Sosiologia

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosiologia on yhteisöllisiä ryhmiä ja yhteiskuntia sekä niiden perustana olevaa yksilöiden käyttäytymistä tutkiva tieteenala.[1] Sosiologiaa sanotaan usein yleiseksi yhteiskuntatieteeksi, ja se sisältää hyvin erilaisia tekstejä, keskusteluita ja aihepiirejä. Yhteistä kaikelle sosiologialle on kuitenkin pyrkimys systemaattiseen esitystapaan ja empiiriseen todentamiseen. Usein käytetty jäsennys jakaa sosiologian kolmeen alueeseen: yhteiskuntateoria, empiirinen sosiaalitutkimus sekä aikalaisanalyysi. Toinen madollinen jäsennystapa on puhua laajempiin kokonaisuuksiin keskittyvästä makrososiologiasta ja toisaalta mikrososiologiasta, jossa voidaan tutkia esimerkiksi sosiaalista vuorovaikutusta tai organisaatioiden toimintaa. Mikro- ja makrotason erotteluun liittyy myös sosiologian yksi keskeisimmistä kysymyksistä, nimittäin rakenteen ja toiminnan suhde: millä tavoin sosiaaliset rakenteet rajoittavat tai mahdollistavat yksilöiden toimintaa ja millä tavoille intentionaaliset toimijat saavat aikaan rakenteet. Toiminnan ja rakenteen lisäksi sosiologiassa on niin sanotun kielellisen käänteen jälkeen oltu erityisen kiinnostuneista kulttuurisista ja sosiaalisesti tuotetuista merkityksistä. Sosiaalinen konstruktionismi onkin ehkä viime vuosikymmenten vaikutusvaltaisin paradigma sosiologiassa ja sosiaalitieteissä yleisemminkin.

Monia sosiologisia kysymyksiä käsitellään myös muissa yhteiskuntatieteissä. Tässä mielessä ehkä sosiologialle omin tai leimallisin aihepiiri on arkielämä. Kiinnostus kohdistuu niihin säännönmukaisuuksiin, jotka jäsentävät ihmisten tavallista elämää. Arkielämä on tuttua kenelle tahansa, minkä vuoksi tällainen sosiologia saattaa tuntua tyhjänpäiväiseltä tai ärsyttävän tungettelevalta. Ero arkitiedon ja sosiologian välillä on kuitenkin merkittävä ja se perustuu edellä mainittuihin systemaattisuuteen ja empiirisiin todistusaineistoihin, kuten tilastoihin, haastatteluihin, havainnointeihin tai kulttuurituotteisiin. Sosiologia saattaa muuttaa yleisesti vallitsevia käsityksiä. Toisaalta yleiset käsitykset ovat keskeinen sosiologian tutkimuskohde, joten tiede ja yhteiskunta ovat näin jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään. Sosiologiaa sanotaankin refleksiiviseksi tieteeksi. Se on aina osa omaa tutkimuskohdettaan (yhteiskuntaa), siitä riippuvainen ja siihen vaikuttava. Refleksiivisyys tarkoittaa sitä, että sosiologien on myös pohdittava tutkimustensa yhteiskunnallisia seurauksia. Tavoitteena saattaakin olla yhteiskunnan muuttaminen tai epäkohtien kritisoiminen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Sosiologia ja muut tieteet

[muokkaa] Filosofia

Yhteiskuntateoria tai yleinen teoria ovat sosiologian alueita, jotka ovat luonteenomaisesti lähimpänä filosofiaa. Toisaalta tieteenfilosofiset ja metodologiset kysymykset ovat läsnä kaikessa sosiologiassa, ja sosiologiset paradigmakiistat ovat luonteeltaan tieteenfilosofisia. Sosiologiassa on myös vahva fenomenologiseen filosofiaan pohjautuva juonne, jonka edustajia ovat esimerkiksi Edmund Husserlin ajatuksia kehitellyt Alfred Schütz sekä vaikutusvaltaisen tiedonsosiologisen ohjelman käynnistäneet Peter Berger ja Thomas Luckmann.

[muokkaa] Biologia ja luonnontieteet

Sosiologian suhde luonnontieteisiin on yleisesti ottaen melko samanlainen kuin muillakin humanistisilla ja yhteiskuntatieteillä. Tavallisessa luonnontieteellisessä tutkimuksessa tutkija asettuu ulkopuolisen tarkkailijan tai manipuloijan asemaan. Sosiologiassa tämä ei ole useinkaan mahdollista, sillä tutkimuskohteet ovat myös aktiivisia, intentionaalisia ja merkityksiä tuottavia ihmisiä. Luonnontieteistä biologialla on sosiologian kanssa eniten liitoskohtia. Ihmisen hermoston ja aivojen toimintaa tutkiva neurotiede on tässä avainasemassa. Yhteiskunnallisten ilmiöiden biologista selittämistä kutsutaan sosiobiologiaksi, ja se on herättänyt jatkuvia kiistoja yhteiskuntatieteiden sisällä. Kun biologiseen selittämiseen otetaan evoluutionäkökulma, puhutaan usein evoluutiopsykologiasta.

[muokkaa] Taloustieteet

Kun taloustiede tutkii yhteiskuntia kansantalouden näkökulmasta (makrotaloustiede) ja yksilöitä rahallisia hyötyjä kalkyloivina kuluttajina (mikrotaloustiede, rationaalisen valinnan teoria), sosiologit keskittyvät lähinnä muihin motiiveihin ja toimintaan vaikuttaviin tekijöihin, kuten sosiaalisiin normeihin. Taloustieteen lähestymistapa on yleensä formaalimpi, matemaattisiin ja tilastollisiin malleihin perustuva, ja sillä pyritään tekemään ennusteita. Mallien käytännöllinen toimivuus onkin taustalla vaikuttavien mekanismien ymmärtämistä tärkeämpää. Sosiologiassa tehdään harvemmin ennusteita, ja ote on kuvailevampi ja ymmärtävämpi. Sekä nykyaikaisen taloustieteen että sosiologian monien muiden yhteiskuntatieteiden joukossa voidaan katsoa olevan esimerkiksi Adam Smithin ja Karl Marxin edustaman poliittisen taloustieteen perillisiä.

[muokkaa] Historia

Vaikka historiantutkijat tutkivat pääasiassa menneitä tapahtumia ja sosiologit useimmiten keskittyvät oman aikansa yhteiskuntaan, nämä näkökulmat risteävät molemmissa tieteissä. Hieman tarkemman rajan näiden välille tekee yleinen orientaatio tutkimuskohteeseen, ihmisyhteiskuntaan. Historiatiede on kiinnostunut todenmukaisesti kuvaamaan tapahtuneita asioita, kun taas sosiologi on historiaa tutkiessaan kiinnostunut yleisistä kehityskuluista, säännönmukaisuuksista ja teoretisoinneista. Tätä eroa on kuvattu nimittämällä sosiologiaa nomoteettiseksi tieteeksi, kun taas historia on idiografinen tiede.

[muokkaa] Sosiologian synty ja historia

Vaikka ihmisten yhteiskuntia on tutkittu eri tavoilla niin pitkään kuin yhteiskuntia on ollut olemassa, varsinaisena itsenäisenä tieteenalana sosiologia on varsin nuori.

Positivismin perustajana tunnettu Auguste Comte (1798–1857) oli ensimmäinen, joka käytti ilmaisua sosiologia (vuonna 1838). Sana muodostuu latinan kielen sanoista socius (kumppani) ja logia (oppi). Hän käytti uudesta tieteestään nimitystä ”physique sociale”. Tällä Comte halusi korostaa, että hänen esikuvanaan oli erityisesti fysiikka joka tunnettiin ajan edistyneimpänä tieteenä.

Sosiologian nousu alkoi Yhdysvalloista. Ensimmäiset sosiologian luennot järjestettiin Kansasin yliopistossa vuonna 1890. Kahta vuotta myöhemmin perustettiin ensimmäinen pelkästään sosiologian tutkimiseen erikoistunut laitos Chicagon yliopistoon.

Eurooppalaisen sosiologian isänä pidetään ranskalaista Émile Durkheimia, joka perusti ensimmäisen eurooppalaisen sosiologian laitoksen Bordeaux'n yliopistoon vuonna 1895.

Sosiologia tieteenä etsi itseään varsin pitkään. Varhaiselle sosiologialle oli tyypillistä läheinen sitoutuminen luonnontieteisiin: esimerkiksi Comte katsoi, että luonnontieteille soveliaat tutkimusmenetelmät oli siirrettävissä suoraan yhteiskuntatieteisiin. 1800-luvun loppupuolella sosiologiassa otettiin kuitenkin käyttöön erityisesti yhteiskunnallisille aloille suunniteltuja tutkimusmenetelmiä.

[muokkaa] Sosiologian klassikoita

Sosiologiassa klassikolla tarkoitetaan teoreetikkoa, jonka työllä on ollut vahva vaikutus koko sosiologiaan tutkimusalana. Vaikka se, ketä milloinkin pidetään klassikkona, vaihtelee jossain määrin aikakaudesta riippuen, on alalle jo sen lyhyen historian aikana ehtinyt muodostua klassikoita.

