Ympäristöliike

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ympäristöliike on ympäristönsuojelun hyväksi toimiva kansanliike.[1] Suomessa ympäristöliikkeeseen liittyvinä kansalaisjärjestöinä voidaan pitää muun muassa Suomen luonnonsuojeluliittoa ja useita muita luontojärjestöjä.[2]

Historiaa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen luonnonsuojeluaatteen lähtölaukauksena on usein pidetty tutkimusmatkailija A. E. Nordenskjöldin kirjoitusta ”Ehdotus valtiopuistojen perustamiseksi Pohjoismaihin” vuodelta 1880. Nordenskjöldin jälkeen kasvitieteen professori J. P. Norrlin kirjoitti vuonna 1898 harvinaisten lajien suojelusta ja pienten yksityisten rauhoitusalueiden perustamisesta. Ensimmäiset suojeluyhdistykset oli kuitenkin jo perustettu ennen tätä. Muun muassa Sakari Topelius perusti Helsinkiin jo vuonna 1870 lintujen suojeluun pyrkineen yhdistyksen. Vuonna 1880 näissä yhdistyksissä oli jo 30 000 jäsentä. Topelius oli myös perustamassa vuonna 1874 Helsingin eläinsuojeluyhdistystä.[2]

Vihreät puolueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreät puolueet nousivat parlamenttiin ensiksi Saksan liittotasavallassa, jossa myös vihreät-nimitys vakiintui. Suomessa vihreän puolueen alku sijoittuu vuoteen 1979, kun syntyi kansanliike Koijärven lintujärven suojelemiseksi. Löyhästi järjestäytynyt liike sai vuoden 1983 vaaleissa eduskuntaan kaksi kansanedustajaa. Osin eduskunnan vihreiden taustajärjestöksi perustettiin 1987 Vihreä liitto, joka rekisteröityi puolueeksi 1988.[3]

Vihreän liikkeen skaala pelkkiä ympäristöasioita laajempi, mm. seksuaalivähemmistöjen ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ja feminismi ovat kuuluneet alusta asti vihreiden ajamiin asioihin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b Telkänranta, Helena (päätoim.): Laulujoutsenen perintö: Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. Helsinki: Suomen luonnonsuojeluliitto: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32428-8.
  3. Vihreä liitto lyhyesti Vihreä liitto. Viitattu 30.3.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Telkänranta, Helena (päätoim.): Laulujoutsenen perintö: Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. Helsinki: Suomen luonnonsuojeluliitto: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32428-8.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.