Hannah Arendt

Wikipedia

Hannah Arendt

Hannah Arendt (alun perin Johanna Arendt; 14. lokakuuta 1906 Linden, Saksa – 4. joulukuuta, 1975 New York, New York, Yhdysvallat) oli 1900-luvun tärkeimpiin lukeutuva saksalainen filosofi ja poliittinen teoreetikko, joka tunnetaan tutkimuksistaan totalitarismin ja poliittisen filosofian alalla.

Arendtin työt tutkivat valtaa, politiikkaa, auktoriteettia ja totalitarismia. Hänen kirjansa The Origins of Totalitarianism (1951, 'totalitarismin juuret') yritti selvittää natsismin ja kommunismin juuria aina anti-semitismiin asti. Työ oli kohuttu uudenlaisen paradigmansa johdosta, sillä aikalaiset pitivät yleisesti natsismia ja kommunismia toistensa vastakohtina. Arendt pyrki todistamaan, että vaikka ideologisen sisällön osalta näin olikin, niin ideologian muodon, loogisten johtopäätösten ja poliittisen järjestelmän käytännön toteutuksen suhteen ne ovat olivat samankaltaisia. Arendtiin vaikuttaneita ajattelijoita ovat erityisesti Aristoteles, kirkkoisä Augustinus, Immanuel Kant, Friedrich Nietzsche, Karl Marx, Martin Heidegger, Karl Jaspers ja Franz Kafka.

Sisällysluettelo

1 Elämäkertaa
2 Ihmisen toiminta ja politiikka
3 Adolf Eichmann ja pahuuden arkipäiväisyys
4 Merkitys
5 Viitteet
6 Suomennettu tuotanto
7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämäkertaa

Arendt syntyi maalistuneeseen juutalaisperheeseen Lindenin pikkukapungissa, joka nykyään on osa Hannoveria. Lapsuutensa hän kuitenkin vietti myöhemmin suuresti ihaliemansa Immanuel Kantin kotikaupungissa Königsbergissä ja Berliinissä. Vuonna 1924 Arendt muutti Marburgiin opiskelemaan filosofiaa. Hänen opettajinaan toimivat mm. Nicolai Hartmann ja Rudolf Bultmann sekä ennen kaikkea Martin Heidegger. Arendtilla oli Heideggerin kanssa myös rakkaussuhde, mikä on aiheuttanut kohua Heideggerin myöhemmän natsimyönteisyyden takia. Jo vuonna 1926 Arendt kuitenkin siirtyi Heidelbergiin opiskelemaan Karl Jaspersin oppilaana. Heidelbergissä hän myös väitteli tohtoriksi rakkauden käsitettä Augustinuksella käsittelevällä tutkielmalla nimeltä Der Liebesbegriff bei Augustin. Versuch einer philosophischen Interpretation (1929).

Kansallissosialistien noustua valtaan vuonna 1933, Arendt toimi natsihallintoa vastaan useissa eri järjestöissä Saksassa ja myöhemmin Ranskassa. Hänet vangittiin useaan otteeseen, ja vuonna 1941 Arendt pakeni Yhdysvaltoihin. Hän ei pitänyt juutalaisuuttaan itse kovin tärkeänä, vaan hän koki juutalaisuuden olleen hänelle ulkoa päin annettu leima. Arendtin itsensä mukaan hänen kokemuksensa 1900-luvun kauheuksista aina ensimmäisestä maailmansodasta juutalaisten kansanmurhan kautta Vietnamin sotaan antoivat taustan koko hänen pyrkimykselleen muodostaa filosofisesti perusteltu käsitys ihmisten yhteisestä elämästä.

[muokkaa] Ihmisen toiminta ja politiikka

Hannah Arendt on tullut tunnetuksi erityisesti politiikan ja toiminnan filosofina. Merkittävässä teoksessaan The Human Condition (1958; suom. Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot, 2002) hän esittää, että filosofia on Platonista lähtien syyllistynyt inhimillisen toiminnan merkityksen vähättelemiseen. Yhteisessä maailmassa toimiminen, esineiden valmistaminen, työ ja politiikka ovat Arendtille filosofian lähtökohta. Työn merkitys on ihmiselämän ylläpito, valmistaminen luo puitteet ihmisten keskinäiselle kulttuuriselle kanssakäymiselle ja poliittiselle vaikuttamiselle. Toiminnan olemassaolo edellyttää kahden edellisen olemassaoloa. Arendtin mukaan juuri poliittinen toiminta on ihmisen olemassaoloa puhtaimmillaan. Hän puolustaa politiikkaa vapaana toimintana, jossa järjenkäyttö ja omantunnon kuuleminen antavat mahdollisuuden toimia vapaana massakultturin ja ideologioiden kahleista. Politiikka on Arendtille itseisarvo, ja siksi vapaata, mutta ei abstraktia pohdintaa, vaan toimintaa yhteisessä arkimaailmassa. Analysoidessaan totalitarianismin syntyä niin Neuvostoliitossa kuin Natsi-Saksassakin, Arendt syyttää nimenomaan poliittisen toiminnan muuttumista vaihtoehdottomuuksien, historiallisten "välttämättömien totuuksien" ja etupiirien erityisintressien taistelukentäksi.

[muokkaa] Adolf Eichmann ja pahuuden arkipäiväisyys

Arendtin teos Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil (1963, 'Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahan arkipäiväisyydestä') Herätti aikoinaan suurta kohua. Arendt kertoo kirjassa Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä Israelissa 1961. Kirjan keskeinen väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiaan rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus. Pahuuden ongelma onkin päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin tapaiset rikolliset ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan, seuraten byrokraattisia ja "oikeita" sääntöjä. Eichmannilta puuttui Arendtin mukaan moraalista mielikuvitusta – hän ei osannut pohtia tarkoin, mitä oli varsinaisesti tekemässä ja eikä näin ollen myöskään kyseenalaistaa ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata eettisen huomion siihen, miten arkielämän "banaalit" seikat voivat ratkaista hyvän ja pahan välillä.

[muokkaa] Merkitys

Arendt on selvästi vaikuttanut ainakin Jürgen Habermasin, Alasdair MacIntyren, Seyla Benhabibin, Giorgio Agambenin, Jean-Luc Nancyn, Adriana Cavareron, Richard J. Bernsteinin ja Grace M. Jantzenin ajatteluun. Politiikan tutkijoiden ja filosofien lisäksi hänestä ovat kiinnostustuneet esimerkiksi sosiologit, antropologit, feministit ja teologit.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Suomennettu tuotanto

Hannah Arendt, Vita Activa : Ihmisenä olemisen ehdot. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Human Condition (1958) suomentaneet Ritta Oittinen & al. Tampere: Vastapaino, 2002.