Lakko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee työtaistelutoimenpidettä. Lakko on myös neuvostoliittolainen elokuva.
Lakko, Robert Koehlerin maalaus vuodelta 1886.

Lakko on yhteisellä päätöksellä sovittu töistä pois jääminen, jonka tarkoituksena on tavallisesti painostaa työnantajaa. Ammattiliitot käyttävät lakkoa ja lakolla uhkaamista aseena muun muassa palkkaneuvotteluissa. Erityisesti maissa, joissa järjestäytyminen on heikkoa, lakkoja esiintyy myös ilman ammattiliiton myötävaikutusta. Toisinaan työntekijät menevät lakkoon myös painostaakseen valtiota tai myötätuntolakkoon tukeakseen toisen alan työtaistelua.

Työnantajan mahdollinen työtaistelutoimenpide on työsulku. Työnantajat saattavat lakon aikana myös painostaa työntekijöitä. Eräs painostuskeino on esimerkiksi työsuhdematkapuhelimien kerääminen työntekijöiltä pois ennen lakkoa. Edelleen työnantajat voivat painostaa ammattiliittoja ay-jäsenmaksujen perimättä jättämisellä.

Yhteiskunnan kannalta kriittisiksi katsottavien ammattiryhmien, kuten lääkärien, poliisien ja palomiesten lakko-oikeutta on yleensä rajoitettu. Tällaiset virkasuhteiset ammattiryhmät ovat esimerkiksi lakon aikanakin velvoitettuja tekemään suojelutyötä, mutta toimisto- ja hallinnollinen työ jätetään tekemättä. Työnantaja voi yrittää teettää hätätyötä, jos ennalta arvaamaton tapahtuma on aiheuttanut tai vakavasti uhkaa aiheuttaa keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tavalla, joka vaarantaa hengen, terveyden tai omaisuuden, eikä työtä voi siirtää myöhemmin suoritettavaksi. Ennalta ilmoitettu työtaistelu ei täytä hätätyön tunnusmerkkejä. Siitä voi kuitenkin aiheutua sellaisia tilanteita, joissa hätätyön tunnusmerkit täyttyvät.

Valtio voi määrätä poikkeustilan, sotatilan tai yleisen liikekannallepanon työrauhan saavuttamiseksi.

Lakossa työntekijä rikkoo tekemäänsä työsopimusta, jolla hän on sitoutunut työskentelemään tietyn ajan tai toistaiseksi. Siksi lakkoja pidettiin aikaisemmin laittomina. Useimmissa länsimaissa lakot laillistettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa työntekijöiden oikeuksien kasvaessa. Nykyisin lakko-oikeus kuten ammatillinen järjestäytyminen katsotaan työntekijöiden perusoikeudeksi ja se on tunnustettu useimmissa perustuslaeissa.

Lakko Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisiä kokoontunut Tampereen kauppatorille vuoden 1905 yleislakon aikaan.

Suomessa lakot ja työsulut ovat laittomia, mikäli ne rikkovat voimassa olevaa työehtosopimusta. Lakkoon voidaan laillisesti ryhtyä mikäli

  • alan työmarkkinaosapuolten (ammattiliiton ja työnantajajärjestön) välillä ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta (ns. sopimukseton tila), tai
  • lakko kohdistuu johonkin selvästi työehtosopimuksen ulkopuoliseen asiaan. Tällaisia lakkoja voivat olla esimerkiksi myötätuntolakot tai poliittiset lakot.[1]
  • lakosta jätetään molemmissa tapauksissa ilmoitus vastapuolelle ja valtakunnansovittelijalle vähintään kaksi viikkoa ennen työtaistelun alkamista. [2]

Työntekijät ovat luovuttaneet lakko-oikeutensa suomalaisessa työsopimusjärjestelmässä ammattiliitoille, tyypillisesti ammattiliitojen hallitukselle. Siten yksittäinen työntekijä, jonka alalla sovelletaan yleissitovaa työehtosopimusta, ei käytännössä voi olla laillisessa lakossa. Laittomasta lakosta voidaan sen toimeenpannut järjestö tuomita hyvityssakkoon työtuomioistuimessa. Mikäli lakko ei sakosta huolimatta lopu, sakko voidaan tuomita monta kertaa.

