Filosofi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
UWASocrates gobeirne cropped.jpg
Filosofia
Filosofi · Filosofeja
Koulukuntia ja oppeja
Filosofian teemasivu
Filosofian tietosanakirja
Osa-alueita
Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tieteenfilosofia · Tietoteoria · Yhteiskuntafilosofia
Erityistieteiden ja
tutkimusalojen filosofioita
Biologian · Filosofian · Fysiikan · Historian · Ihmisyyden · Kasvatuksen · Kemian · Kielen · Matematiikan · Mielen · Musiikin · Oikeuden · Politiikan · Psykologian · Taiteen · Talouden · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskuntatieteiden
Historia
Länsimainen filosofia
Itämainen filosofia

Filosofi on filosofian harjoittaja. Sanana filosofi tarkoittaa viisauden rakastajaa (muinaiskreikaksi φίλος, filos 'ystävä', ja σοφία, sofia 'viisaus'). Monet nykyiset ammattimaiset filosofian tutkijat vierastavat sanaa ”filosofi”. Filosofin sijaan puhutaan usein filosofian tutkijasta.

Sanan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanat ”filosofia” ja ”filosofi” ovat peräisin antiikin Kreikan esisokraatikoilta, todennäköisesti Pythagoraalta.[1] Diogenes Laertios kertoo Pythagoraasta seuraavaa, perustuen Sosikrateen kirjoituksiin:

Rembrandt, Filosofi, yksityiskohta.

»Kun Fleiuksen tyranni Leon kysyi häneltä, mikä hän oli, hän vastasi olevansa filosofi. Hän vertasi elämää juhlakisoihin. Toiset tulevat juhlakisoihin kilpailemaan voitosta ja toiset tulevat myymään kauppatavaroitaan, mutta parhaat tulevat sinne katsojiksi. Samalla tavalla elämässä toiset ovat luonnoltaan orjamaisia ja tavoittelevat mainetta ja rikkauksia, mutta filosofit tavoittelevat totuutta.[2]»

Pythagoraan ohella toiseksi kahdesta ensimmäisestä filosofista Diogenes lukee Anaksimandroksen:

»Filosofialla on ollut kaksi alkuperää. Toinen haara alkaa Anaksimandroksesta ja toinen Pythagoraasta. Edellinen oli Thaleen oppilas, ja Pythagorasta opetti Ferekydes.[3]»

Diogenes ei siis laskenut Thalesta ja Ferekydestä vielä filosofien joukkoon. Toisaalta Diogenes ei ole määrittelyissään täysin johdonmukainen, vaan lukee Thaleen kuitenkin toisessa yhteydessä ensimmäiseksi joonialaisen filosofian edustajaksi.

Sokrates ja hänen oppilaansa vakiinnuttivat sanojen 'filosofia' ja 'filosofi' käytön. Sokratesta on myöhemmin pidetty ensimmäisenä varsinaisena filosofina. Sokrateen ja hänen oppilaidensa ajattelu perustui kuitenkin heitä edeltäneeseen, edelläkin kuvattuun esisokraattiseen perinteeseen sekä sofistikkaan, joita kumpaakin voidaan pitää yhtä lailla filosofisina sanan nykymerkityksessä. Myös Sokrates tunnettiin aluksi sofistina. Sanalla sofisti tarkoitettiin viisauden opettajaa. Sokrates kuitenkin Platonin mukaan vastusti sofisteja, ja sana sai kielteisen sävyn — sitä voisi kuvata suomennos ”viisastelija” tai ”saivartelija”.[4] Sokrates sanoi, että hän ei tiedä mitään varmasti, ja että hänen ”viisautensa” perustuu siihen, että ”hän tietää, ettei tiedä mitään”. Siksi hän ei sanonut itseään varsinaisesti viisaaksi, vaan sanoi olevansa ”viisauden rakastaja”.

Filosofin tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhä Suurmarttyyri Katariina Aleksandrialainen on erityisesti naisopiskelijoiden, opettajien ja filosofien suojeluspyhä. Siinailainen ikoni 1300-luvulta, Pyhän Katariinan luostari. [5]

Antiikin aikana rajanveto filosofian, uskonnon, luonnontieteiden, politiikan, retoriikan ja taiteiden välillä ei ollut kovin selvä, ja suurin osa tieteistä laskettiin kuuluvaksi filosofian alaan.

Antiikin aikana filosofin ajateltiin usein olevan myös kaiken hyveen perikuva. Platon määritteli, että valtiota johtavien filosofien tulisi olla luonteeltaan totuutta rakastavia, hyviä oppimaan ja muistamaan, tarkkanäköisiä, ylevämielisiä, lempeitä, sekä oikeudenmukaisen, hyvän ja kauneuden tuntevia. Heidän mielenlaatunsa tulisi olla tasasuhtainen ja miellyttävä, ja sen tulisi luonnostaan suuntautua kohti kunkin ominaisuuden yleistä ”ideaa”. Heissä ei olisi valheellisuutta, ahneutta, kerskailunhalua, alhaisuutta eikä pelkurimaisuutta.[6] Keskiajan skolastikot viittasivat Aristoteleeseen kirjoittamalla vain ”Filosofi” isolla alkukirjaimella.

Nykyään filosofeiksi on kutsuttu logiikan, tietoteorian, ontologian ja etiikan tutkijoita ja harrastajia. Nykyisin julkisessa puheessa sana "filosofi" viittaa nimenomaan filosofian tutkijoihin. Filosofian tutkiminen ei kuitenkaan aina tarkoita uuden filosofian luomista tai edes kannanottojen tekemistä filosofisten kysymysten suhteen. Filosofian professori Timo Airaksinen on ilmoittanut häntä ärsyttävän se, kun häntä nimitetään "filosofiksi". "Nimitys sopii paremmin Platonille ja kumppaneille", hän sanoo.[7]

Sukupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa tunnetuista filosofeista, kuten muistakin tieteilijöistä, on läpi historian ollut miehiä. Tämä johtuu ennen kaikkea naisten heikommasta asemasta yhteiskunnassa erityisesti ennen uutta aikaa, jolloin naisilla ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia opiskeluun kuin miehillä. Uudella ajalla tilanne on vähitellen muuttunut, ja nykyisin suuri osa filosofian opiskelijoista, samoin kuin muistakin korkeakouluopiskelijoista, on naisia. Suurten naisfilosofien joukkoon ovat nousseet muiden muassa Mary Wollstonecraft, Simone de Beauvoir, Martha Nussbaum, Hannah Arendt ja Susan Haack. Antiikin ajan filosofeista erottuvat naispuolisina muiden muassa Hypatia, Hipparkhia, Aspasia ja Arete Kyreneläinen, keskiajalta muiden muassa mystikot Pyhä Birgitta ja Hildegard Bingeniläinen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Filosofi -sitaatteja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Diogenes Laertios (DL) I.8. Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
  2. DL VIII.8.
  3. DL I.13.
  4. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  5. Saints SQPN.com
  6. Platon: Teokset. Neljäs osa: Valtio. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15895-3. 484a-487a.
  7. Aamulehti, "Professori heristää nyrkkiä bokseille", 23.4.2007