Vaalitapa

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Vaalitapa on ryhmäpäätöksenteossa käytettävä algoritmi, joka yhtenäistää ryhmään kuuluvien yksilöiden erilliset valinnat koko ryhmän vastaavaksi. Erilaisia vaalitapoja käytetään tavallisimmin äänestysten toteuttamiseen demokratiassa, mutta niillä on myös teknisiä sovelluksia esimerkiksi tekoälytutkimuksessa.

Suomessa käytetään kierrosvaaleja (runoff voting) presidentinvaaleissa ja d'Hondtin menetelmää eduskuntavaaleissa, EU-vaaleissa ja kunnallisvaaleissa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Vaalitavan määritelmä

Formaalisti vaalitapa on funktio yksilöille esitettyjen valintojen tulojoukon osajoukolta koko ryhmän päätösvaihtoehtojen joukkoon. Yleensä valintajoukot ovat jollakin tavalla järjestettyjä, ja vaalitavalta vaaditaan erilaisia lisäominaisuuksia kuten Pareto-tehokkuutta. Vaalitapojen tutkimusta kutsutaan sosiaalisen valinnan teoriaksi, ja se perustuu vaalitapojen luokitteluun tällaisista toivottaviksi katsotuista ominaisuuksista lähtien. Vaalitapoja tutkitaan myös olettamalla, että äänestäjät toimivat strategisesti. Tällöin äänestyksiä päädytään analysoimaan peleinä tai taloudellisena toimintana.

Perusmuodossaan vaalitavan määritelmä on erittäin yleinen. Se ei esimerkiksi edellytä, että vaalitapa tuottaisi aina tuloksen (ts. olisi määritelty koko tulojoukossa) tai että se olisi universaali (ts. kaikki mahdolliset ryhmäpäätökset seuraisivat joistakin valinnoista), vaikka näin usein vaaditaankin. Esimerkiksi konsensus on teknisesti vaalitapa, jossa kaikki valintajoukot ovat samanlaisia, ryhmän päätös on kaikkien yhtenevä päätös, eikä ryhmäpäätöstä ole määritelty jos joku on eri mieltä. (Toisaalta katso konsensus-päätöksenteko.)

Kun vaalitavat määritellään tällä tavalla yleisesti, niistä seuraa monia yllättäviä matemaattisia tuloksia, kuten Gibbard-Satterthwaite-teoreema, Arrow'n paradoksi ja paretolaisen liberaalin paradoksi. Pohjimmiltaan ne kertovat, että monet toivottavat ominaisuudet joita vaalitavoilta voidaan vaatia ovat itse asiassa toisensa poissulkevia. Niinpä paras vaalitapa riippuu päätöksenteon luonteesta. Tällaisia ns. äänestysparadokseja voidaan myös käyttää perusteena ryhmäpäätöksentekoa vastaan.

[muokkaa] Vaalitapauudistukset

Käytetty vaalitapa vaikuttaa voimakkaasti demokratian toimintaan. Duvergerin laki esimerkiksi kertoo, että pluraliteettivaali johtaa tavallisesti kaksipuoluejärjestelmään. Tällaisia ongelmia voidaan korjata siirtymällä parempaan vaalitapaan, mitä kutsutaan vaalitapauudistukseksi. Toisaalta vaalitapauudistukseen saatetaan pyrkiä myös poliittisista syistä – monissa maissa vaalitapa on tarkoituksellisesti valittu niin, että se tuottaa keinotekoisen äänikynnyksen ja estää näin pienpuolueita pääsemästä valtaan.

Äänivalta ry ajaa Suomessa vaalitapauudistusta, jonka seurauksena siirryttäisiin siirtoäänivaaliin. Myös yksinkertaisempaa, mutta silti usein teknisesti nykyistä d'Hondtin menetelmää parempana pidettyä hyväksymisvaalitapaa on ehdotettu.

