Friedrich Nietzsche

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Friedrich Nietzsche
läntinen filosofia
1800-luku
Portrait of Friedrich Nietzsche.jpg
Syntynyt 15. lokakuuta 1844
Röcken, Saksi, Preussi
Kuollut 25. elokuuta 1900 (55 vuotta)
Weimar, Thüringen
Vaikutusalueet etiikka, estetiikka, historianfilosofia
Tunnetut työt Näin puhui Zarathustra, Iloinen tiede, Hyvän ja pahan tuolla puolen, Moraalin alkuperästä
Allekirjoitus Friedrich Nietzsche Signature.svg

Friedrich Wilhelm Nietzsche (15. lokakuuta 1844 Röcken, Saksi, Preussi25. elokuuta 1900 Weimar, Thüringen) oli saksalainen filosofi, oppitaustaltaan klassillinen filologi, joka tyylillisesti kirjavassa tuotannossaan pohti erityisesti elämänfilosofian perimmäisiä kysymyksiä. Nietzschellä oli voimakas vaikutus moraalifilosofiaan, jossa hän nosti pinnalle kysymyksen siitä, miksi ihmisen tulisi ylipäänsä olla moraalinen. Nietzschen tuotannossa keskeistä on myös aikalaisdiagnostinen filosofia, jossa keskitytään suuriin kulttuuris-historiallisiin kehityskaariin. Hän hyökkäsi uskontoa vastaan syyttäen sitä "orjamoraalista". Ihmisyyttä ja kulttuuria koskeviin teemoihin hän yhdisteli myös näkemyksiään estetiikasta. Nietzscheen on liitetty usein nihilismi, mutta hän kirjoitti yli-ihmisestä, joka pyrkii ylittämään nihilismin asettamalla uusia arvoja.

Nietzschen filosofiasta voidaan erottaa useampia kausia, joiden aikoina hänen kiinnostuksen kohteensa ja lähestymistapansa vaihtelivat suuresti. Usein hän peilasi kulloisiakin teesejään antiikin filosofian ja kirjallisuuden klassikkoiden kautta. Hänen kirjoissaan on tärkeä sija aforistisella ja runollisella tyylillä, mikä heijastelee hänen filosofiansa julistavaa luonnetta. Nietzschen ajattelusta on saatu mannermaisen tradition puolella innoitusta myös ihmistieteiden tutkimusmenetelmiin. Esimerkiksi käsitteiden historiaa tutkiva "genealogia" sai innoituksensa hänen tuotannostaan.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Friedrich Nietzsche noin vuonna 1870.

Friedrich Nietzsche syntyi pappissukuun 15. lokakuuta 1844 Röckenin kaupungissa, silloisessa Preussissa. Häntä kasvattivat naiset, sillä hänen isänsä, protestanttinen pappi, kuoli pojan ollessa viisivuotias. Perhe muutti Naumburgiin, jonka lähellä sijaitsevassa Pfortan oppikoulussa Nietzsche oppi kreikkaa ja latinaa. Hän menestyi koulussa niin, että hän pääsi Bonnin yliopistoon vuonna 1864 opiskelemaan klassista kielitiedettä ja teologiaa. Myöhemmin hän kuitenkin jätti teologian ja keskittyi kielitieteeseen. Vuoden päästä hän vaihtoi opettajaansa ja tukijaansa Friedrich Ritschliä seuraten Leipzigin yliopistoon. Siellä hän kiinnostui Arthur Schopenhauerin filosofiasta ja metafysiikasta. Vuonna 1868 hän tapasi säveltäjä Richard Wagnerin. Nietzsche saavutti opinnoissaan jo varhaisella iällä sellaisen tason, että pääsi professoriksi Baselin yliopistoon 24-vuotiaana. Hän hoiti virkaansa vuodesta 1869 vuoteen 1879, jolloin hän luopui yliopistonopettajan urasta psykofyysisten vaivojen pakottamana. Sen jälkeen hän omistautui lopullisesti filosofialle. Viimeiset luovat vuotensa Nietzsche vietti Sveitsissä, Italiassa ja Etelä-Ranskassa. Kiihkeä luomiskausi edelsi Nietzschen lopullista henkistä sortumista, mikä tapahtui Torinossa vuodenvaihteessa 1888–89.[1]

