Altruismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Almujen antaminen köyhille on perinteinen esimerkki altruismista. Jacques-Louis Davidin maalaus.

Altruismi (ransk. altruisme[1], lat. alter ”toinen”[2]) tarkoittaa ensisijaisesti muita kuin itseä hyödyttävää toimintaa muiden auttamiseksi. Altruismin vastakohta on egoismi.[3] Termin esitti ranskalainen filosofi Auguste Comte vuonna 1851, jolloin hän määritteli altruismin uhrautumiseksi muiden eduksi.[1]

Etiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etiikassa altruismi on oppi, jonka mukaan teon moraalisuus määritellään sen mukaan, tuottaako se hyvää muille. Altruismi on egoismin vastakohta. Altruismi ei sinänsä määrittele sitä, millainen teko tuottaa toisille hyvää. Hyvällä voidaan tarkoittaa mielihyvän lisäämistä ja kivun vähentämistä. Toisaalta hyvä teko voidaan määritellä sellaiseksi, joka tuottaa myös muille onnellisuutta.[2] Altruismi on seurausetiikan haara, sillä siinä arvioidaan tekojen seurauksia vaikuttimien sijaan.[4]

Modernit moraalifilosofit ovat yleensä sitä mieltä, että altruismi on tärkeää etiikassa, vaikkakaan kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, mitä altruismi on, kuinka sen voi selittää tai millaista sen pitäisi olla. Altruismi siirtyi länsimaiseen etiikkaan, kun kristityt filosofit lisäsivät teologiset hyveet uskosta, toivosta ja rakkaudesta kreikkalaisten kardinaalihyveisiin. Rakkauden, joka oli suurin teologisista hyveistä, ajateltiin olevan sisäinen hengellinen suuntautuminen toisia kohtaan. Rakkautta kuvattiin universaaliksi, ehdottomaksi ja epäitsekkääksi. Skottilainen filosofi Francis Hutcheson vei ajatuksen vielä pidemmälle. Hän katsoi, että rakkaus on toimintaa kaikkia tuntevia olentoja, ei vain ihmisiä kohtaan. Hutchesonin mielestä jokainen kykenee rakkauteen eikä yksikään kardinaalihyveistä – rohkeus, viisaus, kohtuullisuus tai oikeamielisyys – ole hyve, ellei sitä motivoinut rakkaus.[5]

Altruismin arvostelijat ovat kysyneet, että jos moraaliagentilla ei ole moraalista velvoitetta huolehtia omasta onnellisuudestaan, miksi kenelläkään muulla olisi velvollisuus huolehtia siitä.[2]

Altruismin voidaan esittää olevan myös näennäistä. Tällöin ”altruisti” saa valta-aseman autettavaa kohtaan ja voi puolustaa tekojaan vetoamalla niiden moraaliseen ulottuvuuteen: eiväthän altruistiset teot voi olla väärin. American Nihilist Underground Societyn (ANUS) mukaan nykypäivän altruismi onkin vain sairaus ja egoismia valepuvussa.[6] Altruisteilla on hyvä maine, ja voi olla hyödyllistä esittää jalomielisempää kuin on, sillä sillä tavoin voi voittaa itselleen ystäviä ja lepyttää vihollisia.[7]

Altruismin psykologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykologisen egoismin mukaan ihminen käyttäytyy aina itsekkäästi riippumatta siitä, miltä teot saattavat näyttää. Ihminen voi näennäisesti omistaa koko elämänsä muiden auttamiselle, mutta perimmäinen syy olisi silloinkin itsekäs. Hän voi esimerkiksi saada altruistisista teoistaan mielihyvää, mikä olisi perimmäinen egoistinen motiivi.[8] Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että altruistiset teot aktivoivat aivoissa samoja alueita kuin ruoka ja seksi.[9] Tekijän saama mielihyvä voi siten selittää ainakin osan altruismista.[10]

Altruismia voidaan tarkastella psykologiassa myös sosiaalisen oppimisen teorian avulla. Se tarkastelee altruismia hankittuna ominaisuutena. Sen mukaan altruismi on vanhemmilta, auktoriteeteilta tai muilta läheisiltä saatu meemi. Teoria ei ota kantaa siihen, mikä on altruististen toimijoiden perimmäinen motiivi.[11]

