Velvollisuusetiikka
Wikipedia
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Velvollisuusetiikka eli deontologinen etiikka (<< kr. δέον (deon) velvollisuus) on oppi, jonka mukaan tekojen moraalinen arvo määräytyy itse tekojen motiivin perusteella, ei teon itsensä tai sen seurauksien mukaan. Velvollisuusetiikassa huomio kohdistuu siihen miksi tietty teko tehdään. Minkä takia toimimme niin kuin toimimme? Jos toimimme velvollisuudesta, toimimme oikein. Toivotut seuraukset eivät tee hyväksi tekoa tai käytäntöä, jota ei ole tehty velvollisuudesta. Velvollisuusetiikan alalajeja ovat kantilainen velvollisuusetiikka, intuitionistiset etiikat, oikeusetiikat ja libertaristinen etiikka.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Deontologisia eettisiä teoriota
Tunnetuin deontologinen teoria on saksalaisen filosofin Immanuel Kantin moraaliteoria. Sen ydin on kategorinen imperatiivi. Kategorisen imperatiivin mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos sen voitaisiin tahtoa olevan yleispätevä laki. Tästä seuraa loogisesti, että ketään ihmistä ei saa käyttää välineenä, ellei hän ole samalla päämäärä, esimerkiksi orjuus on väärin, koska se kohtelee toista ihmistä välineenä. Sama moraalinen laki koskee minua kuin muitakin, eikä kukaan saa erioikeuksia. Kategorisen imperatiivin mukaan ihmisen olisi siis toimittava oman itsensä täydellistämiseksi ja muiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Kantin ajattelussa kategorinen imperatiivi on normi, joka pätee olosuhteista riippumatta.
Kant kirjoitti velvollisuusetiikkansa alun perin teoksessaan Moraalin metafysiikkaa. Kuten suurin osa hänen alkuperäisteoksistaan, se oli hyvin raskas ja pitkä, Kantin käyttäessä monia saksankielisiä sanoja työn asiayhteydessä ymmärrettävissä merkityksissä, joiden suomentaminen oli täysin mahdotonta. Hän muotoili myöhemmin moraalifilosofiansa uudelleen yksinkertaisempana versiona Moraalin metafysiikan perusteissa, jossa hän kieltämättä saattoi yksinkertaistaa asioita liian paljon ja oikoa polkuja tiivistääkseen ideoitaan.
Kantin moraalin luonteesta saadaan johdettua positiivinen sekä negatiivinen velvollisuus. Positiivinen velvollisuus eli velvollisuus toimia normien edellyttämällä tavalla auttaakseen muita. Negatiivinen velvollisuus puolestaan tarkoittaa velvollisuutta noudattaa kieltoa olla loukkaamatta muiden oikeuksia.
Yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin kaksi oikeudenmukaisuuden periaatetta, oikeus vapauteen ja eroperiaate, ovat velvollisuuseettisiä. Rawlsin eroperiaatteen mukaan taloudellinen eriarvoisuus on oikeutettua silloin jos sitä seuraava tilanne on vähäosaisimmille parempi kuin muutoin.
[muokkaa] Velvollisuusetiikan kritiikki
Deontologisen etiikan yhtenä rajoituksena pidetään yleisesti, että ei voi olla velvollisuutta tehdä mahdotonta. Deontologinen etiikka yleensä poikkeaa teleologisesta etiikasta, jonka mukaan pitää päästä mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Deontologisen etiikan mukaan pitää tehdä oikein, vaikka tulos ei olisikaan hyvä.
Deontologinen etiikka on saanut kritiikkiä myös siitä, että se tarkastelee moraalisia ongelmia liian yksioikoisesti eikä ota huomioon erilaisia tilanteita. Jos velvollisuutta puhua totta noudatettaisiin ehdottomasti ja siitä koskaan poiketen, seuraukset voisivat olla kohtuuttomat. Pitäisikö uhkaavalle ja väkivaltaiseksi tunnetulle henkilölle kertoa totuudenmukaisesti, mihin hänen ystävänsä on hetki sitten piiloutunut? Monien mielestä tällaisissa tilanteissa kerrotut valheet ovat moraalisesti luvallisia hätävalheita. Moraalisen velvollisuuden mukaisuus ei siis voi olla ainoa tekojen luvallisuuden arviointiperuste, vaan harkinnassa on otettava huomioon myös tekojen seuraukset.
Jotkut ovat kuitenkin esittäneet, että deontologinen etiikka voidaan yhdistää teleologiseen etiikkaan: velvollisuudet määrättäisiin niin, että parhaimmat mahdolliset lopputulokset seuraisivat. Deontologinen etiikka poikkeaa myös hyve-etiikasta, jonka mukaan hyveet ratkaisevat eivätkä tulokset tai teot sinänsä.
[muokkaa] Lähteet
- Jaana Hallamaa et al.: Etiikan Odysseia. Edita, 2006. ISBN 951-37-3402-1.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Kant, Immanuel: Siveysopilliset pääteokset. (Tapojen metafysiikan perustus, Grundlegung zur Metaphysik der Sitten, 1785; Käytännöllisen järjen kritiikki, Kritik der praktischen Vernunft, 1788.) Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut J. E. Salomaa. 2. painos (1. painos 1931). Laatukirjat. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16889-0.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Alexander, Larry & Moore, Michael: Deontological Ethics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
