Europarlamenttivaalit
Euroopan parlamentin vaalit (Eurooppavaalit, europarlamenttivaalit, eurovaalit) pidetään joka viides vuosi. Vaalit ovat yleiset ja välittömät. Se toteutetaan Suomessa ns. D'Hondtin menetelmällä. Euroopan parlamentti on Euroopan unionin suorilla vaaleilla valittava toimielin.
Vuoden 2009 Eurooppavaalit pidettiin EU:n 27 jäsenmaassa aikavälillä 4.–7. kesäkuuta. Vaaleissa valittiin 736 parlamentin jäsentä. He edustavat noin 500:aa miljoonaa eurooppalaista. Äänioikeutettuja oli noin 375 miljoonaa, mikä teki näistä vaaleista historian suurimmat monikansalliset vaalit.
Ensimmäiset Eurooppavaalit pidettiin vuonna 1979. Sitä ennen Euroopan parlamentin jäsenet olivat kansallisten parlamenttien edustajia.
Euroopan parlamentti on tasaveroinen lainsäätäjä EU-jäsenmaista koostuvan neuvoston rinnalla useimmilla aloilla. Sen keskustelut ja päätöslauselmat vaikuttavat usein EU:n politiikkaan niilläkin aloilla, joissa parlamenttia vain kuullaan tai informoidaan, kuten maataloudessa ja ulkopolitiikassa. Parlamentilla on myös laajat budjettivaltuudet ja se valvoo EU:n toimielinten toimintaa.
Sisällysluettelo |
Vaalitapa[muokkaa]
Parlamentin jäsenten valinnassa ei käytetä vain yhtä vaalitapaa. Jokainen jäsenvaltio päättää omasta vaalijärjestelmästään. Sen on kuitenkin täytettävä nämä kolme ehtoa:
- järjestelmän täytyy edustaa suhteellista vaalitapaa, joka perustuu joko listavaaliin tai siirtoäänen periaatteeseen
- vaalipiirejä voi olla useampia, kunhan jaot eivät pääsääntöisesti vaikuta vaalien suhteellisuuteen
- mahdollinen kansallinen äänikynnys ei saa ylittää viittä prosenttia.
Parlamenttipaikkojen jaossa jäsenmaiden välillä käytetään alenevan suhteellisuuden periaatetta. Tällä tarkoitetaan sitä, että vaikka jokaisen maan väkiluku otetaan huomioon, pienet maat saavat enemmän paikkoja kuin niille kuuluisi puhtaasti väkiluvun mukaan. Koska jäsenten lukumäärä on vaihdellut perussopimusneuvottelujen mukaan, paikkajaolle ei ole olemassa selkeää kaavaa. Paikkajakoa ei voida muuttaa kuin jäsenvaltioiden yksimielisellä päätöksellä.
Toisessa EU-maassa asuvalla EU-kansalaisella on oikeus äänestää ja asettua ehdokkaaksi myös asuinmaassaan. Kansalliset vaalilait määrittävät, miten tämä tapahtuu. Nykyisessäkin parlamentissa on useita jäseniä, jotka on valittu jostakin muusta maasta kuin synnyinmaastaan. EU-kansalaiset, jotka asuvat ulkomailla, voivat äänestää kotimaansa vaaleissa kansallisen vaalilain mukaisesti. Osa jäsenmaista antaa mahdollisuuden äänestää postitse ja/tai suurlähetystöissään ja konsulaateissaan.
Suomen vaalijärjestelmä[muokkaa]
Eurooppavaaleissa koko Suomi muodostaa yhden vaalipiirin. Ehdokkaita voivat asettaa rekisteröidyt puolueet sekä vähintään 2 000 kannattajan valitsijayhdistykset. Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa, kunnallis- ja eduskuntavaaleista tuttu d'Hondtin menetelmä. Suomesta valittiin 13 Euroopan parlamentin jäsentä vaalikaudelle 2009–2014.[1]
Vaalit kesäkuussa 2009[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Europarlamenttivaalit 2009
Suomessa vaalit pidettiin sunnuntaina 7. kesäkuuta. Samana päivänä äänestettiin myös Belgiassa, Bulgariassa, Espanjassa, Itävallassa, Kreikassa, Liettuassa, Luxemburgissa, Portugalissa, Puolassa, Ranskassa, Romaniassa, Ruotsissa, Saksassa, Sloveniassa, Tanskassa, Unkarissa ja Virossa.
Britannia ja Hollanti äänestivät jo torstaina 4. kesäkuuta ja Irlanti perjantaina 5. kesäkuuta. Lauantaina 6. kesäkuuta äänestettiin Kyproksella, Latviassa, Maltalla ja Slovakiassa.
Joissakin EU-maissa äänestys oli jaettu kahdelle päivälle. Tšekissä äänestettiin 5. ja 6. kesäkuuta ja Italiassa 6. ja 7. kesäkuuta.
Vaalien tulokset julkistettiin Euroopan tasolla sunnuntaina 7. kesäkuuta kello 23:n jälkeen (Suomen aikaa). Uusi parlamentti pitää järjestäytymisistuntonsa tiistaina 14. heinäkuuta.
Vaalit toukokuussa 2014[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Europarlamenttivaalit 2014
Suomessa seuraavat vaalit pidetään toukokuussa 2014.
Puolueet[muokkaa]
Kansallisten puolueiden tai valitsijayhdistysten ehdokkaat valitsevat Euroopan parlamenttiin päästyään joko liittymisen monikansalliseen poliittiseen ryhmään tai jättäytymisen ryhmien ulkopuolelle. Parlamentissa ei ryhmittäydytä kansallisuuksien mukaan vaan Euroopan tason poliittisten ryhmien mukaan.
Katso myös[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Säädös Euroopan parlamentin jäsenten valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä, välittömillä vaaleilla