Lakosta ilmoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa suunnitellusta lakosta jätetään ilmoitus vastapuolelle ja valtakunnansovittelijalle vähintään kaksi viikkoa ennen työtaistelun alkamista. Ruotsissa lakosta on ilmoitettava seitsemän päivää aiemmin. Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa työtaisteluista ei tarvitse ilmoittaa ennakkoon lainkaan. On tyypillistä, että ammattiliiton säännöissä määrätään lakko-oikeudesta vain ammattiliiton johdolle, erotuksena yksittäisestä jäsenestä, yhdistyksestä tai työpaikasta: yksittäinen työntekijä, johon sovelletaan yleissitovaa työehtosopimusta, ei voi ryhtyä (laillisesti) lakkoon. Ilmoituksesta on käytävä selville valmistellun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus. Muista työtaistelutoimenpiteistä, esimerkiksi ylityökiellosta, ei ole ilmoitusvelvollisuutta. Valtakunnansovittelija voi esittää työtaistelun lykättäväksi 14 vuorokaudella, jos työtaistelu kohdistuu yhteiskunnan elintärkeisiin toimiin ja aiheuttaa kohtuutonta haittaa. Virkasuhteisten palvelussuhteen ehtoja koskevassa kiistassa työtaistelun alkamista voi lisäksi siirtää seitsemällä vuorokaudella. Päätöksen lakon siirtämisestä tekee työministeriö.

Valtiolla ja kunnallisella alalla toimivat virkariitalautakunnat, joiden tehtävä on osapuolten pyynnöstä selvittää aiottujen työtaistelujen aiheuttamat haitat yhteiskunnalle. Jos lakonuhka viedään virkariitalautakuntaan, työtaistelun alkamisajankohta siirtyy kahdella viikolla.

Mikäli voimassa on työehtosopimus, lakkoihin liittyvän kiistan käsittelee yleinen tuomioistuin (käräjäoikeus), koska Työtuomioistuin ratkoo ainoastaan sopimuskauden aikaisia työehtosopimuksiin liittyviä riitoja.

Palkanmaksuvelvoite lakon aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työnantajan palkanmaksuvelvoitetta käsitellään työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentissa. Lakossa oleville ei työnantajan tarvitse luonnollisesti maksaa palkkaa eikä lakossa oleva saa korvausta esim. työttömyyskassasta. Ammattiliitot maksavat tyypillisesti lakkoavustusta lakossa oleville; lakkoavustus on verovapaa tulo 16 EUR/päivä saakka. Työnantaja on velvollinen maksamaan sairausajan palkkaa myös siinä tilanteessa, jossa työntekijän työkyvyttömyys alkaa ennen lakkoa ja päättyy lakon aikana, jonka jälkeen hän liittyy lakkoon.

Mikäli työnteko estyy muilta työntekijöiltä lakon seurauksena, työnantajalla on velvoite maksaa palkkaa työnteon estymisen ajalta vähintään seitsemän päivää. Työnantaja voi siirtää työntekijän myös muuhun kuin hänen varsinaiseen työhönsä. Työnantaja voi vapautua palkanmaksuvelvollisuudesta esim. lomauttamalla työntekijän palkanmaksukauden päätyttyä ja tällöin työntekijä on oikeutettu työttömyyskorvaukseen ilman normaalia seitsemän päivän omavastuuosuutta.

