Kansallissosialismi

Wikipedia

Kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus) eli natsismi (saks. Nazismus) oli Adolf Hitlerin johtaman Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP:n) radikaali fasistinen ideologia.^[1] NSDAP hallitsi totalitaristisesti Saksassa vuosina 1933–1945 Hitler maan diktaattorina. Kansallissosialismin kannattajista käytetään yleisesti nimitystä natsit, joka on lyhenne Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen saksankielisestä nimestä.^[2]

Kansallissosialismin aatesisältö, joka muotoiltiin osittain Hitlerin teoksessa Mein Kampf on jäänyt epämääräiseksi, vaikka sitä on tutkittu paljon.^[3] Sen sisältöä ei ideologiana määritelty tarkoin, eikä se ollut mikään yhtenäinen aatejärjestelmä, vaan se lähinnä oli Adolf Hitlerin toteuttamaa politiikkaa.^[4] Sen keskeisintä sisältöä olivat kuitenkin eri ihmisryhmien välinen epätasa-arvo, johtajan (saks. Führerprinzip, johtajaperiaate) seuraaminen ja ekspansionistinen nationalismi. Se käytti ideologiassaan hyväksi Arthur de Gobineaun rotuoppeja, Heinrich von Treitschken nationalismia sekä Friedrich Nietzschen sankarikulttia. Natsit glorifioivat kuria ja voimaa ja hylkäsivät demokratian rappeutuneena järjestelmänä, joka suojeli heikkoja ja keskinkertaisia.^[4] Se jakoi monia piirteitä italialaisen fasismin kanssa, kuten korporativismin. Kansallissosialismi korosti johtajan merkitystä arjalaisen kansan johtajana ja sen vihollisten tuhoamiseksi. Keskeisessä osassa oli juutalaisvastaisuus.^[5], sekä kommunismin vastaisuus.^[6][7] Natsit syyttivät juutalaisia "herrarodun" vastaisesta toiminnasta ja pitivät marxismia, kansainvälisia finanssilaitoksia ja vapaamuurareita juutalaisina maailman hallinnan välineinä. Natsi-ideologi Alfred Rosenbergin mukaan myös kristinusko oli juutalainen luomus. Juutalaisia syytettiin erityisesti Saksan pettämisestä ensimmäisessä maailmansodassa ja sen nöyryyttämisestä sodan päättäneessä Versaillesin rauhansopimuksessa.^[4]

Sisällysluettelo 1 Kansallissosialismin edeltäjät 2 Aate 2.1 Rotuoppi 2.2 Kansallissosialistit, sosialismi ja konservatismi 3 Kansallissosialismi ja romantiikka 4 Talouspolitiikka 5 Kansallissosialismi ja uskonto 6 Kansallissosialismi ja naiset 7 Kansallissosialismi ja eläimet 8 Kansallissosialismi ja kansanterveys 9 Kansallissosialismi Suomessa 10 Merkittävimpiä kansallissosialisteja 11 Katso myös 12 Aiheesta muualla 13 Lähteet 13.1 Viitteet 14 Kirjallisuutta

[muokkaa] Kansallissosialismin edeltäjät

Käsitteen kansallissosialismi nostivat jo 1800-luvun lopulla esiin papit Friedrich Naumann ja G. Göhre, jotka perustivat "Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen". Hieman myöhemmin nimi muutettiin "Kansallis-Sosiaaliseksi Puolueeksi". Göhre ehdotti jo tuolloin järjestölle nimeksi "Kansallisen Sosialismin Yhdistystä" ja Naumannin tavoitteena oli todistaa, että 'nationalismi ja sosialismi voidaan sulauttaa yhdeksi poliittiseksi liikkeeksi'^lähde?.

Vuonna 1891 perustettu "Suursaksalainen liitto" (Alldeutscher Verband, ADV) ja sen johtajan Heinrich Classin kirjoitukset pohjustivat myös osaltaan hitleriläistä kansallissosialismia.

