Kansalaisyhteiskunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kansalaisyhteiskunta tarkoittaa yleisimmän määritelmän mukaan kaikkea vapaaehtoisesti järjestäytynyttä inhimillistä toimintaa ja instituutioita, jotka eivät kuulu julkiseen sektoriin eli lähinnä valtioon ja kuntiin. Yleensä myös virallinen voittoa tavoitteleva taloudellinen toiminta jätetään siitä pois. Aatehistoriassa kansalaisyhteiskunnalla on ollut myös muita selvästi poikkeavia määritelmiä. Kansalaisyhteiskunnalla voidaan tarkoittaa myös sitä kehityksen astetta, jolloin yhteiskunnassa kansalainen saa äänensä kuuluviin.lähde?

Kansalaisyhteiskunta on ihmisten välinen suhdejärjestelmä, jossa jokainen yksilö rationalisoi oman toimintansa tai suhteensa muihin ihmisiin omiin etuihinsa, yhteisiin intresseihin tai yhteisiin arvoihin perustuen. Kansalaisyhteiskunta tarkoittaa kolmanteen sektoriin kuuluvia liikkeitä, kuten kansalaisjärjestöjä, urheiluseuroja, liikeyrityksiä ja uskonnollisia yhteisöjä.

Kansalaisyhteiskunnan käsitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anglosaksinen ja saksalaisen perinteen käsityksen kansalaisyhteiskunnasta eroavat suuresti.

Anglosaksinen kansalaisyhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantilaiselle John Lockelle kansalaisyhteiskunta oli tasa-arvoisella yhteisellä sopimuksella tehty luonnonlakiin perustuva kaiken elämän, vapauden ja omaisuuden toimintakenttä. Samoin myöhemmässä anglosaksisessa traditiossa kansalaisyhteiskunta on vapaan ja tasa-arvoisen keskustelun kenttä, jota kautta voitiin kritisoida uhkaavaa valtiota. Locken näkemys syntyi absoluuttisen monarkismin vastustamisen kontekstissa. Taustalla tässä on Thomas Hobbesin negatiivinen vapauskäsitys: vapaus on esteiden poissaoloa. Brittiläiset liberalistit ajoivat vahvasti negatiivista vapautta, jonka tarkoitus oli mahdollistaa järkevä ja tasa-arvoinen keskustelu kansalaisyhteiskunnassa. Valtio nähtiin uhkana tälle rationaalisuudelle.[1]

Hegelin kansalaisyhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisen Hegelin kansalaisyhteiskunnan käsite oli saanut vaikutteita niin ikään Britanniasta. Hän omaksui Adam Smithin ja myöhemmän (osin myös ranskalaisen) poliittisen taloustieteen edustajien tavan tarkastella yhteiskuntaa käytännön elämän, kuten työn ja vaihdon, näkökulmasta. Aiemmin yhteiskunnan koossapitävänä voimana oli nähty oikeusjärjestelmä. Kansalaisyhteiskunta on Hegelille yksilöiden riippuvuuden järjestelmä. Yksilöt tarvitsevat toisiaan saavuttaakseen käytännön elämän päämääränsä ja tyydyttääkseen tarpeensa. Kaikki eivät kuitenkaan pärjää huonon onnen ja syntyperänsä johdosta ja kansalaisyhteiskunnasta tulee Hegelin mukaan "kurjuuden näytelmä". Kansalaisyhteiskunnan yhtenäisyys ei ole Hegelille vapautta vaan välttämättömyyttä. Poliittisen taloustieteen oppien mukaisesti kansalaisyhteiskunnan sidokset syntyvät ei-tarkoituksellisesti kaikkien tavoitellessa omaa päämääränsä. Vapaus liittyy Hegelillä kansalaisyhteiskunnan sijasta valtioon, joka edustaa kantilaista vapauskäsitystä ollen itselleen toiminnan säännöt asettava subjekti.[1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hautamäki, Antti ym.: Yhteisöllisyyden paluu. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-928-8.
  • Wiberg, Matti: Politiikka Suomessa. Porvoo Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-26700-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tuija Pulkkinen: ”1”, Postmoderni politiikan filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 1998.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.