Adolf Eichmann

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Adolf Eichmann
19. maaliskuuta 190631. toukokuuta 1962
Adolf Eichmann oikeudenkäynnissä Israelissa

Adolf Eichmann oikeudenkäynnissä Israelissa.
Syntymäpaikka Saksan keisarikunnan lippu Solingen, Preussi, Saksa
Kuolinpaikka Israelin lippu Ramla, Israel
Maa tai osapuoli Natsi-Saksan lippu Saksa
Ylin sotilasarvo Schutzstaffel (SS) tunnus. Obersturmbannführer
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Toinen maailmansota

Otto Adolf Eichmann (19. maaliskuuta 1906 Solingen, Saksa31. toukokuuta 1962 Ramla, Israel) oli SS-everstiluutnantti, Obersturmbannführer, natsi-Saksassa.[1]

Eichmannia pidetään holokaustin (”lopullinen ratkaisu”, saks. Endlösung) toteutuksen organisoijana. Hän järjesti keskitysleireille lähetettävien ihmisten tunnistamisen ja kuljetukset. Eichmann toimi päätöksentekijänä ja toteuttajana Saksan juutalaiskysymyksissä, häntä pidettiin kulissien takana toimivana pääpyövelinä ja hänet tuomittiin sen vuoksi kuolemaan.[2] Max Jakobsonin mukaan Eichmann oli ”kansanmurhan kansliapäällikkö”.[3]

Nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adolf Eichmann syntyi ja kasvoi Solingenissa, Saksassa. Hänen isänsä Adolf Karl Eichmann oli liikemies ja kirjanpitäjänä paikallisessa voimalaitoksessa ja perhe muutti isän työn mukana vuonna 1913 Linziin Itävalta-Unkariin, jossa hänen äitinsä Maria o.s. Schefferling kuoli.[4] Eichmannin isä palveli ensimmäisessä maailmansodassa Itävalta-Unkarin armeijassa. Lapsena Eichmann oli melko tummahipiäinen, ja siksi muut lapset kiusasivat häntä usein juutalaisen näköiseksi.[5] Hänen isänsä siirtyi öljyalalle Standard Oilin tytäryhtiön Vacuum Oil Companyn palvelukseen, jossa myös Adolf Eichmann työskenteli nuoruutensa.[6]

Nousu valtaan natsi-Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1932 Adolf Eichmann liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen.[7] Hän tutustui muun muassa Ernst Kaltenbrunneriin, jonka isällä oli ollut yhteisiä liiketoimia Eichmannin isän kanssa.[8] Vuonna 1934 Eichmann palveli SS-alikersanttina Dachaun keskitysleirillä, jossa hän kiinnitti Reinhard Heydrichin huomion. Sen jälkeen hän liittyi turvallisuuspalveluun, Sicherheitsdienstiin, jonka Berliinin toimistoon hän pääsi töihin. SD:n ”juutalaisosaston” päälliköstä Edler von Mildensteinista tuli Eichmannin oppi-isä, joka innosti häntä perehtymään sionismiin ja juutalaisuuden historiaan.

Syyskuussa 1937 hänet lähetettiin yhdessä esimiehensä Herbert Hagenin kanssa Palestiinaan tutkimaan mahdollisuuksia juutalaisten siirtämiseksi Saksasta Palestiinaan.[9] He matkustivat Haifaan, kävivät Karmel-vuorella ja kohtasivat saksalaisen tohtori Reichartin jolta saivat perusteellisen selvityksen Palestiinan tilanteesta. Sen jälkeen he tapasivat Feivel Polkesiin, jonka kanssa he tutustuivat kibbutziin. Seuraavana päivänä brittiläiset vangitsivat heidät ja karkottivat maasta. Heidät lähetettiin takaisin Kairon kautta. Siellä he tapasivat Haganahin jäseniä, mutta keskustelujen sisällöstä kiistellään. Kairossa he tapasivat Palestiinan arabijohtajia, kuten Jerusalemin muftin Amin al-Husseinin.[10] Jälkeenpäin he kirjoittivat raportin, jossa he esittivät siirtosuunnitelmien hylkäämistä. Eichmannin ja Hagenin mielestä se ei ollut taloudellisesti järkevää eikä sopinut Saksan politiikkaan, joka ei kannattanut juutalaisvaltion syntymistä Lähi-itään.

