Kansallissosialismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansallissosialistisen Saksan tunnus (tunnettu nimellä hakaristi)

Kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus) eli natsismi (saks. Nazismus) oli Adolf Hitlerin johtaman Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) radikaali ideologia, jossa rotuopilla ja antisemitismillä oli keskeinen rooli. Kansallissosialismin on myös monissa suhteissa katsottu muistuttaneen fasismia ja se luetaan toisinaan yhdeksi fasismin muodoksi.

NSDAP hallitsi totalitaristisesti Saksaa vuosina 1933–1945, jolloin Hitler oli maan diktaattorina. Kansallissosialistisia puolueita perustettiin myös useisiin muihin maihin. Useimmat niistä kiellettiin toisen maailmansodan jälkeen; myöhemmistä kansallissosialistisista ryhmistä on yleensä käytetty nimitystä uusnatsismi.

Nimityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen kannattajia ja jäseniä nimitetään natseiksi.[1] Erityisesti Etelä-Saksassa kansallissosialistien vastustajat suosivat sanaa, koska lempinimeen Nazi (nimestä Ignatz) liittyivät mielleyhtymät hölmö, kömpelö tai jälkeen jäänyt. NSDAP pyrki ottamaan sanan käyttöönsä, mutta myöhemmin puolueen on sanottu välttäneen sen käyttöä. Natsi-sanaa levittivät Saksasta pakolaisiksi ulkomaille 1930-luvulla lähteneet. Englannin kielessä sanaa Nazi ei käytetty 1923–1930, vaan sanaparia National Socialists.[1] Neuvostoliitossa sanan Nazi tai kansallissosialismi käytön on sanottu kielletyn 1932 oletetusti siksi, että se ei pääsisi mitenkään pilaamaan sanaa sosialismi. Neuvostokirjallisuus käytti sanaa fasismi.[1]

Kansallissosialismin piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallissosialismi on tyypillisesti luokiteltu äärioikeistolaiseksi politiikaksi. Kansallissosialismi käsittää kuitenkin sekä vasemmistolaisiksi että oikeistolaisiksi miellettyjä elementtejä.

Vasemmistolaisia elementtejä ovat sääntelevä valtiovalta, työnarvon antikapitalistinen korostus ja pyrkimys rajoittaa plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikututusta kansallisessa talouselämässä. Suunnitelmatalouden suuntaan Saksan kansallissosialismissa viittasivat nelivuotissuunnitelma samoin kuin se, että vuodesta 1934 alkaen Saksa yritti saada vaihtotaseensa tasapainoon kiintiöimällä maahantuonnin ja suosimalla niitä maita, jotka vastavuoroisesti ostivat myös Saksasta. Filosofisesti työnarvoa korosti kansallissosialismissa keynesiläinen elvyttäminen julkiseen rakentamiseen, kuten maanrakennustöihin.

Saksalainen kansallissosialismi ilmensi myös antikirkollisuutta erityisesti katolisen kirkon ja lopulta myös kristinuskon vastustamisessa, koska erityisesti roomalais-katolisen kirkon etiikka asetti rajoituksia valtiovallan käyttömahdollisuudelle epäsuosittuja väestöryhmiä vastaan. Protestanttisia kirkkoja kontrolloimaan luotiin Saksalais-kristillinen kirkko.

Kansallissosialismin oikeistolaisiin piirteisiin kuului kielteinen suhtautuminen marxilaisuuteen.lähde?

Käytännössä NSDAP:n äänestäjäkunta oli tyypillisesti keskiluokkaa ja vanhojen oikeistopuolueiden entisiä äänestäjiä: Saksalaiskansallinen kansanpuolue romahti natsismin nousun myötä, samoin kävi monille pienemmille keskiluokan puolueille.[2] Selkeä esimerkki natseja tukevasta suurkapitalistista oli tehtailija Emil Kirdorf, jonka haaveena oli omistavan luokan ja valtion yhteiskomento työläisten kontrolloimiseksi.

