Eettinen naturalismi
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Eettinen naturalismi on käsitys, jonka mukaan etiikka on kokemusperäinen (empiirinen) tiede ja sitä voidaan tutkia kuten mitä tahansa muutakin luonnollista ominaisuutta. Naturalisteille on tyypillistä palauttaa useat ihmisen psyykkiset ilmiöt luontoon.
Naturalismi kehittyi alun perin antiikin aikana ja sen ensimmäiseksi edustajaksi mainitaan usein Aristoteles. Hän uskoi ihmisen elävän hyvää elämää eläessään niin sanottua normaalia ihmiselämää. Normaali ihmiselämä voidaan kartoittaa tarkkailemalla useiden ihmisten käytöstä ja vetämällä siitä yleisiä johtopäätöksiä. Ihmisten hyvyys nähdään tällöin lähes synonyyminä sanalle luonnollinen. Kun puhutaan hyvästä ihmiselämästä, tarkoitetaan ihmiselle yleisesti lajinomaisinta elämää. Aristoteles näki sosiaalisen elämän ihmisen luonnollisimpana ominaisuutena.
Myös moraalisuuden ajatellaan naturalistisesti olevan ihmiselle luonnostaan kuuluva ominaisuus. Hyvät teot puolestaan nousevat ihmisten tarpeiden pohjalta. Hyvät teot tyydyttävät inhimilliset tarpeet ja edistävät elämää. On hyvä antaa nälkäiselle ruokaa, palelevalle vaatteita. Tappaminen on kiellettyä, koska se ei edistä elämää. Moraalinormit perustellaan siis puhtaasti luonnonmukaisen toiminnan kautta. Naturalistien mukaan ristiriitatilanteita ei synny, mikäli ihminen voi järkensä avulla ymmärtää, että toisilla ihmisillä on vastaavia tarpeita kuin hänellä ja ottaa ne rationaalisessa harkinnassaan huomioon. Kyseenalaista kuitenkin on kuinka paljon ihminen puoltaa harkinnassa muiden ja omaa etuaan (ks. altruismi).
Naturalistit yhdistävät hyvän-käsitteen siis vahvasti tosiasioihin; teot voivat olla suoraan hyviä. Tästä naturalisteja on kuitenkin voimakkaasti arvosteltu. Esimerkiksi Humen giljotiinin mukaan tosiasioista ei voi päätellä, miten pitäisi toimia. Tällöin myöskään konkreettisista haluista ei voi päätellä moraalisen toiminnan mittaria.
Naturalismi voidaan myös katsoa filosofiseksi asennoitumiseksi, joka katsoo, ettei moraalia tarvitse mitenkään mystifoida ja irrottaa inhimillisestä todellisuudesta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hakala, Olli: Filo II Etiikkaa etsimässä