Kansalaisaloite

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitteen allekirjoitusten keräyspiste The Body Shopilla Kluuvi kauppakeskuksessa.

Kansalaisaloite on aloite, jonka tietty määrä kansalaisia voi tehdä saadakseen valtion, alueen tai kunnan päätöksentekoelimet toimimaan aloitteessa määritellyllä tavalla, esimerkiksi säätämään tietyn lain tai päättämään joihinkin toimenpiteisiin ryhtymisestä. Kansalaisaloite joka velvoittaa päätöksentekijöitä toimimaan aloitteen mukaisesti tai johtaa aloitetta käsittelevään kansanäänestykseen on suoran demokratian toimintamekanismi.

Suomessa nimenomainen 'kansalaisaloite' on 1. maaliskuuta 2012 voimaan tulleen kansalaisaloitelain[1] tarkoittama kansalaisten tekemä lainsäädäntöaloite, jolla äänioikeutetut Suomen kansalaiset voivat saada lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä eduskunnan käsiteltäväksi, mikäli vähintään 50 000 kansalaista kannattaa aloitetta.[2] Ensimmäinen 50 000 allekirjoittajan rajan ylittänyt ja eduskuntakäsittelyyn luovutettu kansalaisaloite vaati turkistarhauksen lakkauttamista. Aloite jätettiin eduskuntaan 5. maaliskuuta 2013.[3]

Muita suomalaisille tarjolla olevia aloitekanavia ovat kuntalaisaloite ja eurooppalainen kansalaisaloite.

Kansalaisaloite Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalaisaloitteen muodollisena vireillepanijana on yksi tai useampi äänioikeutettu Suomen kansalainen.[1]

Kansalaisaloite voi sisältää joko lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä (toimenpidealoite). Perustuslaissa säädetään kansalaisaloitteiden kohdentumisesta lainsäädäntöasioihin. Lain mukaan aloitteen tulee koskea yksittäistä asiaa. Käytännössä esimerkiksi aloite "Henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden puolesta" sallittiin, vaikka se sisälsi asioita nuuskan sallimisesta ympärileikkausten kieltoon.

Muut eduskunnan toimivaltaan kuuluvat asiat jäävät aloiteoikeuden ulkopuolelle. Aloite voi koskea voimassa olevan lainsäädännön muuttamista tai kumoamista taikka kokonaan uuden lain säätämistä jostakin asiasta. Merkittävimpiä aloiteoikeuden ulkopuolelle jääviä asiaryhmiä ovat kansainvälisten velvoitteiden hyväksyminen ja niiden irtisanomisen hyväksyminen sekä valtion talousarvioasiat. Aloiteoikeuden piiriin kuuluvat kuitenkin myös sellaiset lainsäädäntöasiat, joilla on vaikutuksia valtion talousarvioon.[4] Esimerkiksi uskontoja ja katsomuksia koskeva Yhdenvertainen Suomi -aloite sisältääkin ehdotuksen mm. valtionkirkkojen yhteisövero-osuuden poistamisesta, mutta ei voi sisältää ehdotusta pienuskontojen suoran valtiontuen poistamiseksi, koska viimeksimainittua ei säädetä laissa.

Käytännössä on hyväksytty myös satelliittipaikannukseen pohjautuvaa autoverotusta vastustava aloite "Vapaus liikkua ilman viranomaisseurantaa on säilytettävä". Tämän aloitteen hyväksyminen tarkoittaisi nykytilanteen jatkamista, ei minkään olemassaolevan lain muuttamista tai kumoamista, tai uuden lain säätämistä.

Melko pian lain hyväksymisen jälkeen avattiin oikeusministeriön ylläpitämä kansalaisaloite.fi-sivusto, jossa sekä aloitteiden avaaminen että kannattaminen onnistuu sähköisesti ja maksutta. Sivuston käyttö ei ole välttämätöntä, mutta käytännössä aloitteet on tehty nimenomaan sen avulla. Tällä hetkellä (tammikuu 2014) sivustolla on laadittu 203 aloitetta. Suurin osa aloitteista on saanut vain murto-osan vaaditusta äänimäärästä; esimerkiksi 66 aloitetta on jäänyt alle 50 kannattajan, ja yli 5000 allekirjoittajaa on kerännyt 23 aloitetta.

Vertailun vuoksi Suomessa hallitus antaa eduskunnalle vuosittain 220–300 hallituksen esitystä, ja kansanedustajien tekemiä lakialoitteita valmistuu 150–200. Lakialoitteista vuosittain vain muutama etenee laiksi asti.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalaisaloitetta eli "välitöntä lakien esittämisoikeutta" kansalaisille esitti ensimmäisenä Suomessa sosialidemokraattinen puolue Forssan ohjelmassa, joka mukaili pitkälti aikaisemmin julkaistua Erfurtin ohjelmaa. Kansalaisten aloiteoikeutta on myös esittänyt Suomen kansanvaltuuskunta antaessaan ehdotuksen Suomen perustuslaiksi [6] vuonna 1918. Kansalaisaloitetta on sittemmin ehdottanut Suomeen ainakin Demokraattinen Vaihtoehto, joka mainitsee asiasta perustamisjulistuksessaan.[7] Kansalaisaloite tuli voimaan 1. maaliskuuta 2012 [8] 95 vuotta kansanvaltuuskunnan ehdotuksen jälkeen.

Suomen ensimmäinen, hyväksytysti 50 000 allekirjoittajan vähimmäisrajan ylittänyt kansalaisaloite luovutettiin eduskuntakäsittelyyn 5. maaliskuuta 2013. Ensimmäinen, suomalaisten eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöjen vuonna 2012 keräämä kansalaisaloite koski turkistarhauksen lakkauttamista Suomessa. Väestörekisterikeskuksen mukaan kansalaisaloite keräsi 69 381 hyväksyttyä allekirjoittajaa.[3] Eduskunta äänesti ensimmäisestä kansalaisaloitteesta 19. kesäkuuta 2013. Aloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi hylättiin äänin 146-36 (tyhjiä 3, poissa 14).[9] Vuonna 2013 yhteensä neljä kansalaisaloitetta saavutti riittävän määrän allekirjoituksia. Nämä käsittelivät tekijänoikeuslakia, avioliittolakia, ruotsin kielen valinnaisuutta ja energiatodistuslakia. Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta toteutettiin Tahdon2013 -kampanjana, joka keräsi yhteensä ennätykselliset 166 851 allekirjoitusta.[10]

Kansalaisaloitteen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannatusilmoitusten kerääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalaisaloitetta tukevat allekirjoitukset (kannatusilmoitukset) kerätään paperimuodossa tai sähköisesti tietoverkossa. Paperimuotoisissa kannatusilmoituksissa käytettävästä lomakekaavasta säädetään oikeusministeriön asetuksella. Lomakkeen voi noutaa Väestorekisterikeskuksen nettisivuilta [11] Kannatusilmoitukset on kerättävä kuuden kuukauden kuluessa aloitteen päiväyksestä. Kannatusilmoituksia kerättäessä on aloite, tieto sen vireillepanijasta ja edustajasta sekä edustajan yhteystiedot oltava aloitteen allekirjoittajien nähtävissä. Aloitetta ei saa muuttaa kannatusilmoitusten keräyksen alkamisen jälkeen. Kerättäessä kannatusilmoituksia sähköisesti tietoverkossa on käytettävä Viestintäviraston hyväksymää tietojärjestelmää. Kannatusilmoituksia voidaan kerätä myös oikeusministeriön ylläpitämässä verkkopalvelussa. Tämän edellytyksenä on, että kansalaisaloitteelle on jo kerätty vähintään viisikymmentä kannatusilmoitusta kuukauden kuluessa aloitteen päiväyksestä ja että aloite täyttää tässä laissa säädetyt vaatimukset.[1]

Kannatusilmoitusten tarkastaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edustaja toimittaa kannatusilmoitukset Väestörekisterikeskukselle, joka tarkastaa niiden oikeellisuuden ja kelpoisuuden. Oikeusministeriö toimittaa ylläpitämässään verkkopalvelussa kerätyt kannatusilmoitukset edustajan pyynnöstä Väestörekisterikeskuksen tarkastettaviksi. Väestörekisterikeskus vahvistaa hyväksyttyjen kannatusilmoitusten määrän. Kannatusilmoitusten tarkastamisesta ja hyväksyttyjen kannatusilmoitusten määrän vahvistamisesta ei peritä maksua.[1]

Kansalaisaloitteen vireillepanijan tulee itse pitää kirjaa keräämiensä kannatusilmoitusten lukumäärästä. Tieto tarkastettavien kannatusilmoitusten määrästä täytyy toimittaa hakemuksen yhteydessä Väestörekisterikeskukselle, joka käynnistää tarkastustoimenpiteet vain, mikäli kannatusilmoituksia ilmoitetaan olevan vähintään 50 000. Mikäli kannatusilmoituksia ei Väestörekisterinkeskuksen päätöksen mukaan ole riittävää määrää, tiedot allekirjoittajista eivät tule julkisiksi.[12]

Eduskuntakäsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalaisaloitteen edustaja toimittaa kansalaisaloitteen ja Väestörekisterikeskuksen päätöksen eduskunnalle, jos perustuslaissa ja tässä kansalaisaloitelaissa säädetyt aloiteoikeuden edellytykset täyttyvät. Aloite raukeaa, jollei sitä ole toimitettu eduskunnalle viimeistään kuuden kuukauden kuluttua Väestörekisterikeskuksen päätöksestä.[1]

Aloitteen muoto (lakiehdotus tai toimenpidealoite) määrittää sen käsittelyjärjestyksen eduskunnassa. Lakiehdotuksen sisältävä kansalaisaloite käsitellään lakiehdotuksen käsittelystä säädetyssä järjestyksessä, eli samalla tavalla kuin hallituksen esitykset. Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä (toimenpidealoitteet) käsitellään ainoan käsittelyn asiana. Jos lakiehdotuksen hyväksyminen edellyttäisi vielä laajaa jatkovalmistelua, eduskunta voisi niin halutessaan tehdä kansalaisaloitteen pohjalta päätöksen, jossa edellytetään, että valtioneuvosto valmistelee asiasta hallituksen esityksen. Käsiteltäessä kansalaisaloitetta valiokunnissa on eduskunnan varattava aloitteen tekijöiden edustajille tilaisuus tulla kuulluiksi.[13]

Aloitteen yhdenmukaisuus perustuslain taikka kansainvälisten ihmisoikeuksien tai muiden Suomen kansainvälisten velvoitteiden kanssa jää eduskunnan arvioitavaksi aloitteen käsittelyssä samalla tavoin kuin muissakin lainsäädäntöasioissa. Perustuslain 74 §:n mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta ja suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Eduskunnan käsittelylle ei aseteta erityisiä aikamääreitä.[4]

Suomen kansalaisaloitelainsäädännön tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslakiin lisättiin 4.11.2011 uusi kolmas momentti 53. pykälään [14]:

Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin lailla säädetään.

Vuonna 2008 tammikuussa käynnistyneessä perustuslain tarkistamishankkeessa (ks. Christoffer Taxellin perustuslain tarkistamiskomitea) selvitettiin suoran demokratian asemaa osana valtiollista järjestelmää sekä erilaisia vaihtoehtoja suoran demokratian edistämiseksi. Perustuslain toimivuutta ja muutostarpeita arvioinut Perustuslaki 2008 -työryhmä totesi muistiossaan seuraavaa: ”Suoraa demokratiaa valtiollisella tasolla koskevat ratkaisut edellyttävät uudelleen arviointia. Suoran demokratian kehittämisen tavoitteena tulee olla myös edustuksellisen järjestelmän vahvistaminen. Valtiosäännön täydentäminen kansanaloitteella voi olla periaatteelliselta kannalta merkittävämpi askel kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kehittämisessä kuin kansanäänestyksen tuloksen oikeudellinen sitovuus, joka ei välttämättä käytännössä merkitsisi suurtakaan muutosta nykytilaan. Perustuslain arviointihankkeen yhteydessä on harkittava kansanaloitejärjestelmän käyttöönottoa. Luontevin vaihtoehto voisi olla niin sanottu sisällöllinen kansanaloite.” [4]

Valtioneuvoston 30 päivänä lokakuuta 2008 asettama perustuslain tarkistamiskomitea ehdotti mietinnössään, että kansalaisten osallistumisoikeuksia valtiollisella tasolla täydennettäisiin sisällöllisellä kansalaisaloitteella. Ehdotuksen mukaan 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella olisi oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin lailla säädetään.

Hallitus antoi toukokuussa 2010 eduskunnalle esityksen perustuslain muuttamiseksi (HE 60/2010 vp), jonka eräänä kohtana oli kansalaisaloite komitean ehdotuksen mukaisesti. Esityksen mukaan kansalaisaloite olisi uusi edustuksellista demokratiaa täydentävä kansalaisten vaikuttamiskeino, joka tarjoaisi äänestäjille mahdollisuuden vaikuttaa suoraan poliittisen päätöksenteon asialistaan ja saada aloitteensa eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunta hyväksyi perustuslain muutosesityksen lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin (LJL 3/2011 vp). Perustuslain muutos tuli voimaan 1. maaliskuuta 2012[15].

Kansalaisaloitelaki [1] sisältää tarkemmat säännökset aloitteen tekemiseen liittyvästä menettelystä.

Eduskunnalle luovutetut kansalaisaloitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskunnalle luovutettujen kansalaisaloitteiden tulee kerätä vähintään 50 000 Väestörekisterikeskuksen hyväksymää allekirjoitusta puolen vuoden kuluessa kansalaisaloitteen aloituspäivämäärästä.

Kansalaisaloitteen nimi (kutsumanimi) Aloitteen aloituspäivämäärä Väestörekisterikeskuksen vahvistama allekirjoittajamäärä Luovutettu eduskuntakäsittelyyn Eduskuntakäsittelyn tilanne Käsittelytiedot
Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi (Turkistarhaton Suomi) 14.5.2012 69 381 5.3.2013 Käsitelty. Eduskunta äänesti aloitteesta 19.6.2013. Aloite hylättiin äänin 146-36 (tyhjiä: 3 poissa: 14). [1]
Kansalaisaloite tekijänoikeuslaista (Järkeä tekijänoikeuslakiin) 23.1.2013 51 974 26.11.2013 Lähetetty sivistysvaliokuntaan [2]
Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista 19.03.2013 166 851 13.12.2013 Lähetetty lakivaliokuntaan [3]
Kansalaisaloite energiatodistuslain muuttamiseksi 11.04.2013 62 211 25.03.2014 Luovutettu eduskunnalle [4]

Kansalaisaloitteet muissa maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisesti kansalaisaloitteella voidaan tarkoittaa sekä kansalaisten aloitetta kansanäänestyksen järjestämiseksi jostakin asiasta että sellaista aloitetta, jolla kansalaiset voivat saada haluamansa asian edustuksellisen toimielimen käsiteltäväksi. Tässä tarkastelussa keskitytään jälkimmäiseen, niin sanottuun sisällölliseen kansalaisaloitteeseen (agenda initiative), jossa aloitteen kohteena oleva asia saatetaan parlamentin käsiteltäväksi ja päätettäväksi eikä menettelyyn kytkeydy kansanäänestyksen järjestämistä asiasta.

Tarkastelu kohdistuu aloitejärjestelmiin valtiollisella (kansallisella) tasolla. Useissa maissa, Suomi mukaan lukien, on olemassa kunnallisen tai alueellisen tason kansalaisaloitejärjestelmiä, mutta näitä aloitemenettelyjä ei seuraavassa käsitellä.

Tarkastelu kohdistuu eurooppalaisiin kansalaisaloitejärjestelmiin. Läntisen Euroopan maista tarkasteluun on otettu kaikki ne valtiot, joissa on sisällöllinen kansalaisaloite valtiollisella tasolla. Aloitteiden muodot ja menettelyt vaihtelevat Euroopassa maittain paljon. Eräissä maissa, kuten Itävallassa, kansalaisaloitejärjestelmä on ollut valtiollisella tasolla käytössä jo pitkään. Euroopassa on myös melko uusia kansalaisaloitejärjestelmiä. Tällaisia ovat Alankomaiden ja niin sanottujen uusien demokratioiden järjestelmät. Kansalaisaloitejärjestelmän yleistyminen liittyy pyrkimykseen lisätä kansalaisten suoran vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Seuraavassa esitellään kansalaisaloitejärjestelmän pääpiirteet Alankomaissa, Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Portugalissa, Puolassa, Unkarissa ja Sveitsissä. Sveitsissä kansalaisaloite tosin kytkeytyy vahvasti kansanäänestysinstituutioon eikä se siten rinnastu nyt tarkasteltavana olevaan sisällölliseen kansalaisaloitteeseen. Italiassa on sekä kansanäänestykseen liittyvä kansalaisaloite että sisällöllinen kansalaisaloite, joista ensin mainittu on kuitenkin instituutiona valtiollisessa järjestelmässä merkittävämpi. Puolan ja Unkarin lisäksi myös useimmissa muissa Keski- ja Itä-Euroopan uusissa demokratioissa on käytössä sisällöllinen kansalaisaloite. Muissa pohjoismaissa ei tällä hetkellä ole sisällöllisen kansalaisaloitteen järjestelmiä valtiollisella tasolla.[4]

Alankomaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alankomaissa kansalaisaloitteen tekemisestä säädetään parlamentin työjärjestyksessä. Kansalaisaloitteelle (burgerinitiatief) vaaditaan 40 000 allekirjoitusta eli hiukan yli 0,2 prosenttia äänioikeutetuista. Aloiteoikeus kuuluu parlamenttivaaleissa äänioikeutetuille Alankomaiden kansalaisille. Aloitteeseen osallistuvien henkilöiden on allekirjoitettava aloite sekä ilmoitettava nimensä, syntymäaikansa ja se, että ovat Alankomaiden kansalaisia.

Allekirjoitusten keräämiselle ei ole määräaikaa eikä aloitteiden rekisteröimiselle pakollista menettelyä. Viranomaiset eivät osallistu allekirjoitusten keräämisvaiheeseen, eikä mitään tarkastuksia siten suoriteta tässä vaiheessa. Parlamentti tarkastaa jälkikäteen satunnaisotannoin, että allekirjoittajat ovat äänioikeutettuja. Tämä tarkistetaan henkilötodistusten kopioista, jotka allekirjoittajien pyydetään lähettämään. Alankomaissa ei ole toistaiseksi tehty kansalaisaloitteita, joissa tuenilmausten kerääminen olisi toteutettu kokonaan sähköisesti tietoverkossa. Niissä tapauksissa, joissa osa tuenilmauksista on ollut sähköisessä muodossa, on osaa näistä allekirjoittajista pyydetty toimittamaan tietonsa myös paperilla. Jos riittävä osuus allekirjoittaneista toimii näin asetetussa määräajassa, pidetään tuenilmauksia pätevinä.

Aloite voi olla muodoltaan lakiehdotus tai toimenpidealoite, kunhan sen tavoite on ilmaistu selkeästi ja esityksellä on riittävät perustelut. Aloitteen aiheen on kuuluttava parlamentin päätösvaltaan. Aloite ei saa koskea asiaa, josta parlamentti on tehnyt päätöksen edellisen kahden vuoden kuluessa, elleivät olosuhteet ole olennaisesti muuttuneet.

Aloitteen virallinen käsittely alkaa siitä, kun se on toimitettu parlamentille. Parlamentti tutkii siten aloitteen käsiteltäväksi ottamisen edellytykset vasta sen jälkeen, kun allekirjoitukset on jo kerätty. Parlamenttikäsittelylle ei ole asetettu määräaikaa. Parlamentin kirjallisten aloitteiden ja kansalaisaloitteiden valiokunta (Commissie Verzoekschriften en Burgerinitiatieven) tarkastaa, että edellytykset aloitteen käsiteltäväksi ottamiseksi täyttyvät. Valiokunta esittää näkemyksensä parlamentille virallisessa raportissa, jossa se tekee esityksen aloitteen käsiteltäväksi ottamisesta. Raportti julkaistaan ja toimitetaan myös aloitteen tekijöiden edustajille. Parlamentti tekee päätöksen jokaisesta käsittelyyn otetusta aloitteesta. Menettelyssä on mahdollista kutsua aloitteen tekijöiden edustajat suullisesti kuultaviksi parlamenttiin.

Kansalaisaloitejärjestelmä on ollut Alankomaissa käytössä vuodesta 2006 alkaen. Vuoden 2008 toukokuuhun mennessä oli tehty ainoastaan kolme aloitetta, joista vain yksi täytti edellytykset ja otettiin käsiteltäväksi. Vuonna 2008 suoritetun arvioinnin perusteella päätettiin, että sähköiset allekirjoitukset hyväksytään paperisten ohella ja että aloitetta käsittelevässä parlamentin täysistunnossa täytyy olla läsnä joko asianomainen ministeri tai valtiosihteeri.[4]

Espanja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjassa kansalaisaloitteesta säädetään perustuslaissa ja sitä täydentävässä niin sanotussa orgaanisessa laissa vuodelta 1984. Aloitteen saaminen parlamentin käsiteltäväksi edellyttää 500 000 allekirjoitusta eli noin 1,5 prosenttia äänioikeutetuista. Aloitteen voivat tehdä vaaliluetteloon merkityt täysi-ikäiset Espanjan kansalaiset. Aloitteen täytyy sisältää jäsennelty lakiehdotus perusteluineen sekä aloitteen vireillepanijoiden täydelliset nimet ja henkilötiedot. Aloitteen vireillepanevalle kansalaiskomitealle (comisión promotora) asetetaan useita tehtäviä vuoden 1984 laissa, mutta itse komiteasta ei ole nimien ilmoittamisvelvollisuutta pidemmälle menevää sääntelyä.