Itävalta-Unkarin alueella perustettiin ADV:n tukemana 1903 "Itävaltalainen työväenpuolue", jonka ideologi Rudolf Jung nosti esiin käsitteen "kansallissosialismi". Jung ja Itävallan kansallissosialistit toimivat sittemmin Hitlerin NSDAP:n innoittajina. Ilmeisesti tähän viitaten kansallissosialismin pääideologin Alfred Rosenberg kirjoitti myöhemmin "kansallissosialismin nimi [[...]] on peräisin Sudeetti-Saksan alueelta."

Varhaiset kansallissosialistiset järjestöt olivat konservatiivisia tai nationalistisia, mutta ne omaksuivat sosialistisia tunnuksia. Luokkataistelun ja marxilaisuuden sijaan ne kuitenkin julistivat Otto Glagaun muotoilemaa teoriaa "riistävän" (= juutalainen, kansainvälinen) ja "tuottavan" (= saksalainen; kansallinen) pääoman ristiriidasta.

[muokkaa] Aate

Kansallissosialismin ideologia pohjautui esimerkiksi Georges Sorelin, Joseph Arthur de Gobineaun, Houston Stewart Chamberlainin, Herbert Spencerin, Friedrich Nietzschen, Heinrich von Treitschken, Henri Bergsonin ja Alfred Rosenbergin ajatuksiin. Kuitenkin esimerkiksi Nietzschen ja kansallissosialismin välinen yhteys on monimutkainen. Toiset katsovat kansallissosialistisen aatemaailman saaneen vaikutteita Nietzschen ajatuksista, toiset katsovat kansallissosialistien vain käyttäneen Nietzchen kirjoituksia ja käsitteitä antaen niille haluamansa merkityksen propagandatarkoituksessa (johtuen erityisesti Nietzschen ajatusten yleisestä vaikeaselkoisuudesta).

Kansallissosialismin aatteesta kertoo lähinnä Adolf Hitlerin Taisteluni. Hitlerin mukaan hän kehitti poliittiset oppinsa tarkkaillessaan Itävalta-Unkarin keisarikunnan käytäntöjä. Syntyperäisenä itävaltalaisena Hitler oli tarkkaillut hallinnon politiikkaa ja havainnut kuinka kielellinen ja kansallinen hajanaisuus hajotti keisarikuntaa. Lisäksi hän näki demokratian haitallisena, koska se antoi valtaa hallinnolle vihamielisten vähemmistöjen käsiin.

Puolueen alkuperäiseen ohjelmaan, joka Hitler oli yhtenä kolmesta mukana laatimassa, kirjattiin lähes kaikki mahdolliset ja ristiriitaisetkin vaatimukset, kuten lisää elintilaa, uhrauksia valtiolle, kansalaisuutta vain saksalaisille ja maahanmuuton lopettamista ja toisaalta korkojen ja pääomatulojen lakkauttamista "kuolemanrangaistuksen uhalla", maan, suurmyymälöiden ja trustien sosialisoimista, sosiaalietujen suurta kasvattamista ja vahvaa valtiota. Ohjelmaa ei ikinä pyrittykään toteuttamaan Hitlerin päästyä puolueensa diktaattoriksi, vaikka se julistettiin myöhemmin "muuttumattomaksi."

Yleinen selitys kansallissosialismin suosiolle on se, että se yhdisti eri aatteista populistisia piirteitä, vieläpä otollisena ajankohtana Saksan kärsiessä Versaillesin rauhanehtojen tuomasta köyhyydestä ja nöyryytyksestä, ja keskiluokan menetettyä varallisuutensa Weimarin aikaisen hyperinflaation aikana.

Maailmalle tutuksi tulleen "hitleriläisen" kansallisosialismin lisäksi alussa suosiota nautti Otto Strasserin johtama vasemmistosiipi, mutta hän joutui kannattajineen Hitlerin vainon kohteeksi ja lopulta maanpakoon.

