Hannah Arendt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hannah Arendt

Hannah arendt-150x150.jpg
Syntynyt 14. lokakuuta 1906
Linden, Saksa
Kuollut 4. joulukuuta 1975
New York, New York, Yhdysvallat
Koulukunta Mannermainen filosofia
Tunnetut työt Totalitarismin synty (The Origins of Totalitarianism, 1951), Vita Activa: Ihmisenä olemisen ehdot (The Human Condition, 1958)

Hannah Arendt (alk. Johanna Arendt; 14. lokakuuta 1906 Linden, Saksa4. joulukuuta 1975 New York, New York, Yhdysvallat) oli 1900-luvun tärkeimpiin lukeutuva saksalainen filosofi ja poliittinen teoreetikko. Hänet tunnetaan tutkimuksistaan totalitarismin ja poliittisen filosofian alalla, ja teoksissaan hän tutkii muun muassa valtaa, auktoriteettia ja totalitarismia.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arendt syntyi maallistuneeseen juutalaisperheeseen Lindenin pikkukaupungissa, joka nykyään on osa Hannoveria. Lapsuutensa hän kuitenkin vietti myöhemmin suuresti ihailemansa Immanuel Kantin kotikaupungissa Königsbergissä ja Berliinissä. Vuonna 1924 Arendt muutti Marburgiin opiskelemaan filosofiaa. Hänen opettajinaan toimivat muun muassa Nicolai Hartmann ja Rudolf Bultmann sekä ennen kaikkea Martin Heidegger. Arendtilla oli Heideggerin kanssa myös rakkaussuhde, mikä on aiheuttanut kohua Heideggerin myöhemmän natsimyönteisyyden takia. Jo vuonna 1926 Arendt kuitenkin siirtyi Heidelbergiin opiskelemaan Karl Jaspersin oppilaana. Heidelbergissä hän myös väitteli tohtoriksi rakkauden käsitettä Augustinuksella käsittelevällä tutkielmalla nimeltä Der Liebesbegriff bei Augustin. Versuch einer philosophischen Interpretation (1929).

Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen noustua valtaan vuonna 1933, Arendt toimi natsihallintoa vastaan useissa eri järjestöissä Saksassa ja myöhemmin Ranskassa. Hänet vangittiin useaan otteeseen, ja vuonna 1941 Arendt pakeni Yhdysvaltoihin.

Ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arendtiin vaikuttaneita ajattelijoita ovat erityisesti Aristoteles, kirkkoisä Augustinus, Immanuel Kant, Friedrich Nietzsche, Karl Marx, Martin Heidegger, Karl Jaspers ja Franz Kafka.

Arendt ei pitänyt juutalaisuuttaan itse kovin tärkeänä, vaan hän koki juutalaisuuden olleen hänelle ulkoa päin annettu leima. Arendtin itsensä mukaan hänen kokemuksensa 1900-luvun kauheuksista aina ensimmäisestä maailmansodasta holokaustin kautta Vietnamin sotaan antoivat taustan koko hänen pyrkimykselleen muodostaa filosofisesti perusteltu käsitys ihmisten yhteisestä elämästä.

Ihmisen toiminta ja politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arendt on tullut tunnetuksi erityisesti politiikan ja toiminnan filosofina. Merkittävässä teoksessaan The Human Condition (1958; suom. Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot, 2002) hän esittää, että filosofia on Platonista lähtien syyllistynyt inhimillisen toiminnan merkityksen vähättelemiseen. Yhteisessä maailmassa toimiminen, esineiden valmistaminen, työ ja politiikka ovat Arendtille filosofian lähtökohta. Työn merkitys on ihmiselämän ylläpito, valmistaminen luo puitteet ihmisten keskinäiselle kulttuuriselle kanssakäymiselle ja poliittiselle vaikuttamiselle. Toiminnan olemassaolo edellyttää kahden edellisen olemassaoloa.

Arendtin mukaan juuri poliittinen toiminta on ihmisen olemassaoloa puhtaimmillaan. Hän puolustaa politiikkaa vapaana toimintana, jossa järjenkäyttö ja omantunnon kuuleminen antavat mahdollisuuden toimia vapaana massakulttuurin ja ideologioiden kahleista. Politiikka on Arendtille itseisarvo, ja siksi vapaata, mutta ei abstraktia pohdintaa, vaan toimintaa yhteisessä arkimaailmassa.

Arendtin teos Totalitarismin synty (1951) yritti selvittää kansallissosialismin ja kommunismin juuria aina antisemitismiin asti. Työ oli kohuttu uudenlaisen paradigmansa johdosta, sillä aikalaiset pitivät yleisesti natsismia ja kommunismia toistensa vastakohtina. Arendt pyrki todistamaan, että vaikka ideologisen sisällön osalta näin olikin, niin ideologian muodon, loogisten johtopäätösten ja poliittisen järjestelmän käytännön toteutuksen suhteen ne ovat olivat samankaltaisia.

Analysoidessaan totalitarismin syntyä niin Neuvostoliitossa kuin natsi-Saksassakin, Arendt syyttää nimenomaan poliittisen toiminnan muuttumista vaihtoehdottomuuksien, historiallisten ”välttämättömien totuuksien” ja etupiirien erityisintressien taistelukentäksi.

Adolf Eichmann ja pahuuden arkipäiväisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arendtin teos Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil (1963, 'Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahan arkipäiväisyydestä') herätti aikoinaan suurta kohua. Arendt kertoo kirjassa Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä Israelissa 1961. Kirjan keskeinen väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiaan rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus. Pahuuden ongelma onkin päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin tapaiset rikolliset ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan, seuraten byrokraattisia ja ”oikeita” sääntöjä. Eichmannilta puuttui Arendtin mukaan moraalista mielikuvitusta – hän ei osannut pohtia tarkoin, mitä oli varsinaisesti tekemässä, ja eikä näin ollen myöskään kyseenalaistaa ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata eettisen huomion siihen, miten hyvän ja pahan välinen ero voi riippua varsin ”banaaleista” arkielämän seikoista.

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arendt on selvästi vaikuttanut ainakin Jürgen Habermasin, Alasdair MacIntyren, Seyla Benhabibin, Giorgio Agambenin, Jean-Luc Nancyn, Adriana Cavareron, Richard J. Bernsteinin ja Grace M. Jantzenin ajatteluun. Politiikan tutkijoiden ja filosofien lisäksi hänestä ovat kiinnostuneet esimerkiksi sosiologit, antropologit, feministit ja teologit.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arendt, Hannah: Totalitarismin synty. The Origins of Totalitarianism, 1951. Suom. Matti Kinnunen. Tampere: Vastapaino, 2013. ISBN ISBN:978-951-768-387-6.
  • Arendt, Hannah: Vita Activa : Ihmisenä olemisen ehdot. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Human Condition (1958). Suom. työryhmä, toim. ja ohjaus Riitta Oittinen. Tampere: Vastapaino, 2002.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]