Altruismi ja yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viidentoista eri ihmisyhteisön kanssa tehty tutkimus osoitti, että markkinatalouden piirissä altruismi oli tyypillinen ilmiö, kun taas pienissä perinteisissä yhteisöissä altruismi oli hyvinkin tuntematonta. Tästä pääteltiin altruismin olevan hyvinkin tuore ilmiö ihmisyhteisöissä. Sitä ei esiinnykään samanlaisena ihmisen lähimpien sukulaisten, simpanssien yhteisöissä. Simpanssienkien on kuitenkin havaittu esimerkiksi adoptoineen orvoksi jääneitä yhteisön jäseniä. Ihmisten nykyisen altruismin on arveltu olevan mahdollisesti kivikautisten ihmisyhteisöjen perua. Se olisi auttanut näitä selviämään ankarista olosuhteista. Toisena selityksenä pidetään kulttuurista kehitystä. Ihmisten parissa altruismia voivatkin edistää vertaisten suorittamat erilaiset rangaistukset sekä altruismin mukanaan tuoma maineen parantaminen.[12][13][14][15]

Uskonnolliset näkökannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

François-Léon Sicard (1862–1934), Laupias samarialainen.

Altruismin on todettu kuuluvan jokaiseen ihmisyhteisöön.[16] Altruismi esiintyy keskeisenä teemana monessa eri uskonnossa. Kristinuskossa altruismi alkaa Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja kiteytyy lähimmäisenrakkauteen[17] Buddhalaisuudessa esiintyy myös universaali altruistisuus. Kristinuskoon verrattuna buddhalaisuus keskittyy enemmän kaikkeen olevaan verrattuna kristinuskon ihmiskeskeiseen rakkauteen. Mahayana-buddhalaisuudessa tavoite on jopa viivyttää omaa pelastustaan toisten takia.[17] Islamissa altruismi on moraalinen teko,[18] jokaisen muslimin velvollisuus ja todellisen uskon ehto.[19] Altruismi ilmenee islamissa etenkin almuina, joita muslimit pitävät Jumalan säätämänä velvollisuutena. Almuja annetaan huonommassa asemassa olevalle yhteiskunnan parhaaksi.[20]

Altruismi biologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evoluutiobiologiassa altruismi määritellään toiminnaksi, joka auttaa kohdetta mutta aiheuttaa toimijalle itselleen jonkinlaista haittaa. Se tapahtuu yleensä, joskaan ei aina, saman lajin yksilöiden välillä. Altruistista toimintaa on esimerkiksi se, kun mehiläinen pistää tunkeilijaa ja kuolee yhdyskuntansa puolesta.[21] Altruismi ja moraali eivät rajoitu täysin vain ihmisiin, vaikka ihmisillä ilmiö onkin ainutlaatuisen voimakas: muun muassa simpansseilla ja kapusiiniapinoilla on selvästi altruistisia käyttäytymismalleja. Altruismi ei siten voikaan olla vain ihmisten sosiaalisen kulttuurin tulos, vaan sillä on myös biologista perustaa.[22][14] Darwinismin näkökulmasta altruismi saattaa kuitenkin näyttää oudolta, sillä eläinten olettaisi ajavan vain omaa etuaan ja kasvattavan siten omia lisääntymismahdollisuuksiaan. Altruististen yksilöiden pitäisi joutua epäedulliseen asemaan verrattuna itsekkäisiin yksilöihin.[23]

Ryhmävalinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ryhmävalinta

Ajatuksen ryhmävalinnasta, jossa yksilö edistää altruistisella toiminnallaan ryhmän etua, esitti ensimmäisenä Charles Darwin. Kirjassaan The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex Darwin esitti altruismin olevan hyödyllistä ryhmälle, vaikka se ei olekaan kestävää yksilölle itselleen.[23] W. D. Hamilton näytti vuonna 1963, kuinka sukulaisvalinta, jossa perheenjäsenet kohtelevat toisiaan altruistisesti, voi kehittyä. Robert Trivers osoitti taas vuonna 1971, miten vastavuoroiset altruistiset suhteet voivat kehittyä sellaistenkin yksilöiden välille, joilla ei ole sukulaisuussuhdetta, jopa lajirajoista välittämättä. Altruismille on esitetty myös muita perusteita, kuten se, että yksilö parantaa omaa asemaansa ja mainettaan ryhmän sisällä. Altruismi onkin seurausta useista eri mekanismeista.[21]

Ryhmävalinnan perusteena on se, että ne populaatiot, joiden yksilöillä on ryhmää hyödyttäviä alleeleja, menestyvät ympäristössään muita populaatioita paremmin.[24] Altruistiset ryhmät voittaisivat itsekkäät ryhmät, jolloin altruistinen käytös voisi kehittyä. Ryhmävalinnan suurin ongelma on se, että yksikin itsekäs vapaamatkustaja altruistisessa ryhmässä saa valintaedun muihin ryhmän jäseniin nähden, joten itsekkäät yksilöt valtaavat ryhmän vääjäämättä. 1960-luvulla etenkin George C. Williams ja John Maynard Smith osoittivat, että ryhmävalinta on heikko evolutiivinen voima, eikä se siten voinut selittää altruismin esiintymistä. Tätä päätelmää tukivat myös useat matemaattiset mallit.[23]

Sukulaisvalinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sukulaisvalinta

Tyypillisimmässä altruismin muodossa eläin, erityisesti emo, auttaa jälkeläistään.[25]

Perimmäinen selitys tälle ilmiölle on, että sukulaistaan auttaessaan yksilö samalla lisää omien geeniensä kopioiden määrää. Hamiltonin sääntö määrää ehdon sille, milloin yksilö toimii altruistisesti sukulaistaan kohtaan (eli kantaa kustannuksen, jotta sukulainen saa tietyn hyödyn):

Kustannus (C) < Sukulaisuussuhde (r) · Hyöty (B)

Vanhemmat, jälkeläiset ja sisarukset saavat sukulaisuussuhteen kertoimeksi 0,5, kun taas sisarpuolet ja isovanhemmat saavat kertoimeksi 0,25 ja serkut 0,125. Poikkeuksen muodostavat muun muassa muurahaiset ja mehiläiset, joiden koiraat syntyvät neitseellisesti — sukulaisuussuhde on tällöin naaraspuolisten sisarusten välillä 0,75. Korkea sukulaisuussuhde selittää muurahaisten ja mehiläisten steriilin työläiskastin synnyn. Identtisten kaksosten välinen sukulaisuussuhde on 1.[26]

Kustannus ja hyöty mitataan kelpoisuuden laskuna tai nousuna. Hamiltonin sääntö monimutkaistuu vielä, kun otetaan huomioon eri yksilöiden todennäköisyys pysyä hengissä ja levittää geenejään. Esimerkiksi lapsenlapsen ja isovanhemman sukulaisuussuhde on 0,25, mutta isovanhemmalla saattaa olla tätä suurempi syy auttaa lastenlapsiaan, koska hän on itse voinut ohittaa lisääntymisiän tai olla alttiimpi kuolemaan.[27]

Sukulaisvalintaan liittyy myös epävarmuus, sillä yksilö ei voi olla aina varma sukulaisuussuhteestaan toisiin yksilöihin. Sisarukset voivat todellisuudessa ollakin sisaruspuolia tai päinvastoin. Yksilö ei myöskään voi olla täysin varma identtisen kaksosensa todellisesta sukulaisuussuhteesta itseensä, mikä on yksi syy sille, miksi yksilöt eivät pidä identtisiä kaksosia täysin samanarvoisina kuin itseään. Sukulaisuussuhteita arvioidessa pitääkin aina ottaa huomioon se, miten varma yksilö voi olla siitä, mitä sukua sukulaiset hänelle oikeasti ovat.[28]

Vastavuoroinen altruismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mehiläisen ja kukan suhde hyödyttää molempia, mutta ei ole varsinaista vastavuoroista altruismia.
Pääartikkeli: Vastavuoroinen altruismi

