Geenin itsekkyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Geenin itsekkyys
The Selfish Gene
Alkuperäisteos
Kirjailija Richard Dawkins
Kansitaiteilija Desmond Morris
Kustantaja Oxford University Press
Julkaistu 1976
Sivumäärä 224
ISBN 019857519X
Suomennos
Suomentaja Kimmo Pietiläinen
Kustantaja Art House
ISBN 9518841071
Seuraava The Extended Phenotype
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Geenin itsekkyys (The Selfish Gene) on Richard Dawkinsin kirjoittama vuonna 1976 ilmestynyt evoluutiota käsittelevä kirja. Kirja rakentuu teorialle, jonka esitti aiemmin George C. Williams kirjassaan Adaptation and Natural Selection. Dawkins käyttää termiä "geenin itsekkyys" kuvaamaan geenikeskeistä evoluutionäkemystä vastakäsityksenä organismiin keskittyvälle evoluutionäkemykselle. Geenikeskeisestä näkemyksestä seuraa, että mitä läheisempää sukua kaksi yksilöä ovat toisilleen sitä järkevämpää (geenien tasolla) on käyttäytyä epäitsekkäästi. Tämän vuoksi konsepti on erityisen hyvä monien altruismin muotojen selittämisessä.

Kirjassa Dawkins esittää myös termin meemi, joka on vastaava ihmisen kulttuurievoluution yksikkö kuin geeni on eliölajien evoluution yksikkö, tosin hieman eri tavalla. Memetiikasta on tullut monien tutkimusten kohde kirjan julkaisun jälkeen.

Kirjan 30-vuotispainoksen esipuheessa Dawkins sanoi ymmärtävänsä, että kirjan nimi saattaa antaa riittämättömän kuvan sen sisällöstä ja että jälkeenpäin ajatellen hänen olisi pitänyt antaa kirjalle nimeksi The Immortal Gene (Kuolematon geeni).[1]

Kimmo Pietiläisen laatima suomennos ilmestyi vuonna 1993 ja se perustuu vuoden 1989 laajennettuun laitokseen.

"Itsekkäät" geenit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvaillessaan geenejä "itsekkäiksi" Dawkins ei tarkoita että geenien toimintaa ohjaisi jokin motiivi tai tahto, vaan että niiden vaikutuksia voidaan tarkasti kuvata ikään kuin näin olisi. Keskeinen teesi on, että eteenpäin siirretyt geenit ovat niitä joiden vaikutukset ajavat niiden omaa etua (eli niiden kopioitumista tulevaisuudessa) eivätkä välttämättä organismin tai varsinkaan suuremman ryhmän etua.

Tämä näkemys selittää luonnossa esiintyvän yksilötason altruismin erityisesti sukulaissuhteissa: uhratessaan henkensä suojellakseen sukulaisiaan yksilö ajaa geeniensä etua. Joillekin ihmisille vertaus geenin itsekkyydestä on täysin ymmärrettävä, kun taas toisten mielestä on hämmentävää, harhaanjohtavaa tai aivan tarpeetonta liittää psyykkisiä ominaisuuksia johonkin jolla ei ole mieltä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dawkins, Richard: Geenin itsekkyys. (The selfish gene, 1976, 1989.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1993. ISBN 951-884-107-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. It's all in the genes The Sunday Times. 12.3.2006. Viitattu 12.11.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grafen, Alan & Ridley, Mark (toim.): Richard Dawkins: How a scientist changed the way we think: Reflections by scientists, writers, and philosophers. Oxford: Oxford University Press, 2006. ISBN 0-19-929116-0. (englanniksi)
  • Sexton, Ed: Dawkins and the Selfish Gene. Duxford: Icon Books, 2001. ISBN 1-84046-238-8. (englanniksi)
  • Sterelny, Kim: Dawkins vs. Gould: Survival of the fittest. Revolutions in science. Cambridge & New York: Icon & Totem Books, 2001. ISBN 1840462493. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]