Paul Krugman
| Paul Krugman | |
|---|---|
Paul Krugman Ruotsin akatemian tiedotustilaisuudessa |
|
| Syntynyt | 28. helmikuuta 1953 (ikä 60) Albany, Yhdysvallat |
| Instituutti | Princetonin yliopisto |
| Tutkinnot | MIT Yalen yliopisto |
| Tunnustukset | |
Paul Robin Krugman (s. 28. helmikuuta 1953) on yhdysvaltalainen taloustieteilijä. Krugman sai vuonna 2008 Nobelin taloustieteen palkinnon kansainvälisen kaupan sekä aluetaloustieteen analyysin kehittämisestä.[1]
Hän on kansantaloustieteen ja kansainvälisten suhteiden professori Princetonin yliopistossa. Useiden tuottamiensa kirjojen ohella Krugman kirjoittaa kahdesti viikossa talousasioista New York Times -lehteen.
Krugman valmistui tohtoriksi MIT:stä vuonna 1977 opettajanaan Paul Samuelson. Hän on opettanut Yalessa, MIT:ssä, Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä, London School of Economicsissa, Stanfordin yliopistossa sekä Princetonin yliopistossa vuodesta 2000. Vuosina 1982–1983 hän työskenteli Ronald Reaganin taloudellisen neuvonantajaryhmän jäsenenä. Hän sai vuonna 1991 John Bates Clark -mitalin, jonka myöntää American Economic Association.[2]
Sisällysluettelo |
Yhdysvaltain vasemmiston ”keulakuva” [muokkaa]
George W. Bushin ensimmäisellä kaudella Krugmanin arvioitiin nousseen New York Times -kolumneillaan, kirjoillaan ja puheillaan Yhdysvaltojen opposition keulakuvaksi. ”Demokraattijohtaja John Kerryn esiintuloon 2004 asti Paul Krugmanista oli käytännöllisesti katsoen tullut Amerikan oppositiojohtaja – epätavallinen asema akateemiselle taloustieteilijälle”, arvioi uutistoimisto SBS 31. maaliskuuta 2004[3]
Krugman kritisoi jatkuvasti muun muassa Bushin talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Hänen mukaansa Bushin politiikka suurensi kuilua rikkaiden ja köyhien välillä.
Krugman vaati ”uutta New Dealia”, vähemmän sotilasmenoja ja enemmän sosiaali- ja lääkeohjelmia.[4]
Näkemyksiä [muokkaa]
Finanssikriisi [muokkaa]
Krugman arvosteli kolumneissaan toistuvasti George W. Bushin hallintoa. Vuonna 2008 puhjenneeseen finanssikriisiin johtaneesta menosta hän varoitteli vuosia etukäteen.[5]
Vuokrasääntely [muokkaa]
Krugman pitää vuokrasääntelyä esimerkkinä huonosta taloudenpidosta, joka hyvistä tarkoituksistaan huolimatta johtaa vähempään asuntojen rakentamiseen, korkeampiin vuokriin ja rakennusten kurjistumiseen, kun omistajilla ei ole kunnon taloudellista kannustinta pitää huolta vuokra-asunnoistaan.[6]
Ympäristö [muokkaa]
Vieraillessaan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tilaisuudessa Helsingissä syyskuussa 2009 Krugman suhtautui pessimistisesti lähiajan talousnäkymiin, mutta piti yhtä tekijää toivoa herättävänä: jos maailmassa sitouduttaisiin ilmastomuutoksen torjuntaan eli hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, se saattaisi lisätä investointeja uuteen tekniikkaan ja luoda perustaa talouden elpymiselle. Näin onnistuminen joulukuussa 2009 Tanskan Kööpenhaminassa pidettävässä huippukokouksessa, jossa yritetään sopia ilmastonmuutoksen torjunnasta, ei olisi hänestä hyväksi vain planeetalle, vaan se saattaisi olla hyväksi myös talouden elpymiselle.[7]
Demokratia [muokkaa]
Krugmanin mukaan Yhdysvaltojen demokratian perusajatus on kansakunta ilman jyrkkiä luokkaeroja. Se ei tarkoita tasapäisyyttä muttei pyri eliitin ja kansalaisten suureen kuiluun. Keskiluokkainen yhteiskunta ei synny automaattisesti talouskehityksestä vaan se täytyy luoda poliittisin toimin. 1930-luvun laman jälkeen länsimaissa rakennetussa hyvinvointiyhteiskunnassa tuloerot kaventuivat kaikissa ryhmissä, rikkaiden verot, sosiaaliturva, työttömyysturva ja vahva ammattiyhdistys eivät romuttaneet taloutta vaan se johti kestävimpään talousnousuun historiassa.[8]
Tuloerot [muokkaa]
Paul Krugmanin mukaan suuri tulojen eriarvoisuus yhteiskunnassa johtaa väistämättä suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Taloustieteilijöiden tutkimusten mukaan yhdenvertaisuutta ei saavuteta kasvottomilla markkinavoimilla vaan poliittisen vallan tasapainolla.[9]
Ohjeet toimittajille [muokkaa]
Kirjassa: The Great Unraveling: Losing Our Way in the New Century kirjan johdannossa on Rules of reporting eli toimitusperiaatteet: Miten kertoa tarina? Periaatteita voivat käyttää kaikki, jotka pyrkivät ymmärtämään uutisia. Krugmanin ohjeet toimittajille: [10]
- Älä oleta, että poliittisissa ehdotuksissa on järkeä suhteessa väitettyihin tavoitteisiin. Todellisten päämäärien tutkimisessa ei ole mitään hullua. Vehkeily ei ole epärealistista, vaikka päämäärät olisivat melko avoimia.