[muokkaa] Rotuoppi

Kansallissosialismin aatteelle on myös keskeistä rotu, jonka suurin saavutus on nationalistisen ajatusmallin mukaan yhtenäinen valtio. Saksan tapauksessa ylivertainen arjalainen herrarotu on luotu muodostamaan Saksan valtiossa kulttuurisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti väkevin kansakunta ja valtio, jonka kohtalona on hallita alempia rotuja. Vahvojen rotujen vastakohtina olivat heikot valtiot ja kulttuurit, joita riitely, etninen ja kielellinen hajaannus ja ali-ihmiset heikensivät. Kolmannen pykälän muodostivat kotimaattomat ihmiset eli loisrodut (esimerkiksi juutalaiset ja romanit), jotka poistamalla herrarotu vahvistuisi.

Herrarotu-aate perusteli myös vaatimuksen elintilasta, joka toisessa maailmansodassa toteutui konkreettisena sotaretkenä. Alempien rotujen kohtalona tuli olla sotilaallisesti heikompia ja siten herrarodun laajenemisetujen edessä väistyviä. Näkökulmassa on selvä viite 1900-luvun alkuvuosikymmenten muodikkaaseen sosiaalidarvinistiseen teoriaan.

Uskonnot, jotka hyväksyivät nämä "elämän julmat tosiasiat" olivat hyviä uskontoja. Tämä viittaa kansallissosialismin uskonnonomaisuuteen ja pyrkimykseen luoda uusi uskonto muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle.

[muokkaa] Kansallissosialistit, sosialismi ja konservatismi

»Demokratia on raunioittanut maailman, ja nyt te haluatte ulottaa sen koskemaan myös taloudellista ulottuvuutta. Tämä tuhoaisi saksalaiset kotitaloudet. Kapitalistit ovat saavuttaneet asemansa kelvollisuudellaan, ja heillä on oikeus johtaa, koska he ovat erottuneet massasta, ja pelkästään tämä todistaa, että he kuuluvat korkeampaan rotuun. Nyt te haluatte, että kelvoton hallitusneuvosto tai työläisneuvosto, joka ei tarkoita mitään, saisi osallistua päätösten tekoon. Kukaan tehtaanjohtajista ei sietäisi sitä.»
(Adolf Hitler)

Yllä olevan sitaatin mukaisesti natsit halusivat esiintyä sosialismin vastakohtana. Muodikasta "sosialismi"-termiä kansallissosialistit käyttivät lähinnä propagandatarkoituksessa ja antoivat sille oman merkityksen.^[8] Käytännössä kansallissosialistit suosivat poliittisesti ongelmattomia suurkapitalisteja, kun taas sosialisteja vainottiin kaikkialla (mukaan lukien kansallissosialistisen puolueen sisällä). Marxilaiset sosialistit olivat hylänneet rotuopit, nationalismin ja jopa isänmaallisuuden internationalismin tieltä, kun taas kansallissosialistit hylkäsivät sosialismille keskeisen tasa-arvoajattelun sekä luokkanäkökulman yhteiskuntaan. Lisäksi sosialismin kehittäjiin kuului syntyperältään juutalainen Marx, ja kansallissosialistit pitivät koko oppia "keksittynä", eikä "kehittyneenä" kuten kansallissosialismia. Perinteisiin konservatiiveihin kansallissosialistit suhtautuivat niin ennen valtaannousuaan ja myös sen jälkeen suopeammin kuin vasemmistolaisiin.

[muokkaa] Kansallissosialismi ja romantiikka

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Eräiden historioitsijoiden mukaan natsismin juuret sijaitsevat liberalismista, sosialismista ja kommunismista poiketen muualla kuin Ranskan suuressa vallankumouksessa^lähde? ja sen jälkeisessä eurooppalaisessa poliittisessa perinteessä, ja ilmiötä pitää tarkastella juuttumatta 1930-luvun huippuvuosiin ja rasismiin.

