Rainis
Rainis (oikealta nimeltään Jānis Pliekšāns, 11. syyskuuta 1865 Dunava, Jēkabpilsin alue, Venäjän Kuurinmaa – 12. syyskuuta 1929 Jūrmala, Latvia) oli latvialainen kirjailija, runoilija, kääntäjä, asianajaja ja latvian kirjakielen kehittäjä.[1]
Rainisin tärkeimpiä töitä ovat Uguns un nakts ('Tuli ja yö', 1905, ei suomennettu), Zelta zirgs (Kultahevonen, 1909, suomennettu osittain Helsingin yliopiston opiskelijatyönä vuonna 1994[2]), Indulis ja Ārija (1911, suomennettu 2016, julkaisija: Rozentāls-seura) sekä Goethen Faustin latviannos. Näytelmä Joosef ja hänen veljensä (suomentanut Jussi Snellman, 1922) on hänen kansainvälisesti tunnetuin kirjallinen saavutuksensa[3]. Se perustuu yleismaailmallisesti tunnettuun ja suosittuun raamatulliseen aiheeseen, johon on liitetty sekä kristillistä että muinaisegyptiläistä ylösnousemisuskoa. Hänen töillään oli merkittävä vaikutus latviankielisen kirjallisuuden kehittymiseen, ja hänen töidensä sisältämällä etnisellä symboliikalla oli ollut keskeinen vaikutus Latvian nationalismin, kansallisen kulttuurin synnyttämisessä niin sanotun kansallisen heräämisen aikakautena.
Kaiken kaikkiaan Rainis kirjoitti 12 runokokoelmaa ja 20 näytelmää sekä artikkeleita ja muistelmia sekä tuhansia sivuja käännöksiä. Rainisin teksteissä toistuvat aiheet ovat peräisin klassisesta kirjallisuudesta, Raamatusta ja latvialaisesta kansanperinteestä. Nämä yhdistyvät hänen omiin aatteisiinsa, joissa tärkeää osaa esitti sosiaalinen oikeudenmukaisuus.[4]
Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rainis syntyi Varslavānin tilalla Dunavan alueella Jēkabpilsin kunnassa. Hänen isänsä Krišjānis Pliekšāns (noin 1828–1891) oli varakas vuokraviljelijä. Hänellä sanotaan olleen suomensukuisten vatjalaisten sukujuuria, joiden Latviassa elänyttä alaryhmää kutsutaan kreevineiksi.[5] Perheeseen kuuluivat myös äiti Darta (o.s. Grikovska, noin 1828–1899) ja kaksi sisarta Līze (1854–1897) ja Dora (1870–1950). Opiskellessaan Riian kaupungin kymnaasissa hän tapasi ja ystävystyi Pēteris Stučkan kanssa, joka myöhemmin avioitui Rainisin Dora-siskon kanssa. Myöhemmin Stučkasta tuli sosialisti, kommunistipuolueen lehden päätoimittaja ja liikkeen keskeinen vaikuttaja.
Rainisin lapsuus- ja nuoruusvuodet kuluivat monikielisessä ympäristössä. Liettualaiset, puolalaiset ja valkovenäläiset maat olivat vieressä, ja rahvas puhui lisäksi latviaa ja latgallin kieltä. Kaikki nämä alueet kuuluivat Venäjään, jossa virallinen kieli oli venäjä, mutta Latviassa sivistyksen kieli oli edelleenkin saksa.
Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pliekšāns opiskeli oikeustiedettä Pietarin yliopistossa, ja hänen huonetoverinaan oli Pēteris Stučka. Jo opiskeluaikoinaan hän alkoi kerätä kansanlauluja, kääntää latviaksi ja kirjoittaa satiireja ja runoja. Hän kirjoitteli Dienas Lapa -lehteen nimimerkeillä Pēterpilietis ja Henricus Lettus mutta päätyi lopulta Rainis-nimeen. Rainis ja Pēteris Stučka toimittivat epigrammi- ja satiirikokoelman Mazie dunduri ('Pienet paarmat') ja julkaisivat pilkkalauluja (Apdziedāšanas dziesmas) Latvian laulu- ja tanssijuhlilla. Ystävysten tiet erkanivat myöhemmin sosialistien ja kommunistien ideologisten ristiriitojen vuoksi.
