Latvia

Latvian tasavalta eli Latvia (latv. Latvija) on yksi Baltian maista. Se rajautuu pohjoisessa Viroon, idässä Venäjään sekä Valko-Venäjään ja etelässä Liettuaan. Maan pääkaupunki Riika on Baltian maiden suurin kaupunki.

Latvia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Politiikka
- 2.1 Suhteet Venäjään
3 Alueellinen jako
4 Maantiede
5 Talous
- 5.1 Merkittävimmät luonnonvarat
- 5.2 Merkittävimmät vientituotteet
6 Väestöjakauma
7 Lähteet
- 7.1 Viitteet
8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Latvian historia

[muokkaa] Balttiheimot jäävät saksalaisvallan alle

Nykyisen Latvian alueella on ollut asutusta pian jääkauden jälkeen. Muinaisbalttilaiset saapuivat alueelle kolmannen esikristillisen vuosituhannen alkupuolella. Heidän tullessaan aluetta asuttivat itämerensuomalaiset heimot, joista Latvian liiviläiset polveutuvat ja joilta muinainen Liivinmaa sai nimensä. Keskiajalle saakka Itämeren rannikko oli tunnettu meripihkasta. Osaksi meripihkakaupan ansiosta Latvia oli osa Pohjois- ja Itä-Euroopan kauppareittejä Euroopan keskeisimmille alueille. Itämeren meripihka tunnettiin muinaisessa Kreikassa ja Roomassa saakka.^[1] Baltit järjestäytyivät heimoittain kuningaskunniksi ensimmäisen vuosituhannen aikana. Niistä muodostui länsirannikolla kuurilaisten, idässä latgallien ja Väinäjoen eteläpuolella seelien eli selonien sekä keskellä Lielupejoen laaksossa semgallien kuningaskunnat. Liiviläiset vetäytyivät Riianlahden rannoille. Semgallit ja latgallit nousivat ajan myötä johtaviksi heimoiksi.^[2]

Vilkkaan kauppareitin ansiosta alkoi alueelle muuttaa saksalaisia kauppiaita 1100-luvun loppupuolella. He toivat mukanaan myös kristinuskon: 1186 perusti munkki Meinhard Väinäjoen varteen Ykskylään (nyk. (latviaksi) Ikšķile) kirkon. Hänestä tuli Liivinmaan piispa, joka kuului Bremenin arkkipiispan alaisuuteen. 1199 Liivinmaan piispaksi nimitettiin Albert von Buxhövden, joka ryhtyi käännyttämään Liivinmaan kansoja. Hän perusti 1201 Väinäjoen suuhun Riian kaupungin, ja hänen johdollaan siellä luotu kalparitaristo eli Liivinmaan ritarikunta valtasi nopeasti koko Liivinmaan ja käännytti sen väestön kristinuskoon. Vuoteen 1230 kristinuskoon oli käännytetty myös Kuurinmaa. 1237 kalparitaristo liittyi saksalaiseen ritarikuntaan.^[3]^[4] Latvian heimoyhteisöt olivat menettäneet itsenäisen asemansa lopullisesti.

[muokkaa] Puolan, Ruotsin ja Venäjän vallan alla

Ritarikuntavaltion hajoaminen 1500-luvulla synnytti valtatyhjiön, jonka täytti ensin Puola. Vuosina 1558–1583 käytiin Venäjän ja sen länsinaapurien, lähinnä Puolan kesken pitkällinen Liivinmaan sota, jonka lopputuloksena Vironmaa joutui Ruotsille, Liivinmaa ja Latgale Kuurinmaan herttuakunnalle. Ruotsi vahvisti asemiaan valtaamalla 1621 Riian. Liivinmaan papiston ja virkamiehistön kouluttamiseksi kuningas Kustaa II Aadolf perusti Tarttoon yliopiston 1632.^[5]

Saksalaisen ritarikunnan hajoamisen kanssa samanaikaisesti saapuivat Latvian alueelle Keski-Euroopasta uskonpuhdistuksen vaikutukset. Jo 1520-luvulla Riika oli Itämeren länsirannan merkittävin uskonpuhdistuksen keskus. Parissa vuosikymmenessä alueen valtaeliitti omaksui luterilaisuuden.^[6] Tosin roomalaiskatolisuus vakiinnutti valta-aseman itäisellä Latgalen alueella.^[7]