Vuonna 1930 Hitler totesi yksiselitteisesti Otto Strasserille: ”Kapitalistit ovat saavuttaneet asemansa kyvykkyydellään, ja tämän valinnan perusteella, joka osoittaa että he ovat ylempää rotua, heillä on oikeus johtaa.”[3]

Kansallissosialismi kieltäytyi myös vapaakauppaliberalismille tyypillisestä internationalismista. Kansallissosialismi Saksassa korosti saksalaista kansallisuutta valtakunnankansleri Bismarckin tapaan: saksalainen oli jokainen saksalaisen kulttuurin piirissä oleva riippumatta siitä, missä saksalaisista valtiosta hän asuu ja siitä, asuuko hän ensinkään saksalaisessa valtiossa. Saksalaisia vähemmistöjä oli monissa valtioissa, kuten Puolassa, Romaniassa ja Neuvostoliitossa, niin sanotut Volgan saksalaiset, jotka olivat muuttaneet Venäjän keisarikuntaan Katariina II Suuren ajoista alkaen.

Saksalainen kansallissosialismi korosti sosialistisia piirteitään ja sosiaalisen vallankumouksen luonnettaan pitkien puukkojen yöhön saakka, jolloin Wehrmachtin salliessa ja SS:n tuella murhattiin muun muassa SA:n johto, jossa oli ajatuksia siitä, että SA:sta tulisi Saksan valtakunnan armeija. SA:n johdossa oli myös vasemmistokansallissosialisteja, joilla oli sosialistisia ajatuksia. Käytännössä Saksa kääntyi tielle, jossa suurteollisuuteen tukeutuen maata varusteltiin valmiiksi Ranskan ja Neuvostoliiton vastaiseen sotaan ja jossa kansallinen yksityinen suuromistus tuki kansallissosialistista valtiota ja sen puoluetta samoin kuin armeija.

Aatehistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen kansallissosialistinen puolueohjelma julkaistiin vuonna 1920. Natsismiin on liitetty kollektivismi[4][5], totalitarismi, pangermanismi, rasismi, eugeniikka, antisemitismi,[6] antikommunismi[7], sekä vapaan markkinatalouden ja liberalismin vastustaminen.[8][9][5] Hitlerin julistama puolueohjelma painottaa erityisesti äärimmäistä nationalismia, vahvaa valtiota, rotupolitiikkaa, saksalaisen työväestön asiaa, keskiluokan oikeutta omaisuuteensa ja kapitalismin vastustamista.

Kansallissosialismin aatesisältö, jota muotoiltiin osittain Hitlerin teoksessa Taisteluni, on jäänyt epämääräiseksi, vaikka sitä on tutkittu paljon.[10] Sen sisältöä ei ideologiana määritelty tarkoin.[11] Sen keskeisintä sisältöä olivat kuitenkin eri ihmisryhmien välinen epätasa-arvo, johtajan (saks. Führerprinzip, johtajaperiaate) seuraaminen ja ekspansionistinen nationalismi. Se käytti ideologiassaan hyväksi Arthur de Gobineaun rotuoppeja, Heinrich von Treitschken nationalismia sekä Friedrich Nietzschen sankarikulttia. Natsit glorifioivat kuria ja voimaa ja hylkäsivät demokratian rappeutuneena järjestelmänä, joka suojeli heikkoja ja keskinkertaisia.[11] Se jakoi monia piirteitä italialaisen fasismin kanssa, kuten korporativismin, kollektivismin ja valtiokeskeisyyden. Kansallissosialismi korosti johtajan merkitystä arjalaisen kansan johtajana ja sen vihollisten tuhoamisessa. Natsit syyttivät juutalaisia ”herrarodun” vastaisesta toiminnasta ja pitivät marxismia, kansainvälisiä finanssilaitoksia ja vapaamuurareita juutalaisina maailman hallinnan välineinä. Natsi-ideologi Alfred Rosenbergin mukaan myös kristinusko oli juutalainen luomus. Juutalaisia syytettiin erityisesti Saksan pettämisestä ensimmäisessä maailmansodassa ja nöyryyttämisestä sodan päättäneessä Versailles’n rauhaansopimuksessa.[11]

