Liivinmaa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tynkä-Liivinmaata. Keskiaikaista suur-Liivinmaata käsittelee Vanha-Liivinmaa

Liivinmaa (latinaksi Livonia, liiviksi Līvõmō, latviaksi Livonija, venäjäksi Ливония/Livonija, viroksi Liivimaa, saksaksi Livland) on historiallinen alue, joka käsitti nykyisen Etelä-Viron ja Pohjois-Latvian. Liivinmaalla eläneet itämerensuomalaiset ja balttilaiset väestöryhmät liitettiin kristillisen kirkon alaisuuteen ristiretkillä vuosina 11841227. Käännytys oli aluksi rauhallista, mutta muuttui veriseksi vuonna 1198 paavin julistaessa Liivinmaan ristiretkien kohteeksi ja piispan saadessa tuekseen sotajoukon.

Puola-Liettuan alue. Liivinmaa ja Kuurinmaa on merkitty keltaisella värillä.

Liivinmaan nimi johtuu liiviläisistä, jotka aikoinaan ovat muodostaneet merkittävän osan alueen väestöstä. Nykyään liiviläisiä kuitenkin asuu enää vain Latvian länsi­osissa, Kuurinmaalla, ja sielläkin he ovat aivan pienenä vähemmistönä.

Saksalaiset perustivat vuonna 1201 Riian kaupungin Väinäjoen (Daugava) suulle ja pohjoisessa tanskalaiset Räävelin. Idästä yrittivät alueelle juurruttaa ortodoksista uskoa Novgorodin, Pihkovan ja Polotskin ruhtinaskunnat. Saaliinjaolle saapui myös etelästä Liettuan pakanallinen kuningaskunta, joka käännytettiin vasta 1300-luvulla.

Saksalaisten Baltian siirtokuntien suojaksi ja kristinuskon levittämiseksi perustama Kalpaveljesten ritarikunta aloitti 1200-luvun alussa pitkän ja verisen valloitus- ja käännytyssodan pakanallisia virolaisia ja latvialaisia vastaan.[1] Saksalaisen papin kirjoittama Henrikin Liivinmaan kronikka (lat. Heinrici chronicon Livoniae) kertoo käännyttämisestä: "Poltimme ja hävitimme kaiken, tapoimme kaikki miehet, otimme naiset ja lapset vangeiksi ja ryöstimme paljon karjaa ja hevosia."

Viimeisenä Baltiassa kukistettiin Saarenmaan maakunta 1227. Kalpaveljien kärsittyä raskaan tappion liettualaisille 1236, ritarikunta sulautui Saksalaiseen ritarikuntaan, joka otti Liivinmaan hallintaansa.[2]

Vuosina 15581582 Liivin sodassa alueesta taistelivat Ruotsi, Venäjä, Tanska ja Puola-Liettua.[1][3]

Sota alkoi Venäjän tsaarin Iivana IV:n hyökkäyksellä 1558.[3] Ritarikunnan maamestari haki Puolan suojelusta ja 1562 puhkesi sota Venäjän ja Puola-Liettuan välille.[2] Ruotsi piiritti ensin Venäjän Narvaa, mutta liittyi sitten Venäjän liittolaiseksi Puolaa ja Tanskaa vastaan. Vuonna 1561 Ruotsi sai siihen saakka Puola-Liettualle kuuluneen Liivinmaan.[4] Sitä vastoin nykyisen Latvian eteläosa, Kuurinmaan ja Semigallian herttuakunta, oli Puola-Liettuan vasallivaltio vuoteen 1795 asti.

Vuoden 1629 Altmarkin rauhassa Ruotsi sai koko Liivinmaan Väinäjokea myöten ja 1645 Tanskalta Saarenmaan.[3] Vuonna 1721 Ruotsi luovutti Liivinmaan Venäjälle[1][3], ja Puolan jaossa 1795, se sai myös Kuurinmaan.[2] Virosta, Liivinmaasta ja Kuurinmaasta käytettiin yhteisnimitystä Itämerenmaakunnat.

Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 Liivinmaan pohjoisosat yhdistettiin Viron kuvernementtiin ja muodostettiin Viron autonominen kuvernementti, joka seuraavana vuonna itsenäistyi samoin kuin Latviakin.[1] Näin ollen Liivinmaa tuli jaetuksi Viron ja Latvian kesken.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Anto Leikola: Latvian historia Rozentals-seura. Viitattu 21.7.2010.
  2. a b c Die Geschichte der Deutschen im Baltikum rambow.de. Viitattu 21.7.2010. (saksaksi)
  3. a b c d Viron historia Tuglas-seura. Viitattu 21.7.2010.
  4. Die Livländische Ritterschaft Viitattu 21.7.2010. (saksaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johannes Messenius: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1988.