Muisti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee muistia kognitiivisen psykologian merkityksessä. Muistilla voidaan myös tarkoittaa tietokoneen muistia tai muistipiiriä joka on elektroninen mikropiiri jolla on kyky tallentaa tietoa.
Olin Levi Warnerin Muisti (1896). Library of Congress

Muisti on kyky tallentaa ja palauttaa mieleen menneitä kokemuksia. Ihmisen muisti jaetaan sensoriseen muistiin, lyhytkestoiseen työmuistiin ja pitkäaikaiseen säilömuistiin. Muistin häiriöt tunnetaan yhteisnimellä amnesia. Muistia ihmisen mielen ominaisuutena tutkivat kognitiivinen psykologia, rememologia ja kognitiotiede.

Muisti ja evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muisti kehittyi parantamaan eliöiden sopeutumista ympäristöön. Jos eliö havaitsi esimerkiksi jonkin toiminnan tai paikan vaaralliseksi, se oppi muistin avulla välttämään sitä. Selkärankaisten eräs piirre on muisti; jopa kalat oppivat jotakin. Alkeellisemmillakin eläimillä, kuten muurahaisilla, on todettu jonkinlaista hermostollista muistia, tosin valtaosa muurahaisen "muistista" on ulkomaailmassa, jonne se merkitsee kulkemansa reitit ja tärkeät paikat erilaisin hajujäljin.[1]

Muistitapahtuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistin toiminnassa on neljä vaihetta: tallentaminen, säilyttäminen, palauttaminen ja tunnistaminen. Muistissa olevat tiedot vaikuttavat ihmisen myöhempään käyttäytymiseen ohjaten hahmontunnistusta (kokonaisuuksien muodostumista), joiden avulla ihminen ajattelee (signaalien takaisinkytkeytyminen) ja ymmärtää asioiden syiden ja seurauksien suhteita (rinnakkaiset assosiaatiot). Osa tiedoista on muistissa vain muutaman sekunnin ajan. Tätä kutsutaan sensoriseksi muistiksi. Työmuistiksi kutsutaan sitten hieman pidempikestoista muistia, johon kuuluu tarkkaavuusjärjestelmä ja tietynlaisia väliaikaisia tietovarastoja. Sen sijaan selviytymisen kannalta suotuisat tai haitalliset asiat (esim. opiskelun tulokset, palaminen tai kipu) jättävät aivoihin pysyvämpiä muistijälkiä.

Muistijäljet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhytaikaisen muistin ohella ihmisellä on pitkäkestoisempi muisti eli kestomuisti, jossa aivoihin jää muistijälkiä. Kun tietyt impulssit kulkevat toistuvasti tiettyjä hermoratoja pitkin, saavat ne synapsissa aikaan rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia, jolloin ne käytön myötä laajenevat ja vapauttavat suurempia määriä välittäjäainetta. Tämän myötä vastaanottajasolussa välittäjäaineen reseptorikohdat lisääntyvät tai herkistyvät. Näin ollen ei enää tarvita yhtä suurta impulssimäärää jotta vastaanottajasolu reagoisi (so. ottaisi informaatiota vastaan). Näin syntyy impulssin kulkua helpottava hermosolujen muodostama reitti. Tämä on assosiatiivisen muistitoiminnan ydin.

Jotta synapsien toiminta tehostuisi, on vastaanottajasolun kyettävä jollakin tavalla viestittämään lähettäjäsolulle, että impulssit ovat ylittäneet synapsin. Kun solut eivät tällaista viestiä saa, ne kuolevat. Varsinkin lapsen aivoissa syntyy helposti uusia solujen välisiä yhteyksiä samalla kun käyttämättömiä häviää. Kun muistirataa harjoittaa, siirtyvät sitä auttamaan myös sellaiset solut, jotka muuten saattaisivat keskittyä muihin tehtäviin.