[muokkaa] Lista vaalitavoista

[muokkaa] Yhden voittajan vaalitavat

Vaalitavat, jotka valitsevat vain yhden voittajan luokitellaan useimmiten äänestyslipun tyypin mukaan:

  • Kyllä/ei-äänestys: Ehdokkaille voi antaa vain kyllä- tai ei-äänen
  • Lajiteltu äänestys: Ehdokkaita voi lajitella numerojärjestykseen (1. Möttönen, 2. Virtanen, 3. Heikkinen..)
  • Painotettu äänestys: jokaiselle ehdokkaalle voi antaa tietyn numeron (mahdolliset numerot on määritelty ennalta)

[muokkaa] Kyllä/ei-vaalitavat

  • Enemmistövaali: äänestä korkeintaan yhtä ehdokasta. Suurimman äänimäärän saanut voittaa, vaikkei äänimäärä olisikaan yli 50%.
  • Kierrosvaalit
    • Kierrosvaalitapa, kaksikierroksinen järjestelmä: jos ensimmäisellä kerralla yksikään ehdokas ei saa yli puolta äänistä, otetaan toinen kierros kahdella eniten ääniä saaneella ehdokkaalla.
    • Eliminoiva kierrosvaalitapa: jos ensimmäisellä kierroksella yksikään ehdokas ei saa yli puolta äänistä, pudotetaan heikoin ehdokas ja jatketaan seuraavalle kierrokselle. Jatketaan, kunne saadaan enemmistö äänistä jollekin ehdokkaalle.
    • Eliminoimaton kierrosvaalitapa: äänestetään, kunnes tulee enemmistöpäätös jollekin ehdokkaalle. Käytetään paavin valitsemiseen.
  • Hyväksymisvaalitapa: ehdokkaat voivat äänestää kyllä tai ei jokaiselle ehdokkaalle (ehdokkaat voivat hyväksyä tai hylätä jokaisen ehdokkaan). Kandidaatti, jolla on eniten kyllä-ääniä voittaa.
  • Satunnaisvaalitapa: vedetään hatusta yksi ääni, joka ratkaisee tuloksen. Usein käytetään satunnaisten kierrosten jälkeen.

[muokkaa] Lajitellut vaalitavat

Jean-Charles de Borda
Markiisi Condorcet.
  • Siirtoäänivaali: vähiten ensimmäiseksi äänestetty ehdokas pudotetaan. Sitä äänestäneiden lipuissa toinen ääni siirretään ensimmäiseksi.
  • Borda-laskenta: Ensimmäinen äänestetty saa lipusta yhtä monta pistettä kuin on ehdokkaita, toinen yhden vähemmän ja niin edespäin aina viimeiseen, joka saa vain yhden pisteen.
  • Condorcet-vaalitavat: valitsevat aina sen ehdokkaan, joka ehdokkaita yksittäin toisiinsa verrattaessa saisi enemmistön äänistä.

[muokkaa] Painotetut vaalitavat

[muokkaa] Monen voittajan järjestelmät

[muokkaa] Keskustelu yhden äänen vaalitavoista parlamenttivaaleissa

[muokkaa] Perusteluja enemmistövaalin puolesta

Enemmistövaalien vallitessa ei ole mahdollista toteutua se, että äänestäjillä olisi valittavana vain eri suljettujen vaalilistojen välillä. Suljettujen vaalilistojen käytäntö siirtää poliittista valtaa puolueille. Suljetut vaalilistat kaventavat äänioikeutettujen valintamahdollisuuksia, koska heillä ei ole valittavana sekä ehdokas että puolue vaan ainoastaan puolue. Kuitenkin suljettujen listojen suhteellisissa vaaleissa äänestäjällä voi olla vähintään yhtä paljon valinnanvaraa kuin enemmistövaaleissa, koska suhteellisissa vaaleissa äänestäjällä voi olla valittavana monista puolueista mieluisin ja enemmistövaaleissa monista ehdokkaista mieluisin. Tarjolla olevia puolueita voi olla jopa enemmän kuin tarjolla olevia ehdokkaita.

Toimeenpanovallalla on selkeä valtuutus, mutta toisaalta hallitus ei nauti äänestäneiden enemmistön luottamusta.

