Voltaire

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo kirjailijasta. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Voltaire (François-Marie Arouet)
Nicolas de Largillièren maalaus Voltairesta vuodelta 1718
Nicolas de Largillièren maalaus Voltairesta vuodelta 1718
Syntynyt 21. marraskuuta 1694
Pariisi, Ranska
Kuollut 30. toukokuuta 1778 (83 vuotta)
Pariisi, Ranska

Voltaire, oikealta nimeltään François-Marie Arouet (21. marraskuuta 1694 Pariisi30. toukokuuta 1778 Pariisi), oli ranskalainen kirjailija ja valistusfilosofi.

Voltaire tunnetaan terävästä älystään ja filosofisista kirjoituksistaan. Monien muiden valistusajattelijoiden tavoin hän oli liberaali, kannatti vapaakauppaa, ihmisoikeuksia, mielipiteen- ja uskonvapautta, sekä oikeutta puolueettomaan oikeudenkäyntiin. Hän oli yhteiskunnallisten uudistusten suorasukainen kannattaja ja Bourbonien ancien régimen vastustaja Ranskan tiukoista sensuurilaeista ja kovista rangaistuksista huolimatta.

Satiirisena väittelijänä Voltaire käytti usein teoksiaan Ranskan valtiollisten laitoksien, kirkon oppien, Raamatun epäjohdonmukaisuuksien ja papiston typeryyden arvostelemiseen. Tästä huolimatta Voltaire ei suinkaan ollut demokraatti, sillä hänen mielestään tasavalta edusti "massojen idiotismia". Sen sijaan Voltaire kannatti valistunutta itsevaltiutta, jossa filosofi toimisi yhdessä kuninkaan kanssa alamaistensa yhteiseksi eduksi. Hän sai kannatusta ajatuksilleen erityisesti Preussissa ja Venäjällä. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on satiirinen romaani Candide.

Voltaire joutui usein vaikeuksiin arvostelunsa takia: hän istui kahdesti Bastiljin vankilassa ja joutui 1726 kolmeksi vuodeksi maanpakoon. 1750-luvulla Fredrik II Suuri otti Voltairen suojelukseensa Sanssoucin linnaan. Siellä ollessaan hän kävi vilkasta kirjeenvaihtoa Katariina Suuren kanssa.

Voltaire kuoli Pariisissa vuonna 1778. Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Panthéoniin.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire.
Piirros Voltairesta hänen teoksensa Dictionnaire philosophique englanninkielisessä painoksessa vuodelta 1843.

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire syntyi Pariisissa vuonna 1694. Hänen vanhempansa olivat notaari François Arouet ja tämän vaimo Marie Marguerite d'Aumard. Voltaire vietti suurimman osan varhaisesta elämästään Pariisissa ja sen liepeillä. Hän opiskeli kahdeksan vuotta Lycée Louis-le-Grandissa, jossa hän sai muun muassa taidekasvatusta. Vaikka hän väittikin, ettei ollut oppinut siellä muuta kuin "latinaa ja typeryyksiä", se mahdollisti hänen kirjallisten lahjojensa kehittymisen erityisesti teatterin alalla.

Valmistumisen jälkeen Voltaire aloitti kirjallisen uransa. Hänen isänsä kuitenkin olisi halunnut poikansa opiskelevan lakia. Voltaire teeskenteli työskentelevänsä Pariisissa lakimiehen apulaisena, mutta käytti suurimman osan ajastaan kirjoittaen satiirista runoutta. Kun hänen isänsä sai tämän selville, hän lähetti pojan uudelleen lukemaan lakia, tällä kertaa provinsseihin. Voltaire kuitenkin jatkoi kirjoittamista, tuottaen esseitä ja historiallisia tutkielmia, jotka eivät aina olleet historiallisesti paikkansapitäviä. Voltairen terävä äly teki hänestä suositun aatelispiireissä. Yksi hänen kirjoituksistaan, joka käsitteli Ludvig XV:n valtionhoitajaa Philippe II:sta, johti vankeuteen Bastiljissa. Siellä ollessaan hän kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä Oedipen ja otti käyttöön kirjailijanimen Voltaire. Näytelmästä tuli hyvin suosittu.