Merkittävä vaikutus muistiaineen lopullisessa tallentamisessa on isoaivokuoren pohjaosassa sijaitsevalla hippokampuksella. Tämä on todettu,kun eräiltä potilailta on jouduttu poistamaan hippokampus. Ilman hippokampusta ihminen menettää kyvyn tallentaa asioita muistiinsa, mutta uusien taitojen oppiminen on yhä mahdollista – ihminen itse ei vain niitä muista. Hippokampuksen poistamisen jälkeen myös kyky muistaa lähimenneisyyden tapahtumia heikkenee. Ilmeisenä pidetään hippokampuksen osallistumista muistiaineksen tallentamiseen. Aivokuorella sijaitsevasta asiamuistin (ks. jäljempänä) eri palasista on yhteys hippokampukseen, joka taas yhdistelee niitä toisiinsa eri aistinalueilta ja siirtää muihin aivokuoressa oleviin muistin osiin. Se jäsentelee irrallaan pitkin aivokuorta olevat muistijäljet kokonaisuudeksi, jonka lopullinen talletuspaikka on kuitenkin aivokuorella.

Mieleen palauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumamuisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihminen tekee päivittäin monia asioita, joita hänen ei tarvitse erikseen ajatella tai niihin keskittyä. Tällaisia arkipäivän tilanteita ovat esimerkiksi käveleminen, syöminen sekä polkupyörällä tai autolla ajo. Nämä tiedostamattomista yksityiskohdista koostuvat ehdollisiin reflekseihin kuuluvat toiminnot perustuvat tapahtumamuistiin. Tavallisessa puheessa sanotaan usein, että jokin asia "on selkäytimessä", mutta kaniineilla tehdyissä kokeissa on havaittu tapahtumamuistin lopullisen sijaintipaikan olevan pikkuaivoissa. Useat tällaiset perustoimintojen muistijälkien radat ovat muodostuneet jo pienenä lapsena, ja esimerkiksi ihminen, joka on jo lapsena oppinut ajamaan pyörällä osaa yhä kymmenien vuosien tauon jälkeen ajaa polkupyörää.

Asiamuisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiamuistilla tarkoitetaan muistia, jonka avulla ihminen esimerkiksi muistaa asioiden ulkonäön tai hajun. Aivoissa asiamuistiaineen sijainti on aivokuoressa monissa eri kohdissa, jotka yhdistyvät aivojen eri aistinalueisiin ja toisiin muistiaineksen sijaintikohtiin muodostaen näin monimutkaisen kehikon. Yksittäinen muisto ei sijaitse vain yhdessä kohtaa, vaan laajemmalla alueella hermosolujen verkossa. Yksinkertainen esimerkki tällaisen muistiuomien ja -ojien verkoston toiminnasta on tilanne, jossa ihminen näkee tutun henkilön kasvot, mutta ei muista tämän nimeä. Hän yrittää muistella tapaamaansa henkilöön liittyviä asioita, ja lopulta tämän muistelun myötä myös nimi palautuu mieleen, kun henkilöön liittyvät muistit ovat kulkeneet ja aktivoineet vanhoja, aivoissa yhteenpunoutuneita reittejä asiaan liittyen.

Erityisen hyvin ihminen muistaa asioiden tapahtumajärjestyksen sekä syy-yhteydet, kun taas erilaiset värit ja muodot eivät tahdo kunnolla palautua mieleen. Kaksi peräkkäin sattunutta asiaa palautuvat mieleen samalla tavoin kytkeytyneenä toisiinsa. Tämä saattaa sekoittaa muistia siten, että ihminen muistaa kahdella peräkkäin tapahtuneella asialla olevan syy-yhteyden toisiinsa, vaikka todellisuudessa näin ei olisikaan.

Ihmiselle ainutlaatuinenlähde? muisti mahdollistaa ajattelun. Ihmisen muisti on vapaa, eli ajatellessaan ihminen kykenee mielensä mukaisesti yhdistelemään asioita toisiinsa rajoituksetta. Ajatusten perustana ovat muistiin jääneet asiat ja mallit ympäristön tapahtumista, joita on mahdollista "pyöritellä päässään" ja niiden avulla täydennellä tapahtumia, minkä johdosta myös tulevaisuuden ennakointi aivoissa on mahdollista. Ilman kykyä tällaiseen ennakoivaan toimintaan ihminen ei menestyisi muuttuvassa ympäristössä.