Vastavuoroinen altruismi on altruismia, jonka motiivina on saada vastavuoroisesti apua toiselta yksilöltä.[29] Vastavuoroisen altruismin esitti terminä Robert Trivers artikkelissaan Evolution of Reciprocal Altruism vuonna 1971. Trivers ei määritellyt ryhmän yhteiseen hyötyyn johtavaa toimintaa, kuten yhteisiä saalistusretkiä, vastavuoroiseksi altruismiksi. Hän asetti vastavuoroiselle altruismille ainakin kolme ehtoa: ensiksikin toiminnan pitää auttaa saajaa, mutta aiheuttaa jonkinlaisia kustannuksia antajalle; toiseksi vastapalveluksen täytyy toteutua vasta viiveellä, ja kolmanneksi sen toteutumisessa pitää olla epävarmuutta. Vastavuoroinen altruismi vaatii siis yksilöltä muistia, pysyviä suhteita ja vakautta.[30]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dawkins, Richard: The Selfish Gene. 30th Anniversary edition. Oxford: Oxford University Press, 2006. ISBN 0-19-929115-2. (englanniksi)
  • Heikkilä, Seppo: Altruismi, vastavuoroisuus ja hyvinvointivaltio. Pro gradu -tutkielma. Kuopion yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos, 2009. Verkkoversio (PDF) (viitattu 17.3.2010).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Altruism - What Is It? altruists.org. An Altruistic Community. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  2. a b c History & Society: altruism (ethics) Britannica.com. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  3. Pieni etiikan sanasto tek.fi. Tekniikan akateemisten liitto. Viitattu 22.4.2010.
  4. Ethics (2. C. Consequentialist Theories) iep.utm.edu. 10.5.2009. University of Tennessee. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  5. Altruism bookrags.com. Gale Group. Viitattu 30.12.2009. (englanniksi)
  6. Altruismi anus.com. American Nihilist Underground Society. Viitattu 23.12.2009.
  7. Heikkilä 2009. s. 37.
  8. Philosophy: Altruism orientalia.org. Orientalia Journal of Eastern Philosophy and Culture. Viitattu 30.12.2009. (englanniksi)
  9. Vedantam, Shankar: If It Feels Good to Be Good, It Might Be Only Natural washingtonpost.com. 28.5.2007. The Washington Post Company. Viitattu 30.12.2009. (englanniksi)
  10. Brain Effects of Altruism - What Happens When You Give brainhealthandpuzzles.com. 28.5.2007. Brain Health and Puzzles. Viitattu 3.1.2009. (englanniksi)
  11. Heikkilä 2009. s. 44–45.
  12. Oikeudenmukaisuus ja reiluus vuorovaikutuksessa ovat modernin yhteiskunnan tuotteita yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 23.3.2010.
  13. Markets and religion shaped norms of fairness, punishment in complex societies: UBC study eurekalert.org. Viitattu 9.7.2012.
  14. a b Ernst Fehr & Urs Fischbacher: The nature of human altruism. Nature, 2003, nro 425, s. 785-791. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.3.2010. (englanniksi)
  15. Boesch, Christophe; Bolé, Camille; Eckhardt, Nadin & Boesch, Hedwige: Altruism in Forest Chimpanzees: The Case of Adoption plosone.org. PLoS ONE. Viitattu 23.3.2010. (englanniksi)
  16. Niemelä, Jussi K. & Hietaniemi, Tapani: Uusateismin ”uskontunnustus” Uskomaton.fi. helmikuu2009. Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Viitattu 23.12.2009.
  17. a b Christian and buddhist altruism cat.inist.fr. INIST Diffusion SA. Viitattu 23.12.2009. (englanniksi)
  18. Lista teoista, jotka ovat hyvää moraalista (mustahab tai fard) käytöstä Islamissa shiaislam.info. 19.11.2007. ShiaIslam.info. Viitattu 23.12.2009.
  19. Adam, Ben: Altruism islamreligion.comm. 13.11.2006. IslamReligion.com. Viitattu 23.12.2009. (englanniksi)
  20. Almut (Zakat) islamopas.com. www.islamopas.com. Viitattu 23.12.2009.
  21. a b Evolution of Altruism altruists.org. An Altruistic Community. Viitattu 24.7.2009. (englanniksi)
  22. Heikkilä 2009. s. 25–26
  23. a b c Okasha, Samir: Biological Altruism plato.stanford.edu. 3.6.2003. Stanford University. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  24. The Selfish Gene s. 7–9
  25. The Selfish Gene s. 6
  26. The Selfish Gene, s. 68–93,
  27. The Selfish Gene, s. 95.
  28. The Selfish Gene s. 98–99, 105–106
  29. The Selfish Gene s. 166.
  30. Rautio, Pertti: Sosiaalisen ja biologisen suhde moraalisessa käyttäytymisessä (PDF) (3 Vastavuoroinen altruismi, uusi sosiobiologia) uku.fi. 2003. Kuopion yliopisto, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos. Viitattu 24.7.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dawkins, Richard: Geenin itsekkyys. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House 1993. (Alkuteos: The Selfish Gene, 1989. Suomennettu 2. laajennetusta laitoksesta.) ISBN 951-884-107-1
  • Kanniainen, Vesa & Sintonen, Matti (toim.): Etiikka & talous. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-25209-3.
  • Ridley, Matt: Jalouden alkuperä: Epäitsekkyyden ja yhteistyön biologiaa. (The origins of virtue: Human instincts and the evolution of cooperation, 1997.) Suomentanut Osmo Saarinen. Helsinki: Art House, 1999. ISBN 951-884-233-7.
  • Hartikainen, Erkki (päätoim.): Itsekkyys ja yhteishyvä Siveys ja todellisuus: Peruskoulun elämänkatsomustieto 7. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 22.4.2010.

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dugatkin, Lee Alan: The Altruism Equation: Seven Scientists Search for the Origins of Goodness. Princeton University Press, 2006. ISBN 978-0691125909.
  • Monroe, Kristen Renwick: The Heart of Altruism. Princeton University Press, 1998. ISBN 978-0691058474.
  • Wilson, D. S.: Darwins Cathedral: Evolution, Religion, and the Nature of Society. Chicago & Lontoo: The University of Chicago Press, 2003. ISBN 978-0226901350.
  • Wilson, Edward O.: Sociobiology: The New Synthesis – Twenty-Fifth Anniversary Edition. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press, 2000. ISBN 978-0674002357.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]