Kansallissosialismi ammensi paljon vaikutteita 1800-luvun alussa vaikuttaneesta saksalaisesta, irrationalistisesta romantiikasta, joka oli syntynyt 1700-luvulla tietynlaiseksi vastapainoksi valistuksen järkiperäiselle todellisuuskäsitykselle. Romantiikalle tyypillinen voima, intohimo, yhteisöllisyys, perinteiden arvostus ja kansallistunne olivat juuri kansallissosialisteille tärkeitä arvoja, joten he ihailivat suuresti saksalaisen romantiikan suuria taiteilijoita^{kenen mukaan?}.

Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan pitää esimerkiksi Richard Wagneria, joka oli Kolmannessa valtakunnassa suuressa suosiossa. Wagner yhdisteli oopperoissaan romantiikan ajan teemoja skandinaaviseen tarustoon.

Toiset näkevät kansallissosialismin ihmisen ja luonnon sopusuhdassa, kansan jakamatonta tahtoa ilmentävässä valtiossa ynnä muussa Jean-Jacques Rousseaun perinnön. Romanttinen näkemys kansan yhtenäisestä tahdosta sulkee pois liberaalin demokratian, jossa esimerkiksi lehdistönvapauden ja eri puolueiden kautta ihmiset sovittavat erilaisia näkemyksiä yhteen.

[muokkaa] Talouspolitiikka

Tulleessaan valtaan kansallissosialistit olivat osin luopuneet puolueohjelman tavoitteistaan sosialisoida tuotantovälineitä, ja sosialisointi rajoittui lähinnä vainottujen ryhmien sekä valloitettujen alueiden omaisuuteen. Osittainen suunnitelmatalous "nelivuotissuunnitelma" toteutettiinkin ilman de jure sosialisointia: nähtiin tehokkaammaksi antaa osaavien suuromistajien hoitaa yrityksiään jatkossakin, mutta valtion komentojen mukaan, valtion konfiskoidessa yritysten tuotot itselleen.

Kansallisella tasolla kansallissosialistien tärkeimmät tavoitteet taloudessa olivat työttömyyden ja hyperinflaation poistaminen ja keski- ja alaluokkien käytössä olevien kulutushyödykkeiden tuotannon laajentaminen. Kolmannessa valtakunnassa talouspolitiikka perustui enemmän ad hoc -toimenpiteisiin kuin pitkäjännitteiseen ja kestävän kasvun politiikkaan tai ylipäätään mihinkään ristiriidattomaan ohjelmaan.

Nämä olivat keskeisiä poliittisen suosion lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita ja vastasivat omalta osaltaan Weimarin tasavallan puutteisiin. Kansallissosialistinen puolue oli toimissaan tuloksekas ja talous kasvoikin huippuvauhtia vuosina 1933–1936 (keskimäärin 9,5 prosenttia vuodessa ja teollisuuden kasvaessa 17,2 prosenttia).

Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan tämä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kansallissosialistien ansiota, vaan heidän mukaansa talouskasvun itse asiassa aiheuttivat Weimarin tasavallan loppuaikojen talouspoliittiset ratkaisut. Vaikka hyperinflaation päättyminen usein luetaan kansallissosialistien menestyksien joukkoon, sen päättyminen sijoittuu kuitenkin valtaannousua edeltäneisiin vuosiin.

Talouden laajeneminen nosti Saksan syvästä lamasta ja täystyöllisyyteen alle neljässä vuodessa. Julkinen ja yksityinen kulutus kasvoi nopeasti. Tämän kasvun ollessa kulutuksellista, eikä tuotannollista (sotakoneiston laajentaminen, työhankkeet ja niin edelleen) inflaatio nosti jälleen päätään, mutta ei kuitenkaan samoihin lukuihin kuin Weimarin tasavallan aikaan.

