Auktoriteetti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Auktoriteetilla (lat. autoritas, vaikutusvalta) tarkoitetaan tietojensa, asemansa tai persoonansa takia kunnioitettua, arvostettua ja käskyvaltaista henkilöä tai tällaisen henkilön asemaa.[1] Auktoriteetti voi olla siis esimerkiksi tiedemies, opettaja, pappi, poliisi, lapselle isä tai äiti jne.

Auktoriteetti-käsitteen taustalla on latinan sana auctor. Sillä on tarkoitettu henkilöä, joka on ensimmäisenä järjestelmällisesti kuvannut jonkin kasvi- tai eläinlajin. Sanalla viitataan myös muun muassa kirjan tekijään (vrt. engl. author), yleisemmin esimerkiksi (tiedon) lisääjään, aikaansaajaan tai alullepanijaan.

Lääkäri voi kirjoittaa lääkettä osoittamatta sitä tietylle potilaalle. Tällöin määräys koskee ”lääkärin tai hammaslääkärin ammattinsa harjoittamisen yhteydessä tarvitsemaa lääkettä”, joka on määrätty auktoriteetin nojalla. Tämä ilmaistaan fraasilla pro auctore, ”reseptin tekijää varten”, mikä on kuitenkin eri asia kuin oma käyttö.

Auktoriteetille antaa lisäpainoa hänen käyttämänsä kieli. Historiallisesti auktorin käsite oli jopa varattu nimenomaan latinaksi tai kreikaksi kirjoittaville. Muiden kielten käyttäjät tai itse kirjoittamisen teknisesti suorittavat eivät olleet auktoreita. Jälkimmäisestä käytetään nimitystä copista, alkutekstin kopioija

Auktoriteettiusko tarkoittaa sitä, että lähteen tietoihin uskotaan helposti ilman kritiikkiä sen omaaman arvostuksen vuoksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.