Loppuelämänsä Nietzsche vietti Saksassa parantumattomasti sairaana aivohalvauksen lamauttaessa tyystin hänen henkiset toimintonsa. Nietzschen sisar Elisabeth Förster-Nietzsche (1846–1935) hoiti häntä sairauden ajan. Hän keräsi veljensä kirjallisen jäämistön ja perusti Weimarin Nietzsche-arkiston 1894.

Hans Olde, Friedrich Nietzsche, 1899.

Tarkkaa syytä Nietzschen sairaalloisuuteen ja elokuussa 1900 tapahtuneeseen kuolemaan ei tiedetä. Yleisimmän näkökannan mukaan hänen on arveltu sairastaneen syfilistä, vaikka näyttöä tästä ei ole. Hän oli saattanut saada tartunnan käydessään nuorena bordellissa, tai sairaus oli periytynyt hänen isältään. On myös spekuloitu, että syfilis olisi ollut myös pääsyynä 3. tammikuuta 1889 Torinossa tapahtuneeseen hermoromahdukseen, joka olisi vain laukaissut sairauden terminaalivaiheen. Nietzsche kärsi kuitenkin aiemmin psykofyysisistä vaivoista, joiden vuoksi hän jätti yliopistovirkansa. Ongelmalliset ihmissuhteet pahensivat sairautta. Vaivojen ja kuoleman perimmäiseksi syyksi on esitetty myös aivokasvainta, sillä monet Nietzschen oireista eivät sovi syfilis-tartuntaan.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nietzschen ajattelu ja tuotanto on jaettu myöhemmin erilaisiin vaiheisiin. On puhuttu romanttisesta ja taiteellisesta, sitä seuranneesta skeptisestä ja älyllisestä sekä profeetallisesta ja maanisesta vaiheesta. Hänen filosofiaansa vaikuttivat myös kristinuskon vaikutuksen heikkeneminen ja nihilismi yleisenä ajattelutapana 1800-luvun loppupuoliskolla.

Nietzschen ajattelun kehityskausien suuresta vivahteikkuudesta huolimatta hänen ajattelunsa voi nähdä ehjänä kokonaisuutena.kenen mukaan? Nietzsche jatkoi ennen kaikkea Immanuel Kantin ja Arthur Schopenhauerin subjektiivista idealismia. Nietzsche uskoi, että ihminen saa ympäröivästä todellisuudesta tietoa vain omien aistiensa välityksellä. Sen mukaan todellisuuskäsityksemme on äärimmäisen subjektiivinen. Subjektiivinen idealismi johtaa Nietzschen relativismiin ja skeptisyyteen.

Varhaiskaudellaan Nietzsche ajatteli, että elämä voidaan oikeuttaa vain esteettisenä ilmiönä, ja vastaavanlaisia ajatuksia hän pohti myöhemminkin. Innoitusta hän sai klassisten filologien mieliaiheesta eli vanhoista kreikkalaisista ja heidän kulttuuristaan.

Tyyliltään Nietzschen filosofia on julistavaa, mutta monitulkintaista ja usein mietelauseenomaista, joskin teosten tyyli vaihtelee paljon ja niissä on keskenään hyvin erilaisia lähestymistapoja.[2]

Nietzschen ajatuksia on usein pidetty keskenään ristiriitaisina, mutta tunnetun Nietzsche-kääntäjän Walter Kaufmanin mukaan se saattaa vain ilmentää Nietzschen ”vapaan ajattelijan” luonnetta ja pyrkimystä esittää asiat useista näkökulmista.[3] Nietzsche ei kuitenkaan pitänyt kaikkia ajatuksia samanarvoisina, mikä ilmenee arvostelusta monia muita filosofeja kohtaan.

Suuri merkitys Nietzschellä oli moraalifilosofina. Nietzsche tutki moraalin alkuperää ja pyrki osoittamaan, että idealistisella moraalilla ei ole yliluonnollista perustaa, vaan että nykyisin vallalla olevat moraalijärjestelmät ovat syntyneet monimutkaisen sosiaalihistoriallisen ja psykologisen prosessin tuloksena. Nietzsche väitti, että moraali on väline, jonka avulla ihmisyksilöt, ihmisryhmät tai kansat tavoittelevat miltei vaistonvaraisesti arvonantoa, henkistä tai poliittista ylemmyyttä ja vaikutusvaltaa, joskus jopa aineellista etua.

Nietzsche väitti, että länsimainen kristillis-idealistinen moraali saattaa ihmisen ristiriitaan hänen biologisen perusolemuksensa kanssa. Nietzschen mukaan vallassa olevat moraalijärjestelmät tukahduttavat epäyksilöllisyydessään ja tiukassa näennäisrationaalisuudessaan ihmisen luovuuden.

Ajattelun kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nietzschen ajattelu ja tuotanto kävi läpi erilaisia vaiheita. On puhuttu esimerkiksi romanttisesta, skeptisestä, profeetallisesta ja maanisesta vaiheesta. Ensimmäiseen vaiheeseen (muun muassa Tragedian synty 1872) kuului keskeisenä taiteen ongelma. Vaiheeseen vaikuttivat vahvasti Schopenhauer ja Wagner ja siihen liittyi aatteena nationalismi – ymmärrettynä huolena saksalaisen kulttuurin tilasta. Nietzsche muotoili antiikin Kreikan kulttuurin pohjalta vaatimuksen, jonka mukaan elämänhalua ja tahtoa korostavan dionyysisen aineksen tulisi meidän aikanamme nousta järkeä ja sopusointua korostavan apollonisen aineksen yli.

Toisessa vaiheessa (Inhimillistä, aivan liian inhimillistä 1878, Aamurusko 1881, Iloinen tiede 1882) Nietzsche kiinnostui tieteestä taiteen sijaan, mutta kirjoitti yhä useammin aforismein. Ranskalaiset vaikutteet tulivat etualalle. Etenkin Iloinen tiede edustaa järkeä ja elämänmyönteisyyttä korostavaa vaihetta, minkä jälkeen ajattelu käy pessimistisemmäksi[1].

Kolmannessa vaiheessa (Näin puhui Zarathustra 1883–85, Moraalin alkuperästä 1887) Nietzschen tuotannossa korostui moraalin ongelma, omien oppien julistus ja laumaihmisten arvostelu. Nietzsche arvosteli jyrkästi aikakauden moraalia ja kristinuskoa vallantahdon tukahduttamisesta. Kaikki arvot on Nietzschen mukaan arvioitava uudelleen. Terve elämänasenne ilmenee herramoraalissa ja yli-ihmisessä. Vuoden 1881 jälkeen Nietzschen ajattelu käy pessimistisemmäksi. Terveyden heikkenemisestä huolimatta Nietzsche kirjoitti runsaasti ja hänen tunnetuimmat teoksensa ovat myöhäiskaudelta[1].

Viimeisessä, sairastumista edeltäneessä maanisessa vaiheessa, tyypillistä Nietzschen tuotannolle oli maaninen ja itseironinenkin itsetehostus (Epäjumalten hämärä 1888, Antikristus 1888, Wagnerin tapaus 1888, Ecce Homo 1888).

Nihilismi ja Jumalan kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nietzsche piti nihilismiä seurauksena kristillisen uskonnon valtapyrkimyksistä: tällä, ainoalla olemassa olevalla maailmalla olisi arvoa enää vain suhteessa kuvitteelliseen tuonpuoleiseen. Kun tuonpuoleisen arvo nousi merkittävimmäksi, tulos oli nihilismi: ei-minkään arvostaminen korkeimpana arvona. Tärkein haaste nihilismille oli juuri kristinuskon heikentyminen. Nietzsche piti tilannetta uutena haasteena eurooppalaiselle kulttuurille, jonka oli ylitettävä itsensä ja päästävä eräänlaiseen pisteeseen, josta ei ole paluuta. Nietzsche kiteytti asian kuuluisaan lauseeseen ”Jumala on kuollut”. Lause kuvasi kriisiä, jonka läntinen kulttuuri kohtaisi sen perusteiden muretessa; samalla tämä kriisi kuitenkin avasi tien johonkin uuteen. Nietzsche tuomitsi darwinismin, hegeliläisyyden, kantilaisuuden sekä utilitarismin epäonnistuneina yrityksinä paikata jumalan jättämä aukko.