Maanpako Englantiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltairen sanavalmius tuotti hänelle kuitenkin ongelmia jatkossakin. Hän loukkasi nuorta aatelismiestä Chevalier de Rohania, ja tämän perhe hankki salaisen kuninkaallisen valtakirjan (lettres de cachet), joka mahdollisti sellaisten henkilöiden rankaisemisen jotka eivät olleet tehneet rikoksia tai saattoivat olla vaaraksi kuninkaalliselle perheelle. He käyttivät sitä Voltairen karkottamiseksi ilman oikeudenkäyntiä. Tämä oli yksi syy, jonka vuoksi Voltaire pyrki uudistamaan Ranskan oikeusjärjestelmää.

Voltaire lähti maanpakoon Englantiin. Maa vaikutti häneen ja hänen teoksiinsa huomattavasti kokemusten ja ajatusten kautta. Hän vaikuttui Englannin kuningasvallasta ja maassa vallinneesta suhteellisen laajasta ajatuksen ja uskonnon vapaudesta. Hän sai vaikutteita useilta henkilöiltä, kuten William Shakespearelta. Nuori Voltaire piti Shakespearea esimerkkinä, johon ranskalaisten kirjailijoiden tulisi katsoa, vaikka myöhemmin pitikin itseään ylivoimaisena kirjailijana. Oltuaan kolme vuotta maanpaossa Voltaire palasi Pariisiin ja julkaisi ajatuksensa fiktiivisessä Englannin hallintoa käsittelevässä kirjoituksessa nimeltään Lettres philosophiques. Kirjeet aiheuttivat suuria ristiriitoja Ranskassa, koska Voltaire piti Englannin kuningasvaltaa ranskalaista vastinettaan kehittyneempänä ja ihmisoikeuksia kunnioittavampana, erityisesti koskien uskonnollista suvaitsevaisuutta. Lopulta kirjoituksia poltettiin ja Voltaire ajettiin pois Pariisista.

Château de Cirey[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän jälkeen Voltaire suuntasi Château de Cireyhyn, joka sijaitsee Champagnen ja Lorrainen rajalla. Rakennus korjattiin hänen rahoillaan. Hänestä tuli Châtelet'n markiisittaren Gabrielle Émilie le Tonnelier de Breteuilin ystävä. Heidän viisitoista vuotta kestänyt ystävyytensä tuotti paljon uusia ajatuksia. Voltaire ja markiisitar keräsivät yli 21 000 kirjaa, joka oli tuohon aikaan suunnaton määrä. He opiskelivat näitä kirjoja yhdessä ja suorittivat kokeita "luonnontieteissä" eli fysiikassa laboratoriossaan. Eräs Voltairen suorittamista kokeista pyrki määrittämään tulen ominaisuuksia.

Voltaire työpöytänsä ääressä. Baquoy, n. vuodelta 1795.

Voltaire oppi aiemmista ongelmistaan ja pidättäytyi loukkaamasta ketään henkilökohtaisesti ja kieltäytyi kaikista epämukavista vastuista. Hän jatkoi kirjoittamista julkaisten muun muassa näytelmiä, kuten Mérope, ja lyhyitä kertomuksia. Näissä Englannissa vietetty aika toimi jälleen innoituksen lähteenä. Englannissa hän oli saanut paljon vaikutteita Isaac Newtonilta, ajan kuuluisimmalta tutkijalta. Voltaire luotti vahvasti Newtonin teorioihin, erityisesti koskien optiikkaa (Voltaire ja markiisitar muun muassa suorittivat paljon kokeita, jotka perustuivat Newtonin havaintoon, jonka mukaan valkoinen valo koostui spektrin kaikista väreistä) ja painovoimaa (kuuluisa tarina Newtonista ja hänen päähänsä pudonneesta omenasta on kerrottu Voltairen teoksessa Essai sur la poésie épique). Vaikka sekä Voltaire että markiisitar olivat kiinnostuneita myös Gottfried Leibnizin, Newtonin aikalaisen ja kilpailijan, ajattelusta, he pysyivät "newtonilaisina" ja perustivat teoriansa Newtonin töihin ja ajatuksiin. Vaikka on esitetty, että markiisitar olisi ollut "leibniziläisempi" näistä kahdesta, mikä olisi johtanut jännitteisiin heidän välillään, tämä on luultavasti liioiteltua – markiisitar jopa kirjoitti kerran: "je newtonise" ("minä 'newtonoin'"). Voltaire kirjoitti kirjan Newtonin ajattelusta: Eléments de la philosophie de Newton ("Newtonin filosofian perusteet"). Se oli luultavasti kirjoitettu yhdessä markiisittaren kanssa.