Vuosiloma lakon aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli vuosiloma alkaa ennen ammattiliiton aloittamaan lakkoa, loma jatkuu normaalisti lakosta riippumatta: henkilö on vuosilomalla eikä lakossa ja loma päättyy silloin kun se on määrätty päättyväksi. Kun lomalta ”palataan lakkoon”, on työntekijän kuitenkin syytä ilmoittaa työnantajalle lakkoon jäämisestä, jotta poissaoloa ei tulkittaisi luvattomaksi poissaoloksi. Mikäli vuosiloma on määrätty pidettäväksi lakon aikana työnantaja maksaa lomakorvauksen pitämättä jääneestä lomasta. Tällöin työnantajalla ei ole kuitenkaan velvollisuutta maksaa nk. lomaltapaluurahaa. Mikäli vuosilomalain mukaan lomakausi jatkuu vielä lakon jälkeenkin, työnantajan on siirrettävä vuosiloma annettavaksi myöhemmin lomakauden kuluessa lakon päättymisen jälkeen. Lakkopäivät eivät kuitenkaan kerrytä työntekijän vuosilomaa jolloin lomaraha pienenee kertymättä jäävää vuosilomaa vastaavasti.[3]

Lakkotyyppejä ja työtaistelutoimenpiteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialainen eli hidastuslakko, jossa työntekijät ovat työpaikalla ja tekevät töitä, mutta verkkaiseen tahtiin tai jokaista säännöstä pilkuntarkasti noudattaen tai tekevät sen ja vain sen, mitä nimenomaan käsketään. Ensimmäisen kerran tällaisen työtaistelun sanotaan tapahtuneen Italian rautateillä, mistä nimitys juontuu.

Istumalakko eli miehityslakko, jossa työntekijät saapuvat työpaikalle mutta kieltäytyvät tekemästä töitä.

Japanilaisessa lakossa työntekoa jatketaan normaalisti, mutta osoitetaan mieltä työnantajaa vastaan esimerkiksi kantamalla lappua kaulassa.

Korpilakko eli laiton lakko, työehtosopimuksen tai -lain vastainen lakko. Korpilakko voi syntyä myös yksittäisellä työpaikalla, joka alkaa ilman ammattiliiton myötävaikutusta ja saattaa sisältää arvostelua omaa ammattiliittoa kohtaan. Laiton lakko ei sisällä täysimittaista lain tarkoittamaa ennalta ilmoittamisaikaa (esimerkiksi myötätuntolakko).

Laillinen lakko on työnlain tai työehtosopimuksen tarkoittama työtaistelutoimenpide, johon kuuluu muun muassa ilmoitusvelvollisuus työnantajalle (~työnantajajärjestölle), lakon laajuudesta ilmoittaminen jne..

Mielenosoituslakossa osoitetaan mieltä esimerkiksi työnantajan, hallituksen tai eduskunnan päätöksiä vastaan. Mielenosoituslakko voi olla spontaani, äkillinen reaktio johonkin ilmiöön (~laiton lakko, ulosmarssi) tai se voi olla suunniteltu (~laillinen, ilmoitettu työtaistelutoimenpide). Mielenosoitus- ja poliittiset lakot kestävät yleensä määräajan.

Pistelakko, on saartoa laajempi työtaistelutoimenpide, jossa yksi kohta tuotantoketjusta tai osa yrityksestä on lakossa. Yleensä pisteeksi valitaan sellainen kohta, joka estää muun ketjun toimimisen.

Poliittinen lakko on lakko, jonka ensisijaiset tavoitteet eivät liity työehtoihin, vaan jolla ajetaan poliittisia tai yhteiskunnallisia päämääriä

Saarto on mielenosoitus- ja tukilakon kaltainen työtaistelutoimenpide, jossa muiden yritysten työntekijät kieltäytyvät työskentelemästä saarron alaisen yrityksen kanssa. Erityisesti toimihenkilöpuolella saarto voi tarkoittaa myös saartoon julistetun työnantajan toimien hakukieltoa.[4]

Tukilakko eli myötätuntolakko tarkoittaa lakkoa, jolla osoitetaan tukea jonkin toisen alan tai toimipaikan lakkoilevia työntekijöitä kohtaan. Tukilakko on laillinen työtaistelutoimenpide, mikäli tarvittavat ennalta ilmoittamisajat ja muotoseikat täyttyvät.

