Positivismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Positivismi on varsinaisesti 1800-luvulla syntynyt filosofinen suuntaus, jonka mukaan todellista tietoa on vain tieteellinen tieto,[1] jollaista voidaan synnyttää ainoastaan päätymällä positiiviseen lopputulokseen tieteellisten teorioiden pätevyydestä tiukkaa tieteellistä menetelmää hyödyntämällä. Tämän vuoksi positivismi pyrki rajoittumaan välittömiin havaintoihin, tehden mahdollisimman vähän käsitteellisiä oletuksia.

Positivismin perustajana pidetään Auguste Comtea, joka katsoi tieteellisen menetelmän korvaavan metafysiikan ajattelun historiassa, ja näki teorian ja havainnon välillä molemminpuolisen riippuvuuden. Sana positivismi tulee sanasta positiivinen, jota käytettiin luonnehtimaan selvästi havaittavaa tosiasiaa.[2] Myöhemmin positivismin perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi, josta sen kannattajat käyttivät alkuvaiheessa nimitystä looginen positivismi.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auguste Comten positivismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auguste Comte (1798–1857), positivismin perustaja ja sosiologian isä.

Positivismin perustaja oli Auguste Comte, jonka ajattelun taustalla voidaan nähdä monien valistusajattelijoiden, kuten Pierre-Simon Laplacen ja Henri de Saint-Simonin, näkemyksiä. Comten mukaan yhteiskunta ja inhimillinen ajattelu käy kolmen vaiheen läpi: teologisen, metafyysisen ja positiivisen.[3] Teologisessa vaiheessa kaikki asiat selitettiin uskontojen avulla, suhteessa Jumalaan. Comten mukaan Jumala oli ollut kaiken ihmiselämän yllä valistukseen saakka. Ihmisen paikka yhteiskunnassa määräytyi sen mukaan, millainen suhde hänellä oli jumaluuden läsnäoloon maailmassa ja kaikkea hallitsevaan kirkkoon. Teologiseen vaiheeseen kuuluu kirkon oppien hyväksyminen kyseenalaistamatta ja se, ettei myöskään maailmaa koskevia kysymyksiä esitetty.[4]

Metafyysisessä vaiheessa, joka alkoi 1300-luvulta ja loppui Ranskan suureen vallankumoukseen, sai alkunsa looginen rationalismi. Metafyysisessä vaiheessa pohdittiin, mikä oli ilmiöiden takana oleva todellisuus (metafysiikka tarkoittaa fysiikan tuolle puolelle menevää). Metafyysisinä käsityksinä positivismi piti muun muassa käsitystä, että aine tai henki on ilmiöiden taustalla oleva todellisuus. Tästä syystä positivismi joutui riitoihin uskontojen kanssa, mutta myös marxilaiset filosofit vastustivat sitä. Marxilaisuus näkee positivismin subjektiivisena idealismina, koska se rajoittaa itsensä faktoihin eikä tutki asioiden taustalla olevia syitä.

Metafyysinen vaihe julisti myös, että kaikkein tärkeimpiä olivat yleismaailmalliset ihmisoikeudet. Ajatuksena oli, että ihmiset olivat syntyneet tietyillä oikeuksilla, jota ei voinut ottaa pois ja joita tuli kunnioittaa. Tämä johti kuitenkin yksinvaltiaiden nousuun ja tuhoon.[5]

Viimeisenä vaiheena oli tieteellinen eli positiivinen vaihe. Tämän vaiheen keskeisenä ajatuksena oli, että yksilön oikeudet ovat tärkeämpiä kuin kenenkään yhden ihmisen valta. Comten mukaan tämän vaiheen erotti muista ennen kaikkea sen, että ihmiset olivat kykeneviä hallitsemaan itseään. Ei ollut korkeampaa voimaa, joka hallitsi massoja, vaan ihmiset voivat saavuttaa mitä tahansa vapaalla tahdollaan.[6]

