Anarkokapitalismi

Wikipedia

Anarkokapitalismi on poliittisen filosofian oppi ja yhteiskuntajärjestelmän malli, jossa valtiota ja muita poliittisia julkisyhteisöjä kuten kuntia ja maakuntia ei ole ja ihmiset kuuluvat valtioiden sijasta yksityisiin, autonomisiin oikeusjärjestelmiin ja jossa yksityinen omistusoikeus ja sopimusvapaus ovat vahvoja ja kattavia eli vapaa markkinatalous vallitsee. Anarkokapitalismin synonyymi on markkina-anarkismi.

[muokkaa] Libertarismi

Anarkokapitalismi on libertarismin toinen päähaara. Siinä keskeistä on yksityinen omistusoikeus sekä yksilön itsemääräämisoikeus, jonka useimmat anarkokapitalistit käsittävät fyysiseksi, keholliseksi itsemääräämisoikeudeksi. Täysin säännöttömästä kaaoksesta, jossa kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa, anarkokapitalismin erottaa ennen kaikkea juuri tämä usko kapitalismin traditioon. Tyypillisen anarkokapitalismin katsomuksen mukaan kaikki valtion ja poliittisen hallinnan muodot ovat tarpeettomia ja haitallisia.

[muokkaa] Tasa-arvo

Liberalismin ja anarkismin periaatteiden mukaisesti anarkokapitalismi on myös oikeudellisen tasa-arvon kannattamista. Anarkokapitalismi ei kuitenkaan voi tietenkään kannattaa ns. mahdollisuuksien tasa-arvoa yksilönvapauden kustannuksella eikä vastustaa tulo- ja varallisuuseroja. Käytännössä tuloerot ja varallisuuserot ovat monien anarkokapitalistien mukaan väistämättömiä ja mahdollisuuksien tasa-arvo mahdoton missä tahansa yhteiskunnassa. Anarkokapitalisti Murray Rothbard kirjoitti tästä aiheesta esseen Egalitarianism as a Revolt Against Nature. Hans-Hermann Hoppe poleemisesti kirjoitti vastustavansa valtion pakottamaa tasa-arvoa ja kannattavansa luonnollista elitismiä. Monet anarkokapitalistit eivät kuitenkaan suhtaudu tasa-arvoon niin kielteisesti ja toivovat tuloerojen ja varallisuuserojen vähäisyyttä ja mahdollisuuksien tasa-arvoa.

[muokkaa] Anarkismi

Anarkokapitalismi yhdistää klassisen liberalismin ja anarkoindividualismin aatetraditioiden ideoita. Anarkistisen liikkeen perinteiset muodot olivat ainakin jossain määrin sosialistisia eivätkä siten olleet lähellä anarkokapitalismin ajatusmaailmaa, mutta anarkokapitalistit usein pitävät itseään anarkisminkin perinteeseen kuuluvina. Monien vasemmistoanarkistien mielestä on kiistanalaista, missä määrin anarko-etuliitettä voidaan anarkokapitalistien kohdalla pitää oikeutettuna. Jotkut 1800-luvunkin anarkoindividualistit olivat kuitenkin lähempänä anarkokapitalismia kuin kommunismia, jota jotkut heistä vihasivat. Anarkokapitalistit erottaa vasemmistoanarkisteista se, että vasemmistoanarkistit uskovat yhteisomistukseen ja usein myös tasa-arvoon ja demokratiaan enemmän. Useimmat anarkokapitalistit eivät kannata yhteiskunnallista demokratiaa; monet vasemmistoanarkistit kannattavat. Anarkokapitalistitkin toki hyväksyvät vapaan yhdistys- ja yritysdemokratian. Anarkokapitalistien demokratiakritiikkiin on vaikuttanut 1900-luvulla syntynyt julkisen valinnan teoria. Anarkokapitalismi poikkeaa 1800-luvun anarkoindividualismista paljolti modernin taloustieteen löytöjen takia: 1800-luvulla suositun työnarvoteorian sijasta monet anarkokapitalistit kannattavat modernia subjektiivista arvoteoriaa, joka tekee pääomatulojen kuten koron hyväksymisen helpommaksi.