Matkan jälkeen Eichmann siirrettiin SD:n Wienin toimistoon, jolloin hänen vastuulleen tulivat Itävallan juutalaiset. Maaliskuussa 1938 Itävalta liitettiin Saksaan, jolloin pelko levisi itävallanjuutalaisten keskuuteen. Eichmann kehitti erityisen ”koontilinjan”, jolla juutalaisilta, jotka halusivat poistua maasta järjestelmällisesti vietiin omaisuus, käteisvarat ja oikeudet. Muutamassa kuukaudessa Eichmannin toimisto oli siirtänyt 150 000 juutalaista, ja hänet siirrettiin järjestämään samankaltaista toimintaa Prahaan.[11]

Toiminta toisen maailmansodan aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1939 Eichmannista tuli Valtakunnan pääturvallisuusviraston, RSHA:n Amt IV B 4:n päällikkö. Amt IV B 4 (alun perin IV D 4) oli Gestapon alajaosto, jonka vastuulla oli juutalaisiin liittyvät asiat. Yksi hänen ajatuksistaan oli Euroopan neljän miljoonan juutalaisen siirtäminen Madagaskarille, mutta se osoittautui liian utopistiseksi. Sodan aikana Eichmann sai SS-Obersturmbannführerin arvon.[12]

Eichmann osallistui vuonna 1942 Wannseen konferenssiin, jossa päätettiin ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Lopullinen ratkaisu tarkoitti juutalaisten pakkosiirtämisen sijaan joukkotuhoa. Sodan loppuvaiheissa Eichmann asui Budapestissa ja organisoi Saksan miehittämän Unkarin juutalaisten tuhoamista. Suuren osan likvidoivat unkarilaisen Nuoliristi-järjestön jäsenet, osa määrättiin raskaille kuolemanmarsseille kohti länttä.

Sodanjälkeinen piileskelyn aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eichmannin Punaisen Ristin passi, jota hän käytti siirtyessään vuonna 1950 Argentiinaan.

Toisen maailmansodan jälkeen yhdysvaltalaisjoukot ottivat Eichmannin kiinni. Hänen onnistui kuitenkin paeta lähes kuusi kuukautta vankeuden jälkeen vankileiriltä toukokuussa 1945,[13] koska häntä ei kyetty tunnistamaan. Vankileiriltä paettuaan Eichmann matkusti kohti Bad Ischliä joutuen matkallaan yhdysvaltalaisten sotilaiden pidättämäksi heinäkuun lopussa tai elokuun alussa 1945. Eichmannia, joka esiintyi valenimellä Otto Eckmann, pidettiin vankeudessa Oberdachstettenissä, josta hän karkasi vankitovereidensa avulla 1946, saapuen Celleen maaliskuun alkupäivinä 1946, jossa hän oli metsätyössä neljän vuoden ajan.[14] Eichmann lähti Saksasta vuoden 1950 alussa, matkustaen Italiaan, jossa muuan fransiskaanimunkki järjesti hänelle Ricardo Klementin nimelle kirjoitetun passin ja Argentiinan viisumin. Heinäkuun puolessa välissä vuonna 1950 Eichmann matkusti Argentiinaan Buenos Airesiin.[15] Hänen vaimonsa kolmen lapsensa kanssa muutti Argentiinaan 1953.[16] [17] Paikallisessa saksalaisyhteisössä karkurin henkilöllisyys oli melko laajalti tiedossa.[18]

Saksan liittotasavallan tiedustelupalvelu sai asiasta vihiä, mutta maan hallitus empi Eichmannin paljastamista, sillä se pelkäsi Eichmannin kertovan korkeiden virkamiesten ja poliitikkojen entisistä natsiyhteyksistä. Saksa kertoi kuitenkin tietonsa vuonna 1958 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle. CIA ei kuitenkaan reagoinut asiaan, eikä kumpikaan maa ilmoittanut asiasta Eichmannia etsiville israelilaisille.[19]

Sieppaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin tiedustelupalvelu Mossad pääsi syksyllä 1959[20] kuitenkin muuta kautta selville Eichmannin piilopaikasta. Israelin salaisen palvelun joukot johtajanaan Peter Malkin kaappasivat Eichmannin Argentiinassa 11. toukokuuta 1960 maan lakien vastaisesti, ilman argentiinalaisten viranomaisten lupaa.[21] Eichmann lennätettiin salaa El Alin Bristol Britannia, 4X-AGE -lentokoneella Israeliin 21. toukokuuta 1960.[22] Argentiina katsoi tapauksen suvereniteettinsa loukkaamiseksi, kutsui Israelin-suurlähettiläänsä kotiin ja vaati YK:n turvallisuusneuvostoa koolle. Turvallisuusneuvosto päätti äänin 8–6, että Israelin oli ”sopivalla tavalla” hyvitettävä Argentiinalle sen kärsimä suvereniteetin loukkaus.[23]

Oikeudenkäynti ja kuolemantuomio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eichmann oikeudenkäynnissä Jerusalemissa.

