Art House

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista kustantamoa. Nimen muita merkityksiä on täsmennyssivulla Art house.

Art House Oy on suomalainen kustannusyhtiö, johon kuuluvat kirjankustantamo Art House sekä sen yhteyteen myöhemmin liitetyt Kustannus Jalava ja Tietosanoma. Yhtiön pohjana on Paavo Haavikon vuonna 1975 perustama yritys, jonka alkuperäinen nimi oli Arthouse.[1]

Art House osti vuonna 1988 Kustannus Oy Jalavan osakekannan kustantaja Markku Jalavalta ja Tietosanoma Oy:n liiketoiminnan Uusi Suomi -yhtiöiltä. Kustannus Jalava ja Tietosanoma ovat nykyisin Art House Oy:n aputoiminimiä.[1]

Paavo Haavikko luopui Art Housen toimitusjohtajan tehtävästä vuoden 2002 alussa ja siirtyi yritysryhmän hallituksen puheenjohtajaksi. Art Housen toimitusjohtajaksi nousi Haavikon poika Heikki Haavikko, joka on edelleen kustantamon toimitusjohtaja.

Kustannusohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Art House kustantaa sekä kotimaista että käännettyä yleistä tietokirjallisuutta yhteiskunnan, harrasteiden, tieteen, historian ja populaarikulttuurin alueilta. Kustantamolla on valikoimissaan myös kaunokirjallisuutta, erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta.[1] Art Housen valkoinen tiedekirjasarja on tunnetuimpia suomalaisia tiedekirjojen julkaisusarjoja. Erityisen suuren suosion ovat vuosien varrella saavuttaneet myös elämäkerrat, lastenkirjallisuuden klassikoiden käännökset (esimerkiksi Roald Dahl, Frank L. Baum) ja viime vuosina nuorille suunnattu Soturikissat-sarja.[1] Yrityksen toiminnan alkaessa 1980-luvulla se rahoitti myös dokumenttielokuvia ja muun muassa muutamaa Aki Kaurismäen varhaista elokuvaa, kuten Calamari Unionia (1985).[2]

Jalava tunnetaan muun muassa sarjakuvien, sci-fin, fantasiakirjojen ja kauhun julkaisijana. Yrityksen vuonna 1982 perustanut Markku Jalava toimi eläköitymiseensä 30.10.2012 asti Jalavan kustannusjohtajana.[3]

Tietosanoma on keskittynyt yritys- ja ammattikirjallisuuteen, muun muassa lain alan kommentaareihin. Lisäksi Tietosanoma järjestää koulutuspäiviä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e ”Tietoa Art House -ryhmästä”. Arthouse.fi (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 19.1.2011.
  2. Paavo Haavikko: Prospero. Muistelmat vuosilta 1967–1995. Art House, 1995, s. 226–227, 161.
  3. Kustannus Jalavan monivuotinen vetäjä Markku Jalava syyskuun lopussa eläkkeelle 2012. Art House. Arkistoitu 10.8.2014. Viitattu 9.8.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: