Politiikan tutkimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Politiikan tutkimus eli politologia eli yleinen valtio-oppi on poliittisia ilmiöitä tutkiva tieteenhaara. Se kuuluu yhteiskuntatieteisiin.[1] Tämä artikkeli tarkastelee politiikan tutkimusta nimenomaan sellaisena kuin sitä harjoitetaan ja siitä annetaan yliopisto-opetusta Suomessa 2010-luvulla.

Niin Suomessa kuin muualla ovat vähintään kuudenkymmenen vuoden ajan olleet vallalla käsitykset, ettei politiikan tutkimuksen tule millään tavoin rajoittua tarkastelemaan poliittisista ilmiöistä pelkästään valtiollisia. Tutkimusala keskittyy kuitenkin edelleen huomattavasti virallisiin instituutioihin, kuten poliittisiin puolueisiin ja tiettyihin intressiryhmiin. Nimenomaista irtautumista valtiollisten ilmiöiden tarkastelusta edustavat useat politiikan tutkimuksen haarat. Niistä mainittakoon esimerkkeinä järjestötutkimus, diskurssianalyysi, julkisuuden tutkimus sekä sellainen maailmanpolitiikan tutkimus, joka ei rajoitu valtioiden välisten suhteiden erittelyyn.

Politiikan tutkimuksen asema tieteiden joukossa ja tiedepolitiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oleellisesti politiikan tutkimuksessa on tietyiltä osin kysymys myös siitä, mitä politiikka on. Kysymykseen on vastannut suomen kielellä mm. valtio-opin professori Kari Palonen. Kansainvälisesti tunnetuimpia poliittisen filosofian edustajia tältä kannalta ovat Hannah Arendt, Max Weber ja Carl Schmitt.

Politiikan tutkimus ymmärretään Suomessa muun muassa tiedepoliittisissa yhteyksissä yleisluonteisimman sosiaalitieteen eli sosiologian ja keskeisimmän taloustieteen eli kansantaloustieteen rinnalla yhdeksi perusyhteiskuntatieteistä. Tuollaisissa yhteyksissä politiikan tutkimuksen usein mainittuihin tarkoituksiin kuuluu syventää ymmärrystä poliittisen toiminnan mekanismeista, luonteesta ja merkityksestä sekä tarjota teoreettisia, metodisia ja tutkimusteknisiä välineitä poliittisesti merkittävien ilmiöiden erittelyyn. Politiikan tutkimukselta saatetaan odottaa vastauksia myös kysymyksiin, jotka koskevat joidenkin noista ilmiöistä jonkinasteista hallintaa.

Kuten edellä mainittiin, Suomen politiikan tutkimuksen arkea rajaavat myös tiedepoliittiset seikat. Suomen keskeisin tieteellisen tutkimuksen rahoittaja Suomen Akatemia otti vuonna 2009 käyttöön tutkimusalueluokan 611, Valtiotieteet/Statsvetenskaperna. Sen Akatemia jakaa edelleen kolmeen osaan: 6111, Hallintotiede/Förvaltningsvetenskap, 6112, Kansainvälinen politiikka/Internationell politik, ja 6113, Politologia/Politologi. Noista kolmesta osasta kaksi jälkimmäistä sijoittuvat kiistatta politiikan tutkimuksen alaan, joskin nimitys 'politologia' on ilman eri selvitystä yleisölle vaikeahkosti aukeava. Tarkoittaahan sana tietyissä sen käytöissä vain käyttäytymistieteellisesti tulkittua politiikan tutkimusta eikä sen sijaan tuon tutkimuksen niitä lajeja, jotka etenevät esimerkiksi tulkitsevin ottein. Kansainvälistä politiikkaa ajatellen Akatemian soveltama jaottelu jättää avoimeksi laaja-alaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen aseman sekä hallinnon tutkimuksen suhteen politiikan tutkimukseen. Jaottelu näyttää käsittävän Suomen kymmenestä hallintotieteellisistä oppiaineista vain yhden, nimittäin juuri hallintotieteen. Niin ei kuitenkaan ole asian laita, vaan alaan lukeutuu periaatteessa jokseenkin kaikki Suomessa harjoitettava hallinnon tutkimus .

Politiikan tutkimuksen kohdealueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisistä politiikan tutkimuksen eli valtio-opin tutkimuskohteista mainittakoon esimerkkeinä politiikan ja valtion käsitteiden erittely kosketuskohdin filosofiaan, valta ilmiöineen, syineen, käyttötapoineen ja vaikutuksineen, poliittinen toiminta ja sen osana poliittinen käyttäytyminen kuten poliittinen osallistuminen vaaleissa, puoluetoiminnassa ja muutoin, poliittinen päätöksenteko sekä valtion, kuntien ja järjestöjen hallinto. Jotkut osat politiikan tutkimusta ovat tavallaan vääjäämättömämmin tutkimusalan elementtejä kuin eräät toiset. Peräti köyhäksi jäisi politiikan tutkimus esimerkiksi siinä tapauksessa, ettei se tutkisi huomattavia, toistuvia kollektiivisen poliittisen valinnan episodeja kuten vaaleja eli parlamenttivaaleja, valtionpäämiehen vaaleja, alueellisia vaaleja, paikallisia vaaleja ja EU-vaaleja, kansanäänestyksiä, äänestyskäyttäytymistä parlamenteissa ja hallituselimissä, erilaisten vaalien institutionalisointia ja niissä sovellettuja laskentasääntöjä etenemiseksi poliittisista mielipiteistä henkilövalintoihin tai valintoihin ratkaisuvaihtoehtojen kesken.

Edellä mainittiin, että politiikan tutkimus ei ole enää pitkään aikaan keskittynyt yksinomaan eduskunnan ja hallituksen kaltaisiin virallisiin valtiollisiin laitoksiin. Sen sijaan se erittelee periaatteessa minkä tahansa ilmiöiden poliittisia ulottuvuuksia ja piirteitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että politiikan tutkimus tutkisi ainoastaan niitä ilmiöitä, joiden poliittisuudesta vallitsee yksimielisyys tutkijoiden saati kansalaisten keskuudessa.

Politiikan tutkimuksessa aikanaan vallinnut jako kansalliseen ja kansainväliseen politiikan tutkimukseen on haastettu ja paljolti ylitetty. Globalisoituvassa maailmassa poliittisesti merkittävät ilmiöt ja niistä käytävät kiistat eivät noudata kansallisvaltioiden välisiä rajoja. Politiikan tutkimuksen sisäisiä perinteisiä tutkimuskohdejaotteluja on asettanut kyseenalaiseksi myös Euroopan unioni, joka ei Suomen kannalta ole selvästi sen enempää suorastaan kansainvälinen kuin vain suomalainen poliittinen ilmiökenttä.

Alan yliopistolliset oppiaineet ja niiden osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri maissa politiikan tutkimuksen aihepiiri on jäsentynyt yliopistollisiksi oppiaineiksi jossakin määrin eri tavoin. Suomessakaan ei ole käytössä vain yhtä ainoaa tapaa järjestää asia. Helsingin yliopistossa, Turun yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa sekä Åbo Akademissa oppiainenimekkeenä on edelleen perinteinen alkujaan saksankieliseltä alueelta juontunut yleinen valtio-oppi, jonka taustalla on nimeke Allgemeine Staatslehre. Toisinaan nimeke 'yleinen' jätetään Suomessa käytännössä pois sillä perusteella, ettei mitään 'erityisiä valtio-oppeja' nykyään tunneta, vaikka aikanaan tuollaisia Besondere Staatslehren jossakin mitassa esiintyikin. Kattavasti tarkastellen yleinen valtio-oppi -tutkimusalueen ja samaa nimeä tai nimeä valtio-oppi kantavan oppiaineen piirissä tutkitaan niin suomalaisia, Euroopan unionin tasoisia kuin kansainvälisiä poliittisia ilmiöitä. Samoin tutkitaan julkista hallintoa ja järjestöhallintoa. Edelleen, tärkeänä tehtävänä annetaan kaikkia noita aiheita koskevaa yliopisto-opetusta.

Tampereen yliopistossa esiintyy ainoana yliopistona Suomessa oppiaineen nimeltä valtio-oppi rinnalla erityisenä, itsenäisenä oppiaineena kansainvälinen politiikka. Vuosina 2012-2013 Tampereen yliopisto siirtyy laaja-alaisiin tutkinto-ohjelmiin ja oppiaineet "valtio-oppi" ja "kansainvälinen politiikka" siirtyvät politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan. Lapin yliopistossa esiintyy samoin ainoana Suomen yliopistona valtio-opin rinnalla kansainväliset suhteet -oppiaine. Kahdessa jälkimmäisessä yliopistossa politiikan tutkimuksen alasta rajautuu nimenomaan pois hallinnon tutkimus erityisesti sillä perusteella, että kumpaankin niistä sijoittuu hallintotieteellisiä oppiaineita.

Siinäkin tapauksessa, että valtio-oppi on yliopistollisena oppiaineena säilyttänyt yhtenäisyytensä, sen piirissä on kenties pantu toimeen linjajakoja tutkimus- ja opetuskohteiden mukaan. Samalla professorit ja muut tutkijat ovat erikoistuneet siten, ettei pätevyys jollakin tietyllä linjalla ainakaan automaattisesti pätevöitä toisen linjan tehtäviin. Helsingin yliopistossa valtio-oppia tutkitaan ja opetetaan maailmanpolitiikan linjalla, yleisellä politiikan tutkimuksen linjalla sekä hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linjalla. Turun yliopistossa valtio-oppi -oppiaineeseen sijoittuvat poliittisten järjestelmien linja ja kansainvälisen politiikan linja. Vastaavantyyppistä eriytymistä esiintyy myös Åbo Akademin valtio-oppi -oppiaineessa mutta ilman nimenomaista linjajakoa.

Oma sanomansa on sillä, miten Suomen valtakunnallinen valtio-opin tutkija- eli tohtorikoulu POLITU jäsentää politiikan tutkimuksen alueen. Koulu soveltaa nelijakoa: (1) poliittinen ajattelu ja käsitteet, (2) hallinta (governance) ja poliittiset instituutiot, (3) kansalaisten poliittinen osallistuminen, (4) maailmanpolitiikka sekä (5) konfliktinratkaisu. Nimenomaan julkista politiikkaa (policy) ja erilaisia julkisia politiikkoja (policies) tutkijakoulu ei korosta. Samoin se rajaa ulkopuolelle suoranaisesti julkiseen tai muuhun hallintoon liittyvät eli hallinnon tutkimuksen aiheet sekä poliittisen historian aiheet.

Kohti kansainvälisiä vertailuja ja valtio-opin ulkorajojen vetoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun asiaa tarkastellaan kansainvälisesti, havaitaan, että muissa maissa esiintyy huomattavastikin meillä sovelletuista poikkeavia ratkaisuja politiikan tutkimuksen ja sen lähialueiden organisoinnissa tutkimusalueiksi ja yliopistollisiksi oppiaineiksi. Paitsi että valtio-opista saattaa eriytyä omaksi oppiaineekseen kansainvälinen politiikka tai sitä vastaava oppiaine kuten Suomessa on tapahtunut kahdessa yliopistossa, omia oppiaineitaan ovat eräissä maissa ja eräissä yliopistoissa lisäksi esimerkiksi 'julkinen politiikka' (public policy), 'hallitustoiminta' (government, joka esiintyy toisinaan myös kattokäsitteenä politiikan tutkimukselle ylipäätään), rauhan- ja konfliktintutkimus, poliittinen filosofia, joka Suomessa käytännössä jakaantuu valtio-opin ja filosofia-oppiaineen tai valtio-opin ja käytännöllinen filosofia -oppiaineen kesken, poliittinen taloustiede (political economy), poliittinen sosiologia, diplomatian tutkimus sekä järjestötutkimus.

Omat erityiskysymyksensä muodostuvat poliittisen historian ja hallinnon tutkimuksen suhteesta politiikan tutkimukseen. Suomessa ne on pääasiassa erotettu politiikan tutkimuksesta, johon ne toisaalta eräissä maissa ja eräissä yliopistoissa kuuluvat olennaisina osina. Nimenomaan Suomessa poliittinen historia on vankasti oma oppiaineensa, joskin eräät politiikan tutkijat ovat tutkimustoiminnassaan lähentyneet sitä ja jopa sijoittuneet aluksi tai sittemminkin nimenomaan sen piiriin. Toisaalta eräät poliittisen historian tutkijat ovat onnistuneet harjoittamaan myös politiikan tutkimuksen kannalta hyvinkin nasevaa erittelyä. Suomen hallintotieteellisten oppiaineiden ja laajemmin hallinnon tutkimuksen historia osoittaa, että vuosien varrella Suomessa syntyi tuossa aihepiirissä omaperäinen hybridiratkaisu. Politiikan tutkimus ja hallinnon tutkimus tosin eriytyivät toisistaan hyvinkin voimakkaasti mutta eivät silti tyystin.