Aloitteen on oltava sopusoinnussa perustuslain säännösten kanssa eikä se siten voi kohdistua perustuslain muuttamiseen. Aloitetta ei voi myöskään tehdä perustuslakia täydentävistä, perustuslain ja tavallisen lain väliin säädöshierarkkisesti sijoittuvista niin sanotuista orgaanisista laeista eikä verotusta koskevista tai kansainvälisiin asioihin liittyvistä laeista taikka armahduksista. Aloite ei voi myöskään koskea valtion budjettia, josta päätetään parlamentissa lakimuodossa.

Aloitemenettely käynnistetään antamalla aloite parlamentin puhemiehistölle, joka ratkaisee 15 päivän kuluessa, voidaanko aloite ottaa käsiteltäväksi. Hylkäämiseen voi johtaa edellä mainittu kielletty aihe tai aloitteen puutteellisuus. Samoin hylkääminen voi seurata siitä, että sama asia on edustajainhuoneessa tai senaatissa parhaillaan käsiteltävänä tai että aiemmin samoilla valtiopäivillä on käsitelty samansisältöinen aloite. Kielteisestä päätöksestä voi valittaa perustuslakituomioistuimeen.

Allekirjoitusten kerääminen voi alkaa vasta sen jälkeen, kun puhemiehistö on hyväksynyt aloitteen käsiteltäväksi. Tieto hyväksymisestä annetaan keskusvaalilautakunnalle, joka valvoo allekirjoitusten keräämistä. Aikaa allekirjoitusten keräämiselle on yhdeksän kuukautta hyväksymispäätöksestä. Aikaa voidaan pidentää puhemiehistön hyväksymän erittäin painavan syyn perusteella kolmella kuukaudella. Allekirjoittajat ilmoittavat nimensä, henkilötodistuksensa numeron sekä sen kunnan, jossa ovat merkittynä vaaliluetteloon. Allekirjoituksen tulee olla notaarin, tuomioistuimen sihteerin tai sen kunnan sihteerin, jonka vaaliluetteloon allekirjoittaja on merkitty, varmentama. Varmennusoikeus voidaan antaa myös valantehneille vireillepanevan komitean nimittämille vapaaehtoisille kerääjille. Tämä on käytännössä yleisin menettelytapa. Vuodesta 2006 alkaen allekirjoituksen on lain mukaan voinut tehdä myös sähköisessä muodossa siten kuin siitä erikseen säädetään. Allekirjoitustietojen tarkastaminen on keskusvaalilautakunnan vastuulla.

Kun vaadittava määrä nimiä on kerätty, aloitetaan menettely asian saamiseksi parlamenttikäsittelyyn. Sen jälkeen, kun vähintään 500 000 allekirjoittajan nimet on varmistettu, parlamentin puheenjohtajisto julkistaa aloitteen ja lisää sen kuuden kuukauden kuluessa täysistunnon esityslistalle. Parlamentin ohjesäännön mukaisesti myös aloitteen vireillepanijoiden edustaja voi osallistua käsittelyyn. Aloitteen käsittely jatkuu tarvittaessa parlamentin hajottamisen tai vaalikauden loppumisen yli. Jos aloite tulee parlamentissa käsiteltäväksi, voivat aloitteen tekijät vaatia valtiolta korvausta nimien keräämisestä aiheutuneista kustannuksista, kuitenkin enintään 300 000 euroa.

Espanjassa on laitettu vireille kaikkiaan 45 kansalaisaloitetta, joista kuitenkin suurin osa on kaatunut sisällöllisiin rajoituksiin tai ei ole saanut riittävästi allekirjoituksia. Suuri osa aloitteista on koskenut työelämän sääntelyä tai sosiaaliturvaa. Ainoastaan yksi aloite on toistaiseksi johtanut lainsäädäntömuutoksiin.[4]

Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian perustuslain 71 artiklan mukaan vähintään 50 000 äänioikeutettua Italian kansalaista voi tehdä lakiehdotuksen jommallekummalle parlamentin kamareista, edustajainhuoneelle tai senaatille. Kyse on luonteeltaan sisällöllisestä kansalaisaloitteesta. Vaadittujen allekirjoitusten määrä vastaa noin 0,08 % äänioikeutetuista. Aloite tulee laatia lakiehdotuksen muotoon ja se pitää perustella. Italiassa käydään oikeustieteellisen tutkimuksen piirissä keskustelua siitä, onko aloitteille olemassa sisällöllisiä rajoituksia vai ei.

Aikaa allekirjoitusten keräämiseen on kuusi kuukautta ennen aloitteen luovuttamista parlamentille. Aloitteesta ei seuraa mitään velvoitteita parlamentille eli parlamentti ei ole velvollinen keskustelemaan tai äänestämään aloitteesta.

Viimeisten 62 vuoden aikana parlamentille on tehty 253 kansalaisaloitetta. Aloitteiden vuosittainen määrä on ollut kasvussa, erityisesti 1990-luvulla. Vain pieni osuus aloitteista on johtanut lainsäädäntötoimiin. Yleisin aloitetyyppi on ollut jonkin pienen ryhmän taloudellisia etuja koskeva, yleiseltä merkitykseltään vähäinen aloite. Aloitteen taustalla on usein järjestäytynyt väestöryhmä kuten poliittinen puolue, ammattiyhdistys tai uskonnollinen järjestö.

Lisäksi Italian perustuslaki tuntee viisi erilaista kansanäänestysmenettelyä. Näistä merkittävin on niin sanottu kumoava kansanäänestys, jossa on kyse mahdollisuudesta järjestää kansanäänestys normaalissa järjestyksessä hyväksytyn ja voimassa olevan lain tai hallituksen asetuksen kumoamisesta (referendum abrogativo). Kumoava kansanäänestys on järjestettävä, jos sitä vaatii vähintään 500 000 äänioikeutettua kansalaista tai vähintään viisi maakuntaneuvostoa. Äänestystuloksen pätevyys edellyttää, että yli puolet äänioikeutetuista äänestää. Verotusta, budjettia tai armahdusta koskevista laeista kansanäänestystä ei voi järjestää. Lisäksi kansainvälisten sopimusten ratifiointi ja Italian liittyminen kansainvälisiin tai ylikansallisiin organisaatioihin on rajattu kansanäänestyksen ulkopuolelle.

Tämä kansanäänestystyyppi ei ole ainoastaan päätöksentekoa kontrolloiva väline, vaan sen avulla on myös nostettu asioita poliittiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi vanhentuneen lainsäädännön uudistamistarve voi olla kumoavan kansanäänestyksen kohteena. Vuosina 1970—2009 tehdyistä 144 aloitteesta kumoavan kansanäänestyksen järjestämiseksi valtaosa on ollut kansalaisaloitteita.[4]

Itävalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalaisaloitteella (Volksbegehren) on Itävallassa pitkät perinteet. Se sisällytettiin ensimmäisen kerran perustuslakiin vuonna 1920. Ensimmäiset parlamenttikäsittelyyn edenneet aloitteet tehtiin kuitenkin vasta 1960-luvulla. Menettelyn tarkempi sääntely perustuu nykyisin erilliseen kansalaisaloitetta koskevaan lakiin vuodelta 1973.

Kansalaisaloitteen voi laittaa vireille 0,1 prosenttia Itävallan äänioikeutetuista kansalaisista eli noin 8 000 henkilöä. Aloitteen saamiseksi parlamentin käsittelyyn vaaditaan kuitenkin 100 000 tuenilmausta (n. 1,2 prosenttia äänioikeutetuista). Tähän lukuun voidaan laskea vireillepanijat mukaan. Alun perin aloitteelle edellytettiin 200 000 allekirjoittajaa, mutta vuonna 1981 perustuslain muutoksella määrä laskettiin 100 000 allekirjoittajaan menettelyn helpottamiseksi. Vuoteen 1998 saakka myös kahdeksan parlamentin jäsentä sai tehdä kansalaisaloitteen.

Aloitteen aiheen tulee kuulua liittovaltion säädösvaltaan. Se voi koskea uuden lain säätämistä tai voimassa olevan lain muuttamista taikka kumoamista. Aloite voi koskea perustuslakia eikä sen tarvitse olla sisällöltään yhdenmukainen Euroopan unionin oikeusjärjestyksen tai Itävallan kansainvälisten velvoitteiden kanssa, sillä aloitteen sisältö arvioidaan näiltäkin osin vasta myöhemmin parlamenttikäsittelyssä. Aloite ei kuitenkaan saa vaarantaa vuoden 1947 kieltolain (Verbotsgesetz) noudattamista, jolla pyritään estämään kansallissosialismin nousua. Aloite voidaan esittää lakiehdotuksen muodossa tai yleisemmässä, toimenpidealoitteeseen rinnastuvassa muodossa. Aloitteella ei ole tarkkoja muotomääräyksiä, vaan lyhyt ehdotus perusteluineen riittää.

Hakemus aloitteen vireille panemiseksi tehdään liittovaltion sisäasiainministeriölle. Siinä pitää nimetä valtuutettu ja hänen sijaisensa, jotka myös allekirjoittavat hakemuksen. Hakemukseen liitetään aloitteen perustelut sekä enintään kahden vuoden aikana kerätyt tuenilmaukset 0,1 prosentilta rekisteröityneistä äänioikeutetuista, maassa vakinaisesti asuvista Itävallan kansalaisista. Sisäasiainministeriön on tehtävä päätös aloitteesta kolmen viikon kuluessa. Muodollisten vaatimusten täyttyessä aloite on hyväksyttävä allekirjoitusten keräyksen käynnistymiseksi. Samalla päätetään allekirjoitusten keräämisajasta eli niin sanotusta merkitsemisajasta, jolloin kansalaiset voivat käydä allekirjoittamassa aloitteen. Allekirjoittaminen tapahtuu pääsääntöisesti kahdeksana peräkkäisenä päivänä. Aloitteen vireillepanijoita edustava valtuutettu ilmoittaa, tapahtuuko allekirjoittaminen kaikissa kunnissa vai vain osassa niistä.

Merkitsemisen järjestävät niin sanotut merkitsemisviranomaiset eli käytännössä kunnat, joiden määräämissä virastoissa aloitteen voi allekirjoittaa. Merkitsemisen kustannuksista vastaa sisäasiainministeriö, joka korvaa kunnille merkitsemiskustannukset. Valtuutetun on suoritettava ennen merkitsemisen aloittamista ministeriölle 2 500 euron käsittelymaksu, jonka hän saa kuitenkin viisinkertaisena takaisin, jos aloite päätyy parlamentin käsiteltäväksi.

Allekirjoituskelpoisia ovat ne 16 vuotta täyttäneet parlamenttivaaleissa äänioikeutetut Itävallan kansalaiset, joiden pääasiallinen asuinpaikka on Itävallassa. Äänioikeusikä laskettiin Itävallassa 16 vuoteen vuonna 2007. Tuenilmaukseen sisällytetään henkilön etu- ja sukunimi, syntymäaika, osoite sekä omakätinen allekirjoitus. Allekirjoittajan on myös esitettävä henkilöllisyyden todistava asiakirja. Kuntien viranomaiset tarkistavat allekirjoittajien äänioikeuden vaaliluetteloista. Merkitsemisajan päätyttyä viranomaiset toteavat pätevien allekirjoitusten lukumäärän ja ilmoittavat sen oman alueensa vaaliviranomaiselle, joka puolestaan vahvistaa tiedon ja välittää sen liittovaltion keskusvaalilautakunnalle. Liittovaltion keskusvaalilautakunnan on toimitettava parlamentille kaikki aloitteet, joita vähintään 100 000 äänestäjää tai 1/6 äänestäjistä kolmessa osavaltiossa on kannattanut. Aloitteeseen liittyvistä viranomaispäätöksistä voi valittaa perustuslakituomioistuimeen.

Liittoparlamentilla on velvoite ottaa aloite käsiteltäväksi, mutta sen ei tarvitse tehdä aloitteesta nimenomaista päätöstä. Parlamentin työjärjestyksen mukaan kansalaisaloitteella on parlamenttikäsittelyssä etusija verrattuna hallituksen esityksiin ja parlamentin jäsenten aloitteisiin. Aloitteen käsittely täytyy aloittaa parlamentissa kuukauden kuluessa, ja aloitteen vireillepanijoiden edustajaa on kuultava parlamenttikäsittelyn aikana. Valiokunta voi käsitellä aloitetta enintään neljä kuukautta, jonka jälkeen sen on tehtävä ehdotuksensa täysistunnolle. Aloite raukeaa, jos sitä ei ehditä käsitellä vaalikauden aikana.

Kansalaisaloitteita tehdään Itävallassa nykyisin lähes vuosittain. Tähän mennessä 33 aloitetta on hyväksytty merkitsemismenettelyyn, ja näistä ainoastaan kaksi ei lopulta ylittänyt vaadittua allekirjoitusten määrää. Aloitteet eivät ole yleensä suoraan johtaneet uuteen lainsäädäntöön. Ensimmäiset kolme aloitetta 1960-luvulla toteutuivat myöhemmissä lainsäädäntömuutoksissa (Itävallan yleisradioyhtiö 1964, 40-tuntinen työviikko 1969, 13. kouluvuoden poistaminen 1969). Sisällöltään aloitteet ovat kohdistuneet muun muassa sosiaalipolitiikkaan, koulujärjestelmään ja muihin julkisiin palveluihin, ympäristön- ja terveydensuojeluun, ydinvoimaan ja EU-kysymyksiin sekä maanpuolustukseen.

Nykyisin kansalaisaloitteiden taustayhteisöinä toimivat yleensä poliittiset puolueet. Aloiteinstituutio on Itävallassa muotoutunut voimakkaasti oppositiopolitiikan välineeksi.[4]

Portugali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeudesta tehdä kansalaisaloite säädetään Portugalin perustuslaissa ja sitä täydentävässä kansalaisten lakialoitteita koskevassa laissa vuodelta 2003. Aloitteen tekemiseen vaaditaan tuenilmaus 35 000 allekirjoittajalta. Aloiteoikeus on äänioikeutetuilla ja vaalirekisterissä olevilla Portugalissa tai ulkomailla asuvilla Portugalin kansalaisilla.

Aloitteen sisällön tulee kuulua parlamentin lainsäädäntövaltaan. Aloitteen tulee sisältää selkeästi määritelty lainsäädäntöesitys. Aloite ei saa kuitenkaan koskea perustuslain muuttamista, perustuslain mukaan hallituksen toimivaltaan tai Madeiran ja Azorien alueellisille parlamenteille kuuluvia kysymyksiä, parlamentin ehdottomaan toimivaltaan kuuluvia kysymyksiä, armahduksia tai budjettikysymyksiä. Aloite ei saa myöskään loukata perustuslakia tai sen henkeä. Hylättyä aloitetta ei voi myöskään tuoda uuteen käsittelyyn saman istuntokauden aikana.

Aloite tehdään parlamentin puhemiehelle. Se sisältää aloitteen allekirjoituksineen (vähintään 35 000 allekirjoittajaa henkilötietoineen), aloitteen keskeisiä tavoitteita, perusteluja ja vaikutuksia esittelevän selvityksen sekä listan aloitteen vastuuhenkilöistä eli kansalaiskomiteasta, johon kuuluu vähintään viisi ja enintään kymmenen henkilöä. Aloitemenettelyyn ei kuulu mitään ennakollista kontrollia, ja allekirjoitukset tarkistetaan jälkikäteen. Parlamentin puhemies voi hylätä aloitteen, mikäli se ei täytä laissa määriteltyjä ehtoja. Puhemiehen hyväksymä aloite siirretään asianomaiselle valiokunnalle, jonka tulee 30 päivän kuluessa antaa siitä tarvittava selonteko tai lausunto.

Pääsäännön mukaan aloite raukeaa parlamentin toimikauden päättyessä. Mikäli parlamentti ei ole ehtinyt äänestää aloitteesta ennen toimikautensa päättymistä, voi aloitteesta vastaava komitea esittää sen uutta käsittelyä seuraavalle parlamentille, jos aloitteen tekemisestä on kulunut alle vuosi. Kansalaisaloitteen parlamenttikäsittely noudattaa samaa lainsäädäntömenettelyä kuin muutkin lakiesitykset parlamentissa.[4]

Puola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolassa oikeus kansalaisaloitteen tekemiseen perustuu vuoden 1997 perustuslakiin ja kansalaisaloitelakiin vuodelta 1999. Perustuslain mukaan 100 000 äänioikeutetulla kansalaisella on oikeus tehdä parlamentille lakialoite.

Aloiteprosessi on kaksivaiheinen. Aloite saadaan vireille 1 000 allekirjoituksella. Aloitteen saaminen parlamentin käsittelyyn edellyttää vielä vähintään 99 000 allekirjoitusta lisää. Vaatimus 100 000 allekirjoittajasta merkitsee Puolassa 0,3 prosenttia äänioikeutetuista.

Aloiteoikeus on äänioikeutetuilla Puolan kansalaisilla. Aloiteoikeus koskee kaikkia lakeja lukuun ottamatta perustuslakia, valtion talousarviota ja valtion velanottoon tai valtion vakuuksiin liittyviä lakeja. Näissä asioissa aloiteoikeus on ainoastaan maan hallituksella. Myöskään parlamentin sisäistä järjestäytymistä ja menettelytapoja koskeva sääntely ei voi olla kansalaisaloitteen kohteena. Muita sisällöllisiä rajoituksia aloiteoikeudelle ei ole. Aloite voi koskea myös asiaa, joka on parhaillaan tai on jo ollut parlamentin käsiteltävänä.

Kansalaisaloitetta koskevat samat muotovaatimukset kuin muitakin lakialoitteita eli sen tulee sisältää lakiehdotus perusteluineen, arviointi lain vaikutuksista sekä ehdotus lain rahoituksen järjestämisestä. Lisäksi tulee osoittaa aloitteen yhdenmukaisuus Euroopan unionin lainsäädännön kanssa. Valtaosa kansalaisaloitteista ei menettelyn alkuvaiheessa täytä näitä vaatimuksia, ja ennakkohyväksynnän saaminen edellyttää usein vielä aloitteen jatkovalmistelua.

Kansalaisaloitteen tekemistä varten on muodostettava niin sanottu lakialoitekomitea, jonka jäseninä tulee olla vähintään 15 äänioikeutetuksi rekisteröityä Puolan kansalaista. Komitean on valittava keskuudestaan itselleen edustaja. Komitea voi edistää ainoastaan yhtä aloitetta kerrallaan.

Komitean on kerättävä tuenilmaukset vähintään 1 000 rekisteröidyltä äänioikeutetulta ennen aloitteen toimittamista parlamentin puhemiehelle. Jos aloite täyttää muodolliset vaatimukset, parlamentin puhemies hyväksyy aloitteen jatkomenettelyyn. Ennen hyväksyntää puhemies voi pyytää parlamentin lainsäädäntövaliokunnalta lausunnon aloitteesta. Aloitteiden perustuslainmukaisuutta ei kuitenkaan voida tässä vaiheessa varmistaa, sillä perustuslakituomioistuimella ei ole toimivaltaa aloitteiden arvioinnissa.

Lakialoitekomitealla on 14 vuorokautta aikaa korjata ennakkohyväksymismenettelyssä havaitut mahdolliset puutteet. Puhemiehen päätöksestä voidaan valittaa korkeimpaan oikeuteen.

Komiteasta tulee oikeushenkilö, kun aloite on saanut parlamentin puhemiehen ennakkohyväksynnän. Aloitetekstiin ei voi enää tässä vaiheessa tehdä muutoksia. Ennakkohyväksynnän jälkeen komitea voi aloittaa allekirjoitusten keräyksen, järjestää aloitteesta tiedotuskampanjan sekä ilmoittaa paikat, joissa kansalaiset voivat tutustua aloitteeseen. Aikaa allekirjoitusten keräämiselle on kolme kuukautta. Vain vajaa puolet tähänastisista aloitekomiteoista on onnistunut keräämään vaaditun määrän allekirjoituksia säädetyssä kolmessa kuukaudessa. Allekirjoittajan on ilmoitettava nimensä, osoitteensa ja henkilötunnuksensa.

Kun vaadittu määrä tuenilmauksia on saatu kerättyä, komitean edustaja luovuttaa aloitteen ja allekirjoitukset parlamentin puhemiehelle. Jos allekirjoituksia ei kerry määräajassa riittävästi, komitea lakkaa olemasta oikeushenkilö. Parlamentti voi tarkistuttaa vaalilautakunnalla allekirjoitusten lukumäärän ja oikeellisuuden 21 vuorokauden sisällä, jos syntyy epäilys väärinkäytöksistä. Aloitekomitean on myös annettava julkinen selvitys aloitteen rahoituksesta valtiovarainministeriölle. Ulkomaisen rahoituksen hankkiminen aloitteen tekemistä varten on kielletty.

Puolassa on säännelty myös kansalaisaloitteen parlamenttikäsittelyä. Aloite tulee ottaa parlamentissa käsiteltäväksi kolmen kuukauden kuluessa sen jättämisestä puhemiehelle. Komitean edustaja voi myös osallistua tarkkailijana parlamenttikäsittelyyn. Parhaillaan on vireillä lainmuutos, jossa laajennettaisiin jo nykyisinkin voimassa olevaa mahdollisuutta jatkaa kansalaisaloitteen parlamenttikäsittelyä vaalikauden yli. Pääsääntönä asioiden parlamenttikäsittelyssä on keskeneräisen asian raukeaminen vaalikauden lopussa. Lainmuutoksessa asetettaisiin kansalaisaloitteen parlamenttikäsittelyn kestolle myös aikaraja.

Vuosien 1999—2009 välisenä aikana on ennakkohyväksynnän läpäissyt 61 kansalaisaloitetta, joista 24 aloitteessa onnistuttiin keräämään vaadittu määrä hyväksyttyjä allekirjoituksia. Näistä 24 parlamenttikäsittelyyn edenneistä aloitteista seitsemän johti lainsäädännön muutoksiin, kolme hylättiin ja 14:sta käsittely ei ole vielä päättynyt tai aloite on rauennut. Kansalaisaloitteet ovat kohdistuneet muun muassa sosiaali- ja terveysalaan, työelämän sääntelyyn ja koulujärjestelmään. Jotkin aloitteet ovat koskeneet selkeästi alueellisia intressejä tai tiettyä ammattiryhmää. Valtaosa aloitteista on koskenut voimassa olevan lainsäädännön muutoksia, ei siis kokonaan uusia lakeja.[4]

Unkari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unkarin perustuslaki vuodelta 1989 sisältää useita suoran demokratian mekanismeja. Jo ennen uutta perustuslakia säädettiin laki kansanäänestyksistä ja kansalaisaloitteista, jota tarkistettiin vuonna 1997 perustuslain muutoksen yhteydessä menettelyllisten epäselvyyksien poistamiseksi.

Sisällöllisen kansalaisaloitteen tekemiseksi parlamentille Unkarissa vaaditaan 50 000 allekirjoitusta eli noin 0,6 % äänioikeutetuista. Unkarin perustuslaki tuntee myös kansalaisaloitemenettelyn, jossa vähintään 100 000 kansalaista voi tehdä parlamentille kansalaisaloitteen ja parlamentti voi päättää järjestää asiasta sitovan tai neuvoa-antavan kansanäänestyksen.

Seuraava tarkastelu kohdistuu pelkästään parlamenttikäsittelyyn johtavaan sisällölliseen kansalaisaloitteeseen, johon ei siis liity kansanäänestysmahdollisuutta.

Sisällöllisessä kansalaisaloitteessa aloiteoikeutettuja ovat Unkarin äänioikeutetut kansalaiset. Aikaa allekirjoitusten keräämiselle on kaksi kuukautta.

Aloitteen pitää kuulua parlamentin toimivaltaan sekä sisältää tarkasti ja yksiselitteisesti parlamentin keskusteluun saatettava kysymys. Lain mukainen kahden kuukauden keräysaika käynnistyy siitä, kun kansallinen vaalilautakunta hyväksyy allekirjoituslomakkeen. Lomake voidaan hylätä, jos aloite ei kuulu parlamentin toimivaltaan, kysymyksen muotoilu ei ole lain säännösten mukainen tai allekirjoituslomakkeet eivät muutoin vastaa vaatimuksia. Tämä aloitteen ennakkotarkastusmenettely otettiin käyttöön vuoden 1997 lainmuutoksella. Sillä haluttiin estää allekirjoitusten keräys sellaisille aloitteille, jotka eivät täytä lain vaatimuksia ja joita ei voida ottaa parlamentin käsiteltäväksi.

Allekirjoitusten keräyksen jälkeen aloite toimitetaan kansalliselle vaalilautakunnalle, joka tarkastaa allekirjoitukset. Vaalilautakunnan puheenjohtaja ilmoittaa parlamentin puhemiehelle aloitteen tarkastuksen tuloksen. Jos edellytykset eivät täyty, tästä ilmoitetaan aloitteen tekijöille. Jos edellytykset täyttyvät, puhemiehen on tehtävä aloitteesta ilmoitus tiedonsaamista seuraavana täysistuntopäivänä. Vaalilautakunnan päätöksistä voidaan valittaa perustuslakituomioistuimeen.

Parlamentin on otettava aloite esityslistalleen ja päätettävä asiasta kolmen kuukauden kuluessa aloitteen ilmoittamisesta täysistunnolle. Parlamentin käsittelyyn on edennyt kaikkiaan 11 aloitetta, joista useimmat ovat olleet erilaisten kansalaisjärjestöjen alullepanemia. Kaksi kansalaisaloitetta on parlamentissa hyväksytty (eläintensuojelu ja julkisen sektorin palkat), ja kaikki muut aloitteet parlamentti on hylännyt. Sisällöllisen kansalaisaloitteen merkitys Unkarissa on jäänyt vähäiseksi.[4]

Sveitsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suoralla demokratialla on Sveitsissä pitkät ja vahvat perinteet, vaikkakin Sveitsin valaliitto perustettiin alun perin edustukselliseksi järjestelmäksi. Kansalaisaloite otettiin käyttöön jo vuonna 1891. Seuraavassa käsitellään Sveitsin nykyistä, kansanäänestyksen järjestämiseen kytkeytyvää kansalaisaloitemenettelyä, joka ei sinällään rinnastu edellä tarkasteltuihin sisällöllisiin kansalaisaloitteisiin. Sveitsissä on ollut aikaisemmin käytössä myös puhtaasti sisällöllinen kansalaisaloite, mutta siitä on luovuttu.

Kansalaisaloitteen tekemiseen vaaditaan 100 000 allekirjoitusta, jotka on kerättävä 18 kuukauden aikana. Kansallisen kansalaisaloitteen pitää koskea perustuslain tai sen osan muuttamista. Tätä vaatimusta tulkitaan käytännössä melko väljästi. Aloite voi sisältää ehdotetun uuden perustuslain säännöksen tai muutosvaatimuksen ilman säädösehdotusta. Kunta- ja kantonitasolla kansalaisaloite on käytettävissä myös muun tasoisten lainsäädäntömuutosten ehdottamiseen.

Parlamentti voi todeta aloitteen pätemättömäksi ainoastaan silloin, jos sen muoto on virheellinen tai se loukkaa kansainvälisen oikeuden velvoittavia normeja. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Toistaiseksi vain neljä aloitetta on todettu pätemättömiksi. Parlamentti voi myös muotoilla vastaehdotuksen aloitteelle, jolloin kansanäänestys järjestetään sekä kansalaisaloitteesta että parlamentin vastaehdotuksesta.

Kansalaisaloitteen käsittelyn käynnistää aloitekomitea, johon tulee kuulua vähintään 7 ja enintään 27 äänioikeutettua Sveitsin kansalaista. Komitea saattaa aloitteen tekstin esitarkastukseen liittokanslerinvirastoon, missä tarkastetaan, että aloite täyttää muodolliset edellytykset. Samoin esitarkastuksessa tarkastetaan allekirjoituslistojen vaatimustenmukaisuus. Tämän jälkeen allekirjoitusten keräämisen alkamisajankohta julkaistaan virallisessa lehdessä, mistä alkaa kulua laissa määritelty 18 kuukauden määräaika. Kerätyt nimilistat toimitetaan kunkin kunnan viranomaisille, jotka tarkastavat allekirjoitusten pätevyyden. Tarkastetut listat toimitetaan liittokanslerinvirastoon, jossa todetaan virallinen keräystulos. Jos allekirjoituksia on riittävä määrä, tulee aloite muodollisesti vireille.