Pliekšāns valmistui Pietarin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta 1888. Valmistuttuaan hän työskenteli Vilnassa ja Jelgavassa asianajajan apulaisena.
Latviassa alkoi vuosisadan lopulla kansallinen herääminen, ja samalla levisivät Länsi-Euroopasta sosiaalidemokratian aatteet. Saksalaisten maanomistajien ja Venäjän paineessa ne voimistuivat, syntyi yhteiskunnallinen liike Jaunā strāva (Uusi virta), jonka johtajat nousivat latviankielisestä uudesta sivistyneistöstä, erityisesti kansakoulunopettajista ja Riian teknillisen yliopiston sekä Tarton ja Pietarin yliopistojen kasvateista. Liikkeestä tuli Latviassa sosiaalidemokraattisten ajatusten puolestapuhuja, se asettui vastustamaan sekä tsaarin yksinvaltiutta että baltiansaksalaisten erioikeuksia ja alkoi samalla puolustaa työläisten oikeuksia.
Liikkeen pääasialliseksi äänitorveksi tuli Dienas Lapa, jonka toimittajana Rainis työskenteli vuosina 1891–1895. Osallistuttuaan Toisen internationaalin kongressiin Zürichissä vuonna 1893 Rainis alkoi korostaa sosialistista ideologiaa ja julkaisi uutisia sosialistien tapahtumista Dienas Lapassa. Rainisista muotoutui Latvian sosialismin isähahmo.
Rainis tapasi Jaunā strāva -liikkeessä myös puolisonsa, runoilija ja näytelmäkirjailija Aspazijan (Elza Pliekšāne, o.s. Rozenberga). He avioituivat heinäkuussa vuonna 1897.
Jaunā strāva -liikkeen esittämä kritiikki sosiaalisten olosuhteiden parantamiseksi ja uudistusten edistäminen katsottiin Venäjällä kapinalliseksi valtionvastaiseksi liikehdinnäksi, ja se joutui tsaarin hallinnon silmätikuksi. Vuonna 1897 Rainis pidätettiin ja karkotettiin ensin Pihkovaan, ja myöhemmin se Gubernija Vyatkaan (nykyiselle Kirovin alueelle). Vankeuden aikana hän keskittyi kaunokirjalliseen työhön.
Vankilassa Jānis Pliekšānsista tuli Rainis, runoilija, joka uudisti latvialaista kirjallisuutta. Ollessaan karkotettuna Venäjälle (1897—1903) Rainis käänsi Goethen Faustin ja muuta klassista kirjallisuutta. Karkotusaikanaan hän kirjoitti myös ensimmäisen runokokoelmansa Tālas noskaņas zilā vakarā (1903). Palattuaan karkotuksesta Rainis asui Jelgavassa, Jurmalassa ja Riiassa.
Vuoden 1905 levottomuudet koko Venäjän alueella kehittyivät Baltiassa laajaksi kansannousuksi, jonka Venäjän armeija ja maanomistajat yhdessä kukistivat verisesti. Rainis osallistui myös aktiivisesti vuoden 1905 vallankumoukseen. Samaan aikaan hän kirjoitti toisen runokirjan Vētras sēja ja näytelmän Uguns un nakts (1905, ’Tuli ja yö’). Näytelmää pidetään yhtenä hänen parhaista teoksistaan. Hän piti velvollisuutenaan nostaa esille ideaa Latviasta valtiona, sen alkua ja kasvua, historiaa ja kulttuuria, sekä valaa uskoa sen tulevaisuuteen.
Teokset aiheuttivat vastareaktion vallanpitäjissä, ja rangaistusretkikunta ampui kustantajan satojen muiden vallankumouksellisten joukossa. Rainiskin oli tarkoitus pidättää, mutta hän onnistui kuitenkin pakenemaan vaimonsa Aspazijan kanssa Sveitsiin.[1]
Työskentely maanpaossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maanpako kesti vuoteen 1920 saakka. Maanpaossa vietetyt vuodet (1905–1920) olivat Rainisin tuotannossa merkittävin vaihe.
