Bastilji
Wikipedia
Bastilji (ransk. Bastille) oli linna Pariisissa.
[muokkaa] Alkuperä ja legendoja
Bastilji rakennettiin 1370–1382 suojaksi englantilaisia vastaan ja sitä käytettiin myöhemmin myös valtiollisena vankilana; jälkeenpäin on kehitelty legenda, jonka mukaan Bastilji oli hirvittävä vankila, jonka kylmissä ja kosteissa selleissä lojui mielivallan uhreja, joiden ainoa rikos oli olla vastenmielisiä yksinvaltiaalle, tämän suosikeille tai näiden rakastajattarille.
Ajatusta pönkitti se tosiasia, että kuninkaan kansliassa oli runsaasti ns. Lettre de cachet -kirjeitä, jotka olivat kuninkaan valmiiksi allekirjoittamia ja sinetöimiä vangitsemismääräyksiä ilman oikeuden tuomiota; niiden tyhjille riveille saattoi kirjoittaa asianomaisen vankilan komendantin vastaanottajaksi ja vangittavaksi sen jonka halusi.
Vaikutusvaltainen ylimys saattoi ostaa tällaisen kirjeen ja täyttää mielensä mukaan, ja kun se esitettiin viranomaisille, näiden oli toteltava. Tosiasiassa näitä kirjeitä ei juurikaan syyttä käytetty.(Octave Aubry)
[muokkaa] Vankila - vai arestihuoneisto?
Kaikkein viimeksi niin tehtiin jos kyseinen vankila oli Bastilji, koska tosiasiassa vanha harmaakivilinna oli jo kauan ollut pelkästään ns. loistovankila, johon joutui vain ns. herrasmiesrikoksista: joku saattoi jättää velkansa maksamatta, surmata vastustajansa kaksintaistelussa tai osoittaa liikaa rohkeutta politiikassa (Octave Aubry, Gerhard Prause).
Toisin sanoen kyseessä oli eräänlainen arestihuoneisto, johon kuningas lähetti hyvien perheiden häijyjä poikia ja kohtuuden ylittäviä häväistyskirjoittajia jäähdyttämään tunteitaan enintään muutamaksi vuodeksi hyviin asuntoihin hyvin ruokittaviksi; he saivat vastaanottaa vapaasti vieraitaan ja jopa kunniasanaansa vastaan käydä lomallakin. Ja jos tuomari päätti, että vangitseminen oli aiheeton, Bastiljin vanki sai jopa kymmenen tuhattakin livreä korvausta vankeudestaan. Koskaan ei ollut häpeä joutua Bastiljiin, se oli pikemminkin saavutus (Prause).[1]
Esimerkiksi kardinaali de Rohan, joka liittyi ns. kaulakorujuttuun, lähetettiin Bastiljiin oikeudenkäyntiin asti. Jokaiselle maksettiin lisäksi päivittäin erillistä ylläpitokorvausta, joka vaihteli täysverisen prinssin tuhannesta livrestä alemman aatelisen kymmeneen livreen päivässä. Tällä rahalla heidän oletettiin maksavan ruokansa, olkipatjansa (tai paremmat vuodevaatteensa) ja käyttövaatteidensa pesettämisen. Kuten havaita saattaa, mitä korkeampi oli tuomittu, sitä ylellisemmin hän lukon takana eli. Käytäntö oli hyvin vanha; jo Filip IV Kaunis maksoi vangitsemilleen Temppeliherroille kyseistä päivärahaa - joskin se oli tarkoituksella liian pieni, vain yksi sou viikossa, joten vangitut ritarit näkivät nälkää, nukkuivat paljaalla lattialla ja rypivät liassa tarkoituksellisena nöyryytyksenä, joskin tämä kääntyi kuningasta itseään vastaan.
Jatkossa moiseen ei enää hairahdettu vaan päiväraha oli asianmukainen.
[muokkaa] Tavalliseksi tutkintovankilaksi
1780-luvun lopussa, noin vuosi ennen linnan loppua, Bastiljin luonne muuttui: herrasmiesvankien määrä alkoi tasaisesti vähetä ja tyhjenevään linnaan tuotiin tilalle aivan tavallisia rikollisia, mutta ei paljon heitäkään. Näistäkin pääosa oli tutkintovankeja; loput olivat mielipuolia, joita pidettiin liian vaarallisina säilytettäviksi muualla.
Tutkintovangeille maksettiin päivärahaa kaksi ja puoli livreä, mikä vastasi suunnilleen sepän tasoisen ammattimiehen päiväpalkkaa. Vangeilla oli siis - vapauden menetystä lukuun ottamatta - varsin kohtuulliset oltavat.
Bastilji vallattiin 14. heinäkuuta Ranskan suuren vallankumouksen aikana 1789.
[muokkaa] Jo annettu purkutuomio
Linna oli tuolloin itse asiassa jo saanut purkutuomion; viimeisen muistion siitä, kuinka vankilan lakkauttaminen, henkilökunnan ja sotilaiden uudelleen sijoittaminen sekä itse rakennusten purkaminen olisi käynyt parhaiten päinsä, laati vain viikkoa ennen hyökkäystä linnan komendantti, ritarillisesta luonteestaan kuuluisa markiisi Jourdan de Launay.
Purkutuomioon oli päädytty, sillä linnan ylläpito oli pelkkää tuhlausta; linnaa koskevien lainvoimaisten määräysten mukaan upseereja piti olla neljä ja kaikkien piti ehdottomasti olla Pyhän Ludvigin ritarikunnan ritareita, varsinaista virkakuntaa oli toistakymmentä henkeä ja lisäksi vielä oli ruokittavana ja huollettavana ulkovartioinnista huolehtinut sotainvalidikomppania, jonka kokonaisvahvuus upseereineen oli 82 miestä.
Aatelisvankien aikana moinen oli tarpeellista, mutta loppuaikoina kaikkea tätä pidettiin yllä enää vain muutaman vähäisistä rikoksista tuomitun tai turvasäilöön määrätyn vangin vuoksi: hyökkäyksen aikana vankeina oli neljä vekselien väärennyksestä epäiltyä tutkintovankia, kaksi mielipuolta sekä törkeästä rikoksesta tuomittu vaarallinen sadisti, joka piti seuraavana päivänä vapautuksen jälkeen vangita uudelleen.
[muokkaa] de Sade yrittää aiheuttaa linnan valtauksen
Kuuluisin linnan tuolloisista vangeista, pahamaineinen kirjailija markiisi de Sade, jonka nimestä ovat termit "sadismi" ja "sadisti" kehitetty, aiheutti noin viikko ennen hyökkäystä yleisen mellakan huutamalla rautaputkea megafonina käyttäen sellinsä ikkunasta:
»Kansalaiset, tulkaa apuun! Meidät teurastetaan ja meitä kidutetaan täällä!»
Huutelusta tehtiin lyhyt loppu ja asia tutkittiin: markiisi oli lääkärien mielestä saanut yksinkertaisesti hulluuskohtauksen - ja hänet vietiin Bastilijista kiireen kaupalla Bicêtrèn mielisairaalaan.
Tapaus oli käytännössä jo unohtunut hyökkäyksen tullessa. Eli de Sade ei todellakaan aiheuttanut rynnäkköä eikä häntä suinkaan vapautettu muiden vankien yhteydessä, kuten jotkut tarinat väittävät. Siihen markiisi tiettävästi pyrki, mutta tuloksetta; se ei kuitenkaan estänyt häntä kerskumasta lopun ikäänsä olevansa Bastilijin tuhooja.
[muokkaa] Hyökkäyksen todellinen syy
Pariisissa kansalliskokous pelkäsi, ettei se nauti enää kuninkaan luottamusta; erityisesti pelättiin että vakituisen armeijan joukot käyvät vakinaiseksi komiteaksi järjestäytyneiden kansalliskokouksen valitsijoiden kimppuun.
