Keynesiläinen taloustiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Keynesiläinen taloustiede on taloustieteen haara, joka lähtee kokonaiskysynnän vähyydestä syynä taantumiin. Sen mukaan valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua ja saadakseen talouden uudelleen käyntiin. John Maynard Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessa Työllisyys, korko ja raha (engl. The General Theory of Employment, Interest and Money). Keynesiläisen taloustieteen voidaan katsoa kannattavan sekataloutta ja olevan keskitie laissez-faire-kapitalismin ja sosialismin välillä. Keynesiläiselle talousteorialle vastakkaisia suuntauksia ovat uusklassinen taloustiede ja monetaristinen taloustiede, joka syrjäytti keynesiläisen ajattelun 1970-luvulla.

Keynesin perusteesi oli, että uusklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Markkinoiden toiminta on Keynesin mukaan liian kaukana täydellisestä, jonka vuoksi suhdannevaihtelua tulee tasoittaa. Tällöin taantumia voidaan tasoittaa ja ehkäistä työttömyyttä. Uusklassisen mallin mukaan valtion kulutus kuitenkin laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä. Keynes kuitenkin ajatteli, että valtion tulee puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin, koska tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes totesikin, että on turha odottaa, koska "pidemmällä aikavälillä olemme kaikki kuolleet".

Keynesin ajattelu pyrittiin palauttamaan osaksi perinteisempää taloustiedettä. Tärkeässä roolissa oli etenkin John Hicks, joka kehitti 1930-luvulla keynesiläisen teorian keskeisen näkemyksen kuvaavan IS-LM -mallin. Tästä muodostui varsinainen keynesiläinen taloustiede, joka hallitsi 1970-luvulle asti. Tosin Hicks julkaisi 1980-luvulla artikkelin, jossa hän väitti jättäneensä aikaisemmassa työssään pois joitain Keynesin tärkeimpiä ajatuksia, etenkin liittyen epävarmuuden huomioon ottamiseen.

Keynesiläisiä teemoja on edelleen mukana makrotaloudellisessa tutkimuksessa. Nykyään merkittävässä asemassa olevat uuskeynesiläiset pyrkivät rakentamaan malleilleen mikrotaloudelliset perusteet, mutta painottavat analyysissaan keynesiläisittäin esimerkiksi hinta- ja palkkajäykkyyttä. Pienempi ryhmä ovat jälkikeynesiläiset, jotka taas kritisoivat keynesiläisyyttä ja uusklassista taloustiedettä Keynesin ajattelun keskeisten piirteiden laiminlyömisestä.

1960-luvulla keynesiläiset ja monetaristit kiistelivät inflaation syistä ja vaikutuksesta työllisyyteen (ks. Phillipsin käyrä), rahan kysynnän korkojoustosta ja siitä, "onko finanssipolitiikalla toivottua vaikutusta kokonaiskysyntään". Kiista "ratkesi empiiristen tosiasioiden avulla - monetaristien voittoon. - - keynesiläisten usko finanssipolitiikan ylivertaiseen kykyyn hoitaa työttömyysongelma on kuollut - - Optimistikaan ei enää luota keynesiläiseen ajatukseen kysynnän aktiivisesta hienosäädöstä", kertoo Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen.[1]

Myös Milton Friedman oli keynesiläinen taloustieteilijä ennen kuin tuli kehittäneeksi monetarismin teoriaa.[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. [1] Tieteessä tapahtuu 8/2008, Vesa Kanniainen
  2. Keynesian Politics and the Minimum Wage, taloustieteen professori David Henderson, Library of Economics, March 2, 2011

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]