Kalparitaristo
Kalpaveljet (lat. Fratres militiæ Christi Livoniae, saks. Schwertbrüderorden) oli Liivinmaalla toiminut keskiaikainen katolinen ritarikunta, joka perustettiin Riiassa vuonna 1202 käännyttämään Baltian asukkaita kristinuskoon.[1] Perustajana oli paavin käskynhaltija, Riian piispa Albert von Buxhövden. Vuoden 1237 jälkeen Kalpaveljiä nimitettiin tavallisesti Liivinmaan saksalaiseksi ritarikunnaksi[2].
Paavi tehosti käännytystä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liiviläisiin kohdistunut käännytystyö oli aluksi rauhanomaista, mutta lähetyssaarnaajia uhkailtiin ja monet kastetut kääntyivät takaisin pakanuuteen. Vuonna 1196 piispaksi nimettiin Loccumin luostarin apotti Bertold. Koska paavi oli julistanut ristiretken Liivinmaan käännyttämisen tueksi, Bertold saapui Baltiaan 1198 mukanaan joukko värvättyjä aatelisia ja ammattisotureita. Bertoldin kuoltua Liivinmaan kolmanneksi piispaksi nimitettiin 1199 Albert von Buxhövden. Kun tuore paavi Innocentius III kehotti Saksin, Westfalenin, Mecklenburgin ja Elben rantamaiden kristittyjä ristiretkelle Liivinmaalle, Albert värväsi mukaansa 500 ristiretkeläisen joukon. Kun käännytystoiminta pian muuttui väkivaltaiseksi valloitukseksi, pysyvän asevoiman tarve kävi välttämättömäksi: ristiretkeläiset viipyivät yleensä vain vuoden ja siksi pitkäjänteinen työ oli mahdotonta. Vuonna 1202 perustetun ritariston esikuva oli Palestiinassa perustettu Temppeliherrain ritarikunta.
Syksyllä 1215 Riian piispa Albert matkusti Roomaan osallistuakseen suureen kirkolliskokoukseen, neljänteen lateraanikonsiiliin. Paavi kuunteli piispan huolia ja julisti Liivinmaan Jumalan Äidin maaksi (Terra Matris) ja vahvisti näin tukensa Liivinmaalle tehtäville ristiretkille. Kun Palestiina oli Jumalan Pojan maa, asettautui Liivinmaa näin samanarvoiseksi ristiretkien kohteeksi.
Ritaristo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ritariston ensimmäisenä suurmestarina toimi Venno von Rohrbach. Jäseninä oli aseistettuja kalpaveljiä, uskontoon keskittyviä munkkiveljiä sekä varsinaisina sotilaina ritariveljiä. Kalpaveljien tunnuksena oli punainen risti sekä punainen miekka valkoisessa viitassa.
Kärsittyään tappion liettualaisille Kalparitaristo muuttui 1237 Liivinmaan ritarikunnaksi ja oli Saksalaisen ritarikunnan haara.[1] Ritarikunnat hallitsivat yhdessä Liivinmaan, Kuurinmaan ja Saarenmaan aluetta eli suurin piirtein nykyistä Latviaa ja Etelä-Viroa vastaavaa aluetta.
Liivinmaan sota ja Liivinmaan ritarikunnan loppu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1237–1525 Liivinmaan Ritarikunta oli itsenäinen valtio de facto, ja siitä tuli itsenäinen de jure, kun vuonna 1525 Saksalaisen ritarikunnan valtio muuttui Preussin herttuakunnaksi, joka oli Puolan vasallivaltio ja Puolan kuninkaan lääni. Vuonna 1558 Venäjä aloitti Liivinmaan sodan. Vuonna 1562 Liivinmaan ritarikunnan viimeinen suurmestari Gotthard Kettler neuvotteli Puolan kuninkaan kanssa ja suurin osa ritarikunnan maista siirtyi Puola-Liettualle. Hallitsemiensa maiden eteläiseen osaan Kettler perusti Kuurinmaan herttuakunnan. Viron pohjoisosa Vironmaa siirtyi Ruotsille ja Saarenmaa Tanskalle.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 886. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
- ↑ Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 15. Venäjä - Puola, s. 144. WSOY, 1983. ISBN 951-0-09743-8
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lätin Henrik: Henrikin Liivinmaan kronikka. Suomentanut Maijastina Kahlos ja Raija Sarasti-Wilenius. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-521-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalparitaristo Wikimedia Commonsissa
- Order of the Brothers of the Sword (englanniksi) (britannica.com)