muun muassa astrologian, freudilaisuuden ja marxilaisuuden näennäistieteiksi, koska niitä ei voi todistaa vääriksi.

Yhteiskunnallisesti falsifiointi edellyttää avointa keskustelua, joka on mahdollista vain avoimessa yhteiskunnassa (The Open Society and its Enemies (1945), suom. Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (2000)). Popperin mielestä avoimen yhteiskunnan vihollisia olivat varsinkin Platon, Hegel ja Marx. Yhteiskuntafilosofiassa Popper perusteli käytännöllisesti liberalistista kansanvaltaa ja yhteiskuntakritiikkiä avoimen yhteiskunnan perustana.

Popper ei pitänyt evoluutiota testattavana ja falsifioitavissa olevana teoriana, vaan tautologiana, jossa väitettiin että "ne organismit jotka jättävät eniten jälkeläisiä jättävät eniten jälkeläisiä".^[1]^[2] Myöhemmin Popper kuitenkin kumosi kannanottonsa: Hän myönsi että luonnonvalinta oli falsifioitavissa ja että kyseessä oli hänen erehdyksensä ^[3] ja että luonnonvalinta, kuten muutkin historialliset tieteet ovat testattavia vaikka ne kuvaavatkin uniikkeja tapahtumia. Testaus onnistuu jos niistä voidaan johtaa testattavia ennusteita.^[4]

[muokkaa] Totuudenkaltaisuus

Myöhemmin Popper yritti määritellä myös totuudenkaltaisuuden (truthlikeness) käsitettä (Conjectures and refutations, 1963, suom. Arvauksia ja kumoamisia, 1995; Objective Knowledge, 1972). Ilkka Niiniluoto on jatkanut tämän ongelman käsittelyä. Totuudenkaltaisuuden sijaan nykyisin puhutaan myös karkeistuksesta (Kari Enqvist, Olemisen porteilla).

[muokkaa] Popperin kolme maailmaa

Popper tunnetaan myös niin sanotusta kolmen maailman ontologiastaan, jota Suomessa on tehnyt tunnetuksi Ilkka Niiniluoto. Teoria edustaa niin kutsutta emergenttiä materialismia. Aineellista todellisuuskäsitystä edustava vastustajat ovat arvioineet, Popperilaisen ontologian ottaminen vakavasti tuottaa tuskin parempia tuloksia kuin emergenssin luonnontieteelliseltä pohjalta karkeistuksena määrittelevä palauttava aineellinen todellisuuskäsitys eli reduktiivinen materialismi.

[muokkaa] Historisismin kritiikki

Karl Popperin hauta Wienissä.

Historisismi on Karl Popperin määrittelemä, mutta hänen itsensä kritisoima yhteiskuntafilosofinen oppi, jonka kannattajien mukaan yhteiskuntatieteiden ensisijainen tarkoitus on historiallisten ennustusten tekeminen. Historisismi pyrkii tähän etsimällä "rytmejä" tai "kuvioita", löytäen "lakeja", "trendejä" tai "välttämättömyyksiä" historian kehityksestä. Näillä "laeilla" historisistit pytkivät oikeuttamaan harvainvaltaisia yhteiskuntajärjestysksiä.

Historisismin alullepanijaksi Popper osoittaa Platonin, jonka näkemyksiä hän kritisoi armottomasti pääteoksessaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset vuodelta 1945.

Uudempia historisismista oikeutuksensa ammentavia poliittisia suuntauksia ovat natsismi ja kommunismi. Vaikutusvaltaisia historisisteja ovat Platonin lisäksi historiallisen materialismin isät Hegel ja Marx. Heidän ajattelunsa ei täytä Popperin mielestä luotettavan tieteellisen tutkimustyön kriteerejä, falsifioitavuudesta objektiivisuuteen. Hän käsittelee aihetta kirjassaan Poverty of historicism sekä jatkaa omalla vaihtoehdollaan kirjassa Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Jälkimmäisessä hän tiivistää vastauksensa historisismille: "Tulevaisuus riippuu meistä itsestämme, ja me emme ole riippuvaisia mistään historiallisesta välttämättömyydestä."

Popper näkee historisismin haitallisena, koska se on hänen mielestään pohjavire ja perimmäinen syy lähes aina totalitarismiin ja autoritarismiin. Se perustuu hänen mukaansa vääränlaisiin oletuksiin luonnontieteellisten lakien ja ennustamisen suhteesta. Koska ihmisten tieto on kausaalinen tekijä ihmiskunnan historian kehityksessä ja koska "yksikään yhteiskunta ei voi tieteellisesti ennustaa tulevaa tietoaan", ei myöskään ihmiskunnan tulevaisuutta ennustavaa tiedettä voi olla olemassa.

Popperilla metafyysinen ja historiallinen indeterminismi kulkevat käsi kädessä.

[muokkaa] Popper-kritiikki

Popperilainen tieteenteoria joutui Thomas Kuhnin sekä postmodernististen filosofien (Foucault ja Derrida) hyökkäyksen kohteeksi 1960-luvulla. Osa arvostelusta oli selkeästi poliittista. Popperin ajattelu sai osakseen myös rakentavampaa arvostelua. Popper joutui peräytymään yleistävän päättelyn vastaisuudessaan. Tilastotieteen kehitys teki mahdolliseksi kokemusperäisten tutkimusten aikaisempaa luotettavamman tekemisen, ja myös induktiologiikka kehittyi.

[muokkaa] Lähteet

↑ Karl Popper, "Unended Quest: An Intellectual Autobiography", sivu 151.
↑ A. Schneider Popper and evolution
↑ Karl Popper, "Natural selection and the emergence of mind", 1978
↑ Karl Popper, "Popper: good philosophy, bad science?", 1980, New Scientist 87

[muokkaa] Suomennetut teokset

Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. (The open society and its enemies, 1945.) Suomentanut Paavo Löppönen. 2. painos 2000. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01593-1.

Arvauksia ja kumoamisia. (Conjectures and refutations: The growth of scientific knowledge, 1963.) Suomentanut Eero Eerola. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-625-4.

[muokkaa] Kirjallisuus

Deutsch, David: Todellisuuden rakenne. (Alkuteos: The Fabric of Reality: The Science of Parallel Universes and Its Implications, 1997.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 1997. ISBN 952-5202-05-4.
Enqvist, Kari: Olemisen porteilla (WSOY)
Edmonds, David ja Eidinow, John: Wittgensteinin hiilihanko
Frederic Raphael: Popper: historismi ja sen riittämättömyys