Monelle sosiologian klassikolle on tavallista, etteivät he luonnehtineet itseään varsinaisesti sosiologeiksi. Heille oli tyypillistä monialainen, yhteiskuntaa useasta eri suunnasta tarkkaileva päättely.

Sosiologian kehityksen kannalta kenties merkittävimpiä teoreetikkoja ovat olleet Émile Durkheim, Karl Marx, Ferdinand Tönnies, Vilfredo Pareto, Max Weber ja Georg Simmel. Monet heistä eivät muodostaneet tietoisesti sosiologista oppia, mutta myöhemmin heidät on luettu nimenomaan sosiologian edustajiksi.

[muokkaa] Pikkuklassikoita

Pikkuklassikoiksi on kutsuttu sosiologeja, jotka ovat tarjonneet sosiologialle yhden tai muutamia yksittäisiä teorioita, käsitteitä tai kirjoja. Joitakin heistä saatetään pitää myös varsinaisina klassikkoina.


Auguste Comte

Émile Durkheim

Vilfredo Pareto

Ferdinand Tönnies

Georg Simmel

Max Weber

[muokkaa] Sosiologian tutkimusmenetelmiä

Sosiologinen tutkimus jakaantuu kolmeen portaaseen: teoriaan, aineistoon ja menetelmään. Valittua teoriaa sovelletaan tutkijan keräämään aineistoon käyttäen jotakin tiettyä tutkimusmenetelmää.

Sosiologian, kuten lähes kaikkien yhteiskuntatieteiden tutkimusmenetelmät voidaan jakaa karkeasti ottaen kahtia kvalitatiivisiin eli laadullisiin ja kvantitatiivisiin eli määrällisiin tutkimusmenetelmiin.

Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät soveltuvat ennen kaikkea yksittäisten tapausten ja erityisten tapausryhmien kartoittamiseen. Tyypillisiä laadullisia tutkimusmenetelmiä ovat esimerkiksi erilaiset haastattelut ja diskurssi- ja retoriikka-analyysit.

Kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät sopivat laaja-alaisiin ja suuria ryhmiä tai kokonaisia yhteiskuntia kartoittaviin tutkimuksiin, mutta yksittäistapauksista niiden avulla ei välttämättä saada kovin kattavaa tietoa. Tyypillisiä kvantitatiivisia menetelmiä ovat esimerkiksi survey-tutkimukset. Kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien selkärankana toimivat usein matemaattiset ja tilastolliset mallit.

[muokkaa] Sosiologia Suomessa

Sosiologiaa opetetaan Suomessa monessa yliopistossa. Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, Kuopion yliopistossa, Lapin yliopistossa, Tampereen yliopistossa, Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa voi suorittaa maisterin tutkinnon sosiologia pääaineena.

Suomalaisista sosiologian historian merkkihahmoja on Edward Westermarck (1862–1939), jota voidaan myös pitää suomalaisen antropologian isänä. Hänen mukaansa on myös nimetty suomalaisten sosiologien kansallinen tiedeseura, The Westermarck Society, joka julkaisee Sosiologia-lehteä. Tunnettuja suomalaisia sosiologeja ovat myös

[muokkaa] Sosiologisia teoriasuuntauksia

[muokkaa] Sosiologian käsitteitä

Pääartikkeli: Luettelo sosiologian käsitteistä

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Bauman, Zygmunt: Sosiologinen ajattelu. (Thinking sociologically: An introduction for everyone, 1990.) Suomentanut Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino, 1997. ISBN 951-768-022-8.
  • Gronow, Jukka & Noro, Arto & Töttö, Pertti: Sosiologian klassikot. Helsinki: Gaudeamus, 1996. ISBN 951-662-680-7.
  • Heiskala, Risto (toim.): Sosiologisen teorian nykysuuntauksia. Helsinki: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-596-7.
  • Kantola, Ismo & Koskinen, Keijo & Räsänen, Pekka (toim.): Sosiologisia karttalehtiä. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-129-1.
  • Kuusela, Pekka (toim.): Sosiologia: Muuttuvan maailman koordinaatit. Kuopio: Unipress, 2005. ISBN 951-579-061-1.
  • Saaristo, Kimmo & Jokinen, Kimmo: Sosiologia. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28132-8.
  • Sosiologia: Westermarck-seuran julkaisu. Tampere: Westermarck-seura, 1964–. ISSN 0038-1640.
  • Sulkunen, Pekka: Johdatus sosiologiaan: Käsitteitä ja näkökulmia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22285-2.

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiologia
Henkilökohtaiset työkalut