Tämän vuoksi haluttiin järjestää miliisijoukkoja pitämään huolta siitä, että valitsijat eivät joutuisi vaaraan; vapaaehtoisia löytyi helposti, mutta heille tarvittaisiin aseita - ja paljon. Invalidesin asevarikkoon rynnättiin ja sieltä löytyi jotain, jopa muutamia tykkejä, joita käyttämään saatiin joukko kansalliskaartilaisia. Seine -joella liikkunut ruutilaiva takavarikoitiin, joten ruutia riittäisi.
Varsinaiset suuret asevarastot oli sijoitettu Bastilijin kellareihin; nyt kasaantui sekalainen väkijoukko - kadunmiehiä, kaartilaisia ja valitsijoita - jotka kahtena joukkona lähtivät rynnäkköön linnaa vastaan.
[muokkaa] Linnan varusväki
Linnaan oli juuri edellisenä päivänä lähetetty 32 sveitsiläiskaartilaista vahvistukseksi; yhdessä nelihenkisen upseeriston, parikymmenpäisen virkakunnan ja 82-miehisen invalidikomppanian kanssa linnaa puolusti siis pitkälti toistasataa harjaantunutta sotilasta, joilla oli täysin ylivertainen aseistus käytettävissään; invalidienkin joukossa oli harjaantuneita tarkka-ampujia ja asiansa osaavia tykkimiehiä. Tosiasiassa linnassa oli siis hyökkääjiin verrattuna täysin ylivertainen puolustus.
Hyökkääjistä valtaosa oli riehaantunutta kadunväkeä, joita täydensivät muutamat kansalliskaartilaiset - nämäkään tuskin sotilaina mainitsemisen arvoisia. Ylivoima oli vain näennäinen, ja esimerkiksi vakituisen armeijan harjaantuneen joukko-osaston näyttäytyminen alueella olisi luultavasti hajottanut koko mellakan.
[muokkaa] Linna ei puolustaudu
Mutta: varsinaista taistelua ei käyty: linnan tornitykit, jotka olisivat äärimmäisen helposti torjuneet sekavan, pikemminkin mellakaksi luokiteltavan hyökkäyksen, pysyivät vaiti; linnasta ammuttiin pari kertaa kivääreillä, nekin tarkoituksella ohi, ja yksi ainoa niin ikään ohi mennyt tykinlaukaus: linnan komendantti käski laukaista yhden kolmesta laskusiltaa vartioineesta tykistä, kun piirittäjät sytyttivät linnan ulkorakennukset palamaan - mutta hän nimenomaan käski ampumaan selvästi yli, koska tarkoitus oli varoittaa eikä tappaa; komendantti toivoi, että varoituslaukaukset ajaisivat mellakoitsijat tiehensä: hänellä, ritarillisena ja humaanina miehenä, ei ollut minkäänlaista halua ryhtyä teurastamaan ihmisiä - ja tulenavaus kohti linnan tykeillä olisi merkinnyt ehdotonta verilöylyä.
Kartessiammus, jolla tykki oli ladattu, meni käskyn mukaan karkeasti yli osumatta mihinkään, edes rakennuksiin; piirittäjien keskelle osuessaan se olisi saattanut lopettaa mellakan siihen paikkaan: tällainen pienillä musketinluodeilla täytetty eräänlainen haulipanos - joka nimenomaan oli suunniteltu torjumaan väkirynnäköitä - olisi tehnyt todella siivotonta jälkeä osuessaan keskelle tiheää mellakoitsijoiden joukkoa.
Ulkorakennusten tulipalo haittasi vain piirittäjiä itseään. Samoin vaivalla paikalle saaduista muutamista tykeistä ei ollut hyötyä: ne olivat liian pieniä, noin yhdeksän naulan kenttätykkejä joiden luodit eivät olisi edes pystyneet linnan jykeviin muureihin. Minkäänlaista muurinsärkijää, jolla linnan portteja olisi voitu edes yrittää saada hajalle, ei paikalla ollut.
