Milton Friedman
Sivulta puuttuu | Milton Friedman | |
|---|---|
 |
|
| Syntynyt | 31. heinäkuuta 1912 Brooklyn, New York, Yhdysvallat |
| Kuollut | 16. marraskuuta 2006 (94 vuotta) San Francisco, Kalifornia |
| Asuinpaikka | Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |  yhdysvaltalainen |
| Sukujuuret | unkarilainen, juutalainen |
| Tutkimusala | taloustiede |
| Instituutti |
Hoover Institution (1937–1941) (1943–1945) (1964–1965) NBER (1937–1940) |
| Tutkinnot |
Columbian yliopisto (Ph.D.) |
| Väitöstyön ohjaaja | Simon Kuznets |
| Oppilaat | Gary Becker Phillip D. Cagan |
| Tunnetuimmat työt | Monetaristisen taloustieteen isä, Chicagon koulukunnan johtohahmo |
| Tunnustukset | Nobelin taloustieteen palkinto (1976) Presidential Medal of Freedom (1988) National Medal of Science (1988) John Bates Clark Medal (1951) |
Milton Friedman (31. heinäkuuta 1912 New York, Yhdysvallat – 16. marraskuuta 2006 San Francisco, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen yhteiskuntafilosofi ja Nobelin palkinnon taloustieteessä 1976 saanut ekonomisti. Yhdysvaltain entinen apulaisvaltiovarainministeri J. Bradford DeLong pitää Friedmania 1900-luvun toiseksi vaikutusvaltaisimpana taloustieteilijänä John Maynard Keynesin jälkeen.[1] Friedmania pidetään monetaristisen taloustieteen ja kansalaispalkan isänä.
Niin sanottua Chicagon koulukuntaa edustanut Friedman vaikutti merkittävästi esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin ja Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcherin ajatuksiin, vaikka Reagan ja Thatcher eivät täysin harjoittaneetkaan hänen kannattamaansa liberaalia politiikkaa edes talouden alalla. 1990-luvulla Friedmanin oppeja on osin sovellettu muun muassa Virossa ja Uudessa-Seelannissa. Merkittävimpänä saavutuksenaan hän piti asevelvollisuuden ("pakkotyön") lakkauttamista Yhdysvalloissa.
Friedman oli tunnettu taloudellisen liberalismin tukemisesta. Hän osallistui myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vuonna 1980 Yhdysvalloissa esitettiin Friedmanin kirjoittama kymmenosainen talouspoliittinen televisiodokumentti Free to Choose. Ohjelmasarjan ohessa Milton Friedman kirjoitti kirjan Vapaus valita (suom. 1982) puolisonsa Rose Friedmanin kanssa. Friedman toimi myös presidentti Reaganin talouspoliittisena neuvonantajana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taloustieteen tutkimus
Friedman tunnetaan parhaiten kiinnostuksen herättämisestä uudelleen rahan tarjontaa ja erityisesti rahan kvantiteettiteoriaa kohtaan. Hän kyseenalaisti 1970-luvulle asti vallinneen keynesiläisen talouspolitiikan. Friedmanin empiirinen ja teoreettinen tutkimus tukivat näkökulmaa, jonka mukaan rahan määrän lisäys voi elvyttää taloutta lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä se vaikuttaa lähinnä hintatasoon eli kiihdyttää inflaatiota.
Friedman oli monetaristisen koulukunnan tunnetuin kannattaja. Hän uskoi, että inflaation ja rahan määrän välillä on pysyvä riippuvuus ja että keskuspankki voi hallita inflaatiota säätelmällä rahan tarjontaa. Friedman katsoi, että finanssipolitiikalla ei ole roolia talouden kokonaiskysynnän säätelyssä. Hallituksen roolia talouspolitiikassa tuli hänen mukaansa rajoittaa selvästi.
Friedman halusi myös lakkauttaa hallituksen puuttumisen valuuttamarkkinoille ja kannatti kelluvia valuuttakursseja. Hänen esitettyä näkemyksensä aiheesta ruvettiin tekemään paljon tutkimusta. Hänen makrotaloudelliset teoriansa jäivät kuitenkin pian sivuun. Friedmanin ystävä George Stigler onkin todennut, että Friedman ei saanut ajatuksilleen täyttä voittoa, koska uudempi Robert Lucasin kehittämä rationaalisten odotusten teoria sai kannatusta.
Friedman tunnetaan myös kulutusteorian kehittämisestä. Vuonna 1957 hän esitti elinkaaritulojen hypoteesin (engl. permanent income hypothesis), jota hän itse piti parhaana tieteellisenä työnään. Sen mukaan kuluttajat eivät tee päätöksiään sen hetkisen tulojensa mukaan, vaan tekevät pitkän aikavälin arvion tuloistaan. Merkittävä saavutus oli myös hänen esittämä Phillips-käyrän kritiikki ja luonnollisen työttömyysasteen käsite (engl. natural rate of unemployment) vuodelta 1968.