Strategisesti tärkeä Kuurinmaa kiinnosti sekä Ruotsia että Puolaa, ja ne kävivät sen omistajuudesta sodan 1600–1629. Kuurinmaan herttuakunta jäi kuitenkin Puolan vasalliksi. 1600-luku oli Kuurinmaalle taloudellisen noususuhdanteen aikaa. Herttua Jacob Kettlerin valtakaudella (1642–1682) merenkulku ja kauppa kukoistivat jopa siinä määrin, että Kuurinmaa hankki siirtokunnat Gambiassa ja Tobagossa. Ne kuitenkin menetettiin Jacob Kettlerin kuoltua ja laivaston hajottua.^[8]^[9]

Koko Raamattu käännettiin latviaksi 1689.^[10] 1600-luvun kuluessa alueen väestöstä muodostui hiljalleen yhtenäinen kansakunta ja kulttuuri, jota alettiin kutsua latvialaisiksi (latvieši).^[11]^[12] Varsinainen kansallinen herääminen tapahtui Latviassa kuten muuallakin vasta 1800-luvulla.

Kuuluessaan Ruotsille oli Riika koko Ruotsin suurin kaupunki.

Ruotsi menetti Liivinmaan ja Vironmaan Venäjälle suuressa Pohjan sodassa ja lopullisesti Stolbovan rauhassa 1721. 1772 Puolan jaossa Venäjä sai myös Latgalen alueen ja 1795 Kuurinmaan.^[13] Venäjän vallan aikana Latvia ei muodostanut hallinnollista kokonaisuutta, vaan se oli jaettu Liivinmaan ja Kuurinmaan kuvernementteihin, joista Liivinmaahan kuului myös eteläosa nykyistä Viroa. Lisäksi nykyisen Latvian itäosa kuului Vitebskin provinssiin. Teollisuuden lisääntymisen myötä olot latvialaisprovinssien talous koheni ja väestö lisääntyi nopeasti, niin että Liivinmaa ja Kuurinmaa olivat koko Venäjän imperiumin kehityksen kärjessä. Maatalousväestön olot aluksi kuitenkin heikkenivät maaorjuuden vuoksi. Maaorjuus lakkautettiin Liivinmaalla 1817, Kuurinmaalla 1819 ja Latgalliassa vasta 1861.^[14]^[15] Maakysymys ratkaistiin niin, että aatelisto säilytti omistusoikeutensa maaorjuuden loputtuakin. Maanosto-oikeuden maatalousväestö sai vasta 1863.^[16]

[muokkaa] Kansallinen herääminen ja tie itsenäisyyteen

Kansallinen herääminen alkoi 1800-luvulla myös latvialaisten keskuudessa. 1822 alkoi ilmestyä ensimmäinen latviankielinen sanomalehti Latweeschu Avise, 1824 perustettiin Latvialaisen kirjallisuuden seura ja 1868 Riian latvialainen seura, josta tulee kansallisen toiminnan keskus. 1873 järjestettiin ensimmäiset kansalliset laulujuhlat. 1870-luvulla aletaan Riian teatterissa esittää myös latviankielisiä näytelmiä. Oma osuutensa kansallishengelle on kerätyillä ja julkaistuilla kansanlauluilla (daina) ja kansanrunoudella. 1888 Andrejs Pumpurs julkaisi kansantaruihin pohjautuvan kansalliseepoksen Lačplešis (Karhunkaataja, suom. 1988).^[17] Aktiivisimmin kulttuurielämässä toimivat ns. nuorlatvialaiset (jaunlatvieši), jotka vaativat mm. latvialaisille samanlaisia kansallisia oikeuksia kuin muillakin sivistyskansoilla oli. Samalla arvosteltiin saksalaisylimystön ylivaltaa kulttuurielämässä ja politiikassa.^[18]

Sosialistiset aatteet valtasivat alaa Latviassa nopeasti 1890-luvulta lähtien, ja ensimmäinen poliittinen puolue maassa olikin Latvian sosialidemokraattinen työväenpuolue 1904. Yhteiskunnalliset paineet ja valtaväestön tyytymättömyys purkautuivat vuoden 1905 vallankumouksessa. Se suuntautui kaupungeissa erityisesti venäläistämistoimia vastaan, maaseudulla taas maata omistavaa saksalaisaatelistoa vastaan. Vallankumouksen yhteydessä esitettiin myös ensi kertaa ajatus latvialaisalueiden yhdistämisestä. Ylimystön vähäiset myönnytykset eivät enää saaneet muutettua yleisen mielipiteen suuntaa, vaan demokratia- ja kansalliset autonomiavaatimukset lisääntyivät.^[19]

Ensimmäisen maailmansodan toisena vuonna 1915 Saksa miehitti Kuurinmaan ja loputkin latvialaisalueet 1917. Tsaarin armeijassa palveli latvialainen jalkaväkiosasto, joka kävi ankarimman taistelunsa Riiasta jouluna 1916.^[20]

Vuodesta 1917 lähtien latvialaiset alkoivat tavoitella kansallista itsemääräämisoikeutta. Riiassa puolueet perustivat yhteisen demokraattisen rintaman (Demokratiskais bloks). Valkassa perustettiin Latvian väliaikainen kansallisneuvosto (Latviešu pagaidu nacionala padome), joka päätti 30. tammikuuta 1918 muodostaa riippumattoman ja demokraattisen Latvian valtion sisältäen kaikki latvialaisten asuttamat alueet. 17. marraskuuta demokraattinen rintama ja väliaikaisneuvosto päättivät yhdessä muodostaa parlamentin, Latvian kansallisen neuvoston (Tautas padome), ja seuraavana päivänä se antoi Latvian Kansallisteatterissa Latvian eli ”Lättiläisen Liivinmaan” itsenäisyysjulistuksen. Kansallisneuvoston puhemieheksi valittiin Jānis Čakste ja pääministeriksi Kārlis Ulmanis.^[21]

[muokkaa] Latvian neuvostotasavalta

Molotovin-Ribbentropin sopimuksen seurauksena Neuvostoliitto ryhtyi tavoittelemaan Latviaa haltuunsa ja saikin neuvoteltua sotilaallisia tukikohtia alueelle. Neuvostoliitto valtasi maan 17. kesäkuuta 1940, perusti Latvian sosialistisen neuvostotasavallan ja käynnisti laajan terrorin. Toisessa maailmansodassa Saksa miehitti Latvian heinäkuussa 1941. Latvian juutalaisista 90 % tai 80 000 henkeä likvidoitiin vuosina 1941–1942. Sodan loppuvaiheessa perustettiin latvialainen Waffen-SS-joukko, joka taisteli Saksan puolella Puna-armeijaa vastaan. Siihen värvättiin noin 100 000 miestä.^[22]

Neuvostoliitto valtasi Latvian takaisin 1944–1945. Latvialaiset taistelivat pitkään Puna-armeijaa vastaan ja vielä 1953 osia maasta oli Puna-armeijan kontrollin ulottumattomissa. Vuoden 1944 jälkeen lähes viidesosa latvialaisista pakeni länteen tai kyyditettiin itään, millä perusteella Neuvostoliitto tuotti maahan siirtolaisia muualta paikkaamaan syntynyttä työvoimapulaa sekä venäläistämään ja neuvostolaistamaan tätä osatasavaltaansa.

Useat länsimaat eivät koskaan tunnustaneet Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon, sillä teoriassa kansainvälisoikeudellisesti ne olivat itsenäisiä kaikkien miehitysvuosien ajan. Viron ja Liettuan kanssa Latvia käytännössä itsenäistyi uudelleen Neuvostoliiton vallankaappauksen kaaduttua 21. elokuuta 1991. Vuonna 2004 Latviasta tuli Pohjois-Atlantin Sopimusjärjestön, NATOn ja Euroopan unionin jäsen.

[muokkaa] Politiikka

Pääartikkeli: Latvian politiikka

Latvian kolmekamarisessa parlamentissa Saeimassa on 100 jäsentä, jotka valitaan vaaleissa joka neljäs vuosi. Jäsenet valitaan suhteellisella vaalitavalla ja puolueilla on 5 % äänikynnys. Vaalit järjestetään lokakuun ensimmäinen sunnuntai, viimeksi vuonna 2006.

