Baltiansaksalaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Baltiansaksalaiset
Baltiansaksalaisten lippu.
Baltiansaksalaisten lippu.
Merkittävät asuinalueet
Saksan lippu Saksa 40 000 [1]
Latvia 4 539 [2]
Viron lippu Viro 1 870 [3]
Kielet saksa
Uskonnot luterilaisuus

Baltiansaksalaiset olivat etenkin nykyisessä Virossa ja Latviassa asunut etninen saksalaisvähemmistö. Saksalaisia asettui asumaan Baltiaan 1100-luvulta alkaen. Baltiaa hallinnut aristokratia koostui muinaisten ritarien jälkeläisten ja alueelle myöhemmin Saksasta muuttaneiden lisäksi myös muualta Euroopasta kotoisin olleista aatelisista (esimerkiksi Venäjän palkkaamista sotilaista), jotka olivat Baltiaan asetuttuaan omaksuneet saksan kielen. Saksalaisväestöön kuuluivat lisäksi kaupunkeihin asettuneet saksalaiset kauppiaat.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baltia vuonna 1882.

Saksalaisten liikehdintä Baltiassa alkoi 1100-luvulla. Ensimmäiset tulijat olivat kauppiaita, ja liikkuivat Väinäjoen varsilla. Heitä seurasivat lähetyssaarnaajat. Ensimmäisten joukossa oli augustinolainen Meinhard.[4] Lähetystö oli aluksi rauhanomaista, mutta muuttui sittemmin väkivaltaiseksi. Meinhardia seuranneen Bertholdin surmasivat pakanalliset liiviläiset ja hänen seuraajansa Albert von Buxhövden, jonka mukana oli paavi Innocentius III:n bullallaan mukaan kutsumia saksalaisia joukkoja.[5] Saksalaiset alistivatkin ensin liiviläiset ja sitten latvialaiset varsin helposti[6]. Virolaiset alistettiin 1200-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana. Viimeinen vapaa virolainen alue Muhu vallattiin vuonna 1227.[7] Valloitetut alueet jaettiin Kalparitaristolle ja piispanistuimille.[8]. Kalparitaristo liittyi myöhemmin Saksalaiseen ritarikuntaan joka hallitsi aluetta 200 vuoden ajan aina 1600-luvulle saakka, jolloin se hajosi heikennyttyään sodissa Puola-Liettuaa vastaan. Tämän jälkeen alueelle muodostui Baltian valtatyhjiö jonka täyttivät Puola-Liettua etelässä ja Ruotsi pohjoisessa. Ruotsin vallan aikana baltiansaksalaisten asema heikkeni talonpoikiin nähden. Baltiassa talonpoikaisella valtaväestöllä oli vähemmän oikeuksia kuin esimerkiksi Pohjoismaissa.

Kartanotalouden ansiosta baltiansaksalainen aateli muodosti 1900-luvun alkuun saakka hallitsevan maanomistajaluokan Virossa ja Latviassa. Vuoden 1856 maanhankintalakien myötä alkoi syntyä myös muuta itsenäistä talonpoikaistoa, mutta vielä 1910-luvulla kartanot omistivat kaikkialla vähintään puolet viljelyskelpoisesta maasta ja lähes kaikki metsät. Baltian paikallishallinnon muodostivat vuoden 1866 lakikodifikaatioon saakka hallitsijoiden turvaamat aateliston feodaaliprivilegiot ja porvarien kiltalaitos, jotka kaikki takasivat saksalaisen väestön johtoaseman. Saksalaisväestö vastustikin laillisuusperiaatteen vastaisina Venäjän 1860-luvulla ylhäältäpäin toteuttamaa uudistusta, joka mahdollisti poliittiseen elämään osallistumisen ainakin varakkaimmalle osalle viron- ja latviankielisestä väestöstä. Kansallisuusliikkeen nousu vuosisadan lopulla merkitsi pääväestön kääntymistä saksalaista eliittiä vastaan, varsinkin Latviassa. Venäläistämistoimenpiteiden nähtiin pitkään kohdistuvan lähinnä saksalaisten etuoikeuksiin.[9]

Vuoden 1905 vallankumouksen aikana Baltiassa syntyi mellakoita, joiden aikana kartanoita ryöstettiin ja aatelisia tapettiin. Eniten tätä tapahtui Liivinmaalla, missä myös saksalaisia oli eniten. Venäläisten ja baltiansaksalaisten rankaisuretkikunnat palauttivat järjestyksen ankarin keinoin.[10] Viron ja Latvian itsenäistyttyä 1918–1919 baltiansaksalaiset menettivät maareformeissa pääosan maaomaisuudestaan, mutta saivat huomattavan kulttuurisen autonomian. Sotien välillä baltiansaksalaisia alkoi muuttaa merkittävissä määrin Saksaan, joskaan tarkkoja lukuja ei tiedetä.