Nämä kolme vaihetta olivat Comten mukaan yleismaailmallinen sääntö suhteessa yhteiskuntaan ja sen kehitykseen, eikä siitä ollut poikkeuksia. Sen enempää toista kuin kolmattakaan vaihetta ei voida saavuttaa ilman edellisen vaiheen päättymistä ja ymmärtämistä.[7]

Comte käytti uudesta tieteestään nimitystä physique sociale, "sosiaalifysiikka". Tällä hän halusi korostaa, että hänen esikuvanaan uutta luonnontiedettä luodessaan oli erityisesti fysiikka, joka tunnettiin oli jo tuolloin edistyneimpiä tieteitä. Myöhemmin hän vaihtoi sen nimen sosiologiaksi. Comte uskoi, että menneisyyden arvostaminen ja kyky rakentaa sen päälle ovat avaimia teologisesta ja metafyysisestä vaiheesta etenemiseen. Ajatus kehityksestä olikin keskeistä Comten sosiologialle. Hän katsoi, että sosiologia johtaisi kaikkien tieteiden historian arviointiin, koska yhtenäistieteen historiassa ei olisi mieltä, ellei sitä kytkettäisi koko ihmiskunnan yleiseen kehitykseen.[8] Kuten Comte sanoi, "tieteestä seuraa ennuste; ennusteesta seuraa toiminta".[9]

Comten näkemyksissä piilee ironia, koska positiivinen vaihe näyttää kaikkea muuta kuin saavutettavissa olevalta. Tähän on kaksi syytä. Positivistinen vaihe vaatii täydellisen ymmärryksen kaikkeudesta ja ympärillämme olevasta maailmasta, eikä yhteiskunta voisi koskaan tietää olevansa positivistisessa vaiheessa. Voitaisiin väittää, ettei positivistista vaihetta voi saavuttaa olematta Jumala, mutta johtaa takaisin ensimmäiseen, teologiseen vaiheeseen; tai että tiede tutkii ja löytää koko ajan uusia asioita aiemmin tiedetyn tuolta puolen, mikä johtaa takaisin toiseen, metafyysiseen vaiheeseen. Siksi Comten positivismi on joidenkin mielestä kehämäistä.[10]

Muita positivistisia ajattelijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Comten ajatukset ovat kiinnostaneet monia. Muutama vuosi hänen teoksensa Discours sur l'Ensemble du positivisme ("Yleiskuva positivismista", 1856) ilmestyttyä muut tieteilijät ja filosofit alkoivat luoda omia määritelmiään positivismille. Heihin lukeutuivat muiden muassa Emile Hennequin, Wilhelm Scherer ja Dmitrii Pisarev.

Emile Hennequin oli pariisilainen kustantaja ja kirjailija, joka kirjoitti sekä teoreettista että kriittistä kirjallisuutta. Hän ei katsonut, että subjektiivisuus olisi mitätöinyt havainnot, arvostelmat ja ennusteet, ja ettei subjektiivisuudella olisi mitään roolia tieteessä tai muissa yhteiskunnan muodoissa.

Wilhelm Scherer oli saksalainen filologi, yliopistonopettaja ja kirjallisuushistorioitsija. Hänet tunnettiin positivistina, koska hän pyrki kaikissa teoksissaan objektiivisiin historiallisiin ja filologisiin totuuksiin ja yksityiskohtaiseen tutkimukseen. Hänen positivisminsa oli kuitenkin erilaista, koska siihen liittyi nationalistisia tarkoitusperiä. Hän esitti, että kulttuurit muodostavat kuudensadan vuoden mittaisia syklejä.

Dimitri Pisarev oli venäläinen nihilisti, jonka filosofiaa on kuvattu äärimmäisen anti-esteettiseksi tieteelliseksi asenteeksi.

Looginen empirismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Positivistista perinnettä jatkoi looginen empirismi. Loogisen empirismin mukaan filosofisen ajattelun tulee perustua selkeille argumenteille, joiden käsitteellis-looginen rakenne on mahdollisimman selvästi esillä. Tällaisen ajattelun esikuva voidaan nähdä toisaalta matemaattisissa todistuksissa, jotka aukottomasti osoittavat johtopäätöksen oikeellisuuden, toisaalta luonnontieteissä, joissa pyritään kokeellisesti varmistamaan ideoiden todenperäisyys.