Erona sosialistiseen anarkismiin ovat anarkokapitalismin instituutiot, jotka laillistavat ja vartioivat yksityisomaisuutta. Suhtautuminen yksityisomaisuuteen ja sen kautta syntyviin yksilöiden tulo- ja varallisuuseroihin ja yksityisomaisuuden ylläpitämiseen pakkokeinoin erottaa selkeimmin vasemmistoanarkismin ja anarkokapitalismin aatteet. Vasemmistoanarkistit eivät hyväksy yksityisomaisuutta eivätkä sen puolustamista instituutioin ja pakkokeinoin eivätkä yksityisomistuksesta seuraavia tulo- ja varallisuuseroja.

[muokkaa] Minarkismi

Jotkut anarkokapitalistit tunnistavat minarkismin, libertarismin toisen muodon sekä laajemmin käsitettynä liberalismin perinteen anarkismia läheisemmäksi aatteeksi. Minarkismi yleensä esitetään libertaristisessa keskustelussa anarkokapitalismin vaihtoehdoksi. Monet anarkokapitalistit ovat itse alun perin olleet minarkisteja ja sittemmin siirtyneet libertarismin radikaalimpaan muotoon.

[muokkaa] Klassinen liberalismi

Anarkokapitalismi on klassisen liberalismin yksi jälkeläinen, vaikka klassisen liberalismin ajatuksista onkin otettu harppaus anarkismin suuntaan. Klassinen liberalismi painotti valtion tehtävien rajoittamista, mutta ei yleensä kuitenkaan nähnyt valtion alasajamista lopullisena tavoitteena. Mm. Risto Harisalo ja Ensio Miettinen ovat kirjassaan Klassinen liberalismi (1997) sisällyttäneet anarkokapitalismin klassisen liberalismin perinteeseen, mutta yleensä sitä ei siihen lasketa.

[muokkaa] Aatehistoria

Anarkokapitalismin suuntaisia ideoita esitti jo 1800-luvulla filosofi ja taloustieteilijä Gustave de Molinari, mutta nykyisen termin anarkokapitalismi ottivat ensimmäisinä käyttöön erityisesti amerikkalainen taloustieteilijä Murray Rothbard tovereineen 1950-luvulla. Rothbard perustelee anarkokapitalismia lähinnä aristoteelisella ja liberaalilla luonnonoikeusetiikalla, jonka mukaan jokainen ihminen omistaa itsensä ja saa vallata omistamatonta materiaa ja ottaa vastaan omaisuuden luovutuksia toisilta ja luovuttaa omaisuuttaan toisille vapaasti. Anarkokapitalismin yhtenä perustajana pidetään taloustieteilijä David Friedmania, joka erityisesti teoksellaan Machinery of freedom on vaikuttanut nykyaikaiseen anarkokapitalismiin. Friedman kannattaa anarkokapitalismia, koska hänen mukaansa se on todennäköisin tapa päästä mahdollisimman suureen vapauteen: yövartijavaltio ei hänen mukaansa ole todennäköisesti toteuttamiskelpoinen. Vaikka David Friedman itse ei olekaan utilitaristi, monet liberaalit utilitaristit pitävät arvossa hänen anarkokapitalismin taloudellista tehokkuutta korostavia argumenttejaan. Kannattajiensa mukaan anarkokapitalismia voidaan perustella myös esimerkiksi ihmisoikeuksilla, oikeudellisella tasa-arvolla, yhteiskuntasopimuksella eli ns. kontraktarismilla (Jan Narveson) tai skeptismillä.^lähde?

[muokkaa] Toteutus

[muokkaa] Anarkokapitalistinen oikeusjärjestelmä

Anarkokapitalistinen, yksityinen oikeusjärjestelmä päättää itse järjestelmän sisällä vallitsevista laeista, itsepuolustuksen rajoista, sekä keinoista, joilla rikollisia rangaistaan. Oikeusjärjestelmä myös päättää suojautumisestaan muilta oikeusjärjestelmiltä. Jokainen saa valita oikeusjärjestelmän, johon haluaa kuulua. Anarkokapitalistien mukaan oikeusjärjestelmien erillisyys ei merkitse, että rikolliset voisivat toimia ilman sanktioita, niin kuin nykyisinkään eri valtioiden olemassaolo ei merkitse sitä.