Ihmislapsi oppii aikuista helpommin uusia asioita ulkoa ja kykenee myös palauttamaan ne nopeammin mieleensä. Lapsella uusien haarakkeiden syntyminen on nopeampaa, mutta niin on myös niiden häviäminen. Tämän johdosta erilaisilla lapsuuden kokemuksilla ja virikkeillä on merkittävä vaikutus aivojen kehittymiselle. Aikuinen ei enää muista yksityiskohtia yhtä helposti, mutta monimutkaisten asioiden oppiminen ja hahmottaminen onnistuu lasta paremmin. Tämä perustuu juuri edellä mainittuun muistikehikkoon, muistissa jo valmiina olevaan suureen määrään aiemmin hankittua ja ajan mittaan kokonaisuuksiksi hahmottunutta tietoa, johon aikuisen on helpompi verrata uutta muistiainesta. Tästä syystä aikuisiällä ei tarvitse painella mieleen irrallisia yksityiskohtia, vaan tiedot liittyvät mielekkäinä kokonaisuuksia valmiina olevaan kehikkoon.

Muistin siirtäminen opettamalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkin eliöt, kuten monet selkärankaiset, opettavat poikasilleen asioita, jotka sitten tallentuvat näiden muistiin. Ihminen pystyi kielensä kautta viestittämään huomattavan tehokkaasti muistamiaan asioita muille, jolloin syntyi kulttuuri. Kielen avulla asioiden opettaminen jälkeläisille helpottui huomattavasti. Opettaminen työnä keksittiin jo ennen kirjoitustaitoa: jo varhaisissa ihmisyhteisöissä on ollut käytäntöjä, joissa tietävämpi tai taitavampi henkilö, opettaja, siirtää suullisesti tai esimerkin avulla tietojaan ja taitojaan niitä kartuttaville oppilaille. Ihmisen muistin määrä on enemmän kuin 500 000 paksun tietosanakirjan sisältämä tieto.[2]

Muistin ulkoistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmiskunnan muistia paransi ja tarkensi huomattavasti kirjoitustaidon keksiminen, sillä muistinvaraisena säilyneet kertomukset joka tapauksessa muokkautuivat sukupolvien kuluessa, ja varsinaista kirjoitusta edeltäneiden kuvien ja symboleiden tulkintataidot helposti unohtuivat. Pidetään kuitenkin mahdollisena, että nykymaailmassa ihmisyksilöiden (hermostollista) muistia kirjoitustaito voi jopa heikentää. Kirjoittaessaan asioita "muistiin" ihminen ikään kuin siirtää muistiaan ulkomaailmaan muurahaisen tavoin. Tämä voi pienentää tarvetta hermostollisen muistin käytölle. Myös tiedon helppo saatavuus voi vähentää muistin tarvetta. Tiedon saatavuuden helpottuminen näkyy myös siinä, miten koulutus on viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa kehittynyt. Aikaisemmin keskityttiin pitkälti laajaan, ulkoa opittuun, tietomäärään, nyt yhä enemmän kykyyn hankkia tietoa tarvittaessa.[3]

Muistin parantaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Muistitekniikka

Muistiaan parantamaan ihmiset keksivät monenlaisia keinoja. Jo ennen kirjoitustaidon keksimistä tekemiään kuvia ja merkkejä uudelleen tarkastelemalla ihmiset saattoivat palauttaa mieleensä niihin sisällytettyjä viestejä. Esimerkiksi jotkin intiaaniheimot ovat käyttäneet solmuja tai rummun kalvolla merkintöjä, jotka auttoivat muistamaan kertomuksia heimon menneistä vaiheista. Suullisia kertomuksia muokattiin erilaisiin runomittoihin, jolloin niitä saatettiin muistaa huomattavasti paremmin kuin suorasanaisina. Runomitan avulla on sen käyttöön harjaantuneen mahdollista muistaa yksityiskohtaisesti kirjankin mittaisia kertomuksia. Esimerkiksi somalit ovat muistaneet näin kymmeniä sukupolvia omaa sukupuutaan ja koko Koraanin kannesta kanteen.

Näköaistin hyödyntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistin parantamiseksi on kehitetty monenlaisia menetelmiä joita testataan muun muassa World Memory Champion -kilpailuissa. Monet tekniikoista perustuvat aistien, varsinkin näköaistin hyödyntämiseen. Esimerkkinä käytännöllisestä tavasta muistaa kymmenen asiaa on assosioda asiat esimerkiksi omaan kehoon tai omaan taloon. Esimerkki:

Kehon osa / Talon osa

  • 1. Jalka / Eteinen
  • 2. Polvi / Keittiö
  • 3. Tasku / Ruokahuone
  • 4. Vatsa / Olohuone
  • 5. Rinta / Parveke
  • 6. Olkapää / Vierasmakuuhuone
  • 7. Suu / Suihkuhuone
  • 8. Nenä / Kylpyhuone
  • 9. Päälaki / Varastohuone
  • 10. Käsi / Päämakuuhuone.