[muokkaa] Yhteiskunnalliset näkemykset
[muokkaa] Politiikassa
Poliittisesti Friedman tuki republikaani Barry Goldwaterin presidentinvaalikampanjaa 1964 sekä Richard Nixonia. Nixon ei ollut juurikaan kiinnostunut Friedmanin talouspoliittisista linjauksista, mutta hän istui 1969–1970 Nixonin komissiossa, joka lakkautti asepalveluksen Yhdysvalloissa.[2] Friedman itse mainitsi myöhemmin pitäneensä tätä suurimpana saavutuksenaan.[3]
Ensimmäinen paikka jossa Friedmanin oppeja sovellettiin käytäntöön oli diktaattori Augusto Pinochetin hallitsema Chile kaksi vuotta verisen vallankaappauksen jälkeen. Hän vieraili luennoimassa Chilessä ja juntan talouspolitiikkaa hoitavat taloustieteilijät tunnettiin nimellä "Chicagon pojat".[4] Kun Friedman saapui 1976 Tukholmaan hakemaan Nobelin taloustieteen palkintoaan, häntä vastaan järjestettiin protesteja Pinochetin hallinnon tukemisen vuoksi.[5] Chilen talousuudistukset tekivät vaikutuksen myös Britannian Margaret Thatcheriin.[6] Friedman itse uskoi vapaan markkinatalouden johtavan myös yhteiskunnalliseen vapauteen. Chile ajautui talousromahdukseen 1982–1983, kauan ennen kuin Pinochet luovutti vallan demokraattisesti valituille johtajille 1990. Maan 1980-luvun lopun nopeasta talouskasvusta Friedman käytti mielellään termiä "Chilen ihme."
[muokkaa] Negatiivinen tulovero
Milton Friedman on tunnettu myös kansalaispalkka-ajatuksen ensimmäisenä esittäjänä. Friedman ehdotti 1967 ns. negatiivista tuloverotusta, jossa tietyn tulorajan alapuolella olevat ihmiset saisivat valtiolta avustusta X prosenttia ko. tulorajan ja omien tulojensa välisestä erotuksesta. Ajatuksena oli, että näin tukia saavatkin voisivat työtä tekemällä lisätä ansioitaan sen sijaan, että tuen ehtona olisi täysi työttömyys.
Friedman toimi 1970-luvulla presidentti Richard Nixonin ja 1980-luvulla presidentti Ronald Reaganin talouspoliittisena neuvonantajana ja oli huolestunut muun muassa passivoivasta ja byrokraattisesta sosiaaliturvasta. Friedmanin mielestä olisi järkevämpää maksaa joko kaikille kansalaisille samaa kuukausittaista perustuloa (eli kansalaispalkkaa) tai pienituloisille negatiivista tuloveroa, kuin rahoittaa kalliita ja monimutkaisia byrokraattisia sosiaaliohjelmia.
Friedmanin mukaan kumpi tahansa malli olisi byrokratian minimoiva ja valinnanvapauden maksimoiva köyhien auttamisen ja kannustavuuden säilyttämisen välinen kompromissi. Tämä Friedmanilta peräisin oleva ajatus useiden sosiaalitukimuotojen korvaamisesta yhdellä perustulotyyppisellä järjestelyllä tai negatiivisella tuloverolla on saanut kannatusta muun muassa liberaalien, vihreiden ja radikaalin vasemmiston piirissä.
[muokkaa] Asevelvollisuuskritiikki
Liberaalina Friedman vastusti myös asevelvollisuutta ("pakkotyötä"; hän käytti ilmausta "orjien armeija"). Presidentti Richard Nixonin vuonna 1969 asettaman maanpuolustuksen kustannuksia arvioivan työryhmän taloustieteilijäjäsenenä Friedman esitti palkka-armeijan kustannuksien olevan kansantaloudellisesti edullisemmat kuin asevelvollisuuden kustannukset (pakkotyön vaihtoehtoiskustannukset huomioiden). Nixon lakkautti asevelvollisuuden Yhdysvalloissa vuonna 1973. Friedman itse mainitsi myöhemmin pitäneensä tätä suurimpana saavutuksenaan.
[muokkaa] Huumeiden ja prostituution kriminalisointi
Milton Friedman vastusti jyrkästi huumeiden kieltolakia ja vertasi sitä tehottomuudessaan jopa sosialismiin. Friedmanin mielestä ei ole mielekästä kanavoida valtavia summia veronmaksajien rahaa huumepolitiikkaan, joka oli osoittautunut hyvin tehottomaksi huumeiden käytön estämisessä.
Friedman kannatti myös prostituution laillistamista. Hänen mukaansa on yksityisasia, pitääkö prostituutiota moraalisesti pahana vai ei.
[muokkaa] Palvelut
Julkiset palvelut pystytään Friedmanin mukaan toteuttamaan palveluseteleillä laadukkaampina ja edullisempina kuin julkisesti tuotettuina, ja samalla maksimoidaan käyttäjän valinnanvara.