Hallituksen on lausuttava kantansa aloitteen johdosta vuoden kuluessa sen vireilletulosta. Parlamentin on otettava aloite käsittelyynsä kahden ja puolen vuoden kuluessa. Mahdollinen vastaehdotus pidentää käsittelyaikaa. Päteväksi todettu aloite on vietävä muuttamattomana kansanäänestykseen. Aloitekomitea voi peruuttaa aloitteen ennen kuin hallitus on tehnyt päätöksen kansanäänestyksen ajankohdasta.

Suoran demokratian mekanismeilla on tärkeä asema Sveitsin poliittisessa järjestelmässä. Edellä kuvattu kansalaisaloitemenettely on ollut myös puolueille keskeinen politiikkaväline. Vuosien 1891—2010 aikana on käynnistetty 378 kansalaisaloitetta, ja niistä on järjestetty 174 kansanäänestystä. Vaikka toistaiseksi vain 18 aloitetta on lopulta hyväksytty kansanäänestyksessä, on aloitemenettelyllä ollut tärkeä rooli uusien asioiden tuomisessa päätöksenteon ja poliittisen keskustelun kohteeksi. Toisaalta kansalaisaloitetta on kritisoitu siitä, että se voi kohdistua ainoastaan perustuslain säännöksiin.[4]

Kokoavia näkökohtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa on nykyisin valtiollisella tasolla kansalaisaloitejärjestelmä, jossa tietty määrä äänioikeutettuja kansalaisia voi tehdä parlamentille aloitteen ja saada siten haluamansa asian parlamentin käsiteltäväksi. Kansalaisaloiteinstituution muodot vaihtelevat maittain merkittävästi eikä Euroopassa ole osoitettavissa vallitsevaa, yhdensuuntaista mallia, jonka pohjalta kansalaisaloite olisi perusteltua Suomessa järjestää.

Aloiteoikeudesta säädetään tarkastelluissa maissa perustuslain tasolla. Vain Alankomaissa järjestelmä perustuu kokonaan alempaan sääntelyyn, parlamentin työjärjestykseen. Perustuslaissa säädetään yleensä vaadittavasta äänioikeutettujen allekirjoittajien määrästä, aloitteen osoittamisesta parlamentille sekä aloitteen kohdentumisesta lainsäädäntöasioihin tai muihin parlamentin toimivaltaan kuuluviin asioihin samoin kuin mahdollisista muista aloitteen sisällöllisistä rajoituksista. Muilta osin aloitejärjestelmästä säädetään yleensä perustuslakia alemmalla tasolla.

Sääntelyn laajuus tai yksityiskohtaisuus vaihtelee. Alankomaissa aloiteinstituutio rakentuu hyvin suppean sääntelyn varaan, kun taas useissa muissa maissa aloitemenettelyn yksityiskohdista säädetään seikkaperäisesti omassa laissaan.

Aloiteoikeus on osoitettu kyseessä olevan maan äänioikeutetuille kansalaisille. Vaadittu allekirjoittajien määrä vaihtelee maittain. Espanjassa vaatimus 500 000 allekirjoituksesta vastaa noin kahta prosenttia äänioikeutetuista, kun taas Puolassa vaatimus on merkittävästi matalampi, 100 000 allekirjoitusta eli 0,3 prosenttia äänioikeutetuista.

Sisällöllisessä kansalaisaloitteessa on yleensä kyse lainsäädäntöaloitteesta. Alankomaissa ja Unkarissa aloitteen voi tehdä muustakin parlamentin toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Eräissä maissa edellytetään, että aloite on laadittu lakiehdotuksen muotoon (mm. Espanja, Italia ja Puola). Muissa maissa aloitteen vireillepanijat voivat laatia lainsäädäntöaloitteen myös yleisempään, toimenpidealoitteen kaltaiseen muotoon.

Aloiteoikeudelle on eräissä maissa asetettu erilaisia sisällöllisiä rajoituksia. Esimerkiksi Puolassa aloite ei voi koskea perustuslakia, valtion talousarviota ja valtion velanottoon tai valtion vakuuksiin liittyviä lakeja. Myös Portugalissa ja Espanjassa aloitteen on oltava perustuslainmukainen eikä se siten voi kohdistua perustuslain muuttamiseen. Muita aloiteoikeuden ulkopuolelle rajattuja asiaryhmiä voivat olla esimerkiksi kansainväliset asiat, verotus, valtion talousarvio, armahdukset ja niin sanotut orgaaniset lait (perustuslain ja tavallisen lain väliin säädöshierarkkisesti sijoittuva laki).

Eräissä maissa aloitemenettelyyn sisältyy aloitteen ennakollinen tarkastus, jossa arvioidaan, täyttääkö aloite laissa säädetyt vaatimukset. Vasta tämän vaiheen jälkeen käynnistyy allekirjoitusten varsinainen keräys. Tällainen ennakollinen tarkastus on esimerkiksi Itävallassa, Espanjassa, Unkarissa ja Puolassa. Tarkastuksessa tehdyistä hylkäävistä päätöksistä voidaan valittaa perustuslakituomioistuimeen (Itävalta, Espanja ja Unkari) tai korkeimpaan oikeuteen (Puola). Alankomaissa, Italiassa ja Portugalissa ei ole ennakkotarkastusta, vaan aloite toimitetaan suoraan parlamentille allekirjoitusten keräyksen päätyttyä.

Eräissä maissa edellytetään erityisen kansalaiskomitean perustamista aloitteen tekemistä varten (Espanja, Portugali ja Puola).

Useissa maissa allekirjoitusten keräysaikaa on rajoitettu (Espanja, Italia, Itävalta, Puola ja Unkari). Keräysaika vaihtelee kahdeksasta päivästä yhdeksään kuukauteen.

Kansalaisaloite käsitellään parlamentissa pääsääntöisesti yleisten käsittelysääntöjen mukaisesti. Aloitteen parlamenttikäsittelylle on joissakin maissa säädetty aikarajoja esimerkiksi käsittelyn aloittamisajankohdan tai käsittelyn keston osalta (Itävalta, Portugali, Unkari ja Puola). Itävallassa ja Espanjassa on säädetty valtion taloudellisesta tuesta aloitteen tekijöille, jos aloite etenee parlamenttikäsittelyyn.

Käytännössä kansalaisaloitteiden vaikutukset lainsäädäntöön ovat jääneet rajallisiksi, sillä aloitteet johtavat lainsäädännön muutoksiin melko harvoin. Tältä osin voidaan nähdä jonkin verran vaihtelua eri maiden välillä. Itävallassa ja Puolassa sisällöllinen kansalaisaloite on saanut ehkä vahvimman aseman.

Kansalaisaloitejärjestelmän merkitys ei kuitenkaan tyhjene pelkästään aloitteiden pohjalta tehtyjen päätösten määrään, vaan aloiteinstituutiolla voi olla muitakin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, poliittiseen järjestelmään ja julkiseen keskusteluun sekä kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvia vaikutuksia.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]