Esimerkin mukaisesti kymmenen asiaa assosioidaan vahvalla mielikuvalla listan paikkoihin. Esim. toinen asia, vaikkapa appelsiini, voidaan assosioida polven päällä pompoteltavaksi temppupalloksi tai keittiön lattialla vieriväksi jättiläisappelsiiniksi. Muistin helpottamismenetelmiä on useita muitakin, muun muassa nimien ja kasvojen muistamiseksi tai kielten opettelemiseksi.[4]

Muisti ja ikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori ihminen muistaa parhaiten, mitä juuri äsken on tehnyt. Lyhytkestoinen muisti ei rapistu iän myötä, mutta pahimmillaan se voi joissakin, yleensä vanhoille puhkeavissa sairauksissa kadota lähes täysin. Lyhytkestoisen muistin uskotaan olevan aivojen neuronien viestinnän muutoksissa, kun taas pitkäkestoinen muisti muodostuu neuronien rakenteen muutoksista, jotka perustuvat proteiinisynteesiin. Iän myötä voimistuva mielipiteiden jäykkyys ja heikentyvä kyky nähdä asioita monelta kannalta voi olla jopa aivorakenteessa, sillä myös mielipiteet varastoituvat pitkäkestoiseen muistiin. Mitä huonompi lyhytkestoinen muisti on, sitä huonommin uusi kokemus onnistuu muodostamaan uusia rakenteita pitkäkestoiseen muistiin jo muodostuneiden rakenteiden tilalle. Ikä vaikuttaa meihin kaikkiin yksilöllisesti, niin myös muistin osalta. Ikääntymiseen ja muistamiseen liittyviä yleispiirteitä on tietynlainen muistitoimintojen hidastuminen, lisäksi häiriötekijät vaikuttavat herkemmin muistamiseen ja oppimiseen. Verrattaessa ikääntymiseen liittyviä muistipulmia muistisairauksiin kaikkein tärkein ero on siinä, etteivät ikääntymiseen liittyvät muistipulmat vaikuta toimintakykyymme heikentävästi, vaan saamme arjen sujumaan. Ihmiset eivät yleensä voi muistaa ajasta alle kolmevuotiaana mitään.lähde?

Muistisairaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Univaje ja dementia heikentävät muistia. On todettu, että vanhuksen aktiivinen toiminta ja liikunta hidastaa dementian tuloa. Joillakin lääkkeillä, kuten nootropiineilla voidaan muistia parantaa. Ikä on dementoivien sairauksien tärkein riskitekijä. Yleisin dementiaoireita aiheuttavista sairauksista on Alzheimerin tauti, muita eteneviä dementiasairauksia ovat mm. aivoverenkiertoperäinen eli vaskulaarinen dementia, Lewyn kappale -dementia tai otsalohko- eli frontaalidementia. Kaikilla näillä sairauksilla on omat ominaispiirteensä, joiden perusteella hoitoa ja kuntoutusta suunnitellaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wilson, Edward O (2001) Konsilienssi: Tiedon yhtenäisyys. Terra Cognita, Helsinki
  2. Churchland P. S. (2004) Neurofilosofia. Terra Cognita, Helsinki
  3. Bert & Wilson, Edward O. (1996) Muurahaiset. Art House. Helsinki
  4. http://www.worldmemorychampionships.com World Memory Championships

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hakkarainen, Jani & Hartimo, Mirja & Virta, Jaana (toim.): Muisti. Pohjautuu Suomen filosofisen yhdistyksen 7.–8.1.2013 Tampereella järjestämän tutkijakollokvion esitelmiin. Tampere: Tampere University Press, 2014. ISBN 978-951-44-9371-3.
  • Churchland, Patricia Smith: Neurofilosofia. (Alkuteos: Brain-wise: Studies in neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2004. ISBN 952-5202-81-X.
  • Schacter, Daniel L.: Muistin seitsemän syntiä: Miten aivot muistavat ja unohtavat. (Alkuteos: The seven sins of memory: How the mind forgets and remembers, 2001.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2002. ISBN 952-5202-64-X.

Lue myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]