Friedman oli huolissaan köyhien lasten koulutuksen tasosta ja omisti viimeiset vuotensa ensisijaisesti tämän asian korjaamiseen: koulutuspalvelusetelien avulla köyhätkin voisivat koulututtaa lapsensa hyvissä kouluissa. Friedman ehdotti palveluseteleitä jo vuonna 1955 ja perusti myöhemmin säätiön ajamaan hanketta. Friedmanin unelma palveluseteleillä tuotetusta koulutuksesta on toteutunut Ruotsissa jossa palveluseteleiden käyttöönoton jälkeen vuonna 2008 oli yli 900 vapaata koulua. [7]
[muokkaa] Ideologia
Friedman käytti itsestään nimitystä liberaali. Hänet luokiteltiin joko markkina- tai sosiaaliliberaaliksi määritelmästä riippuen. Hän ei ollut libertaristi vaan kannatti sosiaaliturvaa (perustulo), palveluseteleitä ym., eikä hän katsonut voitavan osoittaa selkeää rajaa sille, kuinka paljon hallitus saa puuttua ihmisten elämään (taloutta sääntelemällä tai muuten).[8]
Kirjassaan Capitalism and Freedom' hän silti luetteli 14 asiaa, jotka ainakin kuuluvat "rajan väärälle puolelle", mutta joita Yhdysvallat silti harjoitti. Näihin lukeutuivat muun muassa "orja-armeija", maataloustuet, tullit, tuontikiintiöt, vuokrasääntely, palkkasääntely (vähimmäispalkat), teollisuusalojen yksityiskohtainen sääntely, eläkeläisten pakottaminen ostamaan annuiteetteja sekä kielto harjoittaa yksityistä postitoimintaa.
[muokkaa] Perhe
Samanikäinen Rose-vaimo, yhä aktiivinen keskustelija, on taloustieteilijä ja Milton Friedmanin pitkäaikainen työtoveri. Miltonin ja Rosen poika David Friedman on tunnettu libertaristi, nimenomaan pisimmälle viedyn liberalismin suunnan anarkokapitalismin edustaja.
[muokkaa] Kirjat
- Friedman, Milton & Friedman, Rose: Vapaus valita. (Free to choose, 1980.) Englanninkielisestä alkuteoksesta suomentaneet Heikki Lempiäinen ja Jyrki Vesikansa. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06750-8.
- Milton Friedman: Capitalism and Freedom (1962)
[muokkaa] Lähteet
- ↑ J. Bradford DeLong: Milton Friedman täydensi Keynesiä (Taloussanomat 16.12.2006, s. 42)
- ↑ Nixon's commission for an All-Volunteer Army in 1969 and 1970. (Yahoo!)
- ↑ Friedman advocated the abolition of the military draft in the US after the Vietnam War, something he said was one of his proudest achievements. (BBC)
- ↑ He was pilloried for briefly advising the Pinochet regime in Chile, where his students, “the Chicago boys”, ran economic policy. (Economist)
- ↑ And Friedman also received plenty of criticism for even advising Pinochet, including large demonstrations when he received the Nobel award in Stockholm. (Latin Business Chronicle)
- ↑ Pinochet - Thatcher's ally
- ↑ http://www.vapaasana.net/artikkelit/2008/04/ruotsin-koulujen-yksityist%C3%A4minen-oli-menestystarina
- ↑ Samuel Brittan: Milton Friedman, economist, dies aged 94 16. marraskuuta 2006. The Financial Times Ltd. Viitattu 22. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Milton Friedmanin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
- Milton Friedman död (DN.Ekonomi)
- Milton Friedman, Free Markets Theorist, Dies at 94 (New York Times)
- Milton Friedman, economist, dies aged 94 (Financial Times)
- Economist Friedman dies aged 94 (BBC)
- Milton Friedman Influenced Latin America (Latin Business Chronicle)
- Milton Friedman: a study in failure (Guardian)
- Lessons from an Economic Maestro (Yahoo!)
- The Economist: Milton Friedman - An enduring legacy
- vapaasana.net: Milton Friedman - 94 vuotta vapaamman maailman hyväksi
- vapaasana.net: Milton Friedman 1912 - 2006 - ensisijaisesti vapauden, ei talouden puolesta
- Milton and Rose D. Friedman Foundation
|
1969: Frisch, Tinbergen 70: Samuelson 71: Kuznets 72: Hicks, Arrow 73: Leontief 74: Myrdal, Hayek 75: Kantorovich, Koopmans 76: Friedman 77: Ohlin, Meade 78: Simon 79: Schultz, Lewis 80: Klein 81: Tobin 82: Stigler 83: Debreu 84: Stone 85: Modigliani 86: Buchanan 87: Solow 88: Allais 89: Haavelmo 90: Markowitz, Miller, Sharpe 91: Coase 92: Becker 93: Fogel, North 94: Harsanyi, Nash, Selten 95: Lucas 96: Mirrlees, Vickrey 97: Merton, Scholes 98: Sen 99: Mundell 2000: Heckman, McFadden 01: Akerlof, Spence, Stiglitz 02: Kahneman, Smith 03: Engle, Granger 04: Kydland, Prescott 05: Aumann, Schelling 06: Phelps 07: Hurwicz, Maskin, Myerson 08: Krugman 09: Ostrom, Williamson 10: Diamond, Mortensen, Pissarides 11: Sargent, Sims |