Voltaire ja markiisitar opiskelivat myös historiaa, erityisesti koskien henkilöitä, jotka olivat antaneet panoksensa sivistykselle. Voltaire oli työstänyt historiaa siitä saakka kun oli käynyt Englannissa. Hänen toinen englanninkielinen esseensä oli nimeltään Essay upon the Civil Wars in France. Kun hän palasi Ranskaan, hän kirjoitti elämäkerrallisen tutkielman Ruotsin kuninkaasta Kaarle XII:sta. Se oli ensimmäinen teos, jossa Voltaire hylkäsi uskonnon. Hän kirjoitti, että ihmisten elämä ei ole tarkoitettu suurempien olentojen ohjattavaksi. Tutkielma voitti hänelle toimen historioitsijana kuninkaan hovissa. Voltaire ja markiisitar kirjoittivat myös filosofiasta, erityisesti metafysiikasta: mitä ja miksi elämä on, onko Jumalaa olemassa vai ei ja niin edelleen. He tutkivat yhdessä Raamattua ja pyrkivät selvittämään sen pätevyyden. Voltaire luopui uskonnosta ja uskoi kirkon ja valtion erottamiseen ja uskonnonvapauteen, joihin hän oli saanut ajatuksen Englannissa.

Adolph von Menzel: Tafelrunde (1750). Voltaire vasemmalla.

Markiisittaren kuoleman jälkeen Voltaire muutti Berliiniin ja liittyi ystävänsä ja ihailijansa Fredrik Suuren hoviin. Kuningas oli toistuvasti kutsunut hänet palatsiinsa, ja antoi hänelle nyt 20 000:n frangin vuosipalkan. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta pian Voltaire alkoi kohdata vaikeuksia. Hän joutui väittelyyn Berliinin tiedeakatemian puheenjohtajan kanssa ja tapaus meni oikeuteen. Voltaire kirjoitti tälle pilkkaavan teoksen Diatribe du docteur Akakia ("Tohtori Akakian häväistyspuhe"). Tämä vihastutti Fredrikin, joka poltatti teoksen kaikki kappaleet ja pidätti Voltairen. Voltaire suuntasi kohti Pariisia, mutta Ludvig XV kielsi tätä tulemasta kaupunkiin. Tämän sijaan Voltaire muutti Geneveen, josta hän osti ison asunnon. Aluksi hänet otettiin avoimesti vastaan. Kiistat teoksen La pucelle d'Orléans julkaisusta ja Geneven teatteriesitykset kieltävä laki johtivat siihen, että Voltaire kirjoitti kenties tunnetuimman teoksensa, Leibnizin filosofiaa satirisoivan Candiden, vuonna 1759 ja lopulta jätti kaupungin.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire palasi Pariisiin 83-vuotiaana ja sai sankarin vastaanoton. Matkan rasitukset olivat kuitenkin hänelle liikaa ja hän kuoli Pariisissa. Koska hän oli arvostellut kirkkoa, häntä ei annettu haudata kirkkomaahan. Lopulta hänet haudattiin luostariin Champagnessa. Vuonna 1791 hänen jäännöksensä siirrettiin Pariisin Panthéoniin.

Voltairen kuoleman jälkeen hänen sydämensä ja aivonsa irrotettiin ruumiista, Sydäntä säilytetään Ranskan kansalliskirjastossa, mutta aivot päätyivät todennäköisesti lipastoon, joka huutokaupattiin muiden huonekalujen ohessa tuntemattomalle ostajalle.

Kirjailijanimi "Voltaire"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Voltaire, jonka hän otti vuonna 1718 paitsi kirjailijanimekseen myös päivittäiseen käyttöön, on anagrammi hänen sukunimensä "Arouet" latinalaistetusta kirjoitusmuodosta ja liikanimen "le jeune" ("nuorempi") ensimmäisistä kirjaimista: AROVET Le Ieune. Nimessä on kaikuja myös perheen Poitoun alueella sijaitsevan linnan nimen "Airvault" tavuista eri järjestyksessä. Voltaire valitsi tämän nimen Bastiljin vankeuden jälkeen, minkä on ajateltu olleen häneltä merkkinä erkaantumisesta perheestään ja menneisyydestään muodollisesti.

Richard Holmes on tutkinut nimeä teoksessaan Voltaire's Grin. Myös hän pitää nimeä anagrammina, mutta lisää, että sellainen kirjailija kuin Voltaire on todennäköisesti myös halunnut nimen yhdistyvän nopeuteen ja rohkeuteen, esimerkiksi sanoihin "voltige" (akrobatia trapetsilla tai hevosella), "volte-face" (nopea käännähdys vastustajan kohtaamiseksi) ja "volatile" (alun perin nimitys mille tahansa siivekkäälle olennolle).

Filosofia ja politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire oli moraalirelativismin kannattaja. Hänen mukaansa vapaat arvot oikeuttavat erilaisiin menettelytapoihin erilaisissa tilanteissa. Hän ei myöskään halunnut asettaa mitään yksiselitteistä tai tarkkaan rajattua mallia maan hallintojärjestelmälle, vaan ajatteli kyseisen maan historian ja elinympäristön vaikuttavan vahvasti ja oikeuttavan useita eri vaihtoehtoja. Enimmäkseen hänen maineensa kuitenkin perustuu hänen arvosteleviin ja radikaaleihin näytelmiinsä ja kirjoitelmiinsa. Hän ei varsinaisesti tuonut moraali- tai tietofilosofialle mitään uutta.

Useimpien muiden valistusajattelijoiden tapaan Voltaire kannatti järkeä eikä taikauskoa, uskontoja tai mystiikkaa sekä poliittista ja taloudellista liberalismia vanhoillisen aatelisvallan ja protektionistisen merkantilismin ja sääntelyn sijaan. Hän ylisti Adam Smithiä, korosti erityisesti, miten vapaa talous tekee ihmisistä suvaitsevaisempia erilaisuutta kohtaan ja vastusti kiivaasti maaorjuutta Euroopassa. Voltaire kuitenkin puolusti Atlantin yli kulkevaa orjakauppaa. Eräs hänen tunnetuista toteamuksistaan kuuluu: "Tiedän olevani sivistyneiden ihmisten parissa koska he sotivat raakalaisten tavoin".

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltairen Lettres sur les Angloisin kansilehti, painettu 1735.

Voltaire oli hyvin tuottelias kirjailija ja tuotti teoksia lähes kaikilla kirjallisuuden aloilla, mukaan lukien näytelmiä, runoutta, novelleja, esseitä, historiallisia ja tieteellisiä teoksia, kiistakirjoituksia sekä yli 20 000 kirjettä. Hänen merkittävimmät teoksensa ovat:

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire kirjoitti n. 50–60 näytelmää, joihin kuuluu joitakin keskeneräisiä näytelmiä. Hänen näytelmiinsä kuuluvat:

Runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire osoitti runoilijankykyjä jo varhaisessa iässä. Myös hänen ensimmäiset julkaistut teoksensa olivat runoutta. Lukuisten lyhyempien runojen lisäksi hän kirjoitti kaksi pitkää runoa, nimiltään Henriade ja Pucelle. Henriade oli kirjoitettu Vergiliusta imitoiden, käyttäen aleksandriinikuplettimuotoa, joka oli muokattu monotoniseksi draamallista käyttöä varten. Voltairelta kuitenkin puuttui sekä kiinnostus että ymmärrys aiheesta, mitkä kummatkin seikat vaikuttivat kielteisesti runon laatuun. Pucelle puolestaan oli karkean koominen ivamukaelma, joka pilkkasi uskontoa ja historiaa. Voltairen lyhyempiä runoja pidetään yleisesti näitä pidempiä teoksia parempina.

Proosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltairen proosateokset, jotka oli yleensä kirjoitettu pamfleteiksi, oli usein kirjoitettu poleemisiin tarkoituksiin. Candide hyökkäsi uskonnollista ja filosofista optimismia vastaan, L'Homme aux quarante ecus aikakauden yhteiskunnallisia ja poliittisia tapoja vastaan, Zadig ja monet muut moraalista ja metafyysistä oikeaoppisuutta vastaan, ja jotkut taas oli kirjoitettu Raamatun pilkkaamiseksi. Näissä teoksissa Voltairen ironinen tyyli on hyvin näkyvissä, erityisesti pidäteltynä ja yksinkertaisena verbaalisena käsitettelynä. Voltaire ei koskaan viivy liian pitkäksi aikaa samassa asiassa, ei pysähdy nauramaan juuri sanomalleen, ei selitä tai kommentoi omia vitsejään tai liioittele niiden muotoa. Erityisesti Candide on hyvä esimerkki hänen tyylistään.

Voltaire raivasi yhdessä Jonathan Swiftin kanssa tietä tieteiskirjallisuudelle ja sen mahdollistamalle filosofiselle ironialle. Tällaisesta on esimerkkinä erityisesti teos Mikromegas.

Historialliset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankeliumien arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire vastusti kristillisiä uskomuksia. Hän väitti, että evankeliumit olivat keksittyjä ja ristiriitaisia ja että Jeesusta ei ollut olemassa – että evankeliumit olivat kirjoittaneet ne, jotka halusivat luoda Jumalan omaksi kuvakseen. Tuon ajan kristillinen apologetiikka ja sen vastaukset Voltairelle eivät ollut nekään kovin vakuuttavia, koska monet välttelivät Voltairen teoksia. Voltaire uskoi, että sata vuotta myöhemmin Raamattu olisi hylätty kirja, jota olisi vain museoissalähde?.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltairen kirje Jean Calasille sisältää tunnetun lauseen "Ecrasez l'infâme".

Voltairen suurin filosofinen teos on Dictionnaire philosophique, joka koostui hänen Encyclopédiehen kirjoittamistaan artikkeleista sekä useista lyhyemmistä kirjoituksista. Vaikka se suuntasi arvostelua Ranskan poliittisia instituutioita ja Voltairen henkilökohtaisia vihollisia vastaan, sen pääkohteet olivat kuitenkin Raamattu ja katolinen kirkko. Teos häviää ehkä vain Voltairen novelleille esimerkkinä hänen kirjallisesta ja henkilökohtaisesta luonteestaan.

Kirjeenvaihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire kirjoitti elämässään valtavan joukon kirjeitä, yhteensä yli 20 000. Kirjeet näyttävät Voltairen tarmokkaana, monipuolisena, halutessaan taitavasti imartelevana, liikemiesvaistoisena, sekä kyvykkäänä nopeisiin käännöksiin päästäkseen pakoon vihollisiaan.

Muut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisessä kritiikissään ja sekalaisissa kirjoituksissaan Voltaire näytti journalistiset kykynsä. Kirjallisuuskritiikistä merkittävin teos on Commentaire sur Corneille. Tutkielma näytti kuitenkin myös Voltairen puutteet. Hän ei selvästikään tuntenut oman kielensä ja kirjallisuutensa historiaa kovinkaan hyvin.

Voltairen teokset ja erityisesti hänen kirjeensä sisältävät usein sanan l'infâme ("alhainen") ja ilmaisun écrasez l'infâme ("hävittäkää(mme) se alhainen") joko kokonaan tai lyhennettynä. Ilmaisu on joskus tulkittu väärin merkitsemään Kristusta, mutta todellisuudessa se merkitsi "vainoavaa ja etuoikeutettua puhdasoppisuutta" yleisesti. Voltaire näki sellaisen järjestelmän ympärillään, oli saanut tuntea sen karkotuksina ja kirjojen takavarikoimisena tai tuhoamisena, ja nähnyt sen Jean Calasin ja La Barren kärsimyksissä

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire katsoi ranskalaisen porvariston olevan liian pieni ja tehoton, aristokratian syöpäläismäinen ja rappeutunut, aatelittomien säätyjen oppimatonta ja taikauskoista, ja kirkon paikalleen jämähtänyt voima joka oli hyödyllinen pelkästään vastavoimana, koska sen verot auttoivat tuen saamisessa vallankumoukselle.

Voltaire (Jean-Antoine Houdon, 1778).

Voltaire ei luottanut kansanvaltaan, jonka hän katsoi olevan samaa kuin massojen tylsämielisyys. Voltairelle vain filosofien (kuten hänen itsensä) avustama valistunut kuningasvalta tai valistunut absolutismi saattoi tuoda muutoksen, koska silloin kuninkaan etuna olisi ollut parantaa Ranskan voimaa ja vaurautta maailmassa. Voltairen kerrotaan sanoneen, että hän "tottelisi mieluummin yhtä leijonaa kuin kahtasataa rottaa (omasta) lajistaan". Voltaire katsoi kuningasvallan olevan avain edistykseen ja muutokseen. Hän myös katsoi afrikkalaisten olevan erillinen, eurooppalaisia alempi laji ja juutalaisten olevan "tietämätöntä ja barbaarista kansaa".

Nykyään Voltaire tunnetaan parhaiten romaanistaan Candide. Se joutui sensuurin kohteeksi, eikä Voltaire myöntänyt sitä avoimesti omaksi teoksekseen. Voltaire tunnetaan myös monista mietelmistä, kuten Si Dieu n'existait pas, il faudrait l'inventer ("Jos Jumalaa ei olisi, hänet täytyisi keksiä"), joista monet ovat peräisin runomitassa kirjoitetusta kirjeestä Épître à l'Auteur du Livre des Trois Imposteurs.

Ranskassa Voltaire muistetaan ja häntä kunnioitetaan rohkeana poleemikkona, joka taisteli väsymättömästi kansalaisoikeuksien, kuten oikeuden saada puolueeton oikeudenkäynti ja uskonnonvapaus, puolesta, ja joka arvosteli ankarasti ancien régimen ulkokultaisuutta ja epäoikeudenmukaisuuksia. Tuon ajan Ranskassa kansalle oli sälytetty hyvin suuret verotaakat, kun taas papisto ja erityisesti aatelisto toimivat vapaamatkustajina.

Jotkut Voltairen arvostelijat, kuten Thomas Carlyle, ovat sanoneet, että vaikka Voltaire olikin voittamaton kirjallisessa tyylissä, hänen parhaimmillakaan teoksillaan ei ole paljon arvoa sisällön puolesta, eikä hän koskaan esittänyt yhtään aidosti omaa ajatusta. Kanadalainen filosofi John Ralston Saul on syyttänyt länsimaisen, teknokraattisen yhteiskunnan epäonnistumisesta Voltairea teoksessaan Voltaire's Bastards: the Dictatorship of Reason in the West.

Ranskalainen Ferneyn kaupunki, jossa Voltaire eli viimeiset kaksikymmentä vuottaan, on nykyisin nimetty Ferney-Voltaireksi. Hänen linnansa on nykyään museo (L'Auberge de l'Europe). Voltairen kirjasto on säilytetty koskemattomana Venäjän kansalliskirjastossa Pietarissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chew, Robin (toim.): Voltaire, Author and Philosopher. Lucidcafé.
  • Holmes, Richard: Voltaire's Grin. New York Review of Books, 1995, nro 30/11, s. 49–55. Myös Sidetracks: explorations of a romantic biographer, s. 345–366. HarperCollins, 2000.
  • McNeil, Russell: Voltaire (1694) Malaspina Great Books.
  • Shenkman, Richard: ”Voltaire”, Legends, Lies, and Cherished Myths of World History, s. 148–151. HarperCollins, 1993.
  • Spielvogel, Jackson J.: Western Civilization -- Volume II: Since 1500 (5th Edition -- 2003)
  • Vernon, Thomas S.: Voltaire
  • Wade, Ira O.: Studies on Voltaire. New York, NY: Russell & Russell, 1967.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Voltaire: Candide. (Candide, 1759.) 4. painos (1. painos 1953. – 5. painos 2001). Suom. J. A. Hollo. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-1215-2.
  • Voltaire: Filosofinen sanakirja eli järki aakkosissa. (Dictionnaire philosophique, ou La raison par alphabet, 1769.) Kuudes, tekijän tarkastama, korjaama ja täydentämä laitos. Suomentanut Lauri Mehtonen. Tampere: Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-420-0.
  • Voltaire: Kaarle XII:n historia. (Histoire de Charles XII, 1731.) 3. painos (1. painos 1921. – 4. painos 2000). Suom. O. A. Kallio. Hämeenlinna: Karisto, 1994. ISBN 951-23-3398-8.
  • Voltaire: Mikromegas. Filosofinen kertomus. (Micromégas, 1752.) Suomennos ja esipuhe Marja Haapio. Helsinki: Basam Books Oy, 2002. ISBN 952-9842-80-5.
  • Voltaire: Kaupoissa olemisesta. (Dixième lettre: Sur le commerce, 1734. Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori) Niin & näin, 2006, nro 3, s. 9.
  • Voltaire: Suvaitsevuudesta: Jean Calas'n kuoleman johdosta (1763). (Le Traité sur la tolérance, 1763.) Suom. Jaana Seppänen. Turku: Savukeidas, 2012. ISBN 978-952-268-026-6.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gray, John: Voltaire: Voltaire ja valistus. (Voltaire: Voltaire and enlightenment, 1998.) Suomennos: Ismo Koskinen. Suuret filosofit 24. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16187-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Voltaire.

Ensyklopedia-artikkeleita:

Teoksia:

Muuta:

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Voltaire