Kansallissosialismin edeltäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsitteen kansallissosialismi nostivat jo 1800-luvun lopulla esiin papit Friedrich Naumann ja G. Göhre, jotka perustivat ”Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen”. Hieman myöhemmin nimi muutettiin ”Kansallis-Sosiaaliseksi Puolueeksi”. Göhre ehdotti jo tuolloin järjestölle nimeksi ”Kansallisen Sosialismin Yhdistystä” ja Naumannin tavoitteena oli todistaa, että ”nationalismi ja sosialismi voidaan sulauttaa yhdeksi poliittiseksi liikkeeksi”lähde?.

Vuonna 1891 perustettu ”Suursaksalainen liitto” (Alldeutscher Verband, ADV) ja sen johtajan Heinrich Classin kirjoitukset pohjustivat myös osaltaan hitleriläistä kansallissosialismia.

Itävalta-Unkarin alueella perustettiin ADV:n tukemana 1903 ”Itävaltalainen työväenpuolue”, jonka ideologi Rudolf Jung nosti esiin käsitteen ”kansallissosialismi”. Jung ja Itävallan kansallissosialistit toimivat sittemmin Hitlerin NSDAP:n innoittajina. Ilmeisesti tähän viitaten kansallissosialismin pääideologi Alfred Rosenberg kirjoitti myöhemmin: ”kansallissosialismin nimi – – on peräisin Sudeetti-Saksan alueelta.

Varhaiset kansallissosialistiset järjestöt olivat konservatiivisia tai nationalistisia, mutta ne omaksuivat sosialistisia tunnuksia ja tavoitteita. Luokkataistelun ja marxilaisuuden sijaan ne kuitenkin julistivat Otto Glagaun muotoilemaa teoriaa ”riistävän” (= juutalainen, kansainvälinen) ja ”tuottavan” (= saksalainen; kansallinen) pääoman ristiriidasta.

Aate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mein Kampfin ranskankielinen käännös vuodelta 1934.

Kansallissosialismin ideologia pohjautui esimerkiksi Georges Sorelin, Joseph de Gobineaun, Houston Stewart Chamberlainin, Herbert Spencerin, Friedrich Nietzschen, Heinrich von Treitschken, Henri Bergsonin ja Alfred Rosenbergin ajatuksiin. Kuitenkin esimerkiksi Nietzschen ja kansallissosialismin välinen yhteys on monimutkainen. Toiset katsovat kansallissosialistisen aatemaailman saaneen vaikutteita Nietzschen ajatuksista, toiset katsovat kansallissosialistien vain käyttäneen Nietzchen kirjoituksia ja käsitteitä antaen niille haluamansa merkityksen propagandatarkoituksessa (johtuen erityisesti Nietzschen ajatusten yleisestä vaikeaselkoisuudesta).

Kansallissosialismin aatteesta kertoo lähinnä Adolf Hitlerin kirja Taisteluni. Hitlerin mukaan hän kehitti poliittiset oppinsa tarkkaillessaan Itävalta-Unkarin keisarikunnan käytäntöjä. Syntyperäisenä itävaltalaisena Hitler oli tarkkaillut hallinnon politiikkaa ja havainnut kuinka kielellinen ja kansallinen hajanaisuus hajotti keisarikuntaa. Lisäksi hän näki demokratian haitallisena, koska se antoi valtaa hallinnolle vihamielisten vähemmistöjen käsiin.