Koska piirittäjien tykkien käyttäjiksi ei ollut ammattitaitoisia tykkiupseereita, muutamat linnaa kohti ammutut tykinkuulat joko kimposivat muureista osuen piirittäjiin itseensä tai menivät karkeasti ohi osuen naapuritaloihin; joku tykeistä jopa räjähti, kun suurempaa intoa kuin ammattitaitoa omanneet kansalliskaartilaiset latasivat sen liikapanoksella lisätäkseen tehoa; tästä aiheutui varsin paha siivo piirittäjien joukossa.
Tästä kaikesta lienee syntynyt vielä tänäänkin elävä sitkeä legenda siitä, kuinka linnan kolmekymmentä tornitykkiä olisivat syösseet herkeämättä tulta tuntikausien ajan. Jos niin olisi käynyt, piiritys olisi varmuudella hajonnut jo ennen kuin kunnolla alkoikaan.[2]
Kohtalaisen oletettavaa lienee, että moni asia olisi tapahtunut toisin, varsinkin jos joitakin mellakkaan osaa ottaneita vallankumouksen avainhenkilöitä - kärjessä Danton - olisi saanut surmansa Bastiljin tykkien avatessa tulen.[3]
[muokkaa] Antautuminen ja surkea lopputulos
Mutta: linnanpäälliköltä ei puuttunut rohkeutta vaan ryhtiä; hänen epäröintinsä sai invalidit haluamaan antautumista, koska ruokaa ja vettä oli vain kahdeksi päiväksi; sveitsiläiskaartilaiset vaativat taistelua kuolemaan asti; päällikkö olisi räjäyttänyt linnan ruutivarastoilla, mutta kaksi invalidisotilasta esti sen pistimet tanassa: he eivät halunneet kuolla.
Lopulta markiisi de Launay suostui avaamaan portit, jos hänen ja hänen väkensä henget taattaisiin; lupaus annettiin - ja rikottiin! Riehaantunut väkijoukko riisti markiisin kahden suojelusta luvanneen valitsijan, Elien ja Hulinin, käsistä, ja muuan kokinapulainen katkaisi markiisin kaulan teurastusveitsellä; pää kannettiin heinähangon kärjessä kaupunkiin.
Samoin lukuisat muut linnan sotilaat, joista kaksi invalidia, Ferrand ja Bequart, oli estänyt päällikköä räjäyttämästä ruutivarastoa, kokivat saman kohtalon. Linnassa olleen vangit vapautettiin ja kannettiin riemusaatossa kaupunkiin; tosin yksi heistä, vaarallinen sadisti, oli pakko vangita jo seuraavana aamuna, kun osoittautui että oli liian vaarallinen vapaana pidettäväksi.
Erääseen kasemattiin linnoittautuneet sveitsiläiskaartilaiset pitivät puolensa siihen asti, kunnes mellakka hiljeni ja ryöstetty linna jäi jokseenkin tyhjilleen; sitten he poistuivat raportoimaan tapahtuneesta.
Koko mellakan syy, asevarasto, hajosi suunnilleen taivaan tuuliin kun väkijoukko pääsi siihen käsiksi. Miliisijoukot muodostettiin miten muodostettiin.
[muokkaa] Linna puretaan
Joitakin aikoja myöhemmin rakennusurakoitsija Palloy puratti linnan maan tasalle; tilalle tuli tori, Place Bastille. Linnan muurin kivistä tuli suosittuja muistoesineitä: niihin kaiverrettiin fryygialaismyssyn kuvia tai niistä tehtiin linnan pienoismalleja. Muurien ääriviivat erottuvat vielä nykyisinkin torin kiveyksestä vaaleampana rajana.
[muokkaa] Symboli syntyy
Bastiljin valtauksesta tuli vallankumouksen alkamisen symboli. Sitä juhlittiin jo seuraavana vuonna. Vuodesta 1880 lähtien tapahtuman vuosipäivä, 14. heinäkuuta, on ollut Ranskan kansallispäivä.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Lähteet
- Aubry: Ranskan suuri vallankumous, osa 1: Bastilji ei puolustaudu
- Gerhard Prause: Historian harhaluuloja ja totena esitettyjä taruja: Puheet rynnäköstä Bastiljiin ovat pötyä
- Maurice Druon: Kirotut kuninkaat I: Rautakuningas, ensimmäinen luku