Jos parlamentissa on monta puoluetta tämä pirstaloituneisuus voi johtaa lyhytikäisiin hallituksiin. Tämän perustelun voi kumota seuraava asianlaita. Jos vaaleja käydään yhteisesti sovituilla pelisäännöillä, että suurimmasta puolueesta tulee automaattisesti hallitus- ja pääministeripuolue silloin tämän periaatteen mukaan hallituksessa on jo suuri puolue. Jos hallituksen yhteinäisyyttä mitataan sillä, että kuinka monta puoluetta siinä on suhteessa oppositioon silloin suurimman puolueen oleminen hallituksessa vähentää todennäköisyyttä sille, että hallitukseen tarvittaisiin monia puolueita enemmistön saavuttamiseksi. Hallitus pysyy kasassa seuraaviin vaaleihin asti, jos se on oppositiota yhtenäisempi. Esimerkki 1: 200 edustajan parlamenttiin tulee valituksi yhteensä 197 eri puoluetta ja yhdessä puolueessa on muihin puolueisiin verrattuna kolme paikkaa enemmän. Neljän edustajan puolueesta tulee automaattisesti hallitus- ja pääministeripuolue. Voittajapuolue valitsee hallitukseen oman mieltymyksensä mukaisesti puolueita niin kauan, että hallitus saavuttaa enemmistön. Voittaja ottaa hallitukseen oman puolueen lisäksi 97 yhden edustajan puoluetta ja hallituksella on yhteensä 101 paikkaa. Hallituksessa on 98 puoluetta ja oppositiossa 99 yhden edustajan puoluetta. Esimerkki 2: Tietyn vaalin tuloksena 200 edustajan parlamentin kokoonpano on seuraava: puolue A 51 edustajaa, puolue B 50 paikkaa, puolue C 45, D 17, E 15, F kymmenen, G seitsemän ja H viisi edustajaa. A-puolueesta tulee hallitus- ja pääministeripuolue. Puolueen A täytyy valita hallitukseen puolueita niin kauan, että enemmistö saavutetaan eli niin kauan, että lisäpuolueiden edustajien kokonaismäärä on vähintään 50. Koska muut kuin voittajapuolue käsittävät yhteensä 149 paikkaa näiden puolueiden (B-H) keskimääräinen koko on 149/7=21,29. Koska voittaja tarvitsee enemmistön saavuttamiseksi vähintään 50 paikkaa lisää hallitukseen tulee voittajapuolueen lisäksi keskimäärin 50/21,29=2,35 puoluetta. Hallitus muodostetaan keskimäärin 3,35 puolueen varaan ja oppositiossa on keskimäärin 8-3,35=4,65 puoluetta. Hallitus on puolueiden lukumäärällä mitattuna oppositiota yhtenäisempi. Hallitus olisi voitu muodostaa pelkästään puolueiden A ja B varaan tai puolueiden A, D, E, F, G sekä H varaan.

Enemmistövaali takaa sen, että tietty maantieteellinen alue saa edustuksen. Toisaalta maantieteellisen alueen asioiden ajamiseksi voidaan perustaa erityinen puolue. Suhteellisessa vaalissa äänestäjät voivat itse päättää siitä, että kumman menestys on tärkeämpi, puolueen vai paikallisen ehdokkaan. Esimerkki: Äänestäjän asuinpaikkakunnalla voi olla vaaleissa ehdokas, joka kuitenkin on äänestäjän mielestä väärästä puolueesta. Äänestäjän asuinpaikkakunnan naapurikunnassa on ehdokas, joka on äänestäjän mielestä oikeasta puolueesta. Tässä tilanteessa äänestäjä voi aidosti valita, että kumman menestys on tärkeämpi, puolueen vai paikallisen ehdokkaan.

Äänestäjille selvä valintatilanne sen suhteen, ettei tarvitse pohtia vaihtoehtojen suhteita toisiinsa. Toisaalta vaihtoehtojen vähyys edesauttaa poliittisen vallan siirtymistä äänestäjiltä puolueille ja näin ollen äänestäjien vaikutusmahdollisuudet pienenevät.

On selvä yhteys vaalipiirin ja edustajan välillä, ts. äänestäjät voivat tuntea vaalipiirinsä ehdokkaat ja kansanedustajat. Toisaalta monien rajojen olemassaolo eri alueiden välillä johtaa vähäiseen yhteistyöhön ja siihen, että on vaikeata määritellä omistusoikeudet.

Äänestäjä tietää, että minkälaisen hallituskokoonpanon puolesta äänestää. Toisaalta suhteellisissa vaaleissa toteutuu se periaate, että se puolue, josta äänestäjä haluaa pääministeripuolueen hän voi äänestämällä tätä auttaa puoluetta menestymään vaaleissa.