Puolueen alkuperäiseen ohjelmaan, jota Hitler oli yhtenä kolmesta mukana laatimassa, kirjattiin lähes kaikki mahdolliset ja ristiriitaisetkin vaatimukset, kuten lisää elintilaa, uhrauksia valtiolle, kansalaisuutta vain saksalaisille ja maahanmuuton lopettamista ja toisaalta korkojen ja pääomatulojen lakkauttamista ”kuolemanrangaistuksen uhalla”, maan, suurmyymälöiden ja trustien sosialisoimista, sosiaalietujen suurta kasvattamista ja vahvaa valtiota. Ohjelmaa ei ikinä pyrittykään toteuttamaan Hitlerin päästyä puolueensa diktaattoriksi, vaikka se julistettiin myöhemmin ”muuttumattomaksi”.

Yleinen selitys kansallissosialismin suosiolle on se, että se yhdisti eri aatteista populistisia piirteitä, vieläpä otollisena ajankohtana Saksan kärsiessä Versaillesin rauhanehtojen tuomasta köyhyydestä ja nöyryytyksestä, ja keskiluokan menetettyä varallisuutensa Weimarin aikaisen hyperinflaation aikana.

Maailmalle tutuksi tulleen ”hitleriläisen” kansallissosialismin lisäksi alussa suosiota nautti Gregor ja Otto Strasserin johtama vasemmistosiipi, jonka aatesuuntausta on kutsuttu strasserismiksi. Sen johtajat kuitenkin syrjäytettiin puolueesta sen valtaannousun yhteydessä.

Rotuoppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallissosialistien miespuolisen "rodunhäpäisijän" tunnus. Rodunhäpäisijä tarkoitti arjalaista, joka oli naimisissa juutalaisen kanssa.

Kansallissosialismin aatteelle on myös keskeistä rotu, jonka suurin saavutus on nationalistisen ajatusmallin mukaan yhtenäinen valtio. Saksan tapauksessa ylivertainen "arjalainen herrarotu" on luotu muodostamaan Saksan valtiossa kulttuurisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti väkevin kansakunta ja valtio, jonka kohtalona on hallita alempia rotuja. Vahvojen rotujen vastakohtina olivat heikot valtiot ja kulttuurit, joita riitely, etninen ja kielellinen hajaannus ja ali-ihmiset heikensivät. Kolmannen pykälän muodostivat kotimaattomat ihmiset eli loisrodut (esimerkiksi juutalaiset, romanit ja puolalaiset), jotka poistamalla herrarotu vahvistuisi.

Herrarotu-aate perusteli myös vaatimuksen elintilasta, joka toisessa maailmansodassa toteutui konkreettisena sotaretkenä. Alempien rotujen kohtalona tuli olla sotilaallisesti heikompia ja siten herrarodun laajenemisetujen edessä väistyviä. Näkökulmassa on selvä viite 1900-luvun alkuvuosikymmenten muodikkaaseen sosiaalidarvinistiseen teoriaan.

Uskonnot, jotka hyväksyivät nämä ”elämän julmat tosiasiat” olivat hyviä uskontoja. Tämä viittaa kansallissosialismin pyrkimykseen luoda uusi uskonto muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle.

Kansallissosialismi ja sosialismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On kiistelty paljon siitä, miten sosialistisia kansallissosialismi ja natsi-Saksa olivat, eikä asiasta ole yksimielisyyttä.

Puolueen 25-kohtainen kansallissosialistinen puolueohjelma esitti 10 sosialismille läheistä vaatimusta kuten ”tulot muusta kuin työstä on lakkautettava”, ”kaikki yritykset on kansallistettava”, ”sotavoitot konfiskoidaan”, ”suurten yritysten voitot jaetaan”, ”laajennetaan eläkkeitä”, ”maareformi”).[12] Hitler julisti: ”me olemme sosialisteja, me olemme nykypäivän kapitalistisen talousjärjestelmän vihollisia”,[13] mutta hän korosti, ettei hänen sosialisminsa ole marxilaista sosialismia, jota hän vastusti. Hitlerin puheita on pidetty ristiriitaisina ja tilanteeseen ja yleisöön sovitettuina.

