Lobbaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lobbaus (engl. sanasta lobby ’eteisaula’) eli käytäväpolitiikka tai vaikuttajaviestintä[1][2] tarkoittaa erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa epävirallisesti päättäjiin ja poliitikkoihin. Lobbaaja kommunikoi asian kannalta olennaisten ryhmien, kuten poliittisten päättäjien, virkamiesten, median tai kilpailevien näkemysten edustajien kanssa ja pyrkii vakuuttamaan nämä asian tärkeydestä.[3] Lobbarit voivat edustaa esimerkiksi yrityksiä, konsulttifirmoja, etujärjestöjä tai kansalaisryhmiä.[4]

Myönteisesti käsitettynä lobbaus on keskusteluun, asiantuntemukseen ja argumentteihin perustuvaa tiedonvaihtoa ja verkostoitumista, siltojen rakentamista ja yhteyksien luomista.[3] Lobbarien itsensä mukaan lobbauksella ole mitään tekemistä korruption tai lahjonnan kanssa.[4] Toisaalta lobbaus nähdään joskus myös haitallisena ja salattuna vaikuttamisena, jonka seurauksena esimerkiksi tietosuoja, pankkisääntely ja ympäristönsuojelu kärsivät.[5] Avoimuutta perääviä järjestöjä huolestuttaa myös niin sanottu pyöröovi-ilmiö, jossa päättäjiä siirtyy politiikasta suoraan liike-elämän lobbareiksi.[4]

Euroopan komission mukaan "lobbaaminen on toimivan demokratian olennainen piirre". EU:n politiikkaan vaikuttamaan pyrkivien intressiryhmien tulisi komission mukaan kuitenkin noudattaa tiettyjä sääntöjä ja kertoa kansalaisille, millä tavoin lobbaajat pyrkivät vaikuttamaan toimielinten työhön, keitä he edustavat, millaiset tavoitteet heillä on ja kuinka heidän toimintaansa rahoitetaan.[6]

Vuonna 2008 Euroopan unionin toimielimillä oli noin 15 000–20 000 ammattimaista lobbaria ja Washingtonissa 35 000. Euroopan unionissa yrityselämän, alueiden, ammattiyhdistysten ja kansalaisjärjestöjen lisäksi myös jäsenmaat ja EU-toimielimet pyrkivät vaikuttamaan lobbaamalla toistensa kantoihin.[6]

Yhdysvalloissa lobbausta säännellään tiukasti: vuodesta 1995 lähtien jokaisen ulkopuolista rahoitusta saavan lobbarin on ollut pakko rekisteröityä ja antaa toiminnastaan raportti kahdesti vuodessa. [4] Kansalaisjärjestöt ovat vaatineet myös Euroopan unionia tekemään lobbaustoimintaa läpinäkyväksi, Euroopan parlamentin ja Euroopan komission avoimuusrekisteriin liittymistä pakolliseksi ja lobbareilta sitoutumista alan eettisiin sääntöihin.[5][4] Suomessa Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto julkaisi toukokuussa 2014 vaikuttajaviestinnän uudet eettiset ohjeet.[1]

Hyvän lobbaajan on oltava sekä uskottava että vakuuttava. Hänen on oltava ajamansa asian asiantuntija, joka tietää siihen liittyvät faktat ja taustat. Hänen tulee osata valottaa niitä ymmärrettävällä tavalla ja esittää laadukasta lisäinformaatiota. Lobbaajalta vaaditaan myös erilaisia ihmissuhdetaitoja ja vastapuolen tuntemusta. Lobbaajalla tulee olla hyvät suhdeverkostot, joita hän pitää yllä henkilökohtaisilla tapamisilla.[3]

The Economist -lehden tutkimuksen (2011) mukaan lobbaus on hyvin kannattavaa. Suhteellisesti voimakkaimmin lobbaukseen panostavien yhdysvaltalaisyhtiöiden osakkeiden arvo nousi tutkimuksessa kymmenen vuoden aikana vuodessa 11 prosenttia enemmän kuin vertailuryhmän.[7][8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vaikuttajaviestinnän eli lobbauksen uudet eettiset ohjeet julkistettu, MTL 9.5.2014.
  2. Lobbaustiedot Vaikuttamistaidot.fi. Viitattu 13.10.2009.
  3. a b c Lobbaus 10.10.2012. Aktiiviopas. Viitattu 5.12.2013.
  4. a b c d e Pia Laine: Lobbarit ovat vaikuttamisen ammattilaisia 11/2007. Maailmantalous.net (Kumppani-lehti 11/2007). Viitattu 5.12.2013.
  5. a b Pimeä lobbaus halutaan kuriin EU:ssa 4.11.2013. MTV.fi. Viitattu 5.12.2013.
  6. a b EU-lobbaus valokeilassa 22-04-2008. Euroopan parlamentti. Viitattu 5.12.2013.
  7. Brad Plumer: The outsized returns from lobbying 10.10.2011. The Washington Post. Viitattu 3.1.2014.
  8. Money and politics 1.10.2011. The Economist. Viitattu 3.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]