Useimmat anarkokapitalistit katsovat maan ja kiinteistön omistajan voivan päättää yksipuolisesti, mihin oikeuspiiriin hänen kiinteistönsä kuuluu. Tällöin jokainen yksityinen kiinteistö olisi ikään kuin itsenäinen valtio. Oikeusjärjestelmän X jäsenyys vastaisi valtion X kansalaisuutta. Myös köyhät voisivat nauttia oikeusjärjestelmän suojelusta, kun he oleskelisivat toisen omistaman vartioidun kiinteistön alueella esimerkiksi vuokralaisina. Vuokra voisi siis sisältää suojelua. Jos anarkokapitalismissa kaikki alueet olisivat yksityisessä omistuksessa, kaikkialla voisi mahdollisesti nauttia ainakin jonkinasteisesta suojelusta. Anarkokapitalismin salliman kilpailun väitetään vähentävän oikeuslaitoksen kuluja ja korruptiota, minkä myös väitetään parantavan köyhien oikeusturvaa verrattuna monopolistiseen valtioon. Toisessa tulkinnassa oikeuspiirin jäsenyys saattaisi olla vähän kuin luottokorttiasiakkuus: ihminen voisi kuulua useaankin oikeuspiiriin, ja liikkuessaan eri alueilla häneen sovellettaisiin hieman eri lakeja sen mukaan, millaiset oikeuspiirien yhteistyösopimukset ovat voimassa hänen turvayhtiöidensä ja alueen omistajan turvayhtiöiden välillä. Luottokorttien tapaan järjestelmän yleinen toimivuus perustuisi ihmisten väliseen yleiseen luottamukseen, mutta sen väitetään kestävän pienehkön määrän rikollisia väärinkäyttäjiä.

Ei kuitenkaan olisi pakko aina maksaa suojelusta, jos asuisi alueella, jonka vuokraan tai kiinteistön omistuksen rasitteeseen ei kuuluisi suojelua, vaan voisi itsekin puolustaa itseään. Kapitalismissa työnjako kuitenkin on yleistä ja useimmat turvautuvat ammattilaisiin. Anarkokapitalismi ei merkitse, että olisi täysin kunkin kiinteistön omistajan mielijohteiden armoilla, koska anarkokapitalismissa kehollinen itsemääräämisoikeus ja yksityinen omistusoikeus määritelmien mukaan olisivat voimassa.^selvennä? Suunnilleen samoin kuin nykyisissäkin kapitalistisissa yhteiskunnissa yksityisellä omistajalla olisi oikeus suojella omaisuuttaan pakkokeinoin ja tarpeen vaatiessa väkivallan uhalla rikollisia vastaan.^selvennä?

[muokkaa] Erilaisia anarkokapitalismin käytännön skenaarioita

Anarkokapitalismi ei ole yksi ainoa käytännön idea siitä, miten ihmisten väliset suhteet - ennen kaikkea ristiriidat - järjestetään. Yhden käsityksen mukaan se on moraalioppi, joka korostaa, että jokaisen yksilön tulisi saada päättää omista asioistaan itse. Peruskäsitteet "jokainen" (lapset, sikiö, mielisairaat, eläimet?), "päättää" (itsepuolustuksen oikeutus?) ja "omista" (omaisuuskäsitteen määritelmä?) ovatkin sitten tulkinnanvaraisempia. Käytännössä saattaisi syntyä monenlaisia ja vaihtoehtoisia yhteistyökuvioita, joiden puitteissa luodaan oikeusjärjestelmiä, jotka täsmentävät tämän moraalin. Jossakin oikeusjärjestelmässä esimerkiksi abortti saattaisi olla aina laillinen, toisessa ei koskaan, kolmannessa laillinen raskauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana jne.