Loogisen positivismin alkuvaiheilla katsottiin, että jokainen järjellinen — toisin sanoen ei-mieletön — väite on joko empiirinen tai analyyttinen. Ensin mainitut väitteet ovat kelvollisia luonnontieteellisin menetelmin koeteltaviksi ja mahdollisesti epätosiksi osoitettavissa. Jälkimmäiset taas ovat puhtaasti käsitteellisiä, ja siten niiden totuus on käsiteanalyysin keinoin selvitettävissä.

Positivismi nykyaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvun jälkeisen positivismin perusperiaatteita ovat:[11]

  • Keskittyminen tieteeseen tuotteena, joukkona kielellisiä tai numeerisia väittämiä.
  • Kiinnostus aksiomatisointiin, näyttämällä toteen näiden väittämien looginen rakenne ja johdonmukaisuus.
  • Kiinni pitäminen siitä, että ainakin joidenkin näistä väitteistä tulee olla koeteltavissa, verifioitavissa, vahvistettavissa tai falsifioitavissa havainnoimalla todellisuutta empiirisesti. Sellaisiin väittämiin, joita ei voi koetella, kuuluvat perinteiset teleologiset ja metafyysiset väittämät.
  • Usko siihen, että tiede on kumulatiivista.
  • Usko siihen, että tiede on enimmäkseen kulttuurien väliset rajat ylittävää.
  • Usko siihen, että tiede tukeutuu tuloksiin, jotka ovat riippumattomia tutkijoiden henkilöstä ja yhteiskunnallisesta asemasta.
  • Usko siihen, että tiede sisältää enimmäkseen yhteismitallisia teorioita ja tutkimusperinteitä.
  • Usko siihen, että tiede sisällyttää joskus itseensä uusia ajatuksia, jotka eivät ole yhteensopivia vanhojen kanssa.
  • Usko tieteiden yhteyteen, eli siihen, että eri tieteenalojen taustalla on periaatteessa yksi tiede yhdestä reaalimaailmasta.

Nykyaikainen positivismi liittyy läheisesti reduktionismiin, koska kummatkin katsovat, että "yhden lajin oliot [..] ovat redusoitavissa [palautettavissa] toisen lajin olioiksi"[1] — prosessit voidaan palauttaa fysiologisiksi, fysikaalisiksi tai kemiallisiksi tapahtumiksi; yhteiskunnalliset prosessit voidaan palauttaa ihmisten välisiksi suhteiksi ja toiminnaksi; ja biologiset organismit voidaan palauttaa fysikaalisiksi järjestelmiksi.[1] Tällaisen näkemyksen mukaan siis esimerkiksi yhteiskunnalliset asiat voidaan palauttaa lopulta luvuiksi tai mielen tapahtumat kemiallisiksi tapahtumiksi.

Positivismin käsityksiä tieteestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisen positivismin mukaan oivalletaan vähitellen, että metafyysiset kysymykset ovat ratkaisemattomia ja jäävät sellaisiksi. Me voimme saada tietoa vain asioista, joita havaintomme pystyy tavoittamaan. Tieteen tehtäväksi tulee selvittää näiden tosiasioiden kesken vallitseva lainalainen yhteenkuuluvuus ja siten ennustaa tulevia tapahtumia.

Esimerkiksi tähtitieteilijä voi ennustaa, milloin on seuraava auringonpimennys. Insinööri voi laskea sillan kantavuuden. Tiede voi ennustuksillaan antaa meille ohjeita siitä, miten on parasta toimia tietyissä tilanteissa.

Kaikki kysymykset, joihin ei voida vastata tosiseikkoja havainnoimalla, katsotaan periaatteellisesti merkityksettömiksi. Sellaisia ongelmia pohtiva ajattelu kuuluu esitieteelliseen vaiheeseen.

