Eettinen egoismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eettinen egoismi (sanasta ego, minä) on näkökulma, jonka mukaan ihmisen tulisi toimia oman etunsa mukaisesti, vaikka se olisi (tai näyttäisi olevan) ristiriidassa muiden etujen kanssa. Egoismin vastakohtana on täten altruismi.

Moraaliteoria, jonka mukaan tulisi puhua totta ja kunnioittaa muita, koska se on oman edun mukaista, on egoistinen. Moraaliteoria, jonka mukaan moiset teot ovat yhteisen hyvän mukaisia, mutta toimijan etujen vastaisia, on pikemminkin altruistinen.

Esimerkiksi jotkut muinaisen Kreikan sofisteista todella halusivat hävittää koko tavanmukaisen moraalin.

On myös sanottu, että kanta, joka tahtoo tehdä itsekkyyden kaiken inhimillisen toiminnan pääperiaatteeksi, oikeastaan kumoaa kaiken moraalin. Voidaan todeta, että egoismi ja altruismi vain harvoin ovat esiintyneet täysin puhtaina. Käytännössä joudutaan normaalisti sovittamaan yhteen yksilön etua ja yhteisön etua.

Bernard de Mandeville[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudella ajalla erityisesti teollisuuden ja kaupan etujen on nähty vaativan itsekkyysmoraalia. Vuonna 1723 hollantilaissyntyinen lääkäri ja ajattelija Bernard de Mandeville (1670—1733) julkaisi Lontoossa teoksen The Fable of the Bees: or Private Vices, Publick Benefits (Tarina mehiläisistä: eli yksityiset paheet, yhteiset edut). De Mandeville julisti: "Tukahduttakaa tai rajoittakaa egoismia, turhamaisuutta, kaikkia moraalia hävittäviä tunteita, niin samalla vahingoitatte teollisuutta ja kauppaa, joitten vaikuttimia ne ovat."

Max Stirner[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1844 julkaisi Kasper Schmidt salanimellä Max Stirner teoksen Der Einzige und sein Eigenthum (Yksilö ja hänen omaisuutensa), jonka pääajatuksiin perustui myöhemmin syntynyt Nietzschen "voimamoraali".

Stirnerin mukaan yksilöllä on niin paljon oikeutta kuin hänellä on valtaa ja hän hankkikoon itselleen kaikki, mitä hän kykenee, huolimatta siitä, ovatko hänen keinonsa moraalisia vai eivät. Moraali on harhakuva samoin kuin oikeus ja kaikki muut korkeat aatteet. Se, joka toiminnoissaan antaa sellaisten aatteiden johtaa itseään, on ennakkoluulojen ja taikauskon uhri yhtä paljon kuin se, jota toiminnoissaan ohjaa vanha usko jumaluuteen.

Friedrich Nietzsche[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samoihin ajatuksiin kuin Stirnerillä perustui myös Friedrich Nietzschen tekemä ero herramoraalin ja orjamoraalin välillä. Herramoraali oli Nietzschen mielestä ainoa oikeutettu. Se ei ollut ainoastaan alkuperäinen, vaan se perustui voimakkaisiin elämälle myönteisiin vaistoihin kun taas orjamoraali lähti elämän kieltämisestä ja vaistomaisesta vihasta voimakkaita ja hallitsevia kohtaan. Herramoraali on "yli-ihmisen" moraalia, se hylkää vallitsevan moraalin säälinormin ja päinvastoin käskee ihmistä tulemaan kovaksi. Yli-ihmisen moraaliin nähden on olemassa se ohje, ettei mikään ole siltä kiellettyä, kaikki on sallittua. Nietzsche kyllä asettaa itselleen velvollisuuksia, mutta ainoastaan kaltaisiaan kohtaan, orjia ja vieraita kohtaan häntä eivät sido mitkään siveelliset lait, hänen moraalinsa on "hyvän ja pahan tuolla puolen" .

Stirnerin ja Nietzschen ajatukset eivät olleet oman aikakautensa muista ajatussuunnista irrallisia. Esimerkiksi evoluutioteoria oletti, että olemassaolon taistelussa voimakkaimmat pääsevät voitolle ja häikäilemättömästi polkevat heikompia jalkojensa alle. Politiikan alalla esiintyi yksilön vapauden voimakasta korostamista ja sankareiden palvontaa.

Auguste Comte ja altruismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanan altruismi keksi puolestaan vanhemman positivismin perustajana tunnettu Auguste Comte (k. 1857). Comte tarkoitti altruismilla egoismin vastakohtaa. Täydellinen altruismi merkitsee oman minän syrjäyttämistä ja antautumista toisten ihmisten hyvää tarkoittavaan toimintaan. Vastakohtana yksilön korostamiselle altruismi korostaa yhteisvastuullisuutta. Comten mukaan altruismi olisi kuitenkin haaveilevaa ja hedelmätöntä ihmisrakkautta ellei se tunnustaisi sitä pyrkimystä henkilökohtaiseen tyydytykseen, joka kuuluu jokaisen ihmisen luontoon. Mutta itsekäs pyrkimys on mukautettava näkökohtiin, jotka tarkoittavat koko yhteisön menestystä, ja tämä tapahtuu älyn ja sympatian asteittaisen kehityksen kautta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häyry, Heta & Matti Häyry: Hyvä, kaunis, tosi – arvojen filosofiaa. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-357-3.