Sensuuri

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee julkaisujen ennakkotarkastusta. Sensuuri on myös yhtye.
Sensuuritoimisto Japanissa vuonna 1938.

Sensuuri on valtion viranomaisten suorittama suullisten, kirjallisten tai kuvallisten esitysten tarkastus, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle.[1][2] Yleis- tai puhekielessä sensuurilla voidaan tarkoittaa myös jonkin tietyn tekstin, kuvan tai vastaavan jättämistä julkaisematta.[2]

Itsesensuurissa kustantamot rajoittavat itse toimintaansa. Sanalla viitataan myös yleensä pidättymistä sellaisten ajatusten ilmaisemisesta, joita pidetään valtion kannalta arkaluonteisina.[3]

Sensuuri otettiin Euroopassa käyttöön kirjapainotaidon yleistyttyä, aluksi kirkon toimesta. Sen jälkeen myös valtiovalta otti käyttöön ennakkotarkastusjärjestelmän hallitsijoiden kannalta epämieluisten ajatusten ilmaisun estämiseksi. Sensuuria myös vastustettiin valistuneissa piireissä. Englannissa ennakkosensuuri poistettiin jo vuonna 1695.[4]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Sensuuri Suomessa

Ruotsin valtakuntaan perustettiin vuonna 1686 censor librorumin virka, jonka haltijan tuli valvoa sekä kirjallisuuden maahantuontia että maassa julkaistua kirjallisuutta. Kotimaisten ja ulkomaisten kirjakauppiaiden tuli saada sensorilta hyväksyntä myytäville kirjoille ja kirjanpainajien oli annettava painotuotteensa ennakkotarkastukseen. Uskonnollisilla ja akateemisilla julkaisuilla oli kaksinkertainen sensuuri: ne kulkivat sekä paikallisen akatemian tai tuomiokapitulin että sensorin valvovien silmien alta.[5]

Sensuurilla valvottiin tieteenteon rajoja. Keskeistä oli Raamatun ja tunnustettujen auktoriteettien oppien noudattaminen. 1600-luvulla kartesiolaisuus ja muut uudet ajatussuuntaukset haastoivat vanhat auktoriteetit ja kiistatapauksia alkoi esiintyä toistuvasti. Ruotsin kuningas lähetti vuonna 1689 akatemioihin kiertokirjeen, jossa hän teroitti oppineiden mieliin Raamatun filosofisen arvostelun epäsuotavuutta.[6]

Valistusajattelija Anders Chydenius sai valtiopäivillä läpi painovapauslain vuonna 1766, mutta se poisti sensuurin vain osittain. 1800-luvulla sensuuri hyökkäsi erityisesti lehdistöä vastaan. Maassa vallitsi autoritaarinen julkisuuskäsitys, jonka mukaan sanomalehdistön tehtävänä oli yhteiskunnan johdon hyväksymien asioiden ja arvojen välittäminen. Maan asioihin puuttumista, niiden arvostelemista tai parantamista ei suvaittu periaatteessa muille kuin hallitukselle ja virkamiehistölle. Sensuuri lakkautti muiden muassa Suomen asioita arvostelleen A. I. Arwidssonin sanomalehden Åbo Morgonbladin vuonna 1821 puolen vuoden ilmestymisen jälkeen. Sensuurin läpi pääsi kuitenkin samaan aikaan myös yhteiskuntakriittisiä kirjoituksia, sillä oli epätietoisuutta siitä, kenelle valvonta kuului ja miten se tuli suorittaa.[7]

Vuonna 1829 Suomessa annettiin sensuuriasetus, joka määräsi täyden ennakkosensuurin ja rajoitti tuntuvasti mielipiteenilmaisua. Sensuuriasetus oli voimassa vuoden 1865 painovapausasetukseen asti. Asiaa asetettiin valvomaan sensuurihallitus, jonka puheenjohtaja oli yliopiston sijaiskansleri. Kullakin kirjapainopaikkakunnalla oli oma sensorinsa.[8]

J. V. Snellman arvosteli lehtikirjoituksissaan voimakkaasti sensuurihallitusta, joka edusti hänen mukaansa pysähtyneisyyttä. Snellman koettiin rauhanhäiritsijäksi ja hänen sanottiin saaneen aikaan jopa sensuurin tiukentumisen. Snellmanin kiivas suorasanaisuus lienee kiinnittänyt sensorien huomion, sillä samaan aikaan August Ahlqvistin allegorinen kertomus Satu meni ennakkotarkastuksesta läpi kiistanalaisesta sisällöstään huolimatta. Ahlqvistin allegoria kertoi Suomesta Ruotsin ja Venäjän puristuksessa. Venäjä kuvattiin kirjoituksessa ilkeäksi noita-akaksi, joka teki Suomi-neidosta orjansa.[9]