Kansallissosialismin kapitalismin vastaista aspektia voimakkaammin korostaneet strasseristit – joilla oli kannatusta erityisesti SA-järjestössä – olivat tyytymättömiä NSDAP:n valtaannousua seuraanneeseen politiikkaan ja vaativat "toista vallankumousta". Heidät kuitenkin hävitettiin puolueesta pitkien puukkojen yön verilöylyssä vuonna 1934.[14]

Valtiojohtoisen politiikan seurauksena työllisyys parani mutta reaalipalkat laskivat 25 % vuosina 1933–1938. [15]

Talouspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulleessaan valtaan kansallissosialistit olivat osin luopuneet puolueohjelman tavoitteistaan sosialisoida tuotantovälineitä, ja sosialisointi rajoittui lähinnä vainottujen ryhmien sekä valloitettujen alueiden omaisuuteen. Osittainen suunnitelmatalous ”nelivuotissuunnitelma” toteutettiinkin ilman de jure sosialisointia: nähtiin tehokkaammaksi antaa osaavien suuromistajien hoitaa yrityksiään jatkossakin, mutta valtion komentojen mukaan, valtion takavarikoidessa yritysten tuotot itselleen. Tässä mielessä kansallissosialismi eroaa valtion suoraan omistukseen pyrkivistä kommunisteista, jotka pyrkivät sosialismin kautta kommunismiin ja valtion kuoleentumiseen, mutta muistuttaa sosialidemokratiaa, jossa verotuksella ja sääntelyllä ohjataan muodollisesti yksityisen tuotannollisen omaisuuden tuottoa ja käyttötarkoituksia.

Kansallisella tasolla kansallissosialistien tärkeimmät tavoitteet taloudessa olivat työttömyyden ja hyperinflaation poistaminen ja keski- ja alaluokkien käytössä olevien kulutushyödykkeiden tuotannon laajentaminen.

Nämä olivat keskeisiä poliittisen suosion lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita ja vastasivat omalta osaltaan Weimarin tasavallan puutteisiin. Kansallissosialistinen puolue oli toimissaan tuloksekas ja talous kasvoikin huippuvauhtia vuosina 1933–1936 (keskimäärin 9,5 prosenttia vuodessa ja teollisuuden kasvoi 17,2 prosenttia).

Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan tämä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kansallissosialistien ansiota, vaan heidän mukaansa talouskasvun itse asiassa aiheuttivat Weimarin tasavallan loppuaikojen talouspoliittiset ratkaisut. Vaikka hyperinflaation päättyminen usein luetaan kansallissosialistien menestyksien joukkoon, sen päättyminen sijoittuu kuitenkin valtaannousua edeltäneisiin vuosiin.

Talouden laajeneminen nosti Saksan syvästä lamasta ja täystyöllisyyteen alle neljässä vuodessa. Julkinen ja yksityinen kulutus kasvoivat nopeasti. Tämän kasvun ollessa kulutuksellista, eikä tuotannollista (sotakoneiston laajentaminen, työhankkeet ja niin edelleen) inflaatio nosti jälleen päätään, mutta ei kuitenkaan samoihin lukuihin kuin Weimarin tasavallan aikaan.

Saksan talouden elvyttäminen julkisia menoja lisäämällä oli keynesiläistä talouspolitiikkaa, minkä John Maynard Keynes itse myönsi, pääteoksensa General Theoryn saksankielisen laitoksen esipuheessa 1930-luvulla, suosittelemalla kansallissosialisteille talouden kokonaiskysynnän elvytystä. Monet taloustieteilijät ovat kuitenkin sanoneet, että tämä keynesiläinen, kysynnänelvytykseen perustuva kansallissosialistien talousmalli ei olisi kyennyt pysymään pystyssä ilman sotaa. Julkisen kysynnän vahvistaminen perustui myös varustelulle, josta ei saa tuottoja ilman taloudellisesti kannattavaa valloitussotaa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa Saksan talouden tämä suuntaus herätti epäilyksiä. Suuntauksen yksi suurimmista vastustajista oli Winston Churchill, joka uskoi Saksan valmistautuvan sotaan ja vaati vastaavia toimia myös Britannialta.

Kansainvälisen talouden kannalta voidaan nähdä, ettei kansallissosialistisen puolueen tavoitteena niinkään ollut yhdentää Kolmatta valtakuntaa kansainväliseen talousjärjestelmään kaupan välityksellä, vaan pyrkiä omavaraisuuteen ja valloittaa voimavarat valtion haltuun asein. Omavaraisuuteen pyrkimisen syynä oli myös valmistautuminen tulevaan sotaan. Yleensäkin epäluuloa kansainvälistä kauppaa kohtaan lisäsi varmuus juutalaisen pankkiirisalaliiton hallussa olevista maailmanmarkkinoista, joka ajatuksena sopi hyvin juutalaisvastaiseen propagandaan. Taustalla oli ajatus siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat kykenevät hallitsemaan maita myöntämillään lainoilla ja niistä maksettavilla koroilla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen niin kuin toisenkin maailmansodan jälkeen Yhdysvalloista tuli suuri luotottaja Euroopalle, Neuvostoliittoa sekä sen liittolaisia lukuun ottamatta.

Taloudellisesti fasismin ja kansallissosialismin välillä on selkeät siteet, koska kumpaankin kuuluu valtion hallinnassa oleva sijoitusmaailma, rahamarkkinat, teollisuus ja maanviljely. Kummassakin talousmallissa on kuitenkin myös yksityisiä yrityksiä ja osittain markkinatalouteen perustuva hinnanmääräytyminen. Italian fasismi oli kuitenkin selvemmin korporativistinen, jossa työnantajat ja työntekijät sopivat asiat valtion tiukassa kontrollissa, mutta silti erillisinä toimijoina. Konfliktit, kuten lakot olivat kuitenkin estettyjä.

Kansallissosialismi ja naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallissosialismin ihanteelliseen perhemalliin kuului selkeästi rooleihin jaettu perhe. Kulttuurielämä ja taide korostivat voimakkaasti miehen miehekkyyttä, kun taas naisen osa kansallissosialistisessa Saksassa oli pitää huolta kodista ja huolehtia lapsista. Saksassa kotiäitiyden korostaminen liittyi myös korkeaan työttömyyteen toista maailmansotaa edeltävänä aikana – palauttamalla työssä käyvät naiset takaisin kotilieden äärelle vapautettiin työpaikkoja miehille ja vähennettiin siten työttömyyttä.

Avioliitossa korostettiin erityisesti rotupuhtauden ja perinnöllisen terveyden vaalimista.

Naisen yhteiskunnallinen asema oli syrjäänvetäytyvä ja poissa julkisuudesta. Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen merkkihenkilöihin kuuluikin vain vähän naisia. Yhteiskunnassa saatettiin suhtautua naisiin ja heidän saavutuksiinsa väheksyvästi, kuten Olavi Paavolainenkin silminnäkijänä havainnoi.

Kansallissosialismi ja eläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannen valtakunnan eläinsuojelulait lukeutuivat aikansa edistyksellisimpiin.[16] Sota-ajan olot haittasivat lakien toimeenpanoa, mutta eläinsuojelutyö oli Saksassa laajaa ja järjestäytynyttä. Eläinlääkärien ammattikunnan keskuudessa kansallissosialismin kannatus oli varsin korkeaa. Juutalaisvastaisessa propagandassa hyödynnettiin usein teemaa juutalaisista eläinrääkkääjinä. Eläin- ja luonnonrakkaus olivat natsi-ihanteiden mukaan perisaksalaisia hyveitä, mutta käytäntö saattoi olla toisenlainen: esimerkiksi Hitler-Jugend-kasvatukseen kuuluivat usein ”karaisevat” teurastus- ja eläinrääkkäysharjoitukset.[17]

Hitler antoi ymmärtää olevansa kasvissyöjä, mitä esimerkkiä jotkut hänen kannattajansa seurasivat. Suomessa näin teki Teo Snellman.