- Älä oleta tavallista poliittista sääntöjenmukaisuutta. Valta pyrkii hallitsemaan mediaa puheenaiheita manipuloimalla. Koska valta ei hyväksy järjestelmää, se ei hyväksy muiden oikeutta kritiikkiin. Ilman kritiikkiä ei ole vapaita vaaleja eikä sananvapautta.
- Oleta vastahyökkäys kritiikkiin.
- Älä usko, että tavoitteilla on rajat.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Henkilökuva, New York Times (englanniksi)
- Krugmanin blogi New York Timesin sivustolla (englanniksi)
- Paul Krugman (MIT) Krugmanin Slate- ja Fortune-kolumnien ym. arkisto 1996-2000
- YLE Elävä arkisto - Ulkolinja: Krugman ja Amerikan lamat (2009)
- YLE Elävä arkisto - Köyhiä ja rikkaita -Paul Krugmanin haastattelu (1996)
Teokset [muokkaa]
Suomeksi [muokkaa]
- Krugman, Paul: Satunnainen teoreetikko ja muita viestejä synkeän tieteen saralta. (The accidental theorist and other dispatches from the dismal science, 1998.) Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Tietosanoma, 1999. ISBN 951-885-172-7.
- Krugman, Paul: Lama - talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot. (The Return of Depression Economics and the Crises of 2008) Suomentanut Jyri Raivio. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2009. ISBN 978-952-5557-27-5.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Nobelprize.org
- ↑ John Bates Clark Medal American Economic Association. Viitattu 6.4.2008. (englanniksi)
- ↑ Dateline, Special Broadcasting Service, March 31, 2004: "Until the emergence of Democrat leader John Kerry, Paul Krugman had virtually become the leader of the opposition in America, an unusual position for an academic economist."
- ↑ Oct 17 2007- Krugman On Healthcare, Tax Cuts, Social Security, the Mortgage Crisis and Alan Greenspan, in response to Alan Greenspan's Sept 24 appearance with Naomi Klein on Democracy Now!
- ↑ Timo Hakkarainen: Seppänen listaa lamasyylliset Iltalehti.fi. 30.1.2009. Viitattu 31.1.2009.
- ↑ Reckonings; A Rent Affair June 7, 2000.
- ↑ Juhana Rossi: Krugman: Elpyminen voisi alkaa ilmastonmuutoksen torjunnasta Helsingin Sanomat. 21.9.2009. Viitattu 22.9.2009.
- ↑ Paul Krugman: The Conscience of liberal, WW Norton 2007, s. 246, 17, 62
- ↑ Paul Krugman: The Conscience of a Liberal, WW Norton 2007, s. 246 ja 46
- ↑ The Great Unraveling: Losing Our Way in the New Century, 2003, s.13-19.
|
1969: Frisch, Tinbergen 1970: Samuelson 1971: Kuznets 1972: Hicks, Arrow 1973: Leontief 1974: Myrdal, Hayek 1975: Kantorovitš, Koopmans 1976: Friedman 1977: Ohlin, Meade 1978: Simon 1979: Schultz, Lewis 1980: Klein 1981: Tobin 1982: Stigler 1983: Debreu 1984: Stone 1985: Modigliani 1986: Buchanan 1987: Solow 1988: Allais 1989: Haavelmo 1990: Markowitz, Miller, Sharpe 1991: Coase 1992: Becker 1993: Fogel, North 1994: Harsanyi, Nash, Selten 1995: Lucas 1996: Mirrlees, Vickrey 1997: Merton, Scholes 1998: Sen 1999: Mundell 2000: Heckman, McFadden 2001: Akerlof, Spence, Stiglitz 2002: Kahneman, Smith 2003: Engle, Granger 2004: Kydland, Prescott 2005: Aumann, Schelling 2006: Phelps 2007: Hurwicz, Maskin, Myerson 2008: Krugman 2009: Ostrom, Williamson 2010: Diamond, Mortensen, Pissarides 2011: Sargent, Sims 2012: Roth, Shapley |
Sivulta puuttuu