Myös sortokauden aikana 1900-luvun alussa suomalainen lehdistö oli paikoitellen ankaran sensuurin kohteena. Sensuuri lakkautti muiden muassa Päivälehden, joka tosin perustettiin pian uudelleen Helsingin Sanomat -nimellä. Muun muassa sortokautta vastustaneet perustuslailliset ja sosialistit painoivat myös maanalaisia julkaisuja. Akseli Gallen-Kallela maalasi perustuslaillisten rintaman tueksi teoksen Ilmarinen kyntää kyisen pellon, mutta joutui tekemään uuden, jossa kyyt eivät olleet Venäjän lipun väreissä. Aluksi sensuuria ja sensoreita ymmärrettiin etenkin myöntyväisyyspiireissä. Kotoisia portinvartijoita pidettiin parempana vaihtoehtona kuin tsaarinvallan suoraan asettamia sensoreita. Nikolai Bobrikovin kauden tökeröt sananvapauden tukahduttamistoimet kuitenkin johtivat siihen, että sensorin toimesta katosi viimeinenkin hohto. Tämän jälkeen valtaan tuli Leo Mechelinin senaatti (1905-1908), joka sääti sanan- ja painovapauden. Niiden lakien kunnioitus toisella sortokaudella 1908–1917 jäi kuitenkin kovin vähäiseksi.lähde?

Vuoden 1919 hallitusmuoto sisälsi säännökset sanan- ja painovapaudesta. Näitä tosin rajoittavat rikoslain säännökset[4] muun muassa kunnianloukkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, eräistä pornografian muodoista ja jumalanpilkasta, mutta näitä ei valvota ennakkosensuurin keinoin, vaan niihin syyllistyneet voidaan saattaa vastuuseen vasta jälkikäteen.

Toisen maailmansodan aikana Suomessa kuitenkin ylläpidettiin sensuuria kuten muissakin maissa. Tätä tehtävää hoiti valtioneuvoston alainen Valtion tiedoituslaitos.[10]

Painovapauslaki ei koskenut elokuvia, vaan niiden osalta ylläpidettiin perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn lain nojalla sensuurijärjestelmää rauhan aikanakin vuoteen 2001 saakka. Vuonna 1965 säädetyn lain mukaan esitettäväksi ei hyväksytty ”hyvien tapojen vastaisia”, ”epäsiveellisiä, raaistavia tai mielenterveyttä vahingoittavia” elokuvia tai elokuvia, joiden esittäminen saattoi ”vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta tahi maanpuolustusta taikka huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin.”[11] Nämä kiellot kumottiin vuonna 2001. Valtion elokuvatarkastamo kuitenkin tarkastaa julkisesti esitettävät ja myytävät elokuvat edelleenkin, mutta ainoastaan mahdollisten ikärajojen määräämistä varten. Korkein ikäraja, joka niille voidaan määrätä, on 18 vuotta.[12]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ ”(1) sensuuri: painatteiden, elokuvien tms. (ennakko)tarkastus” Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. ↑ 2,0 2,1 Iso sivistyssanakirja. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30879-X.
  3. ↑ Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
  4. ↑ 4,0 4,1 Suomalainen tietosanakirja 7, reun–tamm. Espoo: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4478-8.
  5. ↑ Laine, Tuija (toim.): ”Sensuuri ja sen asettamat julkaisurajoitukset”, Kirjahistoria: Johdatus vanhan kirjan tutkimukseen, s. 185–212. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 647. Helsinki: SKS, 1996. ISBN 951-717-900-6.
  6. ↑ Klinge, Matti ym.: ”Opetus ja opiskelu”, Helsingin yliopisto 1640-1990. 1. osa, Kuninkaallinen Turun akatemia 1640–1808, s. 355-552. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-09737-7.
  7. ↑ Rantanen, Päivi: Suolatut säkeet: Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen, s. 138–140. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 690. Helsinki: SKS, 1997. ISBN 951-717-947-2. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ Tommila, Päiviö (päätoim.): Suomen sanomalehdistön historia. 1, Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905, s. 77–265. Artikkeli ”Yhdestä lehdestä sanomalehdistöksi”. Kuopio: Sanomalehtien liitto: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-220-0.
  9. ↑ Rantanen 1997, s. 183–184.
  10. ↑ Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7.
  11. ↑ Laki elokuvien tarkastamisesta (299/1965), 3 § (kumottu) Finlex. Viitattu 1.8.2009.
  12. ↑ Yleistä Valtion elokuvatarkastamo. Viitattu 1.8.2009.

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Sedergren, Jari: Filmi poikki... Poliittinen elokuvasensuuri Suomessa 1939–1947. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Bibliotheca historica 39. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-103-1.
  • Sedergren, Jari: Taistelu elokuvasensuurista: Valtiollinen elokuvatarkastus Suomessa 1946–2006. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1069. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-812-1.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Flag of Finland.svg
 Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Sensuuri
Henkilökohtaiset työkalut