Tuottaa pitkäikäisiä hallituksia, koska hallitus on oppositiota yhtenäisempi, koska hallituksesa on oppositiota vähemmän puolueita. Toisaalta kaksipuoluejärjestelmässä hallituksessa on yhtä monta puoluetta kuin oppositiossa.

Tuottaa vahvan ja tehokkaan hallituksen, joka voi ajaa haluamansa asian läpi enemmistön turvin. Toisaalta on mahdollista, että hallitus toimii voimakkaasti tiettyjen tarkoitusperien puolesta vastoin äänestäneiden enemmistöä. Diktatuurille on ominaista se, että kaikista päätöksistä sovitaan vähemmistön voimin.

Pienten ja ääripuolueiden läpipääsy vaikeaa, mutta ääripuolueiden kannattajat voivat radikalisoitua, kun heidän äänensä ei tule kuulluksi. Ääripuolueen määritteleminen on vaikeata. Suosittu puolue ei ole ääripuolue.

[muokkaa] Perusteluja suhteellisen vaalin puolesta

Naisilla ja erilaisilla vähemmistöillä paremmat edellytykset tulla valituiksi.

Toimeenpanovallan oikeutus on taattu, koska äänestäneiden enemmistö äänesti hallituspuolueita.

Vaalit tuottaa sellaisen lopputuloksen, että 20 prosenttia äänistä saanut puolue saa jaossa olleista paikoista 20 prosenttia ja neljä kertaa enemmän paikkoja kuin 5 prosentin kannatuksen saanut puolue.

Puolueiden ehdokasvalinnassa painottuvat sellaiset valinnat, että puolue saisi mahdollisimman suuren kannatuksen.

Pienillä puolueilla yhtäläiset mahdollisuudet päästä läpi kuin suuremmilla puolueilla. Tämä aiheuttaa sen, ettei lainsäädäntö laahaa ajastaan jäljessä ja koalitioneuvotteluissa uudet teemat voivat pienten puolueiden välityksellä sisältyä hallituspolitiikkaan.

Edustajat samaistuvat todennäköisemmin kansallisen edun puolestapuhujiksi kuin oman vaalipiirinsä asioiden ajajiksi.

Harjoitetusta politiikasta ei tule niin tempoilevaa, koska puolueiden on kyettävä yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa.

Hukkaääniä vähemmän kuin enemmistövaaleissa, mikä aiheuttaa äänestysaktiivisuuden nousun. Toisaalta aina kannattaa äänestää, koska jos on vähintään kaksi vaihtoehtoa toinen on toista mieluisampi.

Hallituksessa, joka pohjautuu äänestäneiden enemmistölle on vähemmistöä todennäköisemmin enemmän politiikan asiantuntijoita, koska ei ole muuta mittapuuta poliittiselle asiantuntemukselle kuin saatu äänimäärä.

Äänioikeutetuilla enemmistövaalia runsaammin vaihtoehtoja ja valinnanvaraa.

Suhteellisen vaalin vallitessa olisi erittäin epätodennäköistä, että yhdellä puolueella olisi enemmistö edustajapaikoista ja näin ollen vaalien voittajan on kyettävä tinkimään omista tavoitteistaan enemmistön saavuttamiseksi ja näin ollen erilaisia yhteiskunnallisia näkökulmia on osallisena lainsäädäntöön.

Asemansa vakiinnuttaneiden puolueiden kartellin estyminen. Yhteiskunnallisten ja uusien puolueiden virtausten huomioon ottaminen muuntamalla äänet mandaatiksi. Uusilla puolueilla on mahdollisuus pärjätä vaaleissa ja saada edustus.

Ääripoliittisten mullistusten estäminen, jotka harvemmin ovat lopputulosta äänestäjäkunnan uraauurtavasta poliittisen suhtautumisen muutoksesta kuin ennemmin vaalijärjestelmän vinoutumvaikutuksen seurausta.

Puolueet voivat tuoda parlamenttiin sellaisia asiantuntijoita, joita äänestäjät eivät äänestä.kenen mukaan?

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaalitapa
Henkilökohtaiset työkalut