Saksan talouden elvyttäminen julkisia menoja lisäämällä oli keynesiläistä talouspolitiikkaa, minkä Keynes itse myönsi, pääteoksensa General Theoryn saksankielisen laitoksen esipuheessa 1930-luvulla, suosittelemalla kansallissosialisteille talouden kokonaiskysynnän elvytystä. Monet taloustieteilijät ovat kuitenkin sanoneet, että tämä keynesiläinen, kysynnänelvytykseen perustuva kansallissosialistien talousmalli ei olisi kyennyt pysymään pystyssä ilman sotaa.

Kansainvälisen talouden kannalta voidaan nähdä, ettei kansallissosialistisen puolueen tavoitteena niinkään ollut yhdentää Kolmatta valtakuntaa kansainväliseen talousjärjestelmään kaupan välityksellä, vaan pyrkiä omavaraisuuteen ja valloittaa voimavarat valtion haltuun asein. Omavaraisuuteen pyrkimisen syynä oli myös valmistautuminen tulevaan sotaan. Yleensäkin epäluuloa kansainvälistä kauppaa kohtaan lisäsi varmuus juutalaisen pankkiirisalaliiton hallussa olevista maailmanmarkkinoista, joka ajatuksena sopi hyvin juutalaisvastaiseen propagandaan.

Taloudellisesti fasismin ja kansallissosialismin välillä on selkeät siteet, koska kumpaankin kuuluu valtion hallinnassa oleva sijoitusmaailma, rahamarkkinat, teollisuus ja maanviljely. Kummassakin talousmallissa on kuitenkin myös yksityisiä yrityksiä ja osittain markkinatalouteen perustuva hinnanmääräytyminen. Italian fasismi oli kuitenkin selvemmin korporativistinen, jossa työnantajat ja työntekijät sopivat asiat valtion tiukassa kontrollissa, mutta silti erillisinä toimijoina. Konfliktit, kuten lakot olivat kuitenkin estettyjä.

[muokkaa] Kansallissosialismi ja uskonto

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Kansallissosialismin ja kristinuskon suhde on varsin ongelmallinen.

Hitlerin propagandaan kristillisyys kuului olennaisena osana, koska saksalaiset olivat varsin uskonnollista väestöä. Tämä saikin Saksan evankelisluterilaisen ja katolisen kirkon kääntymään kansallissosialistien puolelle jo ennen näiden valtaannousua, osaksi siitäkin syystä, että kommunistien pelättiin tekevän lopun kirkon toiminnasta. Kun Hitler nousi valtaan, hänen ensimmäisiä töitään oli mahtavan vapaa-ajattelijaliikkeen lakkauttaminen ja sen omaisuuden takavarikoiminen.

Kansallissosialismi oli kuitenkin symboliselta kieleltään voimakkaan antikristillinen ja juhlamenoissaan lähes pakanallinen, kuten suomalainen aikalaiskirjailija ja silminnäkijä Olavi Paavolainen kirjassaan Kolmannen valtakunnan vieraana havainnoi.

Pappien joukossa oli kansallissosialismin vastustajia 1930-luvun Saksassa, mutta suurin osa luterilaista papeista ja kirkon jäsenistä oli vuonna 1933 perustetun Evankelisten kirkkokuntien liiton Deutsche evangelische Kirche kautta täysin tukemassa natsihallintoa ja sen uskonnollista puoluetta Deutsche Christen (DC). Hitleriä ja kansallissosialismia arvostelleet protestanttiset papit ja teologit järjestäytyivät Dietrich Bonhoefferin ja Karl Barthin johdolla maanalaiseksi Tunnustuskirkoksi vastalauseena kansallissosialististen saksalaiskristittyjen Saksan Valtakunnankirkolle. Saksalaiskristittyjen (Deutsche Christen) tarkoitus oli puhdistaa kristinusko juutalaisuudesta, muun muassa hylkäämällä Vanha testamentti, ja luoda kansallissosialistinen versio kristinuskosta.