Saeima valitsee presidentin neljän vuoden välein. Ennen vuotta 1997 kausi oli kolmivuotinen. Presidentti nimittää haluamansa ehdokkaan pääministeriksi, joka kokoaa hallituksen. Pääministerin on saatava parlamentin luottamus. Tapa perustuu ensimmäisen itsenäisyyden aikaiseen aikaan.

Parlamentin paikkajako syksyn 1998 vaalien jälkeen:

Puolue	Äänimäärä	Paikkamäärä
Kansanpuolue (Tautas partija)	19,56%	23
Vihreiden ja maanviljelijöiden liitto (Zaļo un Zemnieku savienība) Latvian maanviljelijöiden liitto (Latvijas Zemnieku savienība) Latvian vihreä puolue (Latvijas Zaļā partija)	16,71%	18
Uusi aika (Jaunais Laiks)	16,38%	18
Sopusoinnun keskus (Saskaņas centrs) Kansan sopusoinnun puolue (Tautas saskaņas partija) Latvian sosialistinen puolue (Latvijas Sociālistiskā partija)	14,42%	17
Latvian ensimmäinen puolue (Latvijas Pirmā partija) ja Latvian tie (Latvijas Ceļš)	8,58%	10
Isänmaalle ja vapaudelle (Tēvzemei un Brīvībai/LNNK)	6,94%	8
Ihmisoikeuksien puolesta yhdistyneessä Latviassa (Par cilvēka tiesībām vienotā Latvijā)	6,03%	6

[muokkaa] Suhteet Venäjään

Suhteet Venäjään ovat huonot^[23]. Venäläisvähemmistö on Latviassa Baltian maista suurin, noin 700 000 henkeä eli lähes 1/3 väestöstä. Venäläisistä noin puolet on Latvian kansalaisia. Venäläisvähemmistön taloudellinen asema on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Virossa. On väitetty, että Venäjä käyttää vähemmistön tukemista verukkeena poliittiselle painostukselle^[24].

[muokkaa] Alueellinen jako

Latvia jaetaan 26 lääniin (rajons), ja seitsemään kaupunkiin, joilla on erikoisasema. Historiallisia maakuntia, joita symboloivat kolme tähteä vaakunassa, on kolme: Kuurinmaa, Liivinmaa ja Latgale.

[muokkaa] Maantiede

Pääartikkeli: Latvian maantiede

Latvian kartta, läänit ja kaupungit.

Latvia on alavaa maata, jonka maaperä on jääkauden muokkaamaa moreenia. Myös kalkkikivipitoisia reheviä seutuja on runsaasti verran. Kukkulat halkovat maisemaa. Latvia on korkeimmillaan maan itäosissa, mutta maan korkein kohta, Gaizinkalns, on silti vain 311,6 metrin korkeudella.^[25]

Maisemaa koristavat suuret metsät, järvet ja muutamat suot, jotka ovat pääosin keidassoita. Metsiä on maan pinta-alasta noin kolmannes, ja metsäteollisuus onkin tärkeä teollisuuden ala. Latvian metsät ovat hemiboreaalista sekametsää. Noin puolet puustosta on havupuita, kuusta ja mäntyä. Näistä kuusi on yleisempi. Toinen puoli puustosta on lehtipuita ja jaloja lehtipuita, enimmäkseen vaahteraa, pähkinäpensasta, tammea, koivua, haapaa, raitaa ja lehmusta. Saarni kasvaa yleisenä kalkkipitoisilla alueilla. Toisin kuin Suomessa, jossa tietyissä metsätyypeissä on vallitsevina, yleisimmin joko kuusi, koivu tai mänty, Latvian metisissä puulajeja on eri metsätyypeissä monimuotoisemmin. Lounais-Latviassa tavataan myös harvinaisina relikteinä pyökkiä ja vesipähkinää.