Ajattelullaan Nietzsche pyrki ylittämään nihilismin. Uusien arvojen asettamisessa hän piti keskeisenä yli-ihmisen käsitettään ja oppiaan ikuisesta paluusta. Nietzsche kirjoitti, että aikaisemmin kansat asettivat arvojaan yksilön yli, mutta nyt yksilö voi asettaa arvot ja kulttuurin. Ihmismassoista ei ole arvojen asettajaksi, vaan ”lauma” tarvitsee opastajan päästäkseen nihilismistä. Tähän tehtävään viitaten Nietzschen kirjoituksissa esiintyi käsite ”suuri politiikka”.

Herramoraali ja orjamoraali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nietzsche väitti, että moraalia on kahdenlaista, herramoraalia, joka nousee aktiivisesti ”jalosta ihmisestä” ja orjamoraalia, joka liittyy vasteenomaisena ”heikkoon ihmiseen”. Eri moraalit eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kokonaan toisia arvotusjärjestelmiä: herramoraali arvottaa teot asteikolla hyvä–huono, kun taas orjamoraali arvottaa ne asteikolla hyvä–paha[4].

Kristinusko instituutiona ja Jeesus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nietzsche hyökkäsi voimakkaasti kristinuskoa vastaan väittäen sen ”uudelleenarvioineen” luonnolliset, terveet arvot ja vääristäneen Jeesuksen elämän. Hän meni arvostelussaan pitemmälle kuin valistusajan agnostikko- ja ateistiajattelijat, jotka pitivät kristinuskoa vain virheellisenä. Nietzsche näki kristinuskon varhaisvaiheen historiassa yhä pahemmin vääristyvän kuvan Jeesuksesta. Hän syytti varhaiskristittyjä Jeesuksen martyroimisesta, ja piti apostoleita pelkurimaisina, rahvaanomaisina ja katkerina. Nietzschen kirjoittama lause ”Viimeinen kristitty kuoli ristillä” viittaa siihen, että hänen mielestään kristinusko oli oleellisesti Paavalin luomus. Nietzschen lähtökohtana oli, että kristinusko liittyy dionyysisen elämänvoiman vastaiseen kehityslinjaan, jota edustavat alkuvaiheessaan Sokrates ja Platon[1].

Amor Fati ja ikuinen paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Friedrich Nietzsche noin 1875.

Nietzscheä kiehtoi Schopenhauerin ajatus, jonka mukaan henkilö, joka varauksetta hyväksyy elämän, hyväksyisi sen, että hänen elämänsä toistuisi sellaisenaan loputtomasti. Nietzsche itse piti ikuisen paluun ajatusta kosmologisena totuutena ymmärrettynä ”kauhistuttavana ja halvaannuttavana” ja raskaimpana taakkana, jonka voi kuvitella. Mutta Nietzsche ei yleensä käsitellyt ikuisen paluun ajatusta totuutena kaikkeudesta, vaan ajatusleikkinä joka lopullisesti paljastaa elämän hyväksymisen. Nietzschen mukaan ”Amor Fatin” (kohtalonrakkauden) omaksunut ei ainoastaan hyväksy, vaan toivoo kaiken kokemansa tuskan, ilon, häpeän ja kunnian uusiutuvan loputtomiin.