Kansallissosialismi ja kansanterveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Natsi-Saksassa (1933–1945) yksi vallitsevan ideologian kulmakivistä oli kansanterveyden edistäminen. Toimintamuotoja olivat tupakoinnin vastustamiskampanjat, asbestirajoitukset, työturvallisuus- ja turvallisuussäännökset jne.[18]

Kansallissosialismi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaisia kansallissosialismin sukuisia aatteita nousi Suomessakin 1920- ja 1930-luvulla, mutta niiden vaikutus jäi verraten vähäiseksi.

Suomessa toimi 1930- ja 1940-luvulla useita pieniä kansallissosialistisia järjestöjä, jotka ottivat mallia saksalaisista natseista ja pitivät yhteyksiä näihin. Tunnetuimpia järjestöistä olivat Arvi Kalstan johtamat Suomen Kansan Järjestö (1933–1936) ja Kansallissosialistien Järjestö (1940–1944), Teo Snellmanin Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö (1940–1944) ja Yrjö Raikkaan Suomen Kansallissosialistit (1941–1944). Muita olivat esimerkiksi Aseveljien Työjärjestö (1942), Isänmaallinen Kansanpuolue (1932–1933), Suomalaissosialistinen Työväen Puolue (1934–1944) ja Suomen Työrintama (1936–1939). Yrjö Ruudun johtama Suomen Kansallissosialistinen Liitto (1932–1937) ei nimestään huolimatta kannattanut saksalaistyyppistä kansallissosialismia ja se vaihtoi 1933 nimensä Suomalaissosialistiseksi puolueeksi. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa kansallissosialistit saivat koko maassa yhteensä noin 4 000 ääntä.

Toisen maailmansodan jälkeisistä suomalaisista kansallissosialisteiksi julistautuneista henkilöistä tunnetuin lienee Turussa ja Naantalissa vaikuttanut Pekka Siitoin, joka johti ensin Isänmaallista Kansanrintamaa, joka sittemmin lakkautettiin ja jonka tilalle perustettiin rekisteröimätön Kansallis-demokraattinen Puolue. Siitoimen kansallissosialismi nojasi vahvasti 1930-luvun Saksan ihannointiin ja nostalgiaan, eikä se saavuttanut mainittavaa kannatusta edes muiden kansallissosialistien keskuudessa. Myös Väinö Kuisman aiemmin johtama Suomi - Isänmaa -puolue (nyk. Suomen Isänmaallinen Kansanliike, aiemmin tunnettu nimillä Arjalainen Germaaniveljeskunta, Isänmaallinen Oikeisto ja Suomi Nousee - Kansa Yhdistyy) sai vaikutteita kansallissosialismista, vaikka se määrittelikin ideologiansa nimikkeellä Kalevalainen nationalismi. Myöhemmin Suomessa on toiminut joitakin pieniä rekisteröimättömiä ryhmittymiä, joista osa on ollut ideologisesti kansallissosialismia lähellä, kuten Rautainen Kansallissosialismi, ja osa suoraan kansallissosialistista maailmankatsomusta julistavia, kuten Suomen Vastarintaliike.

Suomessa vaikuttaneet merkittävät oikeistoradikaalit liikkeet eivät olleet yleisesti ottaen niinkään kansallissosialistisia, vaan pikemminkin lähempänä fasismia. Tunnetuimmat suomalaiset oikeistoradikaalit liikkeet olivat Suomen Suojeluliitto, Lapuan liike ja Isänmaallinen Kansanliike IKL. Näistä Lapuan liike ja sen parlamentaarinen seuraaja IKL halusivat tiukkaa valtiovaltaa ja vahvaa johtajuutta.

Merkittävimpiä kansallissosialisteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla on listattu lähinnä kansallissosialistisen puolueen alkuaikojen jäseniä ja puolueen ”sisäpiiriin” kuuluneita, ei esimerkiksi Wehrmachtin kenraaleita. Tämä siitä syystä, että vaikka käytännössä puolueen jäsenyys oli Kolmannessa valtakunnassa ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ei muiden yhteys puolueeseen ole kuitenkaan yhtä merkityksellinen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jokisalo, Jouko: Kansallissosialismin ideologia. Kuopio: Snellman-instituutti, 1995. ISBN 951-842-165-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c http://www.etymonline.com/index.php?term=Nazi
  2. David M. Luebke: Who became a National Socialist?
  3. Milan Hauner: Hitler, a chronology of his time and life, p.66
  4. Davies, Peter; Dereck Lynch (2003). Routledge Companion to Fascism and the Far Right. Routledge, p.103. ISBN 0415214955.
  5. a b Hayek, Friedrich (1944). The Road to Serfdom. Routledge. ISBN 0415253896.
  6. Encyclopedia Britannica: National Socialism
  7. Nazism.net: Nazi ideology, viitattu 8.1.2008
    Yle, oppiminen:Kansallisosialismi, viitattu 8.1.2008
  8. Hoover, Calvin B. (March 1935). “The Paths of Economic Change: Contrasting Tendencies in the Modern World”, The American Economic Review, Vol. 25, No. 1, Supplement, Papers and Proceedings of the Forty-seventh Annual Meeting of the American Economic Association, pp.13–20.
  9. Morgan, Philip (2003). Fascism in Europe, 1919–1945. Routledge, p.168. ISBN 0415169429.
  10. http://vanha.soc.utu.fi/polhist/vaihtuvat/jokisipila_Natsismi%20ideologiana%20kalvot.pdf , Jokisipilä, Markku: Kansallissosialismi ideologiana, luentokurssi, UTU
  11. a b c "National Socialism." The Columbia Electronic Encyclopedia, Sixth Edition. Columbia University Press., 2003. Answers.com 10 Jan. 2008. http://www.answers.com/topic/national-socialism: Nazi dogma, partly articulated by Hitler in Mein Kampf, [was] vague and mystical, it was not a system of well-defined principles but rather a glorification of prejudice and myth with elements of nihilism...The ruling “master race” itself was to be organized into an authoritarian pyramid, at the apex of which stood the infallible Führer.
  12. Lee, Stephen J. (1996), Weimar and Nazi Germany, Harcourt Heinemann, page 28
  13. Hitlerin puhe 1.5.1927 kirjassa Toland, J. (1976) Adolf Hitler Garden City, N.Y.: Doubleday Speech. May 1, 1927. p. 224
  14. http://www.historyplace.com/worldwar2/timeline/roehm.htm
  15. econ161.berkeley.edu Viitattu 2007-08-15.
  16. Boria Sax: Animals in the Third Reich. Pets, Scapegoats and the Holocaust. 2002
  17. Boria Sax: Animals in the Third Reich. Pets, Scapegoats and the Holocaust. 2002
  18. http://www.pupress.princeton.edu/titles/6573.html

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Burleigh, Michael: Kolmas valtakunta: Uusi historia. (The third reich: A new history, 2000.) Suomentanut Seppo Hyrkäs. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28721-0.
  • Glover, Jonathan: Ihmisyys: 1900-luvun moraalihistoria. (Humanity: A moral history of the twentieth century, 1999.) Suomennos: Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-020-X.
  • Kunnas, Tarmo: Fasismin lumous: Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana. Jyväskylä: Atena,, 2013. ISBN 978-951-796-933-8.
  • Pick, Daniel: Hitler, Hess and the Analysts: The Pursuit of the Nazi Mind. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-954168-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansallissosialismi.