Papisto

Wikipedia

Ohjattu sivulta Pappissääty
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Papisto on yhteiskunnallinen sääty, joka vaikuttaa yhteiskunnassa uskonnon tai yhteisesti tunnustetun arvojärjestelmän avulla. Säädyn merkitys on vaihdellut suuresti historian aikana, mutta käytännössä papistoa on esiintynyt kaikissa yhteiskunnissa.

Alkujaan papiston ja uskonnollisen eliitin valta lienee ollut epämuodollista, mutta nykyään monessa yhteiskunnassa muodollista. Sosiologisessa mielessä teologisen papiston aseman ovat esimerkiksi voineet ottaa jonkin yhteiskunnallisen ideologian edusmiehet.

Papiston edustajia on kutsuttu esimerkiksi titteleillä: pappi, imaami, rabbi, poppamies tai shamaani.

[muokkaa] Pappissääty

Papisto oli sääty-yhteiskunnassa yksi valtiolliseen elämään osallistuneista valtiosäädyistä, pappissääty. Ranskan kolmijakoisessa sääty-yhteiskunnassa papisto oli katolisen kirkon vaikutuksesta toinen aatelinen sääty.

Nelisäätyisissä pohjoismaissa papisto oli aateliton sääty. Ruotsissa muut säädyt olivat aatelisto, porvaristo ja talonpojat. Suomessa pappissääty osallistui Ruotsin valtiopäiville ja 1809 alkaen Venäjän keisarikuntaan liitetyn Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosäätynä.

[muokkaa] Katso myös


Tämä yhteiskuntaan tai sosiologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut