Hallinnon tutkimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hallinnon tutkimus (kirjoitetaan usein myös 'hallinnontutkimus') on tieteellistä tai käytäntöä palvelevaa erittelevää tai sovelluksia kaavailevaa erittelevää toimintaa, jonka aiheena tai kohteena on tavalla tai toisella hallinto. Niin kuin kovin moni muukin yhteiskuntatieteiden käsite, myös 'hallinto' on oleellisesti kiistanalainen sisällöltään. Joidenkin mielestä se on se nimenomainen tapa, jolla asiat kunnolla hoidetaan, kun taas joillekin 'hallinto' on sama kuin 'virkavalta' eli patologinen byrokratia.

Itse asiassa hallinto on usein tarkastelun kohteena paljolti sama ilmiö kuin johtaminen mutta kenties kuitenkin erilaisin konnotaatioin eli arvottavin painotuksin. Toisinaan esiintyy myös se merkitysero, että johtaminen ja nimenomaan yritysjohtaminen mielletään korkealentoiseksi, haasteelliseksi, osaavaksi ja laadukkaaksi toiminnaksi, kun sen sijaan hallinto ilmenee arkisena, tylsänä, kaavamaisena ja jopa turhanaikaisena junnaamisena.

Myös hallinnon tutkimuksen ja organisaatioteorian ja organisaatiotutkimuksen väliset rajat ovat hyvin liukuvat edellisen monin tavoin hyödyntäessä jälkimmäisiä. Valitkoon itse kukin siis sen ilmaisutavan ja ne painotukset, jotka hänelle parhaiten soveltuvat kussakin sellaisessa yhteydessä, jossa hän tutkijana tai kansalaisena ottaa kantaa hallinnon kysymyksiin samalla koettaen kenties myös tavalla tai toiseela vaikuttaa niihin.

Vaikka sana 'hallinto' ei tätä paljasta, se viittaa kuten edellä mainittiin Suomessa käytännössä varsin usein nimenomaan julkishallintoon eli julkiseen hallintoon eli lähinnä valtion ja kuntien hallintoon eli kunnallishallintoon. Hallintonsa on kuitenkin yrityksilläkin - ja monilla niistä vasta onkin hallinto, jota eivät mitkään kansalliset rajat eivätkä kansanvaltaiset menettelytavat pidättele. Edelleen, hallintonsa on myös järjestöillä, niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä, sekä Euroopan unionilla.

Hallinnon tutkimuksen tieteellisestä luonteesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinnon tutkimukselle ei ole paikannettavissa mitään yhtenäistä filosofis-metodologista eikä teoreettista taustaa. Tältä kannalta ne ovat täsmälleen samassa tilanteessa kuin yhteiskuntatieteet yleensä. Muun muassa tästäsyystä myös hallinnon tutkijat voivat suuresti hyötyä, jos heidän perehtymisensä ja sovellutustensa kohteeksi muodostuu myös yleinen yhteiskuntateoria.

Ehdottomasti merkittävin yhteiskuntatieteiden ja niistä erityisesti yleisimmän eli sosiologian ja merkittäviltä osin myös valtio-opin eli politiikan tutkimuksen klassikoista on hallinnon tutkimukselle Max Weber (1864-1920). Monien muiden aiheiden ohella hän nimittäin tutki muun muassa hallinnon organisoinnin, työetiikan, taloudellisen toiminnan organisoinnin ja uskonnollisen organisoitumisen kysymyksiä. Lisäksi hän oli huomattava yhteiskuntatieteiden metodologian kehittäjä.

Eri teorioita hallinnon tutkimuksen piirissä on vuosien varrella toki kehkeytynyt varsin runsaasti, niin empiirisiä teorioita, normatiivisia teorioita kuin luonteeltaan teknisiä teorioita, joiden laatijat ovat halunneet tarjota yleisölleen sen viimeisimmän viisasten kiven, jonka avulla hallinto viimeinkin kohoaisi kiistattoman korkealle tehokuuden ja sujuvuuden asteelle. Moninaisuuden osoittaa jo yksittäisen oppiaineen ja sen tutkimusalueen nimeltä hallintotiede tarkastelu, saati mikäli tarkastelun alaa laajennettaan kattamaan useampia hallintotieteellisistä oppiaineista ja niiden teorioista sellaisina kuin ne esiintyvät yksistään Suomessa.

Hallinnon tutkimuksen ja alan opetuksen erityispiirteitä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa hallinnon tutkimuksen asemaa korostaa se, että muista maista poiketen meillä ovat 1960-luvulta lähtien muodostuneet erityiset hallintotieteelliset oppiaineet, joita on 1.8.2010 alkaen kaikkiaan enemmän kuin koskaan eli kymmenen kappaletta. Niitä opetetaan ja tutkitaan kaikkiaan neljässä yliopistossa. Lisäksi neljässä muussa yliopistossa harjoitetaan lähelle samaa aihepiiriä sijoittuvaa tieteellistä tutkimusta ja korkeinta opetusta.

Siinä määrin laaja hallinnon tutkimuksen organisoituminen kuin Suomessa ei ole jäänyt aivan vaille ongelmia. Suomen olosuhteita luonnehtii erityisesti se, että ilmeisesti hallintotieteellisten oppiaineiden eriytymisen johdosta hallinnon tutkimuksen välimatka politiikan tutkimukseen on suurempi ja eräiltä osin jopa selvästi suurempi kuin yleensä muissa Pohjoismaissa.

Suomen erityispiirteisiin lukeutuu samoin se, etteivät liiketaloustieteilijät ole - samoin muista Pohjoismaista poiketen - tunteneet vahvaa kiinnostusta julkisen hallinnon kysymyksiin. Eräs syy tähän on se mainittu seikka, että maan hallintotieteelliset oppiaineet ovat laajat ja eriytyneet. Etenkin niissä yliopistoissa, joissa esiintyy sekä hallintotieteellisiä että liiketaloustieteellisiä tutkimus- ja opetusaloja, lienee tuskin koettu mielekkääksi, että ne tavallaan ryhtyisivät harjoittamaan toistensa vastuiksi miellettyjä tehtäviä.


Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Governance - uuden hallintatavan jäsentyminen. Toim. Ilari Karppi ja Lotta-Maria Sinervo. Tampereen yliopisto 2009, Tampere.