Filosofisia kysymyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Positivistisen näkökannan hyväksymisestä seuraa tiettyjä filosofisia ongelmia:

  • Koska kaikki varmin meillä oleva tieto, eli itseämme ja mielemme tiloja koskeva tieto, on subjektiivisena eli henkilökohtaisena objektiivisen tieteen tavoittamattomissa, kuinka positivismi voisi kuvata, mitä tiedämme? Ja koska johtopäätöksemme niistä asioista, joita emme suoraan tiedä, mutta vain otaksumme perustuen kokemuksiimme, muodostavat positivistisen tieteen objektiivisen maailman, kuinka mistään tiedosta voitaisin antaa positivistista kuvausta?
  • Koska tiedämme ja koemme itsemme ja mielemme tilat paitsi subjektiivisesti myös kvalitatiivisesti kvantitatiivisen sijaan, kuinka olisi mahdollista antaa objektiivinen kvantitatiivinen kuvaus kaiken tiedon, sekä tieteellisen että muun, lähtökohdasta — eli tieteilijästä itsestään?
  • Jos kokemus redusoidaan johonkin muuhun, lakkaako se olemasta subjektiivisena kvalitatiivisena asiana vai ei? Jos ei lakkaa, eikö se silloin ole ratkaisevalla tavalla redusoimattomissa tieteelliseksi objektiksi? Jos lakkaa, mikä saa redusoinnin aikaan?
  • Koska ideologiat ovat epätieteellisiä, kuinka tieteellinen ideologia kuten positivismi voisi välttää sisäisen ristiriidan?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Alan Bullock & Stephen Trombley, [toim.] The Fontana Dictionary of Modern Thought, London: Harper-Collins, 1999, ss. 669-737
  2. Turunen, Kari E.: Ihminen ja tiede: Tieteellisen toiminnan perusteita, s. 20. Filosofisia yleisopintoja 2. Jyväskylä: Gummerus, 1978. ISBN 951-20-1499-8.
  3. Giddens, Positivism and Sociology, 1)
  4. Mill, Auguste Comte and Positivism 3.
  5. Mises, Positivism: A Study In Human Understanding, 5.
  6. Mill, Auguste Comte and Positivism, 4.
  7. Giddens, Positivism and Sociology, 9.
  8. Mary Pickering, Auguste Comte: An Intellectual Biography, Volume I, 622
  9. Mary Pickering, Auguste Comte: An Intellectual Biography, Volume I, 566.
  10. Giddens, Positivism and Sociology, 9.
  11. Hacking, I. (ed.) 1981. Scientific revolutions. - Oxford Univ. Press, New York.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Giddens, Anthony. Positivism and Sociology. Heinemann. London. 1974.
  • LeGouis, Catherine. Positivism and Imagination: Scientism and Its Limits in Emile Hennequin, Wilhelm Scherer and Dmitril Pisarev. Bucknell University Press. London: 1997.
  • Mill, John Stuart. August Comte and Positivism. web-books.com <http://www.web-books.com/Classics/Nonfiction/Philosophy/Mill_Comte/Home.htm>.
  • Mises, Richard von. Positivism: A Study In Human Understanding. Harvard University Press. Cambridge, Massachusetts: 1951.
  • Pickering, Mary. Auguste Comte: An Intellectual Biography. Cambridge University Press. Cambridge, England; 1993.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Töttö, Pertti: Pirullinen positivismi: Kysymyksiä laadulliselle tutkimukselle. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisusarja 41. Jyväskylä: Kampus kustannus, 1997. ISBN 951-9113-41-X.
  • Töttö, Pertti: Pirullisen positivismin paluu: Laadullisen ja määrällisen tarkastelua. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-077-5.
  • Töttö, Pertti: Syvällistä ja pinnallista: Teoria, empiria ja kausaalisuus sosiaalitutkimuksessa. Tampere: Vastapaino, 2004 (2.painos 2005). ISBN 951-768-127-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]