Eichmannin oikeudenkäynti israelilaisessa oikeudessa Jerusalemissa alkoi 11. huhtikuuta 1961. Häntä vastaan luettiin 15 rikossyytettä, muun muassa syytteet rikoksista ihmiskuntaa vastaan, rikoksista juutalaisia vastaan ja osallistumisesta laittomaan organisaatioon.[24] Oikeudenkäynti sai paljon kansainvälistä huomiota ja kiistelyä osakseen. Israelin hallitus salli kansainvälisen median, kuten radio- ja televisioasemien, lähetykset oikeudenkäynnistä rajoituksetta. Oikeudenkäynnissä todistajat, joista monet olivat holokaustista selvinneitä, kertoivat Eichmannista ja hänen osuudestaan uhrien lähettämisessä keskitysleireille. Koko oikeudenkäynnin ajan Eichmann pysyi väitteessään, että hän totteli vain käskyjä ja koetti täyttää velvollisuutensa. Eichmann todettiin syylliseksi kaikkiin syytteisiin ja tuomittiin kuolemaan 2. joulukuuta 1961. Hänet hirtettiin muutama minuutti ennen keskiyötä 31. toukokuuta 1962 Ramlan vankilassa.

Eichmann esitti myös suomalaisissa lehdissä[25] julkaistun toivomuksen, että hänen ruumiinsa olisi teloituksen jälkeen viety Linziin ja siellä tehdyn virallisen ruumiinavauksen jälkeen tuhkattu.

Teloituksen jälkeen hänen ruumiinsa tuhkattiin sitä varten tehdyssä krematoriouunissa. Saman päivän aamuna 1. kesäkuuta 1962 tuhkat levitettiin Välimereen kansainväliselle merialueelle Israelin laivaston alukselta.[26]

Eichmann mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietokirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eichmannista on kirjoitettu lukuisia teoksia. Eichmannin kaappauksesta Israeliin Mossadin tuon aikainen päällikkö Isser Harel kirjoitti teoksen Kaappaus Garibaldin kadulla.

Joitakin vuosia myöhemmin yhdysvaltalainen sotakirjeenvaihtaja Quentin Reynolds sekä israelilaiset toimittajat Ephraim Katz ja Zwy Aldouby kirjoittivat samasta aiheesta kirjan Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina. Molemmat kirjat päättyvät Eichmannin syytteeseen asettamiseen.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta on valmistunut vuonna 2007 Robert Youngin ohjaama elokuva Eichmann – kuoleman allekirjoittaja jossa Eichmannia näyttelee Thomas Kretschmann.

Wannseen konferenssia kuvaavassa televisioelokuvassa Lopullinen ratkaisu (2001) Eichmannia esittää Stanley Tucci.[27]

Televisiosarjassa Polttouhrit Eichmannia esittää näyttelijä Tom Bell.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Quentin Reynolds, Ephraim Katz, Zwy Aldouby: Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina, Hämeenlinna, 1961
  • Isser Harel, Kaappaus Garibaldinkadulla, Werner Söderström, Porvoo, 1976, ISBN 951-0-07725-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuoleman asiamies, s. 70
  2. Kuoleman asiamies, s. 35, 38-39
  3. Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 365. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-113369-1.
  4. Kuoleman asiamies, s. 70
  5. Kuoleman asiamies, s. 71
  6. Kuoleman asiamies, s. 73
  7. Kuoleman asiamies, s. 74
  8. Kuoleman asiamies, s. 74
  9. Kuoleman asiamies, s. 81-87
  10. Kuoleman asiamies, s. 87-88
  11. Kuoleman asiamies, s. 90-91, 100
  12. Kuoleman asiamies, s. 110-111
  13. Kaappaus Garibaldinkadulla, s. 226
  14. Kaappaus Garibaldinkadulla, s. 227
  15. Kaappaus Garibaldinkadulla, s. 228
  16. Kaappaus Garibaldinkadulla, s. 80
  17. Tähtäimessä Eichmann, s. 102, 103
  18. Kuoleman asiamies, s. 61
  19. HS Arkisto (maksullinen) CIA ja Länsi-Saksa tiesivät Eichmannista, HS, Ulkomaat, 8.6.2006
  20. Kuoleman asiamies, s. 61, 68
  21. Kuoleman asiamies, s. 8
  22. Kuoleman asiamies, s. 13
  23. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1961, s. 42–43. Helsinki: Otava, 1960.
  24. Kaappaus Garibaldinkadulla, s. 7
  25. Adolf Eichmann: Tänään tiedän, että minut hirtetään; artikkeli, APU 2/1962, s. 17-18
  26. 'We have to carry out the sentence' - Haaretz - Israel News
  27. http://www.imdb.com/title/tt0266425/combined

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Adolf Eichmann.
  • David Cesarani: Adolf Eichmann, The Mind of a War Criminal
  • Tuviah Friedman Institute of Documentation Haifa Israel- Captured Adolf Eichmann- Germany National Bibliothek
  • Document-Book – Korrespondenz The Blind man Lothar Hermann Coronel Suarez Argentinien
  • Zwy Aldouby, Ephraim Katz, Quentin Reynolds: Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina (Minister of death: the Adolf Eichmann story). Suom. Martti Santavuori. Karisto, 1979.
  • Isser Harel: Kaappaus Garibaldinkadulla (The House on Garibaldi Street). . ISBN 951-0-07725-9.