Erityisesti monet protestantit joutuivat kansallissosialistien vainojen kohteeksi näiden hajanaisuuden ja kristinopillisten tulkintojen vuoksi.^lähde? Kansallissosialistit suhtautuivat itsenäisiin luterilaisiin maakirkkoihin huomattavasti kielteisemmin kuin järjestäytyneisiin ja paaville uskollisiin katolisiin seurakuntiin.^lähde? Kansallissosialistit eivät pitäneet katolisia niin suurena uhkana kuin protestantteja, koska nämä kunnioittivat helpommin auktoriteetteja, kuten paavia ja Hitleriä, kuin protestantit^lähde?. Hitler itse arvosti katolista kirkkoa juuri sen tarkan organisaation ja kurinalaisuuden takia. Katolisten parempaan asemaan vaikutti myös se, että kansallissosialismin eteläsaksalaiset syntysijat Baijerissa ja Itävallassa ovat katolista aluetta. Hitler oli itsekin alun perin katolinen. Kansallissosialisteja ja katolisia, paavia ja Hitleriä, yhdisti myös kommunisminvastaisuus. Olihan Hitler solminut paavin kanssa liitonkin 1930-luvun alussa, tähän kuului sopimus juutalaisten luetteloinnista katolisessa kirkossa.

Toisen maailmansodan alettua kansallissosialismin antikristillinen ulottuvuus kuitenkin voimistui. Lukuisia pappeja ja kirkonmiehiä erotettiin, lähetettiin keskitysleireille ja teloitettiin. William Shirerin (Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho) mukaan Hitlerin tavoitteena oli tuhota kristinusko ja korvata se uuspakanallisella, germaanisella, uskonnolla, jossa pääjumaluutena olisi Sallimus. Mm. Raamattu tuli korvata Mein Kampfilla ja kristinuskosta poistaa kaikki juutalainen aines. Kansallissosialismin antikristillisyys huomattiin nopeasti anglosaksisessa maailmassa, ja USA:ssa sitä Shirerin mukaan käytettiin sotapropagandassa.

[muokkaa] Kansallissosialismi ja naiset

Kansallissosialismin ihanteelliseen perhemalliin kuului selkeästi rooleihin jaettu perhe. Kulttuurielämä ja taide korosti voimakkaasti miehen miehekkyyttä, kun taas naisen osa kansallissosialistisessa Saksassa oli pitää huolta kodista ja huolehtia lapsista. Saksassa kotiäitiyden korostaminen liittyi myös korkeaan työttömyyteen toista maailmansotaa edeltävänä aikana – palauttamalla työssä käyvät naiset takaisin kotilieden äärelle vapautettiin työpaikkoja miehille ja vähennettiin siten työttömyyttä.

Nämä olivat kuitenkin ihannemalleja, jotka eivät käytännössä toteutuneet Kolmannessa valtakunnassa näin konkreettisesti.

Avioliitossa korostettiin erityisesti rotupuhtauden ja perinnöllisen terveyden vaalimista.

Naisen yhteiskunnallinen asema oli syrjäänvetäytyvä ja poissa julkisuudesta. NSDAP:n merkkihenkilöihin kuuluikin vain vähän naisia. Yhteiskunnassa saatettiin suhtautua naisiin ja heidän saavutuksiinsa väheksyvästi, kuten Olavi Paavolainenkin silminnäkijänä havainnoi.

[muokkaa] Kansallissosialismi ja eläimet

Kolmannen valtakunnan eläinsuojelulait lukeutuivat aikansa edistyksellisimpiin.^[9] Sota-ajan olot haittasivat lakien toimeenpanoa, mutta eläinsuojelutyö oli Saksassa laajaa ja järjestäytynyttä. Eläinlääkärien ammattikunnan keskuudessa kansallissosialismin kannatus oli varsin korkeaa. Juutalaisvastaisessa propagandassa hyödynnettiin usein teemaa juutalaisista eläinrääkkääjinä. Eläin- ja luonnonrakkaus olivat natsi-ihanteiden mukaan perisaksalaisia hyveitä, mutta käytäntö saattoi olla toisenlainen: esimerkiksi Hitler-Jugend-kasvatukseen kuuluivat usein "karaisevat" teurastus- ja eläinrääkkäysharjoitukset.^[10]

Hitler antoi ymmärtää olevansa kasvissyöjä, mitä esimerkkiä jotkut hänen kannattajansa seurasivat. Suomessa näin teki Teo Snellman.

