Vero

Verotus on yhteisnimitys kaikille niille toimille, joita verojen määräämisessä, maksuunpanossa, kantamisessa, oikaisemisessa, perinnässä ja verovalvonnassa tarvitaan.

Vero on vastikkeeton pakkoperintä maksuun verrattuna. Veron saaja ei suorita maksajalle siitä välitöntä vastiketta, vaan veroilla rahoitetaan julkisyhteisöjen toimintaa niiden hoitaessa keskeisiä palveluita yhteiskunnassa. Verot eroavat maksuista siinä, että maksu on korvausta jonkin edun käyttämisestä. Veron ja maksun välinen raja ei aina kuitenkaan ole selvä. Julkisyhteisöt tarjoavat tietenkin verovarojen avulla erilaisia merkittäviä palveluita, mutta ne eivät ole suorassa yhteydessä veronmaksuun/maksajaan.

Veronsaajia (fiscus) ovat valtio, kunnat tai muut julkisyhteisöt (Suomessa evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkko, kansaneläkelaitos, metsänhoitoyhdistys tai metsäkeskus ja näiden lisäksi EU).

Tavoitteet

Julkisen sektorin toiminnan rahoittaminen eli verojen fiskaalinen tavoite on verotuksessa tärkeintä. Lisäksi veroilla on tulonjakopoliittisia, sosiaalipoliittisia, terveyspoliittisia, kasvupoliittisia, suhdannepoliittisia, työllisyyspoliittisia, elinkeinopoliittisia sekä ympäristöpoliittisia tavoitteita. Verorahoilla tuotetaan julkisia palveluita kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa, jotka ovat maksuttomasti tai pientä maksua vastaan käytettävissä.

Veroilla voidaan vaikuttaa sosiaalipoliittisesti, esimerkiksi tulonsiirtoina kotitalouksille (lapsilisä). Progressiivisella ansiotulojen verotuksella pyritään tasaamaan ihmisten välisiä tuloeroja. Veroilla voidaan vaikuttaa taloudelliseen toimintaan joko suhdanteiden tai muiden syiden takia (avustukset yrityksille ja maataloudelle). Niillä voi olla aluepoliittisia tavoitteita tai tarkoitus ohjata ihmisten toimintaa haluttuun suuntaan terveyden (tupakkavero) tai ympäristön (ympäristövero) vuoksi.

Verotuksessa puhutaan ohjaavasta ja neutraalista verotuksesta, edeltävän tarkoittaessa johonkin kannustamista tai estämistä. Neutraalin tarkoittaessa ettei verotus vaikuta verovelvollisen valintoihin. Verot voivat yrittää ehkäistä jotakin toimintaa tai ne voivat kannustaa johonkin toimintaan (verovähennykset, veronhuojennus). Ne ovat hienovaraisempi yhteiskunnan ohjauskeino kuin suorat käskyt tai kiellot. Erilaisten tavoitteiden tarkka kohdistaminen haluttuun ryhmään, ja vain siihen, tekee verolait kuitenkin helposti kovin monimutkaisiksi.

Periaatteet

Etuperiaatteella tarkoitetaan, että kansalaisten tulisi maksaa veroa sen mukaan kuinka suuri hyöty heillä on julkisen vallan toiminnasta (merkitys veropolitiikassa nykyään vähäinen). Veronmaksukykyisyyden periaatteella tarkoitetaan, että jokaisen tulisi maksaa veroja taloudellisten voimavarojensa mukaan. Tehokkuusperiaate tarkoittaa, että verot tulisi kerätä mahdollisimman pienin kustannuksin ja että verotus toteutuisi kaikkien kansalaisten kohdalla. Oikeudenmukaisuudenperiaate jaetaan usein horisontaaliseen ja vertikaaliseen oikeudenmukaisuuteen, horisontaalisen tarkoittaessa samanlaisessa taloudellisessa asemassa olevia verovelvollisia tulisi käsitellä samalla tavoin. Vertikaalinen oikeudemukaisuus käsitetään usein että eri tulotasoilla täytyy maksaa eri määrä veroja.

Verotyypit

Veroja voidaan luokitella eri tavoin. Eräs luokittelu on jako välillisiin ja välittömiin veroihin. Välillisiä ovat verot, jotka myyjän tulee periä tuotteen ostajalta sen hankinnan yhteydessä tai maksaa tuodessaan tuote maahan. Tällaisia veroja ovat muun muassa arvonlisävero, tullit ja valmisteverot. Välittömiksi kutsutaan niitä veroja, jotka veronmaksaja maksaa suoraan verottajalle. Näitä ovat muun muassa tulovero, yhteisövero, lähdevero ja kiinteistövero. Käytännössä myös välittömän veron maksu tapahtuu usein, kun tulon maksaja suorittaa maksettavasta erästä ennakonpidätyksen. Jako välittömiin ja välillisiin ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, vaan siihen liittyy usein kysymys verotuksen kohtaannosta. Kohtaanto tarkoittaa sitä kuka viime kädessä maksaa veron aiheuttaman rasituksen. Tutkijat lähtevät usein siitä, että maksaja on luonnollinen henkilö. Muodollinen kohtaanto nähdään verolakia luettaessa.

Verot ulkomailla

Verojen määrä vaihtelee eri valtioissa riippuen julkisten palvelujen määrästä ja julkisen sektorin toimintojen tehokkuudesta. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa verotus on suhteellisesti korkea, koska yhteiskunta rahoittaa monia asioita (mm. sosiaaliturvan, julkisen terveydenhuollon, koulutuksen, julkisen liikenteen jne.). Alhaisemman verotuksen maissa nämä menot tulee maksaa itse jolloin käytettävissä oleva rahamäärä ei välttämättä ole sen kummempi. Veroparatiisi on paikka, jossa verotus on vähäistä. Nämä ovat usein saaria (Jersey, Guernsey, Bermuda, Cayman jne.) tai kaupunkivaltioita, esimerkiksi Monaco, Liechtenstein, Singapore, Hongkong ja Andorra.

Kokonaisveroaste

Kansantalouden kokonaisveroaste mittaa julkisen vallan keräämien verojen ja veronluonteisten maksujen suhdetta kokonaistuotannon arvoon.

Kokonaisveroaste, mukaan lukien sosiaaliturvamaksut, oli vuonna 2010 Suomessa 42,1 %, mikä oli EU-maiden kuudenneksi korkein. Korkeimmat kokonaisveroasteet, sosiaaliturvamaksut mukaan lukien, olivat Tanskassa 47,6 %, Ruotsissa 45,8 %, Belgiassa 43,9 %, Ranskassa 42,5 % ja Italiassa 42,3 %. Matalimmat kokonaisveroasteet olivat Latviassa 27,1 %, Romaniassa 27,2 %, Bulgariassa 27,4 %, Slovakiassa 28,1 % ja Irlannissa 28,2 %. EU-maiden keskiarvo oli 35,6 %. Muista Pohjoismaista kokonaisveroaste on Norjassa 42,9 % ja Islannissa 35,0 %. Vuodesta 1995 kokonaisveroaste on laskenut Slovakiassa 12,2, Latviassa 5,8, Puolassa 5,3, Irlannissa 4,6 ja Suomessa sekä Bulgariassa 3,5 prosenttiyksikköä sekä toisaalta noussut Kyproksessa 8,8, Maltassa 6,5, Italiassa 2,5, Portugalissa 2,0 ja Kreikassa 1,9 prosenttiyksikköä.

Verojen haitat talouskasvulle

OECD:n mukaan yritysten verottaminen on talouskasvulle haitallisinta, työn (palkan) verottaminen seuraavaksi haitallisinta, sitten omaisuuden ja perintöjen verottaminen, sitten kulutuksen verottaminen (alv) ja vähiten haitallista kiinteistöverotus.

Hinnoissa on myös katteita

Tavaroiden ja palvelujen (ja työvoiman) hinnassa on verojen ja tuotantokustannusten lisäksi yleensä myös katteita, erityisesti kun hyödykkeitä tuotetaan markkinaehtoisesti. Katteiden määrä riippuu erityisesti markkinoiden ja työmarkkinoiden kilpailutilanteesta.

Katso myös

• Verotus Suomessa
• Tuloerot
• Verokiila
• Verovähennys
• Yleishyödyllisen yhteisön verotus
• Verokortti
• Polttoainevero
• Verohallinto