Anarkokapitalismia voidaan pitää myös käytännön järjestelmänä, joka ei liity mihinkään erityiseen moraalioppiin. Esimerkiksi David Friedmanin mukaan anarkokapitalismi ei käytännössä olisi täysin libertaarin etiikan mukainen, koska kaikki ihmiset eivät kannattaisi tuota etiikkaa, vaan esimerkiksi heroiini voisi olla kielletty monissa yhteisöissä. Somaliassa on joidenkuiden mukaan syntynyt anarkokapitalismia, kun valtio luhistui, vaikka anarkokapitalismi aatteena ei liene kovin tunnettu siellä. Kritarkia eli perinteiseen lakiin perustuva tuomarivalta on toinen tulkinta Somalian valtiottomasta järjestelmästä Michael van Notten.

[muokkaa] Anarkokapitalismi, markkinatalous ja yhteisöllisyys

Anarkokapitalismi ei myöskään merkitse äärikaupallisuutta, vaan anarkokapitalistisessa yhteiskunnassa voisi olla myös ei-kaupallista toimintaa ja yhteisöjä, jopa antikapitalistista kuten sosialistista etiikkaa noudattavia, esimerkiksi vapaaehtoisia kommuuneja. Oleellista on, että mikään yhteisö ei pakota jäseniään mihinkään, eikä uhkaa muita yhteisöjä. Anarkokapitalismia voidaan sen kannattajien mukaan pitää siis metajärjestelmänä, joka sallii suurimman mahdollisen valinnanvapauden ja moninaisuuden.

[muokkaa] Anarkokapitalismi verrattuna länsimaiden nykytodellisuuteen

Jotkut anarkokapitalistit pyrkivät osoittamaan, että sinänsä radikaali ideologia ei välttämättä olisi käytännössä niinkään radikaali siellä, missä jo vallitsee suhteellisen suuri anarkokapitalismisen näkökulman mukainen vapaus. Julkiset palvelut ja julkiset sosiaalipalvelut yksityistettäisiin, jolloin ihmiset maksaisivat niistä palvelumaksuja ja vapaaehtoisia vakuutusmaksuja ja antaisivat lahjoituksia hyväntekeväisyytenä verojen ja pakollisten eläke- ym. sosiaalivakuutusten sijasta. Myös työnantaja voisi edelleen osallistua työntekijän eläkkeen ja vakuutusten rahoittamiseen vapaaehtoisten työsopimusten mukaan.

Ihmiset myös säästäisivät eläkepäivien ja odottamattomien menojen varalta verojen ja pakollisten eläkemaksujen maksamisen ja valtiollisen säästämisen sijasta. Anarkokapitalistien mukaan kapitalismin yksi etu hyvinvointivaltioon nähden on joustavuus, jolla ihminen voi tarpeen tullen käyttää varojaan lakisääteisen eläkejärjestelmän jäykkyyden sijasta. Valtiolliset eläkejärjestelmät myös tuottavat vähemmän eläkettä suhteessa eläkemaksuihin kuin yksityiset.^lähde?

Jopa vasemmistolaisina nähdyt ammattiliitot voisivat toimia anarkokapitalismissa. Ne ylläpitäisivät työttömyyskassoja yksityisenä työttömyysvakuutusliiketoimintana. Ne voisivat lakkoilla, jos työn myyntikartellit sallitaan, ja äärimmäisen vapaassa kapitalismissahan kaikki kartellit sallitaan. Ne voisivat solmia työehtosopimuksia työnantajaliittojen kanssa. Mutta ammattiliitot toimisivat kuten mitkä tahansa yhdistykset tai firmat ilman lain suomia etuoikeuksia kuten työehtosopimusten yleissitovuutta. Työnantaja voisi halutessaan tietenkin erottaa lakkoilevan työntekijän, koska työntekijän voisi erottaa muutenkin täysin vapaasti ilman syytä, jos työntekijän tekemä työsopimus vain sen sallii. Työsopimushan olisi kuin mikä tahansa kauppasopimus, ilman lain kahlitsemia puite-ehtoja kummallekaan osapuolelle.