Koska Nietzsche näki lennokkaan metafysiikan aikakauden ja objektiivisten totuuksien ajan olevan takanapäin, oli luontevaa ajatella, että ihmisten mielenkiinto keskittyisi nyt enemmän suoraan havaittavaan todellisuuteen, jossa he elävät. Yksilölle ikuisen paluun käsite on eräänlainen koe, jossa hän voi kysyä itseltään, voinko sanoa kaikelle elämälleni ”kyllä”. Ikuinen paluu on siis pessimismin vastainen käsite – jos siis elämälleen vastaa ”kyllä”. Ikuisen paluun käsite myös korostaa sitä, että kaikki yksilön valinnat ovat merkityksellisiä.

Yli-ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nietzschen yli-ihminen (Übermensch) on ihanne, jossa henkisesti korkeatasoinen yksilö toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti kaikkia niitä moraalisia ja esteettisiä mahdollisuuksia, jotka nykyinen kasvatusperinne ja arvomaailma tukahduttavat. Yli-ihminen oli ehkäpä Nietzschen filosofian eniten kiinnostusta herättäneitä käsitteitä. Kuitenkin kyseinen käsite on vain pienessä osassa Nietzschen koko filosofisessa tuotannossa ja esiintyykin suuremmassa määrin vain hänen julkaisematta jääneissä muistiinpanoissaan. Yli-ihmisellä ei ole enää tarvetta uskoa varmoihin perusteisiin vaan hän pystyy ”tanssimaan” ohuilla langoilla (Näin puhui Zarathustra). Yli-ihminen pystyy luomaan itse arvonsa ja norminsa. Näin nihilismi voidaan ylittää.

Varsinkin myöhemmässä ajattelussaan hän vaati, että nykyihmisen on uhrattava oma moraalinsa ja onnensa luodakseen edellytykset paremman ja kehityskykyisemmän henkisen ihmistyypin synnylle.lähde?

”Tahto valtaan”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tahto valtaan” (Der Wille zur Macht) on Nietzschen filosofisen ajattelun perusperiaate. Hän kuvasi sen aktiivisena tapahtumasarjana, jossa mikä tahansa asia, mukaan lukien ihminen, suuntaa ja pyrkii laajentamaan omaa luovaa energiaansa. Hän uskoi sen olevan kaikkeuden tärkein perusvoima, voima kaikkien luonnonilmiöiden takana ja voima, johon kaikki muut voimat voidaan palauttaa.

Luonnollisinta ja yksinkertaisinta on ymmärtää vallantahtoa elävissä eliöissä. Nietzschen mukaan vallantahto on ihmiselle ominaisempaa kuin pelkkä hengissäsäilymisvaisto. Yksilö haluaa ennen kaikkea toteuttaa itseään, ja hengissä säilyminen on vallantahdon seurausta pikemminkin kuin sen syy.

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nietzschen esitystapa on aforistinen, metaforinen, usein provosoiva ja hyökkäävä. Hänen esitystapansa on antanut virikkeitä hyvin ristiriitaisiin tulkintoihin. Tätä esitystapaa on nimitetty moniääniseksi, sillä Nietzsche antaa tuotannossaan erilaisten näkemysten riidellä ja käydä keskustelua.

Nietzschen filosofinen ajattelu on usein juuri yli-ihmisen käsitteen takia yhdistetty natsismiin, vaikka hän itse tunsi nationalismin täysin vieraaksi ja hänen luomansa yli-ihmisen käsitekin poikkesi täysin natsien ihanteesta – yli-ihminen oli hänelle ihanne, eikä suinkaan kukaan yksittäinen elävä ihminen. Hänen aluksi ihailemansa ystävä Richard Wagner sen sijaan oli antisemitisti. Myöhemmin Nietzsche arvosteli ja halveksui kirjoituksissaan vahvasti Wagneria (joskin myönsi yhä pitävänsä tämän teoksista, etenkin Tristan ja Isoldesta). Yhtenä kiistan syynä oli, että Wagner hyödynsi kristillistä myyttiä viimeisessä oopperassaan.

Nietzsche halveksui saksalaista kulttuuria, vaikka hänet myöhemmin yritettiinkin monesti esittää sen puolestapuhujana. Nykyaikainen Saksa ilmensi Nietzschen mukaan laumasieluisuutta täydellisimmillään. Nietzsche kirjoitti Ecce Homo -teoksessaan: ”Minne Saksa sitten ulottuukaan, siellä se pilaa kulttuurin.”