[muokkaa] Kansallissosialismi ja kansanterveys

Natsi-Saksassa (1932–1945) yksi vallitsevan ideologian kulmakivistä oli kansanterveyden edistäminen. Toimintamuotoja olivat tupakoinnin vastustamiskampanjat, asbestirajoitukset, työturvallisuus- ja turvallisuussäännökset jne.^[11]

[muokkaa] Kansallissosialismi Suomessa

Erilaisia kansallissosialismin sukuisia aatteita nousi Suomessakin 1920- ja 1930-luvuilla, mutta niiden vaikutus jäi verraten vähäiseksi. IKL saavutti vuosien 1933 ja 1936 eduskuntavaaleissa 14 kansanedustajapaikkaa, ja he pitivät natsityyliin yhdenlaisia mustia univormuja, joissa oli natsien lailla hakaristihihamerkki. Politiikaltaan IKL lienee kuitenkin ollut lähempänä Italian fasistipuoluetta ja muita eurooppalaisia oikeistoradikaaleja ryhmiä.

Tunnetuimmat suomalaiset oikeistoradikaalit liikkeet olivat Suomen Suojeluliitto (jonka tukijoihin muun muassa C.G.E. Mannerheim ja U.K. Kekkonen lukeutuivat) Lapuan liike ja IKL. Niistä Lapuan liike ja sen parlamentaarinen seuraaja IKL esimerkiksi halusivat tiukkaa valtiovaltaa ja vahvaa johtajuutta. Myös lapualaisten ja IKL:n äärisiivessä oli slaavilaisen rodun alemmuudesta vakuuttuneita.

Suomalaisia kansallissosialistisia järjestöjä olivat esimerkiksi Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö sekä Teo Snellmanin johtama Suomen kansallissosialistinen työjärjestö, joilla ei ollut käytännössä lainkaan merkitystä Suomen politiikassa. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa kansallisosialistit saivat koko maassa yhteensä noin 4 000 ääntä. Seuraaviin vaaleihin 1936 se ei saanut koottua edes ehdokaslistaa.

Toisen maailmansodan jälkeisistä suomalaisista kansallissosialisteiksi julistautuneista henkilöistä tunnetuin lienee Turussa ja Naantalissa vaikuttanut Pekka Siitoin, joka johti ensin Isänmaallista Kansanrintamaa, joka sittemmin lakkautettiin ja jonka tilalle perustettiin rekisteröimätön Kansallis-demokraattinen Puolue. Siitoinin kansallissosialismi nojasi vahvasti 1930-luvun Saksan ihannointiin ja nostalgiaan, eikä se saavuttanut mainittavaa kannatusta edes muiden kansallissosialistien keskuudessa. Myös Väinö Kuisman aiemmin johtama Suomi - Isänmaa -puolue (nyk. Suomen Isänmaallinen Kansanliike, aiemmin tunnettu nimillä Arjalainen Germaaniveljeskunta, Isänmaallinen Oikeisto ja Suomi Nousee - Kansa Yhdistyy) on saanut vaikutteita kansallissosialismista, vaikka se määrittelikin ideologiansa nimikkeellä Kalevalainen nationalismi.

[muokkaa] Merkittävimpiä kansallissosialisteja

Alla on listattu lähinnä NSDAP:n alkuaikojen jäseniä ja puolueen "sisäpiiriin" kuuluneita, ei esimerkiksi Wehrmachtin kenraaleita. Tämä siitä syystä, että vaikka käytännössä puolueen jäsenyys oli Kolmannessa valtakunnassa ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ei muiden yhteys puolueeseen ole kuitenkaan yhtä merkityksellinen.