Paluu Latviaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Latvia itsenäistyi, ja vuonna 1920 Rainis ja Aspazija palasivat kotimaahan juhlittuina sankareina. Kumpikin osallistui nuoren valtion kulttuurielämään ja politiikkaan.
Itsenäisessä Latviassa Jānis Pliekšāns osallistui perustuslain laatimiseen 1920 ja maan parlamentin Saeiman työskentelyyn (vuosina 1922, 1925 ja 1926 valitut Saeiman kokoonpanot) sosiaalidemokraattien ryhmässä. Hän toimi myös Latvian kansallisteatterin johtajana (1921–1925) ja opetusministerinä.
Rainis oli tuottelias myös kotiinpaluun jälkeen. Maanpaossa kirjoitettu mutta vuonna 1920 ilmestynyt Krauklītis (’Korppi’) pohjaa kansanlauluaiheisiin, veljen ja sisaren rakkauteen mutta myös sankaruuteen ja petturuuteen. Tuolta ajalta ovat muun muassa näytelmät Ilja Muromietis (1923, ’Ilja Muromalainen’) ”vanhuuden tragedia”, jonka nimihahmo on traagisen kohtalon kokeva muinaisvenäläinen sankari; Mīla stiprāka par nāvi (1927, ’Rakkaus on kuolemaa vahvempi’), jossa aihe on jälleen Latvian historiasta tunnettu legenda Turaidan ruususta Maijasta; Rīgas ragana (1928, ’Riian noita’), jonka päähenkilö on Pietari Suuri. Monia aiheita jäi Rainisilta kesken.
Jānis Pliekšāns kuoli vuonna 1929 kesähuvilallaan Jūrmalassa. Hänet on haudattu Riian uudelle hautausmaalle, joka on sittemmin nimetty Rainisin hautausmaaksi. Rainisin lapsuudenaikainen kotitalo Tadenava on museona Dunavassa.[6] Tadenava oli vuokrattuna hänen isällään pojan lapsuusiässä.[1]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kultahevonen, lyhentäen suom. Pirkko Huurto, 1994 (näytelmä)
- Se pysyy, joka muuttuu, suomentaneet Mirja Hovila ja Marja Leinonen, Rozentāls-seura, 2016 ISBN 978-951-98671-8-2
Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- näytelmiä:
- Indulis un Ārija (Indulis ja Ārija, 1911)
- Zelta Zirgs (Kultainen hevonen)
- Pūt, vējiņi (Tuule, tuuli 1913)
- Jāzeps un viņa brāļi (Josef ja hänen veljensä)
- Spēlēju, dancoju (Soitin, tanssin)
- Daugava (1916)
- runokokoelmia:
- Klusā grāmata (Hiljainen kirja)
- Vēja nesta lapas (Lehvät tuulessa)
- Tie, kas neaizmirst (He, jotka eivät unohda)
- Gals un sākums (Alku ja loppu)
- Ave sol
- Sveika, brīvā Latvija (Tervehdys, vapaa Latvia).[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Rainis Cultura.lv. Latvian kulttuuriministeriö. Viitattu 30.11.2015. (englanniksi)
- ↑ Kultahevonen Kansalliskirjasto Finna. Arkistoitu 29.9.2017. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ Rainis: Joosef ja hänen veljensä - Rozentals-seura ry. Rozentals-seura ry.. 29.9.2017. Viitattu 29.9.2017.
- ↑ Kolme pointtia miksi Rainis on tärkeä? - Rozentāls-seura Rozentāls-seura. Viitattu 9.2.2016.
- ↑ Vots www.roots-saknes.lv. Viitattu 30.11.2020.
- ↑ Lauras Akmanes et al: Latvija. Riika: Apgāds Zvaigzne ABC, 2008. ISBN 978-9984-40-800-2. (latviaksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rainis Wikimedia Commonsissa
- letonika.lv Rainisin koko tuotanto on luettavissa latviaksi verkossa.
| ||||||||||||||||||||||||||