Nietzschen sisar Elisabeth oli vankkumaton antisemitisti ja kansallissosialisti, ja juuri hänen vaikutuksestaan natsit omivat paljon käsitteitään Nietzschen tuotannosta. Nietzschen nimiin pannut antisemitistiset kommentit ovat pitkälti peräisin Elisabethilta, joka toimi Friedrichin ollessa jo toivottoman mielisairas tämän kirjallisena asianomistajana, tunnetuin seurauksin.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nietzschen koottujen teosten ensimmäisen osan kansilehti vuodelta 1905.

Kirjat ja tutkielmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aus meinem Leben (1858)
  • Über Musik (1858)
  • Napoleon III als Praesident (1862)
  • Fatum und Geschichte (1862)
  • Willensfreiheit und Fatum (1862)
  • Kann der Neidische je wahrhaft glücklich sein? (1863)
  • Über Stimmungen (1864)
  • Mein Leben (1864)
  • Zur Geschichte der Theognideischen Spruchsammlung (1867)
  • De Laertii Diogenis fontibus (1868/69)
  • Homeros ja klassinen filologia (Homer und die klassische Philologie, 1869) - virkaanastujaispuhe
  • Analecta Laertiana (1870)
  • Das florentinische Tractat über Homer und Hesiod (1870)
  • Fünf Vorreden zu fünf ungeschriebenen Büchern (1872)
    • I. Über das Pathos der Wahrheit
    • II. Gedanken über die Zukunft unserer Bildungsanstalten
    • III. Kreikkalainen valtio (Der griechische Staat)
    • IV. Das Verhältnis der Schopenhauerischen Philosophie zu einer deutschen Cultur
    • V. Homeroksen kilpailu (Homers Wettkampf)
  • Über Wahrheit und Lüge im außermoralischen Sinn (1872)
  • Unzeitgemäße Betrachtungen (1873–1876)
    • David Strauß, der Bekenner und der Schriftsteller (1873)
    • Historian hyödystä ja haitasta elämälle (Vom Nutzen und Nachteil der Historie für das Leben, 1874)
    • Schopenhauer als Erzieher (1874)
    • Richard Wagner in Bayreuth (1876)
  • Idyllen aus Messina (1882)
  • Der Fall Wagner – Ein Musikanten-Problem (1888)
  • Dionysos-Dithyramben (1889)