Ylityökielto on työntekijäjärjestöjen lakkoa keveämpi työtaistelutoimenpide, jolla pyritään painostamaan työnantajaa haluttuun lopputulokseen. Ylityökiellon aikana ammattiliittoon kuuluvat työntekijät kieltäytyvät tekemästä ylityötä.

Yleislakko on keskusjärjestöjen yhdessä sopima, kaikkia (tai ainakin useimpia) ammattialoja koskeva lakko. Sitä tai sillä uhkailua voidaan käyttää, jos tulopoliittinen kokonaisratkaisu uhkaa kääntyä työnantajia suosivaksi. Usein yleislakot ovat poliittisia lakkoja.

Lakonrikkoja- ja lakonmurtajatyövoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työntekijää, joka lakosta huolimatta jatkaa työntekoa kutsutaan lakonrikkojaksi[5] tai rikkuriksi. Lakkolaiset pyrkivät usein lakkovahdein estämään rikkureita tekemästä töitä.[6] Lakon ajaksi palkattuja ulkoisia työntekijöitä kutsutaan lakonmurtajiksi.[7]

Rikkureiden määritelmästä on kiistaa. Container Shipin Kimmo Nordström pitää rikkureina vain ammattiliiton jäseniä, jotka tekevät lakonalaisia töitä. SAK:n Nikolas Elomaan mukaan taas kuka tahansa, joka tekee lakonalaista työtä, on rikkuri.[8]

Rikkureihin kohdistetaan toisinaan työpaikkakiusaamista, mutta lain mukaan jokaisella on oikeus olla osallistumatta lakkoon, eivätkä lakkolaiset saa estää ihmisiä tekemästä töitä tai asioimassa yrityksessä. Toisinaan lakkolaiset kuitenkin käyttävät laittomia keinoja, kuten väkivaltaa ja ilkivaltaa, estääkseen muita työntekijöitä tekemästä töitään, ja yhteenotot poliisien kanssa saattavat muuttua rajuiksikin. Suomessa tällainen on nykyään harvinaista.lähde?

1920-luvun alussa Suomessa työantajat perustivat erityisen Vientirauha-lakonmurtajakaartin. Joissakin maissa laki rajoittaa rikkurien ja lakonmurtajain käyttöä. Kanadan provinsseista Brittiläisessä Kolumbiassa[9] ja Quebecissä[10] työlainsäädäntö kieltää rikkureiden ja lakonmurtajien käytön laillisen lakon aikana. Meksikossa laki vaatii lakonalaista yritystä lopettamaan toimintansa kunnes sopu on saavutettu.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Työehtosopimuslaki 8 §
  2. Laki työriitojen sovittelusta 7 §
  3. Juko. [1] viitattu 7.10.2011.
  4. Saarto Elisa Sanasto. Elisa. Viitattu 6. marraskuuta 2007.
  5. MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0: lakonrikkoja
  6. Johansson, Urho & Valjakka, Risto (toim.): Apollo tietosanakirja, s. 774. hakusana lakonrikkuri. Weilin & Göös, 1973. ISBN 951-35-0849-8.
  7. Sadeniemi, Matti: Nykysuomen sanakirja. WSOY, 1966.
  8. Riita rikkureista - mutta kuka on rikkuri?. 19.3.2010.
  9. Strikes, Lockouts And Picketing Guide to the Labour Relations Code. Labour Relations Board - British Columbia. Viitattu 18.4.2010. (englanniksi)
  10. Labour Code (109.1.) 1.4.2010. Éditeur officiel du Québec. Viitattu 16.4.2010. (englanniksi)
  11. ”Findings and recommendations”, Unfair advantage - Workers' Freedom of Association in the United States under International Human Rights Standards, s. 39. Human Rights Watch, 2000. ISBN 1-56432-251-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.4.2010). (englanniksi)