Konfliktiteoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Konfliktiteoriat ovat yhteiskuntatieteiden näkökulmia, jotka korostavat sosiaaliryhmän sosiaalista, poliittista tai materiaalista epätasa-arvoa, kritisoivat laajaa sosiaalipoliittista järjestelmää tai jotka muuten vähättelevät rakenteellisen funktionalismin ja ideologisen konservatismin merkitystä. Konfliktiteoriat kiinnittävät huomiota valtaeroihin, kuten luokkakonfliktiin, ja yleensä kritisoivat historiallisesti hallitsevia ideologioita.

Jotkut konfliktiteoriat syntyivät korostamaan perinteisen ajattelun ideologisia piirteitä. Vaikka useissa konfliktiteorioissa onkin samoja piirteitä, konfliktiteoria ei viittaa yhtenäiseen koulukuntaan, eikä sitä tule sekoittaa rauhan ja konfliktien tutkimukseen tai muihin sosiaalisten konfliktien teorioihin.

Klassisen sosiologian teoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskuntatieteiden klassikoista konfliktiteoria yhdistetään tavallisesti Karl Marxiin (1818-1883). Marxismi perustui dialektisen materialismin historiakäsitykseen, jonka mukaan kapitalismi tuottaisi sitä edeltävien sosioekonomisten järjestelmien tavoin sisäisiä jännitteitä, jotka johtaisivat sen omaan tuhoon. Marx kannusti radikaalia muutosta, kannustaen työväenluokan vallankumousta ja vapautumista hallitsevasta luokasta.

Muita varhaisia konfliktiteoreetikkoja olivat puolalaisaustralialainen sosiologi ja poliittinen teoreetikko Ludwig Gumplowicz (1838-1909) sekä amerikkalainen sosiologi ja paleontologi Lester F. Ward (1841-1913). Vaikka Ward ja Gumplowicz kehittivätkin teoriansa itsenäisesti, niissä oli paljon yhteistä ja ne lähestyivät konfliktia kokonaisvaltaisesta antropologisesta ja evoluution näkökulmasta, vastakohtana Marxin varsin rajatulle taloudellisten tekijöiden analyysille.

Gumplowicz kuvaa teoksessaan Grundriss der Soziologie (Sosiologian ääriviivat, 1884), kuinka kulttuurien ja etnisten ryhmien väliset konfliktit ovat muokanneet yhteiskuntaa. Gumplowicz teorisoi, että suuret ja kompleksiset yhteiskunnat kehittyivät sodasta ja valloituksista. Valtiot kehittyvät, kun yksi ryhmä pyrkii hallitsemaan toista; näin syntyy jaottelu herroihin ja orjiin. Lopulta kehittyy kompleksinen kastijärjestelmä. [1]Horowitz on kuvannut Gumplowicziä yhdeksi konfliktiteorian perustajista.[2]

Moderneja lähestymistapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C. Wright Millsiä on kuvattu modernin konfliktiteorian isäksi. Millsin mukaan yhteiskunnalliset rakenteet syntyvät konfliktista ihmisten erilaisten intressien ja resurssien välillä. Nämä rakenteet vaikuttavat vuorostaan yksilöihin ja resursseihin, samoin kuin "epätasaiseen vallan ja resurssien jakoon yhteiskunnassa".[3]

Kanadalainen sosiologi Alan Sears kuvaa konfliktiteoriaa kirjassaan A Good Book, in Theory: A Guide to Theoretical Thinking (2008) seuraavasti[4]:

  • Yhteiskuntia määrittää epätasa-arvo, joka synnyttää konflikteja (eikä järjestystä ja konsensusta). Epätasa-arvoon perustuvasta konfliktista on mahdollista päästä eroon vain perusteellisella yhteiskunnallisten suhteiden muutoksella.
  • Heikommassa asemassa olevilla on rakenteellisia intressejä, jotka ovat ristiriidassa yhteiskunnan nykytilan kanssa; niiden olemassaolon olettaminen johtaa yhteiskunnalliseen muutokseen. Niinpä heitä pidetään muutoksen tekijöinä, eikä objekteina joita kohtaan pitäisi tuntea sympatiaa.
  • Inhimillistä potentiaalia (esim. kykyä luovuuteen) nujerretaan hyväksikäytön ja sorron olosuhteilla, jotka ovat välttämättömiä kaikissa yhteiskunnissa, jotka perustuvat epätasaiseen työn jakautumiseen. Näitä piirteitä ei tarvitse välttämättä nujertaa "sivistyksellisen prosessin" nimissä: luovuus on itse asiassa taloudellisen kehityksen ja muutoksen moottori.
  • Teorialla on rooli inhimillisen potentiaalin ymmärtämisessä ja yhteiskunnan muuttamisessa, pikemmin kuin valtarakenteen ylläpitämisessä. Vastakohtainen teorian tavoite olisi positivismin objektiivisuus ja irtautuneisuus, missä teoria on neutraali, selittämiseen pyrkivä työkalu.
  • Konsensus on kiertoilmaus ideologialle. Aitoa yhteisymmärrystä ei saavuteta, vaan yhteiskuntien voimakkaat toimijat pakottavat näkemyksensä muille yhteiskunnan jäsenille ja saavat heidän hyväksymään voimakkaiden toimijoiden diskurssit. Konsensus ei säilytä yhteiskunnallista järjestystä, vaan se vakiinnuttaa kerrostuneisuuden.
  • Valtio palvelee valtaeliitin erityisintressejä samalla, kun se väittää edustavansa kaikkien intressejä. Huonompiosaisten edustus valtion prosesseissa voi luoda mielikuvaa täydestä osallistumisesta, mutta tämä on illuusiota ja ideologiaa.
  • Globaalia epätasa-arvoa kuvaa tarkoituksellinen kehitysmaiden alikehittyminen, sekä siirtomaa-aikana että itsenäistymisen jälkeen. Globaali järjestelmä (eli sen instituutiot kuten Maailmanpankki ja IMF) hyödyttää vahvimpia valtioita ja monikansallisia yrityksiä enemmän kuin kehityksen kohteita, poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen toiminnan kautta.

Konfliktiteorian tyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fifty Key Sociologists: the Formative Theorists, John Scott Irving, 2007, pg 59
  2. "Communicating Ideas: The Politics of Scholarly Publishing", Irving Louis Horowitz, 1986, pg 281
  3. Knapp, P. (1994). One World – Many Worlds: Contemporary Sociological Theory (2nd Ed.). Harpercollins College Div, s. 228–246. Yhteenveto verkossa Isbn 978-0-06-501218-7
  4. Sears, Alan. (2008) A Good Book, In Theory: A Guide to Theoretical Thinking. North York: Higher Education University of Toronto Press, s. 34-6.