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Manfred-Meditation (1872)
  • Hymnus an die Freundschaft (1874)
  • Gebet an das Leben, NWV 41 (1882)
  • Hymnus an das Leben (1887)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hakusana Nietzsche, Friedrich teoksessa Filosofian sanakirja, s. 148–150. Asiantuntija: Eero Ojanen. Laadittu WSOY:n tietosanakirjojen pohjalta. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23766-3.
  2. Friedrich Nietzsche FI2 – Filosofinen etiikka. Internetix. Viitattu 5.3.2012.
  3. Kaufmann, Walter: Nietzsche: Philosopher, psychologist, antichrist. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 1974 (1. painos 1950). ISBN 0-691-01983-5. (englanniksi)
  4. Huipun ja rappion moraali FI2 – Filosofinen etiikka. Internetix. Viitattu 5.3.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kirjoituksia kreikkalaisista. Kirjoitukset vuosilta 1869–72. Sisältää kirjoitukset: Homeroksen kilpailu; Kreikkalainen valtio; Kreikkalainen nainen; Filosofia Kreikan traagisella aikakaudella; Homeros ja klassinen filologia. Suom. Pekka Seppänen. Helsinki: Summa, 2006. ISBN 952-5418-18-9.
  • Tragedian synty. (Die Geburt der Tragödie, 1872.) Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2007. ISBN 978-952-5503-26-5.
  • Historian hyödystä ja haitasta elämälle. (Vom Nutzen und Nachteil der Historie für das Leben, 1874.) Suom. Anssi Halmesvirta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö JULPU, 1999. ISBN 951-39-0472-5.
  • Nietzsche, Friedrich: Traagisen ajattelun synty. (Suomentanut Kimmo Jylhämö) Niin & näin, 1994, nro 3, s. 59-64.
  • Nietzsche, Friedrich: Sokrateen ongelma. (Suomentanut Mika Saranpää) Niin & näin, 1994, nro 3, s. 66-67.
  • Totuudesta ja valheesta moraalin ulkopuolisessa mielessä. (Teoksesta Unzeitgemässe Betrachtung, 1876. Suom. Anna-Maria Mäntynen ja Henrik Rydenfelt) Niin & näin, 2004, nro 4.
  • Inhimillistä, aivan liian inhimillistä. (Menschliches, Allzumenschliches: Ein Buch für freie Geister, 1878). Helsinki: Summa, tulossa. ISBN 978-952-5418-14-9.
  • Aamurusko. (Morgenröte: Gedanken über die moralischen Vorurteile, 1881.) Suom. Pekka Seppänen. Helsinki: Summa, tulossa. ISBN 952-5418-23-5.
  • Iloinen tiede. (Die fröhliche Wissenschaft, 1882.) Suom. J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 2004 (1. painos 1963). ISBN 951-1-15129-0.
  • Näin puhui Zarathustra: Kirja kaikille eikä kenellekään. (Also sprach Zarathustra: Ein Buch für alle und keinen, 1883–85.) Suom. J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 2001 (1. painos 1961). ISBN 951-1-17871-7.
  • Näin puhui Zarathustra: Kirja kaikille eikä kenellekään. (Also sprach Zarathustra: Ein Buch für alle und keinen, 1883–85.) Suom. Jari Tammi. Helsinki: Pikku-idis, 2008. ISBN 978-952-9589-38-8.
  • Hyvän ja pahan tuolla puolen: Erään tulevaisuuden filosofian alkunäytös. (Jenseits von Gut und Böse, 1886.) Suom. J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 2007 (1. painos 1966). ISBN 978-951-1-22231-6.
  • Moraalin alkuperästä: Pamfletti. (Zur Genealogie der Moral: Eine Streitschrift, 1887.) Suom. J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 2007 (1. painos 1969). 978-951-1-22230-9.
  • Epäjumalten hämärä, eli, Miten vasaralla filosofoidaan. (Götzen-Dämmerung, 1888.) Suom. Markku Saarinen. Helsinki: Unio mystica, 1995. ISBN 952-9586-35-3.
  • Antikristus. (Der Antichrist: Fluch auf das Christenthum, kirjoitettu 1888, julkaistu 1895.) Suom. Aarni Kouta. Täydennetty näköispainos (Vihtori Kosonen, 1908). Helsinki: Esoterica Publishing, 1991 (3. painos 2001). ISBN 952-9586-01-9.
  • Ecce homo: Kuinka tulee siksi mitä on. (Ecce homo: Wie man wird, was man ist, 1888, julkaistu 1908.) Suom. Antti Kuparinen. Helsinki: Summa, 2002. ISBN 952-5418-02-2.
  • Ecce homo: Kuinka tulee siksi mitä on. (Ecce homo: Wie man wird, was man ist, 1888, julkaistu 1908.) Suom. Tuikku Ljungberg. Helsinki: Unio mystica, 2002. ISBN 952-9586-83-3.
  • Wagnerin tapaus. (Nietzsche contra Wagner, 1888–89, julkaistu 1895). Helsinki: Summa, tulossa. ISBN 952-5418-23-5.
  • Dionysos: Valikoima runoja. (Dionysos-Dithyramben, 1889, valikoima alkuteoksesta.) Suom. Aarni Kouta. Näköispainos. Alkuteos: Otava, 1909. Helsinki: Lasipalatsi, 2000. ISBN 951-9351-35-3.
  • Nietzsche, Friedrich: Kaksi postikorttia. (Naumburgissa 1879. Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori) Niin & näin, 2011, nro 2, s. 78-79.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Friedrich Nietzsche.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Friedrich Nietzsche -sitaatteja.