Muukin yhdistystoiminta, myös uskonnollinen toiminta, voisi jatkua anarkokapitalismissa suunnilleen nykyiseen tapaan, toki ilman mitään valtiollista asemaa. Koulutusta, tieteitä ja kulttuuria harjoitettaisiin yritystoimintana vapailla markkinoilla, mahdollisesti vapaaehtoisten yhdistysten tai mesenaattien tukemana.

Vaikka poliisi ja oikeuslaitos yksityistettäisiin eli korvattaisiin vartiointiliikkeillä, yksityisetsivillä ja välimiestuomareilla, niin turvallisuusyhtiöt ja oikeusjärjestelmän lakimiehet hoitaisivat asiakkaidensa rahoilla suunnilleen samoja asioita kuin poliisit ja tuomarit nykyisin veronmaksajien rahoilla. Henkirikoksista, pahoinpitelyistä, vapauteen kohdistuvista rikoksista ja omaisuusrikoksista kuten varkaudesta, ryöstöstä, kiristyksestä ja petoksesta voitaisiin rangaista ja periä vahingonkorvauksia. Samoin kuin nykyäänkin eräissä maissa asianajaja voisi vaatia vain osuuden rikollisen maksamasta vahingonkorvauksesta tai sakosta palkkiokseen, minkä väitetään olevan köyhillekin hyvä mahdollisuus saada oikeusturvaa huolimatta asianajajien palkkioiden mahdollisesta kalleudesta.

Tekijänoikeuskin on mahdollinen myös anarkokapitalismissa, koska se voi perustua yksityiseen omistusoikeuteen.

[muokkaa] Anarkokapitalismi, aluepuolustus ja ihmisten liikkuvuus

Anarkokapitalismissa myös mahdolliset armeijat olisivat yksityisiä. Yksi mahdollisuus olisivat jonkinlaiset suojeluskunnat. Toinen mahdollisuus olisivat kaupalliset armeijayhtiöt. Periaatteessa olisi mahdollista myös, ettei erillisiä armeijoita olisi, vaan yksityiset vartijat ja etsivät hoitaisivat tärkeimmät nykyiset armeijan ja rajavartiolaitoksen tehtävät. Anarkokapitalismissa monissa kiinteistöissä aseenkanto olisi todennäköisesti sallittu myös yksityishenkilöille, jotka voisivat siten estää rikoksia.

Anarkokapitalismissa ei olisi valtion rajoja eikä siten valtiollisia tulleja, koska valtioita ei määritelmän mukaan olisi. Niinpä todennäköisesti ei olisi niin tiukkaa rajakontrollia ja maahanmuuton kontrollia kuin nykyvaltioissa, koska valtioilla on nykyään niin laaja alueellinen monopoli. Tästä eräät anarkokapitalistit kuten Hans-Hermann Hoppe ovat kuitenkin eri mieltä ja katsovat nykyisen valtion kasvattavan maahanmuuttovirtoja keinotekoisesti. Hans Hoppe uskoo anarkokapitalismissa syntyvän erilaisten kulttuuripiirien muodostamia erillisiä alueellisia yhteisöjä (esim. ns. gated communities), kun taas monet muut anarkokapitalistit uskovat anarkokapitalistisen yhteiskunnan suhteelliseen yhtenäisyyteen. Eräissä maissa on syntynyt aidattuja yhteisöjä siksikin, että valtion oikeuslaitos ja poliisi ovat liian tehottomia estämään rikollisuutta.^{kenen mukaan?} Siksi anarkokapitalismissa aidattuja yhteisöjä voisi olla jopa vähemmän kuin nykyisin.^{kenen mukaan?} Anarkokapitalismissa yhteiskunnan käsite olisi toki hyvin erilainen kuin nykyään, kun valtio määrittää yhteiskunnan rajat.

[muokkaa] Anarkokapitalistisia ajattelijoita

[muokkaa] Aiheesta muualla

anti-state.com, markkina-anarkistien keskustelufoorumi (englanniksi)
AK-keskustelulista Yahoolla suomeksi
Väärinajattelija - anarkistinen aikakauslehti,n:ro 1, heinäkuu 2005: Kymmenen porrasta kapitalismin ekstaasiin