Suomen yliopistojen organisaatiot ovat 2010-luvulla valinkauhassa. Silläkin perusteella osaltaan ratkeaa, kuinka läheisiksi muodostuvat vastaisuudessa politiikan tutkimuksen ja sen lähialojen suhteet, syntyykö uudenlaisia tutkimus- ja opetusalueita ja -kokonaisuuksia ja hellittääkö perinteisten oppiaineiden valta.

Valtio-opin eli politiikan tutkimuksen yliopisto-opiskelu Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa politiikan tutkimusta nimenomaan valtio-oppina voi opiskella yliopistotutkinnon pää- ja luonnollisesti myös tutkinnon sivuaineena kuudessa Suomen kaikkiaan kuudestatoista yliopistokorkeakoulusta. Nuo kuusi yliopistoa ovat Helsingin yliopisto, Turun yliopisto, Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto sekä Åbo Akademi. Suomen monialaista yliopistokorkeakouluista Oulun yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa ei politiikan tutkimusta harjoiteta eikä alaa opeteta. Suomen erityiskorkeakouluissakaan politiikan tutkimus ei ole edustettuna pääaineena. Tuolta osin poikkeuksen muodostanut Svenska Handelshögskolan on nyttemmin lakkauttanut erityisen valtio-opillisen oppiaineensa nimeltä 'talouspolitologia' (ekonomisk politologi) pääaineena, joskin sitä voi edelleen opiskella sivuaineena. Valtio-oppia opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi tutkijoina, tarkastajina, konsultteina, projektipäällikköinä, toimittajina tai tiedottajina[2].

Mihin politiikan tutkimusta käytetään?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikan tutkijat kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia poliittisessa julkisuudessa, jossa toimivat puolueet ja intressiryhmät, kaupalliset ja ei-kaupalliset mediat sekä erikokoiset yritykset kukin omien intressiensa edustajina.

Politiikan tutkija voi olla myös poliittisen aktivismin harjoittaja. Poliittisesti aktiivisia politiikan tutkimuksen professoreita ovat olleet muun muassa Yrjö Ruutu, Jan-Magnus Jansson, Olavi Borg ja Pertti Pesonen.

Politiikan tutkimus ei tarjoa varsinaista ammattikoulutusta. Moni suomalaisista huippupoliitikoista on opiskellut valtio-oppia ja kenties väitellytkin sen alalta. Esimerkkeinä mainittakoon Matti Vanhanen, Paavo Lipponen, Paavo Väyrynen, Harri Holkeri ja maisterintutkinnossaan sittemmin Isossa-Britanniassa väitellyt Olli Rehn. Diplomaattikarriäärin huipuilla erityisesti kansainväliseen politiikkaan erikoistuneet politiikan tutkijat ovat korostuneetlähde?.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Valtio-oppi: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 13.8.2013.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Berndtson, Erkki: Politiikka tieteenä: Johdatus valtio-opilliseen ajatteluun. 11. painos (1. painos 1992). Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5252-1.
  • Hyvärinen, Matti ym. (toim.): Käsitteet liikkeessä: Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria. Tampere: Vastapaino, 2003. ISBN 951-768-130-5.
  • Jansson, Jan-Magnus: Politiikan teoria. (Politikens teori, 1969.) Suomennos: Esa Adrian, Aira Kalela ja Ilkka Ryömä. 5. uudistettu painos. Lisäykset suomentanut Kari Happonen. Forum-kirjasto (1. painos 1970). Helsinki: Tammi, 1985 (6. painos 1993). ISBN 951-30-6329-1.
  • Kanerva, Jukka (toim.): Platonista Bakuniniin: Politiikan teorian klassikoita. Helsinki: Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-103-1.
  • Kanerva, Jukka (toim.): Politiikan teorian moderneja klassikkoja. Helsinki: Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-474-X.
  • Paloheimo, Heikki & Wiberg, Matti: Politiikan perusteet. Helsinki Porvoo: WSOY, 1997 (2. painos 2004). ISBN 951-0-21353-5.
  • Palonen, Kari: Tekstistä politiikkaan: Johdatusta tulkintataitoon. Tampere: Vastapaino, 1988. ISBN 951-9066-30-6.
  • Wiberg, Matti: Politiikka Suomessa. Porvoo Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-26700-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]