• Martin Bormann – Hitlerin yksityissihteeri, Puoluekanslian johtaja, Johtajan Sijainen Hessin jälkeen.
• Hans Frank – ministeri, Saksan lakiakatemian päällikkö
• Wilhelm Frick – sisäministeri
• Walter Funk – teollisuusministeri
• Joseph Goebbels – Propaganda-ja Kansanvalistusministeri
• Hermann Göring – Saksan ilmavoimien, Luftwaffen komentaja, Valtakunnanmarsalkka, Nelivuotissuunnitelman viraston johtaja.
• Rudolf Hess – NSDAP:n varajohtaja,"Johtajan Sijainen" Skotlantiin lentoonsa saakka
• Reinhard Heydrich – Sicherheitsdienstin (SD) johtaja, "Prahan teurastaja"
• Heinrich Himmler – Reichsführer SS (SS-joukkojen Valtakunnanjohtaja)
• Adolf Hitler – Führer(Johtaja), Valtakunnankansleri, Kolmannen valtakunnan johtaja ja ylipäällikkö.
• Rudolf Höss – Auschwitzin keskitysleirin komendantti. Ei pidä sekoittaa Rudolf Hessiin
• Ernst Kaltenbrunner – Reichssicherheitshauptamtin (RSHA) johtaja, Heydrichin seuraaja
• Robert Ley – Saksan työväenrintaman päällikkö
• Heinrich Müller – Gestapo-johtaja
• Joachim von Ribbentrop – Saksan "Valtakunnanulkoministeri" 1938–1945
• Ernst Röhm – Sturmabteilungin (SA) organisoija ja johtaja vuoteen 1934.
• Alfred Rosenberg – natsismin pääideologi
• Walther Schellenberg – Gestapo-johtaja
• Baldur von Schirach – Hitler-Jugendin (HJ) johtaja
• Albert Speer – Hitlerin hoviarkkitehti, varusteluministeri
• Otto Strasser – Puolueen sisäisen vasemmistolaisen opposition johtaja ja pääideologi
• Julius Streicher – Antisemitistisen Der Stürmer-lehden päätoimittaja
• Fritz Todt – Kolmannen valtakunnan työpalveluorganisaation perustaja.

[muokkaa] Katso myös

• Kolmas valtakunta
• Uusnatsismi
• Adolf Hitler
• Holokausti
• Rasismi
• Antisemitismi
• Natsi-Saksa

[muokkaa] Aiheesta muualla

• YLE Opintoradio: Natsismi 1920- ja 30-lukujen Suomessa
• Natsipuolueen 25 kohdan ohjelma (englanniksi)
• HY: Nietzsche ja natsit
• Verkkouutiset: Suomalainen kansallissosialismi kiihotti juutalaisvastaisuuteen
• The Great Scandal: Christianity's Role in the Rise of the Nazis

Robert Wuthnowin toimittama Encyclopedia of Politics and Religion (Lontoo, Routledge, 1998) esittelee kansallissosialismin ja uskonnon yhteyksiä, erityisesti hakusanat ’Fascism’, jonka on kirjoittanut Roger Griffin (s. 257–264), ’Germany’, jonka on kirjoittanut Uwe Berndt (s. 299–302) ja ’Holocaust’, jonka on kirjoittanut Kristen Renwick Monroe (s. 334–342).

[muokkaa] Lähteet

• Jouko Jokisalo (1995): Kansallissosialismin ideologia, Snellman-instituutti 1995, ISBN 951-842-165-X
• Majaniemi, Janne: Demokratiakritiikki ja antidemokraattinen ajattelu Weimarin tasavallassa (1919–1933) http://www.ennenjanyt.net/2006_1/majaniemi.pdf
• Jokisipilä: Natsismi ideologiana
• Jokisipilä: Ideologioiden maailmat

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Glover, Jonathan: Ihmisyys: 1900-luvun moraalihistoria. (Humanity: A moral history of the twentieth century, 1999.) Suomennos: Petri Stenman. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-020-X.