Järviä on noin tuhat kappaletta. Soita on vähemmän kuin muualla Baltiassa, noin 6 % maa-alasta. Latvian rannikko on kapeaa ja hietikkoista alankoa, Latvian länsiosassa on Kuurinmaan alue, joka on muuta maata korkeammalla. Itäosissa Latgalen ylängöllä on suurin osa Latvian järvistä, jotka ovat kaikki hyvin pieniä. Tärkein joki on Riianlahteen laskeva Väinäjoki. Riianlahti on Latvian luoteispuolella sijaitseva lahti joka on osa Itämerta.

Latvian kallioperä on kalkki- ja hiekkakiveä. Kalkki on yksi Latvian kaivannaisista.

[muokkaa] Talous

Pääartikkeli: Latvian talous

Latvian reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1996-2006.

Latvian talous on ollut Euroopan nopeimmin kasvavia talouksia vuoden 2000 jälkeen. Vuonna 2006 BKT kasvoi 11,9 % ja inflaatio oli 6,2 %. Työttömyysprosentti oli 8,5 % eli se pysyi muuttumattomana kahteen edelliseen vuoteen nähden. Työttömyys on kuitenkin lähtenyt laskuun, johtuen osin etenkin Irlantiin ja Isoon-Britanniaan kohdistuvasta muuttoliikkeestä. Yksityistäminen on suurilta saatu päätökseen lukuun ottamatta suuria valtion omistamia energia- ja vesilaitoksia. Latvia on ollut WTOn jäsen vuodesta 1999.

Latvian taloudessa, kuten kaikissa Baltian maissa, on edelleen Neuvostovallan ajalta periytyviä ongelmia. Neuvostoliiton aikaan Latviassa valmistettiin melkein kaikki valtakunnan rautateiden matkustajavaunut, ja puolet puhelimista. Tästä erikoistumisesta on nykyään haittaa.

Latvia on yhä merkittävä maailman matkustajavaunumarkkinoilla. Siellä valmistetaan myös mm. radioita ja jääkaappeja.

Maaliskuussa 1993 Latvia julistautui taloudellisesti itsenäiseksi siirtyessään käyttämään Venäjän ruplan sijaan Latvian ruplaa. Myöhemmin samassa kuussa siirryttiin käyttämään Latvian omaa rahayksikköä, latia.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

[muokkaa] Väestöjakauma

Pääartikkeli: Latvian väestö

Latvian pääkaupunki Riika.

Latvian asukkaista 60 % on etnisesti latvialaisia, noin 27,3 % on venäläisiä, valkovenäläisiä on 3,7 %, ukrainalaisia on 2,5 %, puolalaisia on 2,4 % ja liettualaisia on 1,4 %. Loput 1,2 % muodostavat juutalaiset, romanit, saksalaiset ja virolaiset. Alkuperäinen venäläinen väestö muodostaa noin 10 % väestöstä, muut venäläiset ovat saapuneet Latvian miehityksen aikana. Latvian itsenäistyessä latvialaisia oli vain puolet väestöstä, mutta venäläisten poismuutto ja II maailmansodan jälkeen lähteneiden pakolaisten ja näiden jälkeläisten paluumuutto ovat nostaneet latvialaisten osuutta maan väestössä. Venäläiset muodostavat kuitenkin edelleen enemmistön joillakin alueilla, kuten esimerkiksi Väinänlinnassa ja Rēzeknessä. Latvian venäläisistä 56 % on Latvian kansalaisia. Latvian itä-osissa asuu latgalleja mutta koska heitä ei viralliseti tunnusteta etniseksi vähemmistöksi heidän tarkkaa määräänsä ei tiedetä.

Latvian kieli on ainoa virallinen kieli ja sen asemaa vahvistetaan tiukahkolla kielipolitiikalla, mutta venäjän kieltä käytetään myös paljon. Latvian kieltä osaa 79 % väestöstä ja venäjää 81 %.

[muokkaa] Lähteet

Cēruzis, Raimonds: History of Latvia. A brief survey. Riga: The Latvian Institute, 2007. ISBN 9984-736-33-4. Historia-osion lähde

Leikola, Anto: Latvian historia. Latvian historiaa pähkinänkuoressa 1100-luvulta alkaen (Rozentāls-seuran kotisivut) Elokuu 2007. Rozentāls-seura - Suomi-Latvia-ystävyysseura. Viitattu 8.2.2008. Historia-osion lähde