Lähtö Baltiasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baltia oli annettu Neuvostoliiton etupiiriin Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa. Tästä syystä Saksan johto halusi paikalliset saksalaiset pois alueelta. Asiasta lähetettiin sähke Moskovassa olleelle Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentropille jo syyskuussa 1939 ja hänet määrättiin sopimaan asiasta Neuvostoliiton kanssa. Neuvotteluja käytiin Vjatšeslav Molotovin kanssa ja asiasta päästiinkin nopeasti yhteisymmärrykseen. Saksalaiset lähettivät kuljetuslaivoja Latvian ja Viron satamiin lokakuun alussa ja kertoivat vasta sen jälkeen aikomuksestaan siirtää baltiansaksalainen väestönosa Saksaan.

Umsiedlung[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnitelma baltiansaksalaisten muutosta ja uudelleensijoittamisesta Saksaan vuodelta 1939.

Saksalaiset solmivat baltiansaksalaisten siirtoa koskevan sopimuksen Latvian ja Viron kanssa samassa kuussa. Niin sanottu Umsiedlung käynnistyi sekin jo samassa kuussa. Virallisissa julistuksissa ei puhuttu Neuvostoliiton muodostamasta uhasta, vaan uusista tehtävistä Suur-Saksassa. Ensimmäisten kuljetuslaivojen mukana lähti 12 000 baltiansaksalaista Virosta ja noin 47 000 Latviasta. Baltiansaksalaiset sijoitettiin Puolalta vallatuille alueille.[11] Vielä kuljetuslaivojen lähdön jälkeen muutamia lähti muilla laivoilla tai rautateitä pitkin. Vain pieni osa saksalaisista jäi vielä Baltian maihin. Saksalaiset lehdet, yhdistykset ja seurat lopettivat toimintansa. Mukaan lähtevät baltiansaksalaiset saivat ottaa vain henkilökohtaista omaisuutta, kuten vaatteet, korut, ja taloustavarat. Yhdistysten, kirkkojen ja koulujen omaisuus oli jätettävä taakse.[12]

Baltiansaksalaisten taakseen jättämän omaisuuden selvittely jatkui vielä pitkään saksalaisten lähdettyä, eikä siihen saatu selvyyttä ennen kuin Neuvostoliitto miehitti Baltian maat. Saksa ja Neuvostoliitto sopivat asiasta tammikuussa 1941. Sopimuksen mukaan Neuvostoliitto maksoi Saksalle sen Latviassa, Virossa ja Liettuassa olleesta saksalaisesta omaisuudesta 200 miljoonaa markkaa. Tästä summasta kuitenkin vähennettiin Baltian maiden Saksassa olleen omaisuuden arvo, eli 50 miljoonaa markkaa.[12]

Nachumsiedlung[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaten tammikuussa 1941 sovittiin myös Baltian maihin vielä jääneiden saksalaisten kuljettamisesta Saksaan. Tällöin muutolla oli jo paon sävy. Virosta lähti noin 7 500 henkilöä, joiden mukana oli noin tuhat virolaista.[12] Latviasta lähti noin 10 000 saksalaista.

Tunnettuja baltiansaksalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Coat of Arms of Duchy of Courland.jpg
Rigasiebmacher.JPG
Latvian historia

Liiviläiset
Baltit

Baltiansaksalaiset
Ristiretket Baltiaan
Liivinmaan liitto

Vanha Liivinmaa
Baltian valtatyhjiö
Liivinmaan sota
Kuurinmaan ja Semigallian herttuakunta
Puolan sota
Pohjan sota
Suuri Pohjan sota
Itämerenmaakunnat

Ober Ost
Kuurinmaan ja Semigallian herttuakunta (1918)
Baltian yhdistynyt herttuakunta
Latvian tasavalta
Molotov–Ribbentrop-sopimus
Latvian päähallintopiiri
Ostlandin valtakunnankomissariaatti
Latvian sosialistinen neuvostotasavalta
Baltian maiden itsenäistyminen 1986–1991
Latvian tasavalta

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aappo Kähönen: Bolshevikkien Suomen ja Baltian kuva 1918–1920, teoksessa Ajankohta: Poliittisen historian vuosikirja 1998 (toim. Joni Krekola). Helsingin ja Turun yliopistot 1998. ISBN 951-45-8473-2
  • Niitemaa, Vilho ja Hovi, Kalervo: Baltian historia. Helsinki: Tammi, 1991. ISBN 9513091120.
  • Zetterberg, Seppo: Viron Historia. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 9517465203.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tapio Mäkeläinen: Viro - Kartanoiden, kirkkojen ja kukkaketojen maa. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2936-5.
  2. Latvijas iedzīvotāju sadalījums pēc nacionālā sastāva un valstiskās piederības 2010. Pilsonības un migrācijas lietu pārvaldes. Viitattu 20.8.2010. (latviaksi)
  3. Viron väestönlaskenta 2001 Eesti Statistika. Viitattu 1.7.2010. (englanniksi)
  4. Niitemaa ja Hovi 1991,s. 58
  5. Niitemaa ja Hovi 1991,s. 59
  6. Zetterberg 2007, s. 62
  7. Zetterberg 2007, s. 71
  8. Niitemaa ja Hovi 1991,s. 75-76
  9. Kähönen 1998, s. 190–191, 193–194.
  10. Kähönen 1998, s. 195.
  11. Zetterberg 2007, s. 617
